Miten koronavirus näkyy arjessasi?

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana ElvisThePelvis, 16.03.2020.

  1. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Ajattelin että tällainen ketju voisi olla paikallaan, sillä ihmisiä varmasti kiinnostaa, miten muut elävät tässä maailmantilanteessa, jossa COVID-19 kylvää pelkoa mutta jossa osa elää elämäänsä täsmälleen kuten ennenkin. Mitä olet muuttanut arjessasi? Mitä olet huomannut ympärilläsi olevissa ihmisissä tämän suhteen?

    Olen itse pystynyt pyörittämään arkea suhteellisen paljon etänä ja tämän nimissä pysyttelin läpi viikonlopun kotosalla. Kävin kaupasta ostamassa noin viikon kahden ruoat ja vaikken aio täydellisesti sosiaalisten kontaktien tapaamista katkaista, niin esimerkiksi viikonloppuiset baarireissut, ravintolareissut tai yhden tai kahden ostoksen kauppareissut jäävät kohdallani tauolle. Sanomattakin lienee selvää, etten aio matkustella.

    Kaupassa käydessä pidin hanskoja koko ajan käsissä ja hyödynsin kasvosuojalla varustettua talvilakkia, jo senkin takia, että näin aamupäiväsaikaan vanhuksia on tavallista enemmän liikkeellä, ja itseäni enemmän haluan suojata heitä. Kotona pesin kädet lämpimällä saippuavedellä. En tiedä, meninkö jo vähän liioittelun puolella, mutta pyyhin Sanytolilla+mikroliinalla ostamiani elintarvikkeita kevyesti ennen kaappeihin laittamista. En tosin tiedä, voiko näissä edes mennä liioittelun puolelle, sillä ihmisiä on välillä hyvä potkia muistuttamaan hygienian hyvistä puolista (varsinkin kun meitä on niin moneen lähtöön alkaen aina niistä, jotka eivät pese käsiään käydessään vessassa).

    Mitä tulee muihin ihmisiin, niin kenelläkään ei näyttänyt paljon olevan minkäänlaista suojausta. Ei kasvonaamioita, ei käsineitä. Ihmiset liikuivat ehkä hieman varovaisemmin mutta vanhat tottumukset elävät esimerkiksi siinä, etteivät ihmiset pidä niitä suositeltuja metrin turvavälejä, vaan tulevat rutiininomaisesti lähes kiinni etenkin HeVi-hyllyillä ja kassalla. Tosin huomasin, että oma kasvonaamiovarustukseni tuntui muistuttavan vastaantulijoita siitä, että turvavälejäkin voisi pitää. Sairaita ihmisiä ei vaikuttanut olevan liikkeellä ja vain yhden kaupan jonossa kuulin toisesta jonosta pientä kurkkua selvittävää köhimistä. Mitä tulee kauppojen tarjontaan, niin jokaisesta kaupasta, missä kävin, löytyi edelleen hyvin kaikkea (epäilemättä saaneet uusia kuormia), jopa tonnikalaa. Ainoastaan hernekeitot, suositut rahkat ja ne hiton wc-paperit tuntuivat käyvän vähissä. Alkossakin tämä viikonloppuinen hamstraus näkyi esim. punaviiniboksihyllyllä, mutta sinnekin oli saapunut täydentäviä eriä.
     
  2. vemkki

    vemkki Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.09.2006
    Viestejä:
    3 978
    Saadut tykkäykset:
    339
    Etätöitä tästä päivästä lähtien työnantajan toiveesta. Pidän tavallista suurempaa ruokavarantoa siltä varalta, että sairastun. Yli 80-vuotiaan äitini käytin eilen shoppailureissulla, kun ajattelin että nyt se kannattaa tehdä sen sijaan että lykkäisi reissua muutamalla viikolla.

    Työpaikan kuntosalin käyttö kiellettiin, joten liikuntamuotoja pitää vähän muuttaa. Sosiaalinen elämä tuntuu supistuvan erityisesti ulkoisista syistä, eli esim. yhdistykset peruvat tapahtumia. Itse en erityisesti välttele ihmiskontakteja.
     
  3. sokka

    sokka Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.10.2003
    Viestejä:
    5 768
    Saadut tykkäykset:
    318
    Täällä sama seuraavat kaksi viikkoa kotikonttoria. Postin kuriiri sanoi, että hiljaista on. Pakussa ei juuri paketteja ollut. Nyt ei tunnu liikkuvan mikään juuri mihinkään.
     
