Luetuttaako?

Keskustelu osiossa 'Kirjallisuus' , aloittajana pteittinen, 10.02.2002.

  1. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Niin no, mutta kirja on aina kirja. Kirjan lukeminen on henkilökohtainen kokemus. Sen kuuleminen toisen lukemana (äänikirja) etäännyttää siitä. Ja vaikka kirjan elokuvasovitus olisikin onnistunut hyvin, siinä näkyvät kuitenkin aina mm. tuottajan, ohjaajan, käsikirjoittajan, näyttelijöiden ja kuvaajan näkemykset, jotka eivät useimmitenkaan vastaa omia, mikä vielä lisää etääntymisen vaikutelmaa.

    Jotta pystyisi uppoutumaan kirjailijan luomaan maailmaan, se vaatii hyvää mielikuvitusta, mutta jos sitä ei ole, on ymmärrettävää, että lukeminen voi tuntua ikävältä. Elokuvan seuraaminen on paljon helpompaa, koska elokuvantekijät ovat tehneet enimmän työn tuossa uppoutumisessa, ja katsojan tehtäväksi jää vain tekijöiden sanoman vastaanottaminen ilman sen kummempaa syventymistä kirjailijan luomaan maailmaan

    Lukeminen vaatii paljon enemmän kuin elokuvan katsominen, ja jos siihen ei ole tuntenut kiinnostusta jo lapsena, sitä voi olla melko vaikea oppia enää vanhemmalla iällä. Donner totesi SSKK:n mainoksessa: lukeminen kannattaa aina – niinhän se varmastikin on.
     
  2. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Tästä olen hyvinkin eri mieltä. Ennen luin yli 50 kirjaa vuodessa. Mielestäni ihan hyvä saldo perheelliselle ihmiselle, jolla on vielä paljon harrastuksiakin. Nykyään saldo menee ehkä jossain 20-30 kirjaa vuodessa.

    Sitä ei ole vähentänyt äänikirjojen kuunteleminen, koska kuuntelen äänikirjoja silloin, kun teen samalla jotain muuta. Eli vaikka kotitöitä, ajan autolla, hiihdän, juoksen, yms. Koskaan en kuuntele äänikirjoja siten, että vain istuisin ja olisin paikoillani. Tosin joskus äänikirja voi viedä mukanaan siten, että tekeminen pysähtyy (sikäli mikäli se on mahdollista) ja jään hetkeksi vain kuuntelemaan.

    Eli oikeastaan kuuntelen äänikirjoja silloin, kun moni muu kuuntelee musiikkia. Syy, miksi teen noin, niin en kauheasti välitä musiikista. Tokihan sekin on ihan hauskaa kuunneltavaa välillä, mutta sen sijaan, että kuuntelisin aina samoja biisejä, niin mieluummin annan aivoille tekemistä siten, että niiden pitää kuunnella ja _tulkita_ kuulemaansa. Varmasti joku kuuntelee samalla tavalla myös musiikkia, mutta minä en. Eli koska pidän kirjoista - joita ei kuitenkaan voi lukea samalla kun ajaa autoa - niin todella hyvä vaihtoehto ovat äänikirjat. Jotkut äänikirjat ovat jopa niin hyvin tehtyjä, että on vaikea kuvitella pääsevänsä samalle tasolle lukemalla. Esimerkiksi Stephen Fryn Harry Potterit tai Rob Inglisin LotR. Jotka olen toki myös lukenut. Lotrin yli kymmenen kertaa.

    Mutta vaikka minulla eivät perinteiset kirjat sinänsä kilpaile äänikirjojen kanssa, niin olen silti eri mieltä siinä, että kirjan kuuleminen toisen lukemana etäännyttäisi sen jotenkin ja että se ei olisi "henkilökohtainen kokemus". Kyllä minä koen kirjat hyvin syvällisesti myös muiden lukemana. Äänikirjan lukijahan ei saa tulkita kirjaa. Eri hahmoille voi antaa eri äänet, mutta tulkintaa ei.

