Koronavirus 2019 eli COVID-19

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana KILLPATRICK, 15.02.2020.

  1. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Tuollai minä olen sen ymmärtänyt.:DOlen myös pitänyt Italialaiseta tai kreikkalaiseta tavasta (kunnollisissa hotelleissa ei niissä turistisumpuissa:p)tarjoilla ruoka pöytään tilauksesta oli mikäaika tahansa päivästä.;):) Se soisin leviävän laajemmmallekkin myös Suomessa ihan vain meidän asiakkaidenkin vuoksi.:cool: (Tämä ei siis liimitenkään tähän koronaan:D)

    Sitten tästä koronasta ja Suomesta. Minä olen joka päivä entistä hämmentynempi siis:confused:o_O. Syy: Tartunnat ovat koko ajan laskussa täällä meillä, vaikka rajoituksia höllätään.:rolleyes::oops:o_O (Minä veikkasin mielessäni, että ne olisivat nyt kasvussa(Uuden maan eristyksen päätyttyä).:eek:, mutta olin itse itselleni täysin väärässä.o_O) Esim. Ruotsissa, jossa vain suositellaan näitä eristäytymisiä etätöitä yms. ei paljoa ole samanlaista kehitystä näkynyt.:mad::eek:

    Se osoittaa selkeästi, että on jotain (ja paljon)mitä minä en ymmärrä meidän suomalaisten ihmisten käyttäytymisessä.:D:rolleyes:

    Seuraava testi on sitten, miten osaamme käyttäytyä juovuksissa ravintoloissa?:oops::rolleyes::mad:o_O Jos tartunnat jatkavat laskuaan, niin perkule vie, mehän taidamme sittenkin olla ns. sivistyneitä, mitä en olisi ikinä uskonut.:eek::mad::oops::rolleyes:o_O:)
     
  2. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Tämä tietenkin tuuristakin kiinni mitä kohtuuetäisyydellä sattuu kullakin olemaan. Enemmän tai vähemmän kyllä tuntuu toistuvan kaava, missä buffalounaan hinta seuraa maksimilounarin arvoa ja lähes järjestään ruoka on pettymys.

    Koronan yksi hopeareunus onkin ollut etätyö ja sen myötä noussut pakko tehdä myös kotona enemmän ruokaa. Ehkä jatkossa itsekin voisi mennä enemmän eväiden varassa. Se jos mikä on samalla selvää säästöäkin.

    Olen ymmärtänyt aiemmasta uutisoinnista, että kaupoistakin poistettiin itsepalvelusalaattitiskit, koska asiakkaat eivät halunneet enää ostaa niistä. Oletan, että lounaspaikoissakin voisi olla samaa ilmiötä.
    Suomessa tuntuu kaikki olevan ylivoimaisen vaikeaa ja kallista. Jos haluavat asiakkaita tässä tilanteessa ja veloittavat huoneesta sen törkyhinnan mitä Suomessa hotellista saa maksaa, niin kannattaa niitä asiakkaitakin ehkä joskus kuunnella.

    Enkä nyt tarkoittanut mitään vitivalkoista leipää + sokerihuurrettuja muroja, vaan ihan kunnollista listalta tilattavaa aamupalaa. Onnistuu muualla, Suomessa ei. Ehkä se näillä asiakasmäärillä vaatisi jopa sen yhden kokin ja tarjoilijan pelkän jääkaapin ja plokkarin lisäksi.

    Suomessa tuntuu tosin buffan pointtikin olevan se, että pitää saada lappaa lautaselle ja naamaansa tolkuttomat määrät, mausta ei niin väliä. Joissain muissa ruokakulttuureissa ehkä päinvastoin.

    En sitä kuitenkaan kiellä, etteikö suomalainen hotellien aamupalabuffa ole parhaimmillaan erinomainen laadultaankin ja erityisesti laajuudeltaan. Mutta usein niissä tulee itsekin syötyä yli oman tarpeeni.

    Vähän tässä kuitenkin puistattaa näin etäläisenäkin ajatus niistä lounasbuffien peltikaukaloista, mistä sitä liejun muodossa olevaa "lasagnea" kauhotaan lautasille.
     
    Vanha_susi tykkää tästä.
  3. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
  4. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Tarkoittamatta kuulostaa turhan suoraviivaiselta, noilla altistumisillahan ei ole merkitystä, ellei niistä seuraa tartuntoja.

