Jos joku tykkää. niin kiva, mutta aivan hirveää schaissea. Ihankuin joku lukion teatteri vanhojenpäivän puvuissaan vähän esittelisi GoTia. meh, en eds viitsi kirjoittaa tästä enempää. **/5
Wheel of Time ei ole (vielä) tuttu, joten en osaa sanoa. Witcheristä en ole katsonut kuin ensimmäisen kauden. En tosin tiedä onko seuraavaa vielä edes tullut. Enkä ole siitä myöskään kirjoja lukenut. En tiedä voinko suoraan verrata tätä ja Lotria Witcheriin, mutta itse pidin kyllä Witcheristä, vaikka yleisesti se ei tainnut ihan parhaita arvosanoja saada. Kyllä ne kaikki ihan katsomisen arvoisia sarjoja kuitenkin ovat. Mutta sanotaanko näin, että GoT:in uutuusviehätys on jo vähän karissut tämän HotD-sarjan osalta, joten enää ei voi saada niin helposti korkeita arvosanoja. Vähän pitäisi jo muutakin uutta olla kuin synkkää tunnelmaa, synkkää draamaa ja synkkiä kohtaloita ja paljon verta. Toki resepti sinänsä on hyvä, mutta toteutus on jäänyt tämän sarjan osalta vähän puolitiehen. Ja tuo ajassa eteenpäin loikkiminen on myös hassua. En oikein vielä ole sinut sen kanssa. Voisin hyvin kuvitella, että noille kolmelle sarjalle (Witcher, LotR, HotD/GoT) on jokaiselle olemassa oma faniporukkansa. Sen verran erilaisia ne ovat, mikä on hyvä juttu. Aika paskaa olisi ollut, jos vaikka LotRia olisi yritetty GoT:in tapaiseen maailmaan tunkea.
Suosittelen noita Noituri kirjoja. Itseäni ne myös epäilytti. Jo koko nimi oli mielestäni sellainen, etteivät nämä ole minua varten. Sattui vaan eräänä keväänä silmiin neljä ensimmäistä tarjouksessa ja ne meni hetkessä. Jouduin vielä pari viikkoa odottamaan, että viides ilmestyy. Nythän niitä on jo kahdeksan. Tosin "päätarina" loppuu jo seitsemännessä. Pelejä en ole pelannut, joten jos joku mainitsee, että näyttää samalta kuin peleissä, niin se tulee menemään minulle ihan ohi. Mitään näistä neljästä sarjasta en ole nähnyt. Kovasti haluaisin nähdä. HotD:n pääsen katsemaan, kun tuo UHD ilmestyy. Wheel of Time:stä harkitsen tuon Aussi blu-rayn ostamista. Witcher ei ilmeisesti fyysisenä ilmesty? TRoP ei ole myöskään tietoa. Toisaalta vasta tuli viimeinen jakso ulos, joten voihan fyysinen julkaisu olla vielä mahdollinen?
Ei kyllä häviä itse GoT:lle tämäkään, hakaten emosarjan pari viimeistä kautta. Vaikka välillä tuntui että sarja hieman junnaa ja nuo aikahypyt hieman ärsytti, lopputulos ekan kauden osalta oli aikas onnistunut ja maltilla rakennettu. Kyllä tässä on taas pitkä aika odottaa seuraavaa kautta.
Kituutan tätä sarjaa hitaasti ja vasta 4-jakso katsottuna. Ainakin 3- ja 4-jakso olivat todella tapahtumaköyhiä. Sarjaa voi kyllä kehua dialogista, joka on välillä oikein hyvää, mutta tapahtumat etenevät kuin siirapissa ja ainakaan vielä ei ole saatu mitään muuta juonta aikaan kuin "kuka perii kruunun?"
Kesällä katselin GoT:n uudestaan omilta levyilta ja totesin, etten paljon muista, jotain dramaattisimpia juttuja. On se vaan hyvä sarja edelleen. Nyt sitten HBO:lta tämä HotD. Jotenkin en paljon odottanut mutta eihän ihan huono ollut. Rooleista ei vaan saanut oikein kiinni, jotenkin oli yhdentekevää mitä kullekin tapahtui.