    Mielestäni myös elokuvan ja kirjan vertailu on tietyssä mielessä kohtuutonta. Itsekin yleensä pidän kirjaversioista enemmän, mutta elokuva täytyy ymmärtää omanlaisena mediana. Ei välttämättä kilpailevana kirjalle. Ei kaikki kirjatoteutukset elokuvistakaan ole mitään mestariteoksia, vaikka elokuva olisi sitä ollutkin.

    edit: miksi nykyään menee "vain" 20-30 kirjaa vuodessa johtuu perheestä ja harrastuksista.
     
  3. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Asioista voi ja kannattaakin olla eri mieltä. Mitähän siitäkin tulisi, jos kaikki olisivat aina samaa mieltä..?

    Olen kuitenkin sitä mieltä, että tekstin kuuleminen ei ole niin henkilökohtaista kuin sen itse lukeminen. Kun itse lukee, voi jossakin vaikeammassa kohdassa pitää pienen tauon ja miettiä, mitä kirjailija oikein tarkoittaa, ja jatkaa sitten. Jos teksti (ääni) tulee laitteesta, tuon hetkellisen tauon järjestäminen ei ole niin helppoa. Itse lukemalla voi määrätä oman tahtinsa.

    Kirjassa voi myös helposti palata takaisinpäin, jos tekstistä löytää jonkin epäloogisuuden tai haluaa tarkistaa jonkin asian, joka juuri luettuna on jollakin tavalla ristiriidassa aiemmin luetun kanssa. Voi olla vaikeampaa äänikirjan kanssa..?

    Minun mielestäni lukeminen vaatii syventymistä, eikä samaan aikaan voi tehdä kovin paljon muuta ajatusta vaativaa. Kun syventyy romaanin maailmaan, ei enää kiinnitä huomiota taustalla kuuluvaan musiikkiin tai mihinkään muuhunkaan. Äänikirjan kuunteleminen saattaa häiritä jotakin muuta samaan aikaan tehtävää tai päin vastoin.

    En näe mitään syytä, miksi minun pitäisi kuunnella äänikirjoja. Minulla ei ole mitään suoritustavoitteita luettujen (tai kuunneltujen) kirjojen määrän suhteen. SIlloin, kun on aikaa, luen. Jos teen jotakin muuta, minulla ei ole mitään tarvetta kuunnella luettua kirjaa. Taustaääniksi riittävät musiikki, hiljaisuus, luonnon äänet tai taustamelu (sisällä tai ulkona).
     
  4. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Tarkoitus ei ollut kehuskella kirjojen lukemisen määrällä tai siinä olevan suoritustavoitteita. Mainitsin tuon siksi, että edellisessä viestissäsi toit esille sen, että jos ei ole lukenut jo lapsena tai ei omaa oikeanlaista mielikuvitusta, niin lukemista voi olla vaikea oppia. Ja jos olisin vain maininnut pelkästään kuuntelevani äänikirjoja, niin olisi voinut jäädä sellainen kuva, että "en osaa" lukea oikeita kirjoja yms. Eli siis vain toin esille sen, että kirjojen lukeminen on mukavaa ja harrastan sitä niin paljon kuin vain voin. Joten tietyllä tavalla omaan myös kokemusta vertailla tavallista kirjaa ja äänikirjaa.

    Sanot, että et näe syytä kuunnella äänikirjoja, mutta samalla toteat myös, että kirjojen lukeminen on jotenkin parempaa kuin niiden kuunteleminen. Mutta sinulla ei kuitenkaan ole mitään omaa kokemusta asiasta, johon perustaa tuo mielipide.

    Mielestäni jotkut kirjat ovat ehdottomasti parhaimmillaan luettuina. Kuten sanot, niin lukemisen hyvä puoli on se, että voi pysähtyä ja vaikka helposti palata kirjassa taakse päin. Joidenkin kirjojen kohdalla se on ehdottomasti tarpeen. Kirjassa voi olla paljon henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia, joiden ymmärtäminen voi vaatia hieman paussia ja kelailua kirjassa.

