Taas on se aika vuodesta, että Suomen euroviisukarsinnat eli UMK alkaa. Artistit on esitelty ja biisejä (yhtä vahinkojulkaisua, liekö oli vain mainostemppu) tullaan kuulemaan lähipäivinä jo ennakkoon. Olenko nyt ihan törkeä, jos sanon artistilistausta katsomalla, että tulossa on jälleen kerran zirou points kuulematta biisiäkään. Harmittaa erityisesti siksi, kun meillä oli UMK:ssa muutama vuosi takaperin (2016) kova taso ja sen karsinnan myötä taisi moni kovemman luokan artisti (mm. Mikael Saari oli tuolloin todella todella hyvä) päättää unohtaa koko jutun jäätyään rannalle. Saara Aallon kohumenestymättömyys taisi sitten olla se viimeinen niitti monelle. Ennakkoon odotettavissa, että Zühlke voi näistä olla suurin suosikki, koska menestyi 2017 karsinnoissa hyvin. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/...alistit-kenesta-suomen-euroviisuedustaja-2020
Laulukilpailuun liittyy monia ongelmia, kuten se, että se on kasvanut liian suureksi: liian monta maata. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Suomen karsintakappaleet ja ehdokas ovat jo vuosien ajan olleet täyttä skeidaa. Sama ongelma on monilla muillakin mailla. Vielä vuosikymmeniä sitten Euroviisuissa tuli tunnetuiksi monia hienoja kappaleita, jotka ovat yhä hyviä, eikä kaikkien tarvinnut edes olla voittajia. Jos joku arvostaa Lordin voittokappaletta, hän ei ymmärrä hyvästä musiikista mitään. Ongelma taitaa olla se, että uusien hyvien muista erottuvien biisien tekeminen on entistä vaikeampaa, koska kaikki on jo melkein tehty. Kannattaa miettiä, miksi klassisen musiikin puolella ei ole juurikaan tullut mitään merkittävää uutta enää sataan vuoteen. Siellä ehdittiin käyttää kaikki ideat noin 200 vuodessa. Mitä vielä tulee Suomen karsintakappaleisiin, en jaksa muistaa, milloin siellä olisi viimeksi ollut jokin hyvä kappale. Siitä on pitkä aika.
On tuolla monta hyvää laulajaa, joten näkisin että kaikki on kiinni vain siitä, että löytyykö edes puoliksi kelvollinen biisi.
Tästä varsin tyyppiesimerkillisestä älähdyksestä tulee mieleen lähinnä Simpsonien muinainen "Old man yells at cloud" -kohuotsikointi. Jos ongelmavyyhteä lähdetään tämän kisan osalta purkamaan, niin päädytään lopulta siihen, etteivät maiden asettamat tuomarit tai suuri yleisö (joka sekin edustaa enenevissä määrin mutkatonta karnevaalikansaa eli karkeammin jaotellen "hinttejä ja hönttejä, jotka hantti kourassa pistävät huntin likoon D'Hondtin puolesta") itsekään tunnista peräänkuuluttamaasi "hyvää musiikkia" vaikka sen hopeatarjottimella kotisohvalle toimittaisi, joten menestysreseptit koostuvat pitkälti värikkäistä lavashow'sta, jotka vetoavat pääosin visuaalisten jippojen kautta primitiivivietteihin. Mitä tulee klassisen musiikin kehityskaareen, se ei todellakaan päättynyt sadan vuoden taakse eikä varsinkaan alkanut vasta 300 vuotta sitten - polyfonisia renessanssilauluteoksia sävelletään edelleen ja tuoreemmista keksinnöistä jo yksin Schönbergin dodekafonian menestys kumoaa esittämäsi kaltaiset ummehtuneet näkemykset, puhumattakaan Xenakis'n stokastisuudesta (jonka sisäistäminen toki vaatii kuuntelijalta hieman enemmän malttia), Glassin postminimalismista (jonka hyödyntäminen eritoten elokuvarintamalla on kasvattanut tyylilajin suosiota) tai elektronisten instrumenttien aseman vakiinnuttamisesta Stockhausenin tapaan.
Suomessa ollaan tässäkin asiassa puuhastelijoita, eipä sitä muuta voi odottaakaan tältä siwakassinkantajatuulipukukansalta. Mahdolliset potentiaaliset menestyjät karsii jo aikaisessa vaiheessa itseään ammattilaiseksi väittävä kaavoihin kangistunut valintaprosessi.
Kyse ei ole siitä, etteikö olisi käytettävissä riittävän taidokkaita artisteja, vaan niin kuin edelle totesinkin, kappaleet ovat surkeita, joita voi toisinaan olla vaikea edes erottaa toisistaan. Monilla Etelä-Euroopan mailla edustuskappaleet kuulostavat samoilta vuodesta toiseen. Hyvä artistikaan ei takaa hyvää sijoitusta, jos kappale on surkea. Vuonna 2012 Engelbert Humperdinck edusti Britanniaa Eurovision laulukilpailuissa, jossa sijoittui toiseksi viimeiseksi. Hän on kuitenkin kaikilla mittapuilla mitattuna loistava laulaja, vaikkakin kultakausi taisi sijoittua 60-luvulle. Tunnetuimmat ja merkittävämmät klassisen musiikin teokset tehtiin 1700- ja 1800-luvuilla. Toki tehtiin sitä ennen ja 1900-luvun puolellakin, mutta näiden lukumäärä on suhteellisen pieni. Philip Glass on yksi harvoista nykymusiikin säveltäjistä, mutta hän ei ole sillä tavalla tunnettu kuin vanhat tekijät – ei ainakaan rahvaan keskuudessa. Nykyiset voittajat ja muut edustuskappaleet tulevat ja menevät, eli ne unohtuvat nopeasti, eikä niitä juurikaan kukaan enää muista muutaman vuoden päästä.