    Ei voi myöskään täysin poissulkea sitä, että koulujen tiukemmat ohjeistukset ohjaavat testeihin ihmisiä, jotka eivät niihin muutoin välttämättä olisi menneet. Tiedän konkreettisesti, että HUS:in koronaseulassa yksikin oire, kuten lievä kurkkukipu, johtaa kehotukseen tulla testeihin siinäkin tapauksessa, että mitään muita sairauden oireita (kuten kuumetta, yskää, hengenahdistusta jne) ei ole, tiedossa ei ole altistumisia, kontakteja sote-alalla työskenteleviin eikä ulkomaanmatkoja. Kouluista tuleva ohje taas - ainakin HUS:in alueella - on, että jokaisesta pienestäkin oireesta yhteys terveyskeskukseen kartoitusta varten.

    En tiedä, kuin moni on edes tietoinen miten vähällä pitäisi lähteä testiin (tai sellaiseen pääsee) ja toisaalta rohkenen epäillä, olisiko jokaisen pienemmänkin oireen takia lähdetty edes kysymään koronatestiä ilman, että oppilaitos näin ohjeistaa; esimerkiksi lievä kurkkukipu ilman mitään muuta oiretta?

    Eihän tästä ole kauaa, kun käytännössä piti tarvita ambulanssi, että testeihin pääsi. Muutoin vaan omaehtoinen karanteeni ja paljon lepoa.

    Koko maan tasolla päivittäiset tartuntamäärät jatkavat edelleen laskuaan, vaikka testimäärät vaihtelevat kahden ja neljän tuhannen testin välillä per päivä.
     
  5. elmac0

    elmac0 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.06.2007
    Viestejä:
    703
    Saadut tykkäykset:
    130
    Koulujen avaamisen vaikutusten näkymistä näissä tilastoissa saamme toki vielä odotella.
     
  6. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Kyllä, mutta uutisoinnista saa sen kuvan, että tartuntojen määrä olisi revennyt, mitä ei ole ainakaan toistaiseksi tapahtunut.

    Spekuloin myös sillä, että lisääkö koulujen antama ohjeistus testaamista myös silloin, kun oireet ovat lieviä.

    Jos vaikka ekaluokkalainen valittaa kurkkukipua, mutta kuumetta tai muuta ei ole, vanhemmalla saattaa käydä mielessä odottaa päivä, että saadaan akuutti 'halusin pois koulusta' suljettua pois.

    Nyt taitaa koulusta tulla selkeä ohjeistus ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, johon taas pääsee ainakin HUS:in alueella testattavaksi jo tuolla perusteella.

    En tiedä, saadaanko tällä kiinni tilanteita, joita ei olisi muutoin huomattu.

    Onhan siinä nyt eroa, jos ennen saatiin reilulla tuhannella testillä yli sata positiivista, ja nyt saadaan yli kolmella tuhannella neljäkymmentä.
     
  7. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Jos tämä koulujen avautumisen yheydessä ennettu kehotus lieväoireisten tehostetusta testaamisesta todella tuo ilmi sellaisia "oireettomia" tai "erittäin lievä oireisia tapauksia" voi se koulujen avaaminen ollakin erittäin hyvä juttu ja tehostaa entisestää tätä pandemian leviämisen estämistä Suomessa. Syy: Tartunnat saadaan kiinni jo erittäin varhaisessa vaiheessa ennenkuin ehtivät tartuttaa useita muita.

    Onko tässä pohdinnassa mitään järkeä?:confused:

    On myös totta, että uutisoinnista huolimatta, nyt tartuntojen määrä päivittäin on pysähtynyt 40 - 50 tartunnan väliin per päivä lisääntyvästä testaamisesta huolimatta.o_O

    Tämä on erittäin hyvä kysymys: "En tiedä, saadaanko tällä kiinni tilanteita, joita ei olisi muutoin huomattu.";) Kun siihen saadaan vastaus tiedämme Suomen tilanteesta enemmän.:D
     
  8. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    No niin! Nyt se on nähty!:) Kaaressa oli tänään kello 22:00 - 23:00 välillä nuori mies, jolla oli sekä visiiri, että jonkinlainen osittainen kaasu- tai muu naamari.:mad: Kun kirjoitin joku aika sitten, että milloinkahan niitä alkaa näkyä, niin nyt on ensimmäinen bongattu!:cool:

    En viitsinyt ihan lähelle työntyä, että olisin erottanut, millainen se naamari tarkkaan ottaaen oli.:p

    Pistetäänkö kilpailu, kuka näkee seuraavan tai muuta vastaavaa tähän koronaan liittyvää?:rolleyes:
     
  9. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Joo, mutta ilman altistumista ei ole tartuntaakaan. Nyt sitten jännäämme pari viikkoa miten nuo tartuntaluvut lähtee kasvuun vai lähteekö...
     