    Mutta sitten taas jotkut kirjat ovat myös mielestäni parempia kuunneltuina. Ehkäpä tuohon voisin laskea monet Stephen Kingin kirjoista. Kirjat voivat olla pitkiä ja sisältävät paljon sinänsä helposti ymmärrettävää kerrontaa. Siihen on helppo uppoutua.
    Ehkäpä tuohon olisikin sitten helppo heittää kommentti, että nykyajan viihdekirjallisuus on helppoa kuunneltavaa, mutta Sota ja rauha -klassikot yms. ovat sitten parhaimmillaan oikeana kirjana. Ehkäpä noin onkin, mutta siksipä onkin hyvä, että olen aika kaikkiruokainen kirjojen suhteen. Romanttinen lässynlässyn on ainoa joka ei mene - ei kirjana eikä leffana. :)

    Myös äänikirjoihin voi syventyä, vaikka jotain muuta samalla tekisikin. Autolla ajaminen tuntuu menevän paljon nopeammin, kun syventyy hyvään äänikirjaan, pyykit menevät narulle kuin itsestään ja hiihtolenkkikin tuntuu helpolta.

    Sitten taas, jos on vain aikaa olla paikoillaan, niin kyllä silloin sitten luen oikeaa kirjaa. Ja autiolle saarelle ottaisin mieluummin oikeita kirjoja.

    Mutta, kuten jo kirjoitin, niin minulle tavalliset kirjat ja äänikirjat eivät ole toisiaan pois sulkevia. Koska niille on selkeästi omat ajankohtansa. Toki siten sulkevat hieman toisiaan pois, että harvoin samaa kirjaa luen ja kuuntelen. Mutta tuossa parisen viikkoa sitten luin taas vaihteeksi Mark Bowdenin Iskun Mogadishuun ja siitä tuli innostus kuunnella saman kaverin Hue 1968, joka kertoo Vietnamin sodan taisteluista Bowdenille tuttuun tyyliin hyvinkin yksityiskohtaisesti ja oikeita tapahtumia seuraten. Eli saatan saman kirjailijan kohdalla vaihdella äänikirjojen ja tavallisten kirjojen välillä.

    Koska äänikirjat eivät vie aikaa tavallisten kirjojen lukemiselta, vaan oikeastaan tukevat sitä, niin mielestäni äänikirjat ovat loistava juttu. Ja edelleenkin suosittelen kokeilemaan! :)
     
  5. LOP

    LOP Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.02.2001
    Viestejä:
    4 057
    Saadut tykkäykset:
    49
    Minulle tavallinen kirja edustaa e-kirjaa, koska muunlaisia en osta puhtaasti siitä syystä, etten halua fyysistä kirjahyllyä. Olen samaa mieltä että äänikirjat eivät ole ristiriidassa luetun kirjan kanssa, tai e-kirja ristiriidassa perinteisen kirjan kanssa. E-kirjassa arvostan myös sitä, etten tarvitse välttämättä erillistä lukuvaloa kirjaa lukiessa, ja kirja on aina samanpainoinen oli sitten sisältö kuinka iso tahansa. E-kirjan huonona puolena näen kuten aiemmin kerrottiin, että tietynlaiset vaikkapa elämänkerrat, jossa paljon kuvia mukana, ei yksinkertaisesti näytä hyvältä lukulaitteessa. Tällöin suosisin ennemmin perinteistä kirjaa, mutta en vain halua niitä tukkimaan hyllyjäni, joissa jo muutenkin leffoja ihan tarpeisiin ja niiden yli. Kirjasto on siitä hieno, että sinne voi palauttaa fyysisen kirjan, ja se ei jää kotiin tukkimaan hyllyjä.

    Äänikirjaa itse en ole koskaan kuunnellut, mutta lapset kuuntelevat paljon äänikirjoja perinteisen lukemisen lisäksi. Ennakolta mielenkiintoisimmista äänikirjoista itselleni tulee ekana sellaiset mieleen, joissa lukijana on itse kirjan pääosassa oleva henkilö - esimerkiksi Arnold Schwarzenegger lukemassa omaa elämänkertaansa tai vaikkapa Tapio Suominen. Ehkä jonkun tällaisen saattaisin kuunnella sen jälkeen pienen tauon jälkeen, kun on ensin itse lukenut.
     
