Nämä Helsingin lapsettomat ikisinkut eivät osallistu eläkepyramidin rahoittamiseen, sillä meillähän aina työssäkäyvä sukupolvi maksaa eläkkeet. Siinä vaiheessa kun hedonistiset ikisinkut ovat eläkkeelle niin he olettavat, että lastenkasvatuksen työn tehneiden lapset maksavat myös heidän eläkkeensä.
Älä sekoita työperäistä maahanmuuttoa pakolaisiin tai siirtolaisiin. Ajatellaanpa suomalaista vastavalmistunutta. Sille on maksettu yhteiskunnan puolesta lapsilisät, peruskoulu, lukio, yliopisto tai jotain sinne päin. Vasta sen jälkeen alkaa työnteko ja yhteiskunta hyötyy. Jos verrataan tätä sellaiseen, joka on muualla koulut jo käynyt muiden maiden tai omaan piikkiin, ja saapuu tänne töihin ja veroja maksamaan, niin sehän on lottovoitto yhteiskunnalle. Kuluja ei ole tarvinnut maksaa mutta verotuloja kertyy. Sitten opiskelija joka tulee muualta tänne "ilmaiseksi yliopistoon opiskelemaan". (Vaikka joissakin paikoissa on kai jo lukukausimaksut ulkomaalaisille.) Aika moni näistä myös jää tänne töitä tekemään. Ei tietenkään kaikki, mutta tuossa iässä helposti löytyy elämänkumppani tai jopa perustuu perhe, joka sitten jää tänne Suomeen. Tiedän itsekin aika monta tapausta, jossa oli alun perin tarkoitus palata kotimaahan koulutuksen jälkeen, mutta elämä menikin toisin ja tänne jäi. Ja taas vältyttiin peruskoulun, toisen asteen, lapsilisien, ym. kustannuksilta.
Missä sekoitin? Jos tuo toimisi noin kuten esität niin meillä on keksitty ikiliikkuja rahasampo. Miksemme perusta lisää ilmaisia korkeakouluja pelkästään ulkomaalaisten koulutusta varten? Onko muissa maissa ilmaista koulutusta suomalaisille tarjolla? Jotain stipendejä voi olla mutta noin muuten. Luulisi että muutkin olisivat tämän vaurauden lähteen hyödyntäneet. Mua ei oikeestaan kiinnosta mutu tästä, vaan asiat pitää todistaa tilastoilla. Jos tuossa lehtijutussa oleva setä todistaisi sanomisensa tilastoilla ja faktoilla, mutta mä en koskaan näe sellaisia missään näiden juttujen yhteydessä.
Varmaan osa totuutta. Olen tosin yksi tuollainen Tsadin hedonistinen ikiparisuhteinen, jota ei kiinnostanut elämän viettäminen lastenhoitajana. Tosin vaimoni ja minä olemme kohta maksaneet yhtäjaksoisesti yli 40 vuotta veroja ja eläkemaksuja Anderssonin ja kumppaneiden pyramideja rahoittaaksemme, joten toki oletamme, että meidänkin eläkkeet maksetaan.
Oletin näin koska sanoit näiden notkuvan Kelan ovella. Työperäinen maahanmuuttaja lentää suunnilleen niska-pers -otteella takaisin lähtömaahan jos työt loppuu. Heillä ei ole turvapaikka-statusta eikä muutakaan, kuin työhön perustuva oleskelulupa. Ei notku Kelan luukulla siis.
Maahanmuuton houkuttelevuuteen liittyen, eilen oli mielenkiintoinen uutisointi työperäiseen maahanmuuttoon liittyen: "Suomalaiset nauttivat elämästään Suomessa, mutta ulkomaalaisille Suomi ei ole ”maailman onnellisin maa”. Ulkomailla asuville ihmisille palveluja tarjoava yritys InterNations on julkaissut vuosittaisen tutkimuksensa eri maiden viihtyvyydestä. Tutkimus paljastaa, että Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla ei ole kovin korkea käsitys asuinpaikastaan. Suomi oli 59 maan vertailussa sijalla 39. Erityisen huonon arvosanan Suomi sai kalleudestaan ja epäystävällisyydestään. Kehuja tuli turvallisuudesta ja puhtaudesta." https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007986011.html
Paitsi että parin vuoden päästä voi lopettaa työt ja siirtyä KELAn luukulle. Ja miksipä ei siirtyisi kun saman rahan tai enemmän saat luukulta.
