Se tokkopa tule kenellekään enää yllätyksenä, että hallitus, jolle mm. leikkaus on synonyymi "uusille työpaikoille", on kuin Titanicin kapteeni: kun mennään pohjaan ruori kädessä niin kaikki ongelmatkin hukkuu samaan liejuun. Takaraivossa jyskyttää tunne perustavanlaatuisesta virheestä universumin tukipylväissä tällaista poliittista aivomätää taas todistessa. Hallitus tahtoo nostaa sote-maksuja vuodesta toiseen – tekeillä automaatti, joka iskisi etenkin eläkeläisiin ja lapsiin Asiantuntija pelkää, että hallituksen esitys veisi valtaosan terveydenhuollon asiakasmaksujen maksajista vähitellen yhä taloudellisesti ahtaammalle. Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksut nousivat 22–45 prosenttia tämän vuoden alussa. Hallitus kaavailee maksuihin yhä uusia korotuksia.
Eikös tuossa nosteta vaan kattoa minkä verran maksua saa periä? Hyvinvointialueet ja Helsingin pahoinvointialue sitten päättää itsenäisesti periikö maksimin vai ei? Eihän kaikkialla nytkään peritä maksimia.
SDP:n Suhonen pitää alisuoriutumisen lisäämistä irtisanomisperusteeksi epäinhimillisenä: Eikö hallitukselle riitä mikään? SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen kritisoi voimakkaasti hallituksen esitystä siitä, että alisuoriutuminen olisi jatkossa selkeämpi irtisanomisperuste. Hänen mukaansa sen inhimillisessä ja oikeudellisessa arvioinnissa on vakavia puutteita.
Sepä se. Nyt käytännössä annetaan työnantajalle suora päätäntä siitä, että mikä taso ei riitä. Sitten, jos siihen et pääse, niin pihalle ja uutta ihmistä tilalle kokeilemaan. Eri ikäisillä ihmisillä on erilaisia vahvuuksia työelämässä ja on mahdotonta odottaa, että jokainen pystyy tekemään työnsä samalla energialla kuin 25-vuotias. Ja joka varmaan palaa loppuun, jos loppuelämänsä sillä tarmolla töitä tekee. Eihän työnantajan tietenkään tarvitse hyväksyä sitä, että työntekijä ei tee töitä kunnolla. Mutta pelkona on nyt vaikkapa se, että siivojille tai myyjille asetetaan niin korkealle rima, että vain harva pääsee siihen (ainakaan ilman burnoutia). Sillä tavalla voidaan maksimoida firman tulos ja heittää pihalle ne, jotka eivät maksimitulokseen pääse. Eli käytännössä rima laitetaan tilastollisesti niin korkealle, että keskimääräinen työntekijä ei siihen pysty. Jos joku ajattelee, että eihän kukaan työnantaja noin paskamainen olisi, niin kyllä vain on. Itsekin olen ollut työpaikassa, jossa tiedän, että nyt pomojen äänet raikuvat onnesta, kun pääsevät laittamaan pihalle ns. normaalit työntekijät.
SDP:n Tuppurainen: Oikeistohallitus rapauttaa omin toimin tulopohjaa – taustalla oikeistolainen ideologia
Orpon hallituksen toimet ihmetyttää: ”Kun joitain normeja puretaan, niitä säädetään toisaalla lisää” Monissa uudistuksissa ”kunnille näyttäisi tulevan tanakasti uusia velvoitteita – selvästi enemmän kuin vanhoja purettaisiin”. Ei tässä näin pitänyt käydä, Kuntaliiton yhdyskuntatekniikan päällikkö Paavo Taipale ihmettelee.
AKT: Riikka Purra ja perussuomalaiset luovat itse halpatyömarkkinoita ja tuhoavat duunarien oikeuksia
Yksityislääkärien Kela-korvaukset: hallituksen uudistus lähes kolminkertaisti kulut, mutta käynnit eivät juuri kasva Hallitus korotti yksityislääkärikäyntien tukia kannustaakseen ihmisiä julkiselta yksityiseen hoitoon. Verorahat valuvat muutoinkin yksityislääkärissä käyville ja terveysjäteille. Yksityislääkärikäyntiin on saanut vuoden 2024 alusta lähtien aiempaa suurempaa Kela-korvausta. Kahdeksan euron sijaan tuki on 30 euroa.
THL: Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset lisäävät pienituloisuutta arvioitua enemmän, pienituloisten lasten määrä tuplaantuu
Perussuomalaisten Keskisarja puhui Ylellä maahanmuuttajista heikkolaatuisina tulokkaina Orpo on seuransa huolella valinnut, niinpä ei käy sääliksi. Ja hoks! Keskisarja voisi joutoaikanaan listata mainitsemillaan mittareilla (koulutus, sivistys, ammatti) myös eduskuntapuolueiden kannattajat. PS ja miksei myös KD olisivat varmaan "omaa luokkaansa".
Näimpä. Onneksi on esim. vasemmistoliitto ja sieltä vaikkapa Alma Tuuva. (huom, edustaja, ei kannattaja) Vasemmistoliiton Alma Tuuva on ollut Iltalehden Ukkolan haastattelussa. Hänen mielestään on oikein matkustaa pummilla ja varastaa. Jätti koulut kesken ja heittäytyi tukien varaan
En ole Vasemmistoliiton kannattaja enkä pidä Tuuvan ajattelusta. Hän jätti korkeakouluopinnot kesken, joten on sentään joko ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto taskussa. Keskisarjan mittareilla kantasuomalainen Tuuva on ehkä keskilaatua 2+/3. Katsotaan seuraavat vaalit ja odotetaan minkä puolueen ehdokkailta löytyy eniten kokemusasiantuntijuutta väkivalta- ja seksuaalirikoksista. Kun en näe tulevaisuuteen, niin jään jännänpäällä odottamaan jatkuuko perinteinen linja.
No olishan se hyvä jos sellaisten huonojen elokuvien tuotanto loppuisi joiden tekoon kukaan ei kaupalliselta pohjalta anna rahaa kun näkee jo hakemuksesta ettei ole potentiaalia menestykseen, vaan toiminta pyörii pelkästään julkisen tuotantotuen varassa eikä kukaan edes katso niitä leffoja kun ne on niin paskoja.
No minusta taas juuri sellaisten elokuvien tukeminen on järkevää joihin markkinarahoituksen saaminen on haastavaa. Turha tukea sellaista joka saa rahaa muutenkin. Ja jos ei täysin markkinoiden armoille haluta elokuvien tekoa jättää niin jonkinlainen tukeminen alussa on tarpeen. Jos tukea ei saa, niin pelkäänpä että elokuvatarjonta on entistä enemmän tunnettujen teosten jatko-osien jatko-osia, eli tarjonta köyhtyy, kun jatko-osille saa paremmin markkinalta rahoitusta jos edeltävät osat ovat menestyneet, verrattuna uusiin ideoihin.
Erto: Järjestöleikkaukset iskevät naisten työpaikkoihin ja heikompien palveluihin – ”Ydinpommi, jolla on pitkä ja musta varjo”