    Viimeksi muokattu: 03.02.2020
  6. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Tuntuu siltä, että äänikirja olisi tarkoitettu pääasiassa niille, jotka eivät viitsi tai ”osaa” lukea. Ja onhan kuunteleminen muutenkin paljon helpompaa kuin lukeminen.

    Luulen kuitenkin, että kuuntelemalla ei tavoita kirjailijan sanomaa samalla tavalla kun lukemalla. Tuohan on tuttua yliopistoluennoista, joissa professori ”luennoi” ja joista ei saanut mitään irti. Ainoa keino oppia oli lukea itse kirjasta, jota professori itsekin käytti ”luennointinsa” lähteenä.

    Olen aivan varma, että jos järjestettäisiin koe, jossa yksi ryhmä lukisi jonkin romaanin ja toinen kuulisi sen luettuna, lukijaryhmä muistaisi paremmin kirjan tarinan, mikä ei voi olla seurausta mistään muusta kuin siitä, että lukeminen on kuuntelemista henkilökohtaisempi ja mieleen painuvampi kokemus. Ja tämä selittää myös äänikirjan etäännyttävän vaikutuksen kirjan tarinasta.

    Kirjassa on parasta se, että itse voi määrätä tahdin. Äänikirjassa sen tekee lukija, ja jos huomio (ajatus) kiinnittyy hetkeksi johonkin muuhun, jotakin saattaa mennä ”ohi korvien”.

    Minulla ei ole mitään äänikirjaa vastaan, mutta ”not for me”.

    Ehkäpä näkövammaiset ovat ryhmä, joka saa eniten irti äänikirjasta...
     
  7. Moderaattori

    Moderaattori Ylläpito Ylläpidon jäsen Ylläpito

    Liittynyt:
    27.08.2019
    Viestejä:
    678
    Saadut tykkäykset:
    255
    Kunnollisissa lukulaitteissa on täysin erilainen näyttö kuin kännyköissä tai tableteissa ja sen tuntuma on erinomainen lukemiseen.

    Esimerkiksi Kindleissä on eInk-näyttö, joka on erittäin lähellä perinteisen kirjan lukukokemusta. Nukkumisen ja ns. "sinivalon" suhteen nuo ovat parhaita mahdollisia tapoja lukea, sillä nekin laitteet joissa on taustavalo (ei siis valaistu näyttö, vaan epäsuora valo näytön takana) saa pimeässä erittäin hämärälle tasolle, jolloin silmiä rasittava ja "aivoja herättävä" suora valo puuttuu käytännössä kokonaan (jota siis iPadin ym. laitteen näyttö "ampuu" suoraan kohti katsojaa).
    Olen joskus näprännyt perinteistä tablettia pimeässä niin että silmiä kirveli ja pienen tauon jälkeen lukenut kirjaa eInk-näytöltä, tuntui suorastaan rauhoittavalta vaihtaa ja muistelen saaneeni aika nopeasti unta vaihdon jälkeen.

    Juuri näin. Se käyttää sähköä ainoastaan ruudun päivittämiseen, esimerkiksi sivun vaihdon yhteydessä. Jossain vaiheessa yhdellä latauksella sai 18 000 ruudunpäivitystä, enemmän niissä taustavalo vie energiaa. Ilman taustavaloa sanoisin että nykyinen PW3, jonka akku ei enää ole täydessä vedossa, saan siitä helposti kuukauden käyttöaikaa, uutena kaksi tai enemmän.
    Itsellä menossa kolmas Kindle (Paperwhite 2, Kindle 7 ja nyt PW 3), enkä vaihtaisi pois.