  4. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Omat vanhempani ovat juuri ja juuri päässet 70v:n ikään. Huoli on heistä on suuri, vaikka onneksi asuvat maalla eikä vakavia sairauksia ole (toki asiat kuten yleiskunto ja ehkä sitäkin kautta esim. sydämen kunto voisivat olla parempia). Olen tavannut käydä auttelemassa heitä parisen kertaa kuussa, mutta nyt ei taida uskaltaa mennä käymään. Tämä on ehkä se ehdottomin asia, mistä haluaa pitää kiinni korona-aikana.

    Itsekin olen etenkin tätä nykyä lähes päivittäin voimaileva henkilö, mutta vaikka oma kuntosalini on edelleen auki, niin jätän sen nyt ihan suosiolla tauolle. Onneksi kotonakin voi tehdä perusliikkeitä (punnerrusta, lankkua, kyykkyä) ja nykyteknologian suhteen esim. Nintendo Switchillä oleva Ring Fit Adventure pitää kyllä kuntoa myös yllä (pistää kovemmilla vaikeustasolla hyväkuntoisetkin hikisiksi). Jos happi meinaa asunnosta loppua, niin tämä hetki jos mikä on oiva syy ottaa kiinni rästiin jäänyttä läskipyöräilyharrastusta.
     
  5. Hippo

    Hippo Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    28.07.2004
    Viestejä:
    2 328
    Saadut tykkäykset:
    282
    Töiden suhteen mennään etänä hamaan tulevaisuuteen. Sama koskee muuta perhettä koululaisia myöten (koulu pistettiin kiinni). Sinällään ehkä suurin ero arjessa toistaiseksi on harrastusten loppuminen; urheilusarjat, treenit ja liikuntapaikat ovat nyt kiinni. Nyt kun on ollut luppoaikaa iltaisin, niin on tullut sitten tehtyä kaikkia pikku rästihommia kotona (mm. se Totoro-juliste on nyt seinällä). Arkilounastamisen siirtyminen kotiin on lisännyt ruuan tekemiseen ja suunnitteluun menevää aikaa, eilen tuli vietettyä iso osa päivästä keittiössä.

    Lähipiirissä on riskiryhmäläisiä, joten heitä ei nyt sitten nähdä ja tavata. Ensi kuun reissu meni jäihin. Kesäkin varmaan vietetään Suomessa, ensimmäistä kertaa varmaan 20 vuoteen.
     
  6. Aceman

    Aceman Shot down in flames!

    Liittynyt:
    23.02.2000
    Viestejä:
    3 603
    Saadut tykkäykset:
    149
    Korona kävi ensimmäiseksi käsiksi meikäläisen tilipussiin, kun hommat vähenivät näin äkkiä arvioituna noin puoleen. Urheilun katoaminen ohjelmakartoilta iski rajusti media-alaan. Vapaa-aikaa siis luvassa reilusti tänä keväänä, ties vaikka pidempäänkin. Ja turhat heräteostot nyt vaan jäihin ja vyöhön pari reikää lisää. Saippuaa ja vessapaperia on inventaariossa riittävästi.

    Neljän seinään sisään en ole lukittautunut, mutta enpä kauheasti muutenkaan käyskentele ihmismassojen keskellä saatika käytä julkisia kulkuneuvoja. Päiväkävelyt menevät siinä kuin ennenkin... turvavälit huomioiden. Jos sisällä alkaa ahdistaa, niin omalla tontilla voi vetää happea suhteellisen turvallisin mielin. Ne pakolliset kauppareissut pitää vain hoitaa.
     
  7. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Isoin muutos on ollut harrastuksissa. Judoa ei nyt käytyä tatamilla treenaamassa enkä itse pidä muille treenejä.
    Samaten lasten harrastukset ovat jäissä nyt.

    Muuten elämä on samanlaista kuin aiemminkin. Mitä nyt kaupoista puuttuu tavaraa.

    Onneski hiihtää voi vielä. :)
     
  8. Kaitzu

    Kaitzu Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.07.2001
    Viestejä:
    3 498
    Saadut tykkäykset:
    41
    Itsellä nyt jää salitreenit ja uinti hetkeksi pois kuvioista. Pitänee käydä kävelyllä useammin kuin kerran viikossa. Töissä on pakko käydä, kun etätyö ei ole mahdollista.
     