^ Mihkä unohtui esim. Sibelius, Shostakovitsh tai Hatsaturjan vain muutamia mainitakseni, toki Sibba on säveltänyt molemmilla sadoilla. Bela Bartok:ia ei sovi myöskään unohtaa. Eli on sitä klassista tehty myöhemminkin ja nyt olen tietoisesti unohtanut ihan nykyklasarin huippuja edustavan Saariahonkin. T: Vesku
Minä kirjoitin aikaisemmin: ”Toki tehtiin sitä ennen ja 1900-luvun puolellakin, mutta näiden lukumäärä on suhteellisen pieni.” Mainitsemasi säveltäjät kuuluvat juuri tuohon suhteellisen pieneen lukumäärään. Sibeliuksen 7. ja viimeinen sinfonia valmistui 1927, eikä tuon jälkeen syntynyt juurikaan mitään. Kuten sanottu, sama näkyy kevyen musiikin puolella. Vaikka äänitemyynti onkin romahtanut siitä, mitä se joskus oli, levy-yhtiöt haluavat edelleenkin tehdä rahaa, ja jos mikä tahansa skeida kelpaa ostajille, sitä silloin tehdään. Euroviisut tarjoaa uusien laulujen tunnetuksi tekemiseen hyvän kanavan.
^ Ihan miten vaan, johan Speedy ja Saku kyseli aikoinaan, että onks tonni paljon vai vähän, mutta mitä sen on väliä kun artisti maksaa. Joka tapauksessa mun mielestä lukumäärä ei ole suhteellisen pieni, ole sinä omastasi onnellinen. T: Vesku
Samaa paskaa kuin ennenkin, tuntuu siltä, että itsekritiikin vakava puute koskee koko ketjua säveltäjistä/sanoittajista/valintaportaiden ns. asiantuntijoista aina artisteihin saakka...
Eka on vähiten huonoin, mutta kuten Idols-kommentti kuuluu: Ei jatkoon! Kuulostaa vähän plagiaatilta. Kuka tuo Tika on? Ikinä kuullutkaan.
X Factor Suomi -kisan voittaja toissa vuodelta. Itse katsoin kisan aikanaan, mutta olin jo unohtanut, että Tika voitti.
Omalla ranking-listalla tuo Aksel Kankaanrannan biisi meni kyllä kärkeen. Ei sillä viisuja voitettaisi, mutta ei huono.
Kaikki kolme jo parempia kuin viime vuoden edustusbiisi. En toisaalta ymmärrä viisufanien Vikman-hehkutusta, mielestäni heikoin biisi näistä. Ei oikein mitään koukkua, mikä jäisi mieleen. Pitää nyt odotella vielä loputkin ennen kuin uskaltaa omaa suosikkiaan kertoa.
Vikman voittaa se on saletti, jos siwakassinkantajatuulipukukansa saa äänensä kuuluviin. Tässä maassa on se(kin) vika, että täällä äänestetään artistia, ei biisiä. Jos Nykäsen Matti olisi aikanaan osallistunut, arvatkaas miten olisi käynyt. Voi luoja tätä kansaa, puuhastelijoiden luvattu maa...
"YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakasen luotsaama UMK-ammattilaisraati valitsi finalistikappaleet yli 400 hakemuksen joukosta. Raatiin kuului Hakasen lisäksi UMK-tuottaja Anssi Autio, TV-ohjaaja Juha-Matti Valtonen, koreografi Reija Wäre, Spotify Suomen soittolistavastaava Samuli Väänänen, Etenee Recordsin A&R Perttu Mäkelä, YleX:n musiikkitoimittajat Ida Karimaa sekä Katri Norrlin, Radio Suomen musiikkipäällikkö Johan Lindroos sekä Radio X3M:n musiikkipäällikkö Amie Borgar."
Ööh, mitä noista nyt sanoisi... Tika on vähiten huono, jopa kuuntelukelpoinen jos ei kovin usein tarvitse kuulla. Vikmanin biisiä en pystynyt kuuntelemaan edes kokonaista minuuttia, meinasi tulla pää kipeäksi. Hyi helevetti jos tuo valitaan Suomea edustamaan... Akselin kipaleessa olisi aineksia parempaankin, jotenkin tuntuu että se musapuoli siinä ei toimi. Ei muuta kuin odottelemaan loppuja ehdokkaita... Sansan biisiä odotan erityisellä mielenkiinnolla koskapa mulla on hänen aikaisemmat levynsäkin kokoelmassani. Pelkään kuitenkin että siihenkin on iskenyt joku euroviisupöpö joka pilaa lupaavatkin biisit...