    Se ei ole Kindlen ongelma, vaan median ongelma. Nuo eInk-näytöt on tarkoitettu nimenomaan kirjojen ja pelkän tekstin lukemiseen, joissa niiden ominaisuudet ovat samaa tasoa perinteisen kirjan kanssa (90% ajasta sanoisin että luen siltä mielummin kuin paperista kirjaa).
    Se määrä kuvia mikä normikirjoissa on, onnistuu myös Kindleltä.
    Tosin muistaakseni viime vuonna julkaistiin myös värejä toistava eInk-variaatio, mutten tiedä milloin tuollaisen saisi kuluttajatuotteena ostaa.
     
    nepa tykkää tästä.
  8. Moderaattori

    Moderaattori Ylläpito Ylläpidon jäsen Ylläpito

    Liittynyt:
    27.08.2019
    Viestejä:
    678
    Saadut tykkäykset:
    255
    Nykyään se taitaa olla enemmänkin multitaskaajien juttu, mutta myös esimerkiksi paljon autoileville ja ihmisille jotka eivä halua lukea.
    Itse olen lukenut vuoden sisään sekä perinteisiä kirjoja, sähkökirjoja (enemmistö) että äänikirjoja. Jokaiselle on oma paikkansa.

    Tämä mutu menee minusta pieleen. Äänikirja toimii samaan tapaan kuin perinteinen kirja, erot syntyvät kuuntelijan tavassa keskittyä sekä lukijan tavassa eläytyä. Jotkut sopivat, jotkut eivät sovi yhteen.
    Suosittelen ottamaan ilmaisen kokeilukauden vaikka Bookbeatia, kuuntele sieltä jotain suosittua, joissa yleensä on myös laadukas lukija.

    Tämäkään ei pidä paikkaansa. Käytännössä kaikissa kuuntelusoftissa/-palveluissa on mahdollisuus hidastaa ja nopeuttaa lukemisen tahtia, tekstiä on helppo kelata 10sek kerrallaan eteen/taakse tarpeen mukaan. Itse kuuntelin kirjasta riippuen 1,2 - 1,8 kertaisella nopeudella (Hararin Sapiensia hitaammin, dekkaria nopeammin).
     
    nepa tykkää tästä.
  9. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    No nuo kaksi kommenttia kertovatkin tarpeeksi.

    Todella hyvin sanottu. Kyllä sekä äänikirja että tavallinen kirja vaativat keskittymistä. Joskus on tullut tavallistakin kirjaa luettua ja samalla mietittyä jotain muuta ja sitten huomaa, että ei muista mitään viimeisistä sivuista. Ei äänikirjojakaan voi vain kuunnella ajattelematta, mitä niissä kerrotaan. Ja toki joskus äänikirja on joko kirjana tylsä tai sitten lukija on huono, jolloin siihen ei niin jaksa keskittyä.

    Kelaaminen on mahdollista, mutta itse käytän sitä todella harvoin. Puhelin ei yleensä ole käden ulottuvilla. Toki kuulokkeiden painikkeilla voi kelata myös, mutta kun samasta napista vaihdetaan myös kappaletta, niin liian usein on käynyt siten, että palaankin kappaleen alkuun, jolloin pitää lähteä etsimään puhelin jostain, jotta voi kelata takaisin oikeaan kohtaan - missä se sitten olikaan. :)

    Tuota pikakelauksella kuuntelua en ole kokeillut koskaan. Nautin myös joidenkin kirjojen hitaasta etenemisestä ja tunnelmasta, jolloin pikakelauksella kuuntelu ei välttämättä oikein toimi.

    No itse näen tuon myös Kindlen ja teknologian ongelmana. Ei tuo tietenkään ongelma ole silloin, kun lukee vain fiktiota. Mutta tietokirjoille Kindle ei oikein sovi. Värikuvat eivät välttämättä hyvin näy mustavalkoisena ja vaikka kuvasta selvää saisikin, niin tulkinta voi olla vaikeaa. Esimerkiksi, jos on kaavioita, joissa on eri väreillä merkitty asioita.

    Ja toki myös tuo videoiden toistaminen on pieni ongelma. Ei että videoita suoraan katsoisin, mutta mielestäni videot ovat yksi hyvä lisä moniin eKirjoihin. Taas kerran tietokirjoihin. Animaatiolla tai pienellä videolla voi havainnollistaa asioita paljon paremmin kuin tekstillä tai mustavalkokuvalla. Ja - toistan nyt vähän itseäni - kun olen noihin making of -kirjoihin mieltynyt, niin niihin on saatettu lisätä pilalle menneitä otoksia, yleistä videokuvaa kuvauspaikalta tai haastatteluja. Niitä ei sitten voi katsoa ollenkaan.