  10. vemkki

    vemkki Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.09.2006
    Viestejä:
    3 976
    Saadut tykkäykset:
    339
    Parit ensimmäiset tautiesiintymät Etelä-Suomessahan lähtivät häistä, joissa perinteisesti on buffet. Ok, on siellä muutenkin paljon porukkaa, mutta tartuttaja on kuitenkin itse ollut oireeton, joten luultavasti ei ole ihan mahdottomasti yskinyt ympäriinsä.
     
  11. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Buffapaikkojen osalta uskon kyse olevan todellisen tartunrariskin lisäksi myös psykologisesta reaktiosta, mikä saa ihmiset kaihtamaan noita paikkoja, koska luulee tai luulee olevansa varma, että niissä on riski. Vaikka todellisuudessa juuri vaikka se paikan kokki saattaakin olla pahimmissa tapauksessa se supertartuttaja. Asiaa ei ole helpottanut alun tiedotuksen ja virustietämyksen AIDS-hysteriatasoisuus, mikä sai ja saa epäilemään omaa varjoaankin.
     
  12. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    ...Uudellamaalla. Viimeisimmästä 31 tartunnasta 30 on HUS:in alueella. Jos ei ole tartuntoja eli oletamme testaamisen pelaavan, niin, no, altistus vaatisi, että jollain on tartunta. Suomessa on jo nyt alueita, joissa niitä ei ole ollut pidempään aikaan.

    TAYS ja KYS alueella ei ole tehohoidossa ketään ja HYKSin 76 osastolla olevaa ja 17 teholla olevaa potilasta kohden kaikissa muissa sairaanhoitopiireissä on OYS 3 + 3, KYS 1 + 0, TAYS 2 + 0 ja TYKS 1 + 1.

    Esimerkiksi Keski-Suomessa uusita tartuntoja on kirjattu viimeksi 9.5 (kaksi viikkoa sitten), Satakunnassa, Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalassa vielä pidemmän aikaa sitten. Kainuu, Lappi ja Itä-Savo pääsivät muuten samaan kerhoon, mutta tartuntoja on tilastuituy yhtenä (1) päivänä alle 10 kpl viimeisen 2vko ajanjaksolla.

    Lähde HS: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006497114.html

    Saa nähdä, aletaanko tässä tarjoamaan paikallisia/alueellisia rajoituksia josasin vaiheessa. Vähän outoa, jos niissä osissa vaikka Pohjanmaata, jossa tartuntoja ei ole todettu viikkoon, ei saisi myydä kahvia huoltsarilla 05:00 aamulla (kuten muistaakseni IL esitti).
     
    Viimeksi muokattu: 23.05.2020
  13. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Jos tässä viitataan esim. niihin häihin, joissa tartuttaja oli tullut suoraan juurikin Itävallan Tirolista laskettelureissulta, niin jutussa oli maininta, että siellä oli (normaaliin tapaan) halailtu, tanssittu jne..
     
    Viimeksi muokattu: 23.05.2020
  14. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Nyt menee sinulla ETP päivät sekaisin.:D:p Linkkisi mukaan häät oli jo " Etelä-Suomessa lauantaina 7. maaliskuuta. ":mad: Muuta en sitten viitsinyt lukea.
     
  15. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    No niinpäs olikin. Hyvä kun huomasit sillä joku voisi vielä luulla, että annoin oman agendani muodostaa luki- ja ymmärryshäiriön. :D Korjasin kuitenkin asian.
     
  16. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Minä olin ihan varma, että kyse oli sinun agendastasi.:mad: Siksi huomautin:rolleyes:JOS ei ollut, ei olisi pitänyt huomauttaa.o_O
     
  17. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Nyt on alkanut hahmottua jo aika hyvin, miten korona tulee muuttamaan elämää jatkossa. Taudin leviämisessä on ollut paljon outoja piirteitä, mutta pikkuhiljaa ne ovat nivoutuneet loogiseksi ja ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi ainakin omassa ajattelussani.

