Wonder Woman palaa, tai sanotaanko etenee 80-luvulle. Ohjaaja on sama Patty Jenkins kuin edellisessäkin WW-leffassa joten tältä on lupa odottaa taas paljon vaikka traileri onkin vähän sekalaisen oloinen. Teattereissa ehkä jouluna.
Kasarifania lämmittää ihan tosissaan musiikin ollessa vaihteeksi noinkin EDM myönteinen soundtrackin raitavalintoja tarkasteltaessa. Aivan helmeä! Sääli sinänsä, että itse elokuvan genre on mikä on, ja ettei feminiininen tulokulma tarjoa pienintäkään samaistumisen kohdetta ainakaan allekirjoittaneelle.
Nyt vasta löysin ton new orderin. Mahtavaa musaa 80-.luvulta. Minusta tässä vikmanin uudessa biisissä on samantyylinen syntikka alla. Elokuvanahan tää on varmaan kaikkien aikojen top 3 dc leffa.
Sori semi-offtopicista, mutta: New Order on legendaarisen Joy Division:in (1976–1980) jäsenistön, laulaja Ian Curtisin itsemurhan jälkeen, perustama bändi. Bändiähän on pidetty monen modernin elektronisen musiikkisuuntauksen esi-isänä (BBC:n artikkeli bändistä ja Wikipediassa sen jättämästä jäljestä moderniin musiikkiin). Jos aihe kiinnostaa, Joy Divisionin tiimoilta on tehty useita elokuvia. Suositeltavia ovat Ian Curtisin elämästä kertova erittäin synkkä ja ahdistava Control (ohjaus Anton Corbijn, legendaarinen "rock" valokuvaaja) sekä Manchesterin musiikkiskenestä ja etenkin Factory Recordsista kertova 24 Hour Party People (ohjaus Michael Winterbottom, oli 2002 mukana Cannesissa). Joy Divisionin post-punk on mielenkiintoista musiikkia sekin, vaikka paikoitellen aika on nakertanut huomattavasti. Tykkään molemmista bändeistä huomattavasti, joten innostuin vähän
Ensi-ilta on tämän hetken tietojen mukaan vielä tänä jouluna, siis 25.12.2020. Saas nähä... (toinen joululeffa näillä näkymin Dyyni, kylläpä meitä nyt hellitään..)
Vähän epäilen minkään ison leffan ensi-iltaa. Vitun korona pilaa kaiken. Paljonkohan on leffateattereiden tappiot viikossa? Kohta varmaan rytisee. Toisaalta mistä saavat uusia vuokralaisia, kun ravintolat menevät nurin samaa tahtia ja toimistot siirtyvät kotia? Kivijalkakauppa ei kannata, kun kukaan ei käy keskustassa töissä ja Suomen hallitus auttaa syöksyä rajoituksilla.
Amerikassa elokuviin ja suoratoistoon yhtäaikaa. https://www.gamereactor.fi/uutiset/802193/Wonder+Woman+1984+saapuu+ilmaiseksi+HBO+Maxille+jouluna/
Oliko eka miten hyvä? Vai samaa tasoa muitten supersankari leffojen kanssa eli itselle jaksaa katsoa 15 minuuttoa ja kyllästyy Tosin tässä suosikki vuosikymmen.
Et ole nähnyt edellistä Wonder Womania?! Nooh, se on vain yksi parhaista supersankarileffoista mitä on ikinä tehty. Ja supersankarina WW on hieman epätyypillinen sikäli että hänellä on sankarikykyinä lähinnä amatsoonien taistelutaidot ja oikeamielisyys, ja maaginen lasso. Voisi ehkä niiltä osin verrata kapteeni amerikkaan. Ekan leffan tapahtumathan sijoittuvat ekaan maailmansotaan ja se on semmoinen sotaseikkailu, tämä uutukainen sijoittuu ilmeisesti 80-luvun wall streetille tms... joten leffa voi olla hyvinkin erilainen.
Jaksoin katsoa sitä ekaa melkein 45 minuuttia, sitten kyllästyin. Huonompi, kuin muut supersankarielokuvat keskimäärin.
Jos tykkäät katsella DC/Marvel leffoja, niin tuo on paremmasta päästä. Mutta miksi kukaan täältä kyselee? Oletko jotenkin vajaa muodostamaan omaa mielipidettä kyseisistä leffoista vai heitit vain tyhmän provon?
Wikipediaa lainaten: Ihmenainen on lähes yhtä voimakas kuin Teräsmies tai Kapteeni Marvel. Kreikan jumalat antoivat Dianalle yliluonnollisia voimi: Afrodite (kauneuden jumalatar) kauneuden Athene (viisauden jumalatar) viisauden Demeter (maan jumalatar) maan voiman (Ihmenainen on supervoimakas) Hestia (tulen jumalatar) tulen "sisaruuden" (kestää hyvin tulta) Artemis (metsästyksen jumalatar) metsästäjän kyvyt ja kyvyn kommunikoida eläimien kanssa Hermes (Olympoksen jumalten sanansaattaja) supernopeuden ja kyvyn lentää tuulivirtojen avustuksella. Jos Marvelin hahmoihin Wonder Womania vertaisin, lähimpänä olisi Thor. Kapteeni Amerikka on supersotilas ja Wonder Woman enemmänkin Puolijumala. Ensimmäinen Wonder Woman elokuva oli todella positiivinen yllätys ja kyllähän tätäkin odottaa. Toivottavasti tullaan julkaisemaan myös levynä? Vai jääkö HBO Maxin yksinoikeudeksi, teatterikierroksen jälkeen?
Taatana... kyllä tämä näyttäisi teattereihin tulevan 25.12 mutta kun ne on täällä pääkaupunkiseudulla kiinni 10.1. asti... Tampereellekko tästä pitäis lähteä jouluna leffaan? Siltä matkaltahan voi saada vaikka koronan...
Ihan turha tänne Pirkanmaalle tulla, kyllä ne salit on kiinni täälläkin. "Elokuviin pääsee edelleen Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa ja Porissa", kertoo Finnkinon interwebsivu.
Kyllä siellä finnkinon sivulla lukee että on suljettuna 21.12 asti eli jouluna auki... "Tampere (Cine Atlas ja Plevna): 2.-21.12.2020"
OK, noin tuolla näemmä lukee joo. En silti olisi aivan varma siitä että toiminta jatkuu joulun alla.. Saa nähdä. EDIT: No nyt 17.12. oli korjattu Finnkinon sivuille että salit pysyvät Tampereellakin sulettuina 2.12.2020-17.1.2021..