    Mielestäni elektronisten lukulaitteiden pitäisi olla vähintään tavallisten kirjojen tasolla sisällön suhteen, mitä tavallinen Kindle ei vielä ole. Luin hyvän kirjan Tolkienin taiteesta ja sitä ei voisi lukea Kindlellä värien puuttumisen vuoksi. Mielestäni noiden lukulaitteiden pitäisi tuoda muutakin uutta kuin vain sen, että niihin mahtuu satoja kirjoja. Mutta kyllä ne varmasti toki hyvä lisä esimerkiksi matkalle ovat. Mutta jatkuvaan käyttöön ehkä ei. Toki, jos tuollainen olisi erikseen vaikka fiktion lukemiseen ja tietokirjoille sitten esim. iPad, niin homma voisi toimia. Mutta sitten pitäisi olla kaksi laitetta. Mutta eihän iPad toki lukumukavuudessa Kindelle pärjää, jos vain tekstiä pitää lukea.
     
  10. Moderaattori

    Moderaattori Ylläpito Ylläpidon jäsen Ylläpito

    Liittynyt:
    27.08.2019
    Viestejä:
    678
    Saadut tykkäykset:
    255
    Tässä vanha kirjanpainaja minussa joutuu toteamaan että taidekirja ei ole "tavallinen kirja" ja olemaan eri mieltä. Eroa on sekä painotekniikassa, paperilaaduissa, painajissa sekä hukkatuotoksen (makkelin) määrässä, siksi niiden hinnatkin ovat selkeästi korkeammat.
    Jos väkisin pakotetaan vertaamaan moderniin teknologiaan, niin sanoisin että tavallinen kirja on eInk-näyttö, kun taas taidekirja tai "kahvipöytäkirja" on Retina-näyttö.
     
  11. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Kyllähän silmien kautta tuleva informaatio on tehokkaampaa kuin korvien kautta tuleva, vaikka tässä tapauksessa kyseessä onkin vain teksti kahdessa eri muodossa. Tekstissä lukija havaitsee kaikki välimerkit, kursiivin käytön, kappalejaon jne.

    Luettu teksti antaa lukijalle enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tavoittaa mielessään kirjailijan luoma maailma. Äänikirjassa kerronta vain tulee ja menee.
     
  12. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 446
    Saadut tykkäykset:
    1 213
    Onneksi heräsin ajoissa tähän:)
    Paljon tietoa ja hauskempaa väittelyä kuin monissa nimeltä mainitsemattomissa ketjuissa.
     
    nepa ja vemkki tykkäävät tästä.
  13. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Kirjanpainaja? Tuostahan olisi kiva kuulla enemmänkin. :)

    Mutta, jos tekniikka kehittyy - niin kuin varmasti tulee kehittymään - niin jossain vaiheessa meillä on eLaitteita, joissa on värinäyttö. En tiedä onko se nytkään muuta kuin kustannuskysymys.
    Ja varmasti se kehittyy myös siten, että videoiden näyttäminen on mahdollista. Sitten viimeistään ostan minäkin sellaisen laitteen. :D

    Ilmeisesti kirjastoista saa jotenkin lainattua eKirjoja noihin laitteisiin? Olenko ymmärtänyt oikein?
     
  14. Moderaattori

    Moderaattori Ylläpito Ylläpidon jäsen Ylläpito

    Liittynyt:
    27.08.2019
    Viestejä:
    678
    Saadut tykkäykset:
    255
    Vanhahtava termi, olin tarkkaan ottaen ensin offset-painaja (silloin kun vielä jatkolomakkeita käytettiin), hetken tein flexo-tekniikalla (mm. vanhat V5-, lotto- ym. kupongit) ja lopulta sitten heatset-painaja. Enimmäkseen mainoksia (niitä mitä satoi 80/90-luvulla laatikkoon), aikakauslehtiä (kuten 7 Päivää :( jne.), jonkin verran ns. laatupainatuksia (kuten venäläisiä bisneslehtiä, Kommersant ym.) ja muita joiden kanssa joutui tekemään ihan oikeasti töitä oman osaamisen äärilaidalla.

