Mitenkäs porukka? Itse olen parhaimmillaan katsonut todennäköisesti useita satoja kertoja niitä rakkaimpia classikoita. eniten katsottuja on esim 12 apinaa, jacob ladder, invasion of the body snathers, angel heart. videodrome siinä joitakin. Eli useiden kymmenien vuosien aikana on tullut näitä katsottua uudestaan ja uudestaan. Tosin nykyään meinaa välillä vaikka katsomisvälissä olisi ollut vuosiakin tuntua että tuleeko katsottua jo liian monta kertaa joitaki nsamoja leffoja vaikka ne on mestariteoksia niin meinaa joskus jopa kyllästyttää katsoa niin monta kertaa. Huvittavana esimerkkinä predator josta muistan melkein kaikki näyttelijöiden sanomat lauseet ulkoa ennen kuin ne sanoo ne. Kokeiltiin kerran tuossa kaverin kanssa ja kyllä kaveri ihmetteli kun sanoin leffan seuraavan lauseen aina hieman ennen kuin näyttelijä sanoi sen
Olenkohan katsonut mitään leffaa kahta kertaa useammin? Varmaan joitakin, Predatorin, jonkun Star Warsin mahdollisesti. Kahteen kertaan katsottuja onkin sitten runsaasti. Kun tässä ikää karttuu niin alkaa ehkä kolmas kierros :-D
Sormusten herrat (extended) menneet varmaan n. 7-8 kertaa (kolme kertaa teatterissa ja sitten DVD/Blu-Ray. Blade Runner pennusta lähtien varmaan saman verran, ellei pari kertaa enemmän. Alkuperäiset Star Warsit varmaan samaa luokkaa. Mutta nuo siis noita "tärkeitä". Perushyvät leffat tulee katsottua ehkä 2-4 kertaa, yleensä muutaman vuoden välein, kun on unohtanut juonta tarpeeksi, että voi katsoa uudelleen.
Jurassic Park, Terminator 2, Yksin kotona, Star Wars -alkuperäistrilogia ovat luultavasti eniten katsomiani elokuvia, penikkana sitä kyllä jaksoi aina vaan. En mitään tarkkaa määrää osaa sanoa, mutta kymmenen katselukerran yli ainakin mennään. Uudemmista elokuvista Mad Max: Fury Road on tullut nähtyä varmaan kuusi kertaa jo (kaksi kertaa teatterissa, sitten kotiolosuhteissa eri formaateissa kuten 3D ja Black & Chrome). Jopa ennätyksellisen usein näinkin uudelle filmille.
Maksimi on varmaan 3-5 kertaa. Tällaisia leffoja on vain kourallinen: Terminator 2, Avatar, Matrix. Yleensä kerta riittää.
On tässä jotain kokonaisia sarjojakin katsottu monta kertaa. TNG tainnut mennä 4 kertaa, TV/VHS, DVD ja lopulta blu-ray. Ja kaikki ostettu, joten Jodo saa sydärin. DS9 kolme kertaa, on se vaan niin hyvä. VGR, SG-1, Enterprise, Atlantis, BSG menneet pari kertaa. Ensin joko VHS tai DVD ja sitten DVD tai blu-ray ja kaikki ostettu
Parhaimmillaan katselukertoja täytyy olla yli kymmenen mutta kahdenkymmenen katselukerran rajaa on tuskin lähestytty. Tätä koskevia elokuvia tulee mieleen ainakin Die Hard, T2, Yksin Kotona, Jurassic Park, Predator ja, kyllä, Ernest Saves Christmas. Kotimaisia elokuvia ei pidä unohtaa ja listaan tulee helposti mukaan armoitetetut kolme ensimmäistä Uuno Turhapuro -elokuvaa.