  9. Make73

    Make73 Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.01.2004
    Viestejä:
    3 404
    Saadut tykkäykset:
    130
    Toistaiseksi ei juuri mitenkään.

    Työssäni käyn useissa kouluissa ja päiväkodeissa päivittäin, palvelutaloihin on nyt tullut kieltoja myös meille työntekijöille eli vain hätätapauksissa sinne.
    Meidät on varattu töihin myös mahdollisen sotatilan aikana, eli nää hommat pitää vaan hoitaa oli koronaa tai ei.

    Omat vanhemmat myös yli 70v ja mutsilla mm. astmaa eli sinne en ajatellut mennä kyläilemään.
    Olen kuitenkin tarjoutunut käymään heidän kauppareissunsa jos tarpeelliseksi kokevat.
    (edit: Näemmä näin myös tullaan edellyttämään)

    Influenssan kerran sairastaneena en kovin kärkkäästi odota koronaa, mutta jos tulee niin eiköhän siitä hengissä selvitä kun on perusterve yhtä autoimmuunisairautta lukuunottamatta.
     
    Viimeksi muokattu: 16.03.2020
  10. vps358

    vps358 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    11.02.2005
    Viestejä:
    4 754
    Saadut tykkäykset:
    483
    Vapaaehtoisessa kotikaranteenissa on tullut oltua jo vuodesta 2008, joten ei tilanne ole siitä muuttunut suuntaan tahi toiseen.
    Palvelut jos pelaavat, niin ei huolta, vessapaperia tuli perjantaina tuplat tavalliseen verrattuna, kun olivat hamstranneet pienemmät paketit kaupasta....

    T: Vesku
     
  11. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Kyllähän se on: evvk.

    Filosofin mielentyyneydellä: jos se on tullakseen, se tulee. Che sara, sara!
     
  12. ProPatria

    ProPatria Aktiivinen käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    02.12.2009
    Viestejä:
    734
    Saadut tykkäykset:
    139
    Koulut kiinni eli kukkarossahan tuo näkyy kun pitää lapsen kanssa kotona palkattomilla olla.
     
  13. El Grande

    El Grande Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 759
    Saadut tykkäykset:
    325
    Etätöitä tästä päivästä alkaen. Työ on projektiluontaista eli lomautus voi olla tosiasia aika nopeallakin aikataululla.
     
  14. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Oletan ja osittain tiedänkin, etten ole ainoa, jolla on esimerkiksi yli 70v vanhempia tai vanhempia jotka ovat siinä rajalla ja kuuluvat riskiryhmään. Omat vanhempani asuvat maalla (itse asun muualla) ja tietenkin tässä tilanteessa mietin sitä, että miten ruoka ja toisaalta apteekista haettavat tärkeämmät lääkkeet kulkeutuvat heille. Kaupungissahan on toki vaikka mitkä nettitilaussysteemit mutta maalla varmaan huonommin. Onneksi nykyään vanhemmatkin ihmiset osaavat verkostoitua, jopa netin kautta, mutta vähän silti asia painaa.

    Lomautukset ja työttömyys on toki ikävä asia, mutta toivon mukaan ihmiset voisivat nähdä sen hopeisen reunuksen, että ainakin nyt saa enemmän aikaa lastensa parissa. Näin ihmisyyden ja reiluuden kannattajana jopa koen tämän jollakin tavalla hyvänä asiana, sillä raaka totuus on kuitenkin se, että jo ennen tätä moni elää tahtomattaan työttömyydessä jne. ja taas uraohjuksilta vastaavasti moiset realiteetit unohtuvat, kun duunia painetaan ja edustetaan. Toki ymmärrän, että varmasti stressaa, jos on asuntolainaa ja perheenkin takia paljon juoksevia kuluja, ja sitten yhtäkkiä tulot tippuvat. Toisaalta, itse taas minimalistisemman elämäntyylin kannattajana olen aina ollut sitä mieltä, että toki nyt saa havitella omaa omaisuutta, mutta se nyt vaan on se riski, mikä otetaan esim. kallimmaan talon hankinnan kanssa, että luotetaan siihen, etteivät tulot laske. Itse taas haluan mielummin elämän, jossa minun ei tarvitse repiä hiuksia päästä ja joutua taloudelliseen ahdinkoon, jos tulot tippuvat.
     