    Ensinnäkin viruksen tarttuvuus on vaikuttanut todella oudolta. On yksittäisiä tilanteita, kuten häät, joissa puolet vieraista voi saada tartunnan. Virus vaikuttaa aivan mielettömän helposti tarttuvalta. Toisaalta taas esim. Ruotsin pahimmalla korona-alueella vain 7 % on saanut tartunnan, vaikka Ruotsin linja on ollut niin lepsu. Tämä epäsuhta hämmensi minua pitkään, mutta enää ei juurikaan. Käytännössä on olemassa superlevittäjiä, tämä tiedettiin jo aiemmin, mutta nyt on tullut paljon selvemmin tietoa myös siitä, miten virus tarttuu. Käytännössä esim. täysi jääkiekkokatsomo on loistava ympäristö superlevittäjälle. Ympärillä istuu yli 2 tunnin ajan täysin saman ihmiset, samalla kun superlevittäjä huutaa kannatushuutoja joukkueelleen. Siinä täyttyy kaksi olennaisinta asiaa: superlevittäjä (joka erittää/levittää virusta ympärilleen paljon enemmän kuin ihmiset keskimäärin) ja pitkäaikainen altistuminen.

    Tuon takia veikkaan, että nimenomaan massatapahtumiin viruksella tulee olemaan suuri vaikutus. Ei tarvitse olla kuin yksi superlevittäjä ja sen jälkeen puoli kylää on sairaana. Joten tuollaisia tilaisuuksia ei ole mitään järkeä järjestää.

    Tuo myös selittää sitä, miksi se Ranskan koronatapaus joulukuulta on ymmärrettävä. Jos vaikka 10 ihmistä on saanut tartunnan Wuhanista ja vienyt sen omiin maihinsa, niin periaatteessa on mahdollista, että kaikkien kohdalla ketju kuolee jo alkuunsa (tai sitten virus leviää todella hitaasti alkuvaiheessa), jos he eivät ole superlevittäjiä. Tartuttavuusluku kertoo vain keskiarvon ja suurin osa ihmisistä ei ehkä edes tartuta. Superlevittäjät nostavat keskiarvoa. Toisaalta taas, jos tartunta sattuu superlevittäjälle, hän tartuttaa sen moniin ja heidän joukossaan voi olla uusia superlevittäjiä, jotka tartuttavat sen moniin ja tauti etenee paljon nopeammin kuin keskimääräisen tartuttavuusluvun perusteella voisi olettaa.

    Tietenkään superlevittäjille ei kannata antaa liian suurta painoarvoa. Ihan normaalit ihmiset tartuttaa kokonaisuudessaan varmaan enemmän, koska heitä on niin paljon enemmän kuin superlevittäjiä.

    Pitkäaikainen oleskelu sisätiloissa, jossa on paljon ihmisiä, vaikuttaa siis kaikkein eniten välttämistä tarvitsevalta asialta. Tämä on ikävä asia esim. koulujen ja työpaikkojen suhteen. No onneksi suojamaskit on keksitty.
     
  18. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    ^
    Jos olet vähänkään oikeassa ja toivon totisesti ettet ole. En kyllä keksi yhtään loogista virhettä päättelyketjussasi, mutta juuri siksi toivon sitä, että olet väärässä.

    Koska: 1) Nämä massatapahtumat kuuluvat niin oleellisesti kulttuuriimme, teatterit, konsertit, erilaiset urheilutapahtumat, jne... lista on todella pitkä. Siis miten niiden käy tulevaisuudessa? Kuljemmeko tulevaisuudessa aina maskit päässä? MIten niihin voi turvallisesti osallistua?

    2) Sekä työ ja koulutus pitää sekä suunnitella että järjestää täysin uudella tavalla, jotta tartunnat pysyvät kurissa ja siihen ei pelkät maskit riitä. Sillä jo toisten koskettelua pitäisi välttää tartunnan pelossa. Ainakin kouluissa se on käsittääkseni nykyisin lasten välillä jopa mahdotonta.

    PS. Juuri noiden syiden vuoksi en voi pitää viestistäsi, vaikka se on muuten hyvä.:D
     
  19. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Uudellamaalla asuvana ja Helsingissä töissä käyvänä tämä tieto lohduttaa minua vain vähän. :(
     
  20. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Sama täällä. Helsingissä asuvana yli 70-vuotiaana tämä ei lohduta minua lainkaan.:(:D