Mitä uudemmasta leffasta kyse, niin kerrat jäävät suurella todennäköisyydellä yhteen. Mitä vanhemmasta leffasta kyse, niin suattaapi joskus katsoa uudestaankin, varsinkin jos unohtanut juonenkäänteet. Nuorempana leffoja tuli katsottua uudestaan, mutta kun ikää tullut niin ei halua tuhlata aikaa samaan, minkä on jo kertaalleen nähnyt. Pyrkii nykyään katsomaan täysin uusia leffoja vain. Esimerkiksi tänä vuonna katsonut vain yhden aiemmin nähdyn feffan, Sevenin, jonka katsomisesta olikin kulunut parisenkymmentä vuotta, muutoin menty täysin uusilla - kymmenellä leffalla.
Minulla tulee melko vähän katsottua uusia leffoja koska suurin osa leffoista jotka valmistuu on niin surkeita että aina kun sellaisen näkee niin se harmittaa että tuhlasi aikaa siihen.
Katsomattomia ja varsinkin sellaisia taatusti erinomaisia elokuvia löytyy kyllä ihan maailman tappiin asti, kunhan nyt viitsii tehdä edes vähän sitä selvitystyötä, joten uusintakatseluihin ei nyt huvita ainakaan ihan tolkuttomasti panostaa. Niin paljon kun niitä helmiä odottelemassa siellä jossain.
Viitisen vuotta olen taukoa pitänyt uusintakatselun välillä. Muuten muistaa liian hyvin tapahtumat. Katselukertoja tullee sitten niin monta hyvillä leffoilla mitä nyt henki sattuu pihisemään
Yleensä kun ostan uuden leffan, niin katsottuani sen kerran katselen sen uudestaan viikon parin sisällä. Sen jälkeen katsontakertoja tulee tosi harvoille leffoille lisää. Viimeisimpiä uudehkoja elokuvia mitä katsonut useammin, niin Nolen Batmanit, 2049 ja Rogue One. Vanhoista Bladerunner, Ilmestyskirja.Nyt, Matrix trilogia kerran vuoteen ainakin. Ja alienit 1-4, mutta niiden jatko-osat vähän vaihtelevasti
Jos miettii mitä leffaa on eniten katsonut aikuisiällä, niin se on varmaan Blade Runner eri versioineen. Leon ja Mulholland Dr. siinä heti perässä. Näillä katselukertoja varmaan semmoset 10. Leonilla enemmänkin, koska sitä tuli katsottua paljon myös teininä. Jos miettii leffaa minkä olen nähnyt elämäni aikana useimman kerran, niin se on varmaan Commando, sitä tuli junnuna katsottua koko ajan
Näillä katselukertoja varmaan semmoset 10. Leonilla enemmänkin, koska sitä tuli katsottua paljon myös teininä. Joo leon on kyllä mahtava varsinkin pitkäversio. Eräällä toisella keskustelu palstalla joku kommentoi leonia pedofiilin päiväuneksi (meinasi että siinä on voinut useampikin pedofiili voinut kastella pöksynsä katsoessaan leonia. Tämä voi pitää paikkansa sen tietänee jokainen mitä tarkoitan joka on nähnyt leonin.Itsekin olen leffan katsonut useita kymmeniä kertoja. Myös musiikit ja toiminta on erittäin hyvin tehtyä.
Niin, ohjaajan siviilitouhujen tiedostamisen jälkeen kun sattuu katsomaan tuotakin elokuvaa uudelleen, niin tuleehan siinä kieltämättä vähän ällöä fiilistä huppariin.
Leon taitaa juuri ja juuri myös lukeutua niiden 10 katselukerran elokuviin ja nyt huomaan unohtaneeni esim. Reservoir Dogsin, Pulp Fictionin ja Aliensin. Leonista en koskaan tuota mainitsemaasi sävyä niin noteerannut, joskin toki mieleen tulee heti ne kohtaukset ja asetelman, mistä moinen fiilis voi tulla. Ei siinä nyt ihan sama sävy sentään ole kuin esim. vuoden -97 Lolitassa (pääosissa Jeremy Irons).