Niin voisiko tuolle verotukselle tehdä jotain, että maasta tulisi houkuttelevampi. Ja asuntojen hinnoille... Voisi aloittaa asumistukien poistosta. Käsittääkseni tälläkään hetkellä ei ole ongelmaa, etteikö "huippuosaaja" pääsisi tänne helposti töihin. Ongelma on se ettei se halua tulla. Noita Suomen ainoita etuja eli puhtautta ja turvallisuutta ollaan myös ripeään tahtiin heikentämässä Keski-Eurooppalaiselle tasolle, joten siinä meni nekin edut. Oikeasti kyse on tarveharkinnan purkamisesta ja halpatyövoiman tuonnista, mikä on samanlaista touhua kuin pakkasella housuihin kuseminen, jos sosiaaliturvamallille ei tehdä jotain.
Niin verotus voisi olla pienempi ihan suomalaisten takia. Tänne tartte ketään houkutella. Suomessa noin puoli miljoonaa työtöntä ja 1.5 miljardia ihmistä asuu eun alueella. Kyllä sieltä työvoimaa löytyy jos on palkanmaksu halukkuutta.
1. tammikuuta 2012 EU:n väkiluku oli 502 422 614. Tuskin on miljardilla kasvanut vuosikymmenessä. Päinvastoin, UK on poistunut kuvioista ja sitä myöten yli 60 miljoonaa henkilöä. En siis tiedä, mistä tämän poskettoman 1,5 miljardia revit. https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unionin_väestö
Pääkirjoitus, kolumnimainenkin, mutta faktaakin joukossa: "OECD:n tuoreen raportin mukaan vuonna 2019 Suomeen suuntautuneiden ulkomaisten suorien sijoitusten kanta oli 31 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se on vähemmän kuin vuonna 2010, ja huomattavasti alle Baltian ja Pohjoismaiden 49 prosentin keskiarvon. Jotta tilanne paranisi, OECD suosittaa Suomelle tehottoman ja raskaan säätelyn uudistamista, byrokratian vähentämistä ja kilpailun edistämistä. Myös maakuvan kirkastamista suositellaan." https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/66cb1db2-3555-4f32-bb69-9b3b556a6f2b Vähän hankala tilanne siis. Ei näyttäydytä liian houkuttelevana maana investoinneillekaan, vaikka meillä on korkea koulutustaso ja hyvää työvoimaa sekä halpaa energiaa tarjolla. Vetovoima kaikkinensa on siis aika heikkoa. Ja kun maakuvaa ajatellaan, kaikki maailmalla tietää Ruotsin (ts. kliseet Ruotsista), mutta harva Suomea.
Nämä. Kuuntelen paljon englanninkielisiä tiede- ja poliittisia podcasteja, niin aina kun puhutaan pohjoismaista esille nousevat Ruotsi, Norja sekä Tanska, aniharvoin mainitaan Suomea....
Joo saman huomannut. Suomalaiset mielellään haluaisivat kuulua Ruotsi/Tanska/Norja akselille. Mutta ulkomailla Suomi kuuluu lähinnä Viro/Latvia/Liettua akselille.
Marin sanoi näin: "Kun verotusta muutetaan progressiivisemmaksi, sitä ei tarvitse kiristää." Orwell olisi voinut kirjoittaa tuon.
Tuli X-Files ketjusta mieleen, että Marinin ainut hyvä idea eli 6 tunnin työpäivä on haudattu vähin äänin. En oikein tiedä miksi me tässä yhteiskunnassa juostaan kokoajan kovempaa ja kenen hyödyksi kun palkansaajalle siitä ei ainakaan kerry mitään. Jotkut burn outit oli joskus 80-luvulla tuntematon ilmiö. Työpaikoilla oli hauskaa, aidosti, eikä väkisin esittämällä kuten tänä päivänä.
Joo tuo on hyvä pointti. Normaali 8-16 työaika alkaa olla jo harvinaista. Epäsäännöllinen työaika, tuntityösopimukset, vuorotyö jaksoissa jossa pitempää päivää ja useampia vapaapäiviä, jne. ovat aika yleisiä. Vähän samanlaista harhaa on etätyön yleisyys korona-aikana. Monella on kuva että lähes kaikki ovat etätöissä. Todellisuudessa reilusti yli puolet palkansaajista ei ole tehnyt etätöitä ollenkaan. Kaupan ala, ravintola- ja matkailuala, sote-ala, siivoojat, poliisit, palomiehet... Todella iso massa joka ei ole etätöitä nähnytkään. Johtuuko burn-outit oikeasti työajan pituudesta? Veikkaan että syy on enemmänkin huonosta työilmapiiristä. Huonosta johtamisesta. Tunteesta ettei voi vaikuttaa työhön liittyviin asioihin. Jne.