    Jossain aiemmin jo mainitsin, ensimmäiset julkaistiin viime vuoden lopulla, muttei taida vielä olla ns. tavallisilla markkinoilla. En ole tarkistanut.

    Olet ymmärtänyt. Äitini laitteeseen saa ne hommattua suoraan (olisiko ollut joku Kobo), Kindlen kanssa joutuu vähän kikkailemaan kun Amazon ei tue Adoben DRM-tekniikoita.
     
    nepa tykkää tästä.
  15. Kristian

    Kristian Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    31.10.2002
    Viestejä:
    2 740
    Saadut tykkäykset:
    105
    Kindle Paperwhite on itsellänikin ahkerassa käytössä ja luen kirjallisuutta sekä siltä että fyysisistä kirjoista. Molemmat upeita käyttöliittymiä, mutta erityisesti pidän siitä, että voin iltaisin nukkumaan mennessä rauhoittaa aivoni lukemalla muutaman minuutin himmeimmällä sivuvalaistuksella Kindleltä jotain kirjaa. Toimii myös aamuyöstä herätessä, kun aivoissa alkaa seikkailla liikaa työasioita tms. Hetki Kindleä, niin uni tulee taas.

    Äänikirjoissa itseäni mietityttää, että miten paljon lukija lopulta vaikuttaa siihen miten teksti otetaan vastaan. Itse en ole yrittänyt kuunnella äänikirjoija kuin muutaman kerran, mutta tulee mieleeni, että mikäli ääni on ärsyttävä, niin se voisi antaa hyvin eri mielikuvan tekstistä kuin itse lukemalla tulisi. Onkohan joku koettanut lukea kirjan molemmin menetelmin ja pystyisi antamaan vertailutietoa? Oma kokemukseni rajoittuu Count of Monte Cristoon, jota kuuntelin ensin muutaman luvun äänikirjana ja vaihdoin sitten oikeaan kirjaan - mielestäni pääsin perinteisellä menetelmällä paremmin tarinaan sisälle, mutta se voi johtua siitäkin, että en ole hirveän hyvä muutenkaan kuuntelemaan tarkkaavaisesti pitkiä aikoja (en kuuntele esim. musiikkia juuri ollenkaan - ja jos kuuntelen, niin se katoaa taustalle enkä oikeastaan kuule sitä hetken päästä muilta ajatuksiltani).
     
  16. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Pääsääntöisesti lukijat ovat todella hyviä ja heidän äänet myös. Pari äänikirjaa ovat olleet sellaisia, joissa lukija ei ollut kauhean hyvä. Kerran Stephen King luki oman kirjansa ja hänen on parempi vain pysyä kirjailijana. :)

    Olen lukenut ja kuunnellut joitakin samoja kirjoja ja en kyllä muista, että eroja äänikirjan ja tavallisen välillä olisi. Äänikirjojen lukijat eivät saa tulkita tekstiä, joten lukijan täytyy olla melko neutraali. Toki tietyissä tilanteissa pitää ääntä muuttaa eli esimerkiksi henkilön itkiessä ja tietenkin eri henkilöillä on erilaiset äänet. Mutta ääntä ei saa lähteä tulkitsemaan esimerkiksi vihaiseksi tai iloiseksi kuin tilanteissa, joissa se myös kirjassa tuodaan esille. Silloinkin yleensä aika maltillisesti. Eikä puheeseen saa liittää ylimääräisiä painoja sanoille siten, että tekstin merkitys muuttuisi. Sen lisäksi lukijan täytyy pitää selkeä ääni, jota on helppo ymmärtää, minkä vuoksi ääntä ei voi alkaa samalla tavalla näyttelemään kuin tv:n puolella, joka on nimenomaan tulkinta jostain. Äänikirjat eivät saisi olla tulkintoja.

