Prismassa tosiaan jonkinlainen valikoima, mutta ei sieltä koskaan mitään ostettavaa löydä. Osaan tosin levyjä hankkia muualta, mutta vittumaistahan se on, että uudet CD-julkaisut alkavat olla yhä enemmän kiven alla. Monta lättyä on jo jäänyt ostamatta, kun tarjolla on vain vinyyliä ja digiä. Omalta kohdalta voin sanoa, että jälkimmäisten hintojen pitäisi laskea aika helvetisti, että suostuisin pelkkinä tiedostoina levyn ostamaan.
LP-levyjen myynnistä tulee ilmeisesti jo enemmän rahaa kuin CD-myynnistä. https://www.rollingstone.com/music/music-news/vinyl-cds-revenue-growth-riaa-880959/
Totta. Erikoiskaupoista myytävien tuotteiden enemmistö Suomessakin oli viime vuonna vinyyleitä ja Ifpin mukaan ensimmäinen vuosi pitkään aikaan kun fyysisten (ääni)tuotteiden myynti ei laskenut vaan kääntyi pieneen nousuun. Eroa tässä elokuviin on tietty se että kuluttaja helpommin sijoittaa fyysiseen äänitteeseen kuin elokuvaan koska todennäköisesti se cd/LP pyörii siellä soittimessa tiuhempaan kuin fyysinen leffa. Itsekkin ostan fyysisenä ainoastaan ne klassikot joista tiedän että ne tulee vähintään kerran vuodessa katsottua. Keräilijät joita täälläkin on sitte tietty erikseen https://www.ifpi.fi/uutiset/2019/11/levykaupoille-vuosikymmenen-ensimmainen-plusvuosi/
Tuolla tosin sanottiin: If these trends hold, records will soon be generating more money than compact discs. Mutta ehkä tänä vuonna ylitys tapahtuu. Tiedä sitten, mikä tämän trendin aiheuttaa. Onhan vinyylin valmistaminen kalliimpaa kuin cd-levyn, ja kokoa ja painoakin on moninkertainen määrä.
On kai sitä yritetty tutkia mutta en ainakaan pikaisella Googletuksella löytänyt helppoa syytä, yllätys oli että briteissä joka neljäs 18-24 vuotias oli ostanut vinyylin viimeisen kuukauden aikana. Kova määrä ja olisiko elokuvateollisuuden mahdollista ottaa jotain oppia musiikkipuolelta? Tai sitten on jo luovutettu ja nähdään tulevaisuus pelkästään digitaalisena.
Vinyylit taitaa kiehtoa juurikin eniten niitä, jotka eivät ole varsinaista vinyyliaikakautta eläneet, eivätkä kokeneet vinyylistä cd-levyyn tapahtunutta huikeaa muutosta. Eli fiilistelyjuttuja. Ostin itsekin hiljattain vinyylin, mutta sen sillä mielellä että laittaisin joskus "tulevan man caven" seinälle kehyksissä sisustukseksi.
Warner ja Universial tehneet yhteistyödiilin fyysisen median valmistamisesta ja levittämisestä seuraava 10 vuoden ajan. Vaihteeksi hyviäkin uutisia siis. Saa nähdä, vaikuttaako tämä Härmässä.
"Under their new home entertainment license arrangements, Universal will distribute Warner Bros.’ physical home entertainment products in Germany, Austria, Switzerland and Japan, with an anticipated start date of Q3 this year. Warner Bros. will oversee the distribution of Universal’s physical home entertainment products in the U.K., Italy and Benelux (Belgium, the Netherlands and Luxembourg) starting Q1 2021." Ei mitään mainintaa pohjoismaista Härmästä nyt puhumattakaan (edes Ranska ei ole tässä mukana!), mutta monissa Euroopan maissa kuitenkin, eli Benelux-maista voi sitten tilailla.
Vinyylit kiehtovat myös niitä "audiohölmöjä", jotka eivät ymmärrä digitaaliaudiosta mitään ja luulevat, että vain analoginen ääni voi olla "luonnollista". Siinä ei ole mitään vikaa, jos tykkää kuunnella vinyylin säröjä ja katsella suurta kansitaidetta, mutta siitä uskomuksesta olisi kyllä hyvä päästä eroon, että vinyylit jotenkin tarjoisivat digitaaliaudiota tarkempaa äänentoistoa.
Paitsi että monessa tapauksessa on mm. loudness wars yms. sekopää ratkaisut joilla cd:n soundi on pilattu tarkoituksella. Nimenomaan tahallisesti tehty juttu. Kuuntelen digitaalista ja analogista äänitettä (lapsena kuuntelin kasetteja ja vinyyliä, kun cd tuli nekin kelpasi mutta en ikinä hylännyt vinyyliä), toimivat kumpikin hienosti mutta ärsyttää se miten nihkeästi musiikkiteollisuus suhtautuu cd:tä kohtaan. Uusissa julkaisuissa, esim. vinyyli tehdään monesti hires-lähteestä (ellei sitten vinyylillä ole omaa irrallista masterointia) ja siitä samasta tehdään cd mutta jostain syystä cd:llä haluavat rajoittaa ja pakata enemmän sitä ääntä. Soi kireämmin ja kovempaa verrattuna hiressiin tai lp:n pehmeämpään sointiin. Kumpikin formaatti (lp ja cd) kuulostaa juuri niin hyvältä kuin aina kyseinen formaatti antaa, jos vaan masteroidaan kunnolla kunkin formaatin antamien speksien rajoissa. Cd kuulostaa erinomaiselta niin kauan kunnes joku tekee huonon masteroinnin.Onneksi pahimmat loudness wars ym. säädöt ovat jo takanapäin. Summa summarum, ei väliä formaatilla vaan se masterointi on tärkein juttu ja kun se tehdään hyvin niin kuulostaakin kajareista hyvältä.
cd on pakkaamaton formaatti. Kerrotko, miten ihmeessä cd:llä onnistuu tästä huolimatta äänen pakkaus?
Tällä ei ole mitään tekemistä ääniformaatin teknisten ominaisuuksien kanssa. Tarkan äänentoiston pitäkin toistaa äänitteen virheet ja pöhköydet juuri niin kuin ne on sinne tungettu. On aivan oikein todeta, että vinyylin ääni on CD:tä parempi, koska CD kärsii loudness warsista ja vinyyli ei, mutta tämä ei ole CD:n vika, vaan idioottien pomojen, jotka pakottavat miksaajat ja masteroijat tuottamaan skeidaa. Loudness war ei kosketa kaikkia CD-julkaisija, vaan lähinnä genre-kohtaisesti. Ei esim. jotain klassisen musiikin levyjä loudness warilla pilata. Tämä on ihan genrekohtainen juttu. Esim. radiosoittoon suunnattu musiikki halutaan voimakkaammaksi ja se kompressoidaan. Musiikki mitä ei kuule radiossa on todennäköisemmin CD-levylläkin kunnossa. Uudemman popin kohdalla on myös niin, että ääni on teknisesti erittäin kompressoitua, mutta sitä pientä dynamiikka-aluetta käytetään tehokkaasti ja taitavasti eli lopputulos ei ole yhtä kauhea kuin jos joku 70-luvun rock-biisi kompressoidaan. Formaatti asettaa rajat, mitä pystytään tekemään. Vinyylin dynaaminen alue esimerkiksi vastaa parhaimmillaan 10 bitin digitaaliääntä, joten CD on tässä mielessä ylivertainen teknisesti, tosin musiikin kulutuksessa noin 13 bittiä on tarpeeksi eli CD:n dynamiikka-alue on jopa overkilliä, mutta ei siitä haittaakaan ole.
Anathor käyttää huolimattