Ei mikään. Jollain ihmisillä on vain mieltymyksiä siitä, ettei levyjen kansissa saa olla vieraita kieliä, ei vuokraversio tekstejä, pitää olla pahviset ulkokuoret, jos sellaiset on valmistettu tai haluavat metalliset kannet, jne... Vaihtelenhan minäkin aivan hyviä ja ilman vikoja olevia bluraytä UHD-levyiksi ja todennäköisesti olen jo yhdestä kahteen kertaan tuon päivityksen kyseisestä elokuvasta seuraavaan formaattiin jo elämäni aikana tehnyt. Ei näitä järjellä selitetä tai mahdollisesti en ole järjissäni.
Näinpä, moni kerää esimerkiksi juuri "suomikantisia" blu-ray julkaisuja, jotka ovat niitä ekoja painoksia vuodelta 2007 ja siitä eteenpäin. Niistä saa nykypäivänä maksaa nimikkeestä riippuen useita kymmeniä euroja, vaikka saman nordic version saa cdonista 5 eurolla. Tuleehan siinä kansipaperille hintaa, kun näitä alkaa harrastaan. Onhan (?) se nyt hienoa, kun kansipaperissa lukee "Piina" eikä "Misery"
Sitä minäkin. Jokunen vuokraversio joistakin leffoista taitaa minullakin olla, mutta mitään ongelmaa en ole lätyssä huomannut olevan. Leffa pyörii hyvin. Onhan se vuokraversio ainakin erikoisempi (harvinaisempi) kuin normaali myyntiversion, joten on siihä se "etu", jos niin haluaa ajatella. Yksi CD, jonka ostin jenkeistä käytettynä oli New Yorkin yleisen kirjaston* kokoelmasta poistettu (withdrawn). Lätyssä on sen mukaiset leimat ja tarrat. Levyssä on toki naarmuja, mutta ei niin pahoja että haittaisivat soittamista. * The New York Public Library MID-MANHATTAN BRANCH LIBRARY 455 Fifth Avenue New York, NY 10016 Jos huomaat eroja Blu-ray ja UHD-lättyjen välillä niin touhussa on toki järkeä, mikäli haluaa kokea leffat parhaalla mahdollisella laadulla. Itse en ole siirtynyt UHD-aikaan ja minun kohdalla DVD:t korvataan Blu-rayllä. Ero on toki aika hurja näissä. Star Wars Episodien 4-6 kohdalla "päivittäminen" on mennyt seuraavasti: TV:stä nauhoitettu VHS => myynti VHS "alkuperäisistä" => myynti VHS special editioneista => DVD => Blu-ray.
Hullun touhuahan tämä on. Tuleeko kenellekkään koskaan mieleen, että ei tää matka täällä ole loppumaton kuitenkaan Kun se viisari vikan kerran joskus sitten pyörähtää, se on aivan sama onko siinä Commandon kansissa sananen ruåttiakin. Itse näen asiat tältä kantilta. Sisältö mulle siis se tärkein.
Isäni harrastaa filateliaa. Ihan vastaavat hulluudet siltäkin puolelta löytyvät: Jos postimerkissä on leima lyöty rumasti ja merkin hammastus on vähän rempallaan, niin tokihan siitä metsästetään parempaa yksilöä. Elämän tuleekin olla vähän hullua, kunhan se hulluus ei vahingoita muita ihmisiä. Ilman hulluttelua tulee hulluksi. Ainakin omalle mielenterveydelleni parasta näyttää olevan elämäntyyli, jossa vuorotellaan rationaalista ajattelua ja hulluttelua. Jos olisi helppoa saada leffat aina haluamillaan kansilla/kielillä, niin itsekin vaatisin oikeaa kieltä joka leffan kohdalla, mutta haasteena on usein saada leffoja millään kielillä, joten joustaminen tässä suhteessa helpottaa elämää aika paljon. Niin moni asia Blu-ray-maailmassa harmittaa kumminkin; esim. Etelä-Korealaisen leffan pohjoismaisessa julkaisussa on kyllä tekstitys tanskaksi, norjaksi ja ruotsiksi mutta EI suomeksi tai edes englanniksi! Arggh!
Kun se viisari vikan kerran pyörähtää, ei se sisältökään yhtään sen tärkeämpää ole kuin kansien kieli.
Ei ehkä itselle muuten mutta jos haluaa jättää jälkipolville ihmeteltävää niin on sillä sitten jotain arvoa. Tosin nykyaikana kun nuo nuoremmat ei oikein tunnu ymmärtävän näitä asioita niin voihan se olla että ne kippaa sitten koko kokoelman sorttiasemalle enempiä ihmettelemättä.
Vaikeaa tuo ymmärtäminen ainakin nykyajan teineille tai sitä nuoremmille on kyllä vaikka koko ikänsä heitä olen yrittänyt "opettaa" leffa tai musa maullani niin korkeintaan vain osa menee perille. Onneksi on vielä toivoa ennenkuin itse vajoaa jonkun striimin yms pakotetun toiston tasolle.
Network 35% off 100 TV & film Blu-rays. Promo ends 4pm BST, Tuesday 11th April. Hyviä alennuksia/leffoja ja postikulut ovat inhimilliset, esim. neljästä leffasta £5.50. Ei ole IOSS-kauppa, mutta poistavat UK-alvit ja vaivaksi tulee tullaus OmaPostissa.
Onko mitään hyviä suosituksia tuolta network alesta. Muuten aika kattava maku, paitsi kauhu ei niin kiinnosta. Ipcress filen kaveriksi jotain.
Omia suosikkeja noista vähän halvemmista ovat Victim, Robbery, Hell Drivers, Bad Timing ja The Medusa Touch. Hitchcockeista en osaa suoralta kädeltä sanoa, mutta Sabotage ja Young and Innocent ovat vissiin kuvan kannalta parhaat julkaisut niistä leffoista.
Mikäköhän on, kun laittaa vaikkapa Prisonerin ostoskoriin, niin hinta ei laske, vaikka monessa muussa alennuksessa mukana olevassa tuotteessa laskee (verot pois siis ehkä)? Muilla vastaavaa ilmiötä? Oli miten oli, tullee silti tilattua muutamat, joita pienen ikuisuuden harkinnut tilaavansa.
Esimerkiksi, jos tämän Persuadersin laittaa koriin, niin sen hinnasta taas vähenee vielä ALV siinä yhteydessä. Nyt kun vähän räknäilin, niin taitaakin olla niin, että tuon Prisonerin kohdalla näytetään jo tuotesivulla automaattisesti -35 % (alennus) + -20 % (ALV) hinta ja taas monen muun kohdalla se ALV vähennetään vasta ostoskoriin siirtäessä. Eli taitaa kaikki mennä niin kuin pitääkin. Ei muuta kuin tiluutellen.. Edit: Äh, ja sitten huomaan, että joidenkin leffojen kohdalla ei tuota ALV hinnasta vähennetä. En jaksa enää välittää, sivut on vähän sotku (hinnoittelun osalta), mutta tilausta vetämään vain, pari puntaa sinne tänne.
Jos on jäänyt X-filesten blurayt ostamatta ja ei Akte-X tekstit haittaa lootan kansissa, niin Saksan Amazonissa 1-11 kautta hintaan 75€. Siihen ei paljon tarvitse laittaa kylkeen, että saa 100€ rikki ja ilmaiset postit.
Suomikassulla kaikki elokuvat -15% koko kesäkuun ajan ja lisäksi ilmainen toimitus yli 100 euron ostoksista https://www.suomikassu.fi/