    Mielestäni ihmiset alkavat liikaa analysoimaan äänikirjoja ja miettimään toimivatko ne vai eivät. Kannattaa kokeilla. Ilmaisen pariviikkoisen saa Bookbeatiltä tai Storyteliltä (itsellä käytössä), joten siten voi helposti itse kokeilla sopivatko äänikirjat itselle. Varmasti eivät kaikille sovi, mutta jotkut taas voivat kokea mukavan yllätyksen.

    Itse kuuntelen 95% englanninkielisiä äänikirjoja ja jotenkin suomenkieliset eivät vain kuulosta niin hyvältä. Esim. Vesa Vierikko on niin tuttu näyttelijä, että hänen äänensä Harry Pottereissa tuntuu melko oudolta. Mutta varmasti olisi vain tottumiskysymys.
     
    Moderaattori ja Kristian tykkäävät tästä.
  17. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 446
    Saadut tykkäykset:
    1 213
    Tässä nyt ole jo kolme kohtaa, mihin teki mieli heti tarttua.
    No, mikäs olisi paras Kindle? Saako siihen kirjoja suomeksi? Kun tuo aamuyöstä herääminen nappasi, sillä välillä aivoissa seikkailee noita työasioita. Joskin meitä on sängyssä kaksi ja välillä havahdutaan yhtä aikaa ja yritetään molemmat vain olla liikkumatta, että toinen saisi unta:D

    Sitten tuo Monte Cristo. Ai että tulvahti nuoruudesta muistoja. Se vankila osa oli ihan parasta. Ei löytynyt kirjastosta seuraavaa. Poljin sateessa pari kymmentä kilsaa isomman kaupungin kirjastoon. Ei ikä riitänyt silloin vielä edes mopoon. Kyllä poika/mies syö pieniä kiviä muunkin kuin pesän takia.

    Kerran kuunnellessa jotain musaa tungahti elävästi joku kirja mieleen. Kauhukseni muistin, että lukiessani sitä, oli CD pyörinyt taustalla. Olin kuin joku Pavlovin koira. Siihen jäi tausta musan kuuntelu lukiessa.
     
    Kristian tykkää tästä.
  18. LOP

    LOP Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.02.2001
    Viestejä:
    4 057
    Saadut tykkäykset:
    49
    Itselläni myös Kindle Paperwhite. Suurin osa kirjoista siihen on hommattua ihan kotimaisesta e-kirjakaupasta. Kun ostaa kotimaisesta kaupasta, kirjan saamisen laitteeseen täytyy nähdä pikkaisen extravaivaa, kun epub tulee muuttaa Kindlen tukemaan mobi-formaattiin. Siinä mukaan kuvioon astuu näppärä Calibre-ohjelma (https://calibre-ebook.com/). Vaikea sanoa millainen on paras Kindle juuri sinulle, mutta itse olen mieltynyt juuri e-ink-teknologiaan (https://fi.wikipedia.org/wiki/E_Ink), jolla juuri vältetään perinteisten ruutujen haitat lukemisessa.
     
    Viimeksi muokattu: 04.02.2020
    Kristian tykkää tästä.
  19. Kristian

    Kristian Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    31.10.2002
    Viestejä:
    2 740
    Saadut tykkäykset:
    105
    Aamuyöstä tai illassa jos haluaa hieman lukea ilman, että häiritsee vieressä nukkuvaa on Kindle Paperwhite paras. Himmeimmällä ruudunvalolla se ei paljoa valaise eikä myöskään herätä lukijaa itseään liiaksi (kuten normi LCD-ruutu tekisi) eikä muutenkaan rasita silmiä. LOP tuossa jo kertoikin miten kirjat saa muutettua Kindlen ymmärtämään muotoon - se on erittäin helppo prosessi.
     
  20. Burana

    Burana Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.10.2001
    Viestejä:
    1 036
    Saadut tykkäykset:
    10
    Saako kirjastoista miten helposti lainattua Kindleen ekirjoja vai onko jokin toinen lukulaite parempi?