  15. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Kaikki ovat riskiryhmää enemmän tai vähemmän. Kun tämä on ohi kukaan meistä plazalaisistakaan ei voi olla varma onko enää hengissä. Ehkä minun varaoitukset nyt viimein on mennyt perille kun ensin minunjuttujani sanottiin liioitelluiksi ja nyt olemme poikkeustilan kynnyksellä. Voimia kaikille tästä selviämiseen.
     
  16. ProPatria

    ProPatria Aktiivinen käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    02.12.2009
    Viestejä:
    734
    Saadut tykkäykset:
    139
    Noh, kun lasten kanssa joutuu palkattomia pitämään niin silloin tulot on pyöreä nolla. Se on ihan sama asuuko velkaisessa omakotitalossa vai vuokralla jossain. Menot pysyy mutta tulot ei.
     
  17. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    OT: Jorot ja minuthan on sumputettu yhdeksi ääneksi näissä keskusteluissa joidenkin osalta, mutta varmuuden vuoksi on nyt pakko sanoa, että tässä kohtaa minun ja hänen näkemykset eroavat. Itse en koe, että on aihetta antaa noinkin synkkää ennustetta. Nuoremmat ja riskiryhmiin kuulumattomat selvinnevät ongelmitta meidän olosuhteissa. Sen sijaan vanhemmilla ja riskiryhmiin kuuluvilla tämä on varmasti todella raskasta aikaa. Sinänsähän olisin itsekin tätä vertaamassa kausi-influenssaan, mutta toki koronassa on se, että virus on vielä suhteellisen arvaamaton ja toisaalta siihen ei ole rokotetta. Näkisin, että syy miksi nyt näin Suomessa(kin) reagoidaan on yksinkertaisesti se, että tämä kylvää niin paljon pelkoa ympärilleen, että homma lähtisi käsistä, jos tätä käsiteltäisiin valtion taholta kuin kausi-influenssaa. En toki koronan vakavuutta kiistä ja toki se tulee vaatimaan uhreja, jopa satunnaisia nuorempia tai niitä jotka eivät kuulu riskiryhmiin. En kuitenkaan usko, että jos nyt uhriluku on vielä (virallisesti) nollilla, niin se olisikin kuukauden päästä nelinumeroista lähestyvä.

    Jos jotkut nyt miettivät, että käänsinkö yhtäkkiä kelkkani, niin en minä ole edelleenkään missään vaiheessa pitänyt tätä jonain tuomiopäivän viruksena, vaan lähinnä sitä kritisoinut, että uuteen, arvaamattomaan ja pelkoa kylvävään virukseen (joka totta kai kuten kausi-influenssakin vaatii uhreja jos ei ole rokotetta, immuniteettia tai kykyä hallita sitä) ei suhtauduttu vakavissaan tarpeeksi ajoissa, vaikka Kiinan lisäksi meillä oli jo hyvän aikaa Pohjois-Italian esimerkkikin tiedossa.
     
    Viimeksi muokattu: 16.03.2020
  18. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 525
    Saadut tykkäykset:
    87
    Taitaa olla aika minimaaliset vaikutukset itselle. Kenkää tuli tammikuussa, joten ei mitään menetettävää siinä suhteessa. Työterveystarkastuksessa ehdin vielä käydä tässä kuussa ja kaikki arvot olivat kohdillaan, joten en niin peloissani ole. Jos ulkona liikkuminen lähdetään kieltämään, niin se olisi jo aika ikävää.

    Kirjastossa on paljon aikaa tullut vietettyä, liekö se mahdollisuus kohta poissa.
     
  19. marko

    marko Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    06.01.2001
    Viestejä:
    1 772
    Saadut tykkäykset:
    17
    Omassa arjessa korona-viruksen aiheuttama muutos on aika pientä. Suurin muutos on, että omalla ilmoituksella voi olla saikulla 5 päivää ja työmaalle on tuotu enemmän käsidesi-pulloja. Ja kun "tilanne" tulee kunnolla päälle niin jos on terveenä on enemmän ylitöitä tarjolla, vaikka firma on niiden teettämistä yrittänyt vähentää. Omaa työtä ei voi tehdä etänä, niin sekään ei muuta arjen rutiineja vaan työmaalle on mentävä.
     
  20. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    https://yle.fi/uutiset/3-11259473

    Nyt alkaa vaikuttaa kohta siltä että saattaa olla että minut raahataan väkisin pois omistamastani mökistä jos en asu siinä vakituisesti:(