Vieläköhän sitä ehtis kattomaan ykköskauden kolmannen kerran ennen kuin tämä toinen pärähtää Maxille. Kyrsii vaan tuo Maxin uudistus missä ikuisesti puoleen hintaan ei enää saa 4K Dolby Visionia.
Muistelen, että ykköskausi oli aika paskaa 4k hdr:ää. Todella pimeitä kohtauksia eikä oikein mitään kummempaa iloa kuin parempi reso. Pitääpä ihan googlettaa muistin tueksi. Joo, näinhän se oli https://www.whathifi.com/features/theres-no-excuse-for-house-of-the-dragons-darkness-problem
Ei itsellä moisia ongelmia ollut. Ei HBO Maxilta eikä myöhemmin myöskään levyltä. Tuo What Hifi on muutenkin semmoinen, sanoisinko hieman kyseenalainen saitti. En luota niiden sanomisiin pätkääkään. On meinaan välillä aika esoteeristä. Hankkikoot paremmat laitteet jos ei HDR toimi. Hieno sarja tuo on. Paljon parempi kuin se Mahtisormukset.
Meinasin tuohon aiempaan postaukseen laittaa, mutta jäi sitten laittamatta, että otin vain googlesta ensimmäisen tuloksen. Jos googlettaa "house of the dragon bad hdr" niin löytää paljon artikkeleita ja keskusteluja huonosta hdr:stä. Muistan, että itsellä sarjassa oli todella tumma kuva, mutta OLEDilla katsottava. Tykillä mitä olen muutamaa jaksoa kokeillut joskus viime vuonna, niin pakko laittaa sdr päälle, kun kuvasta ei saa mitään selvää. Ihan pilkkopimeässä hyvällä telkulla ohjelma on ihan katsottavissa, mutta ei missään nimessä miellyttävää katsottavaa. Tuo on oma kokemus. Sarjana toki oli ihan ookoo (en tosin hienoksi sanoisi). Mutta hdr:n laadussa mahtisormukset voittaa ihan helposti sata-nolla.
Itse en arvota sarjoja pelkän HDR:n perusteella. Ja kuten totesitkin, OLED:illa OK. Minusta enemmän kuin vain OK. Mahtisormukset ny vaan on semmoista aneemista huttua tähän verrattuna ettei se HDR (kään) sitä pelasta. Tämä toki vain oma kokemukseni, mutta nykyäänhän kokemukset jaetaan aina totuuksina.
En tainnut itsekään sanoa, että hdr olisi sarjan hyvyyden perusta, vaan ainoastaan, että Mahtisormuksissa on paljon parempi hdr kuin Dragonissa. Eikä kumpikaan sarjana ollut mikään mestariteos, vaikka molempien seurassa kyllä viihdyin. Tuskin kuitenkaan uudestaan tulee niitä katsottua. Toivon kuitenkin, että Dragonin kakkoskausi on hdr:n osalta parempi kuin ykkönen. Mutta, jos HBO:n tilausta ajattelee, mikä itselläkin jatkuu nyt tavallisena, koska on tuo tarjous, niin enpä juuri jaksa murehtia sitä, onko tilauksessa hdr:ää vai ei. Tärkeämpää on sisältö ja toivottavasti Dragon on toisella kaudella myös sen osalta parempi kuin ykköskausi. Mutta eipä kuitenkaan ole samanlaista odotusta kakkoskauden suhteen kuin GoTin uusien kausien kanssa oli aikanaan.
Mieleen jäi että (GoTissa oli samaa), esim kun pimeästä ilmaantuu jotain, niin ensin näkyy jonkunlainen "halo" eli kirkkaampi kohta johon CGI-olio ilmaantuu. GoTissa tämä näkyi muutaman kerran todella häiritsevästi. edit: en muista hämärän kuvan sinänsä olleen huono, GoTissa oli välillä heikkoa hämäräkuvaa (Sony A84J 65'' oled).
Itse taisin House of Dragonin takia käydä LG G2 huoltovalikossa ottamassa pois päältä kaikki härpäkkeet, kun ei tahtonut saada UHD-levyn kuvasta selvää. Tuon jälkeen oli sarja mielestäni nautittavaa katsottavaa. Itseasiassa on tuo juuri ilmestynyt suomennos Tuli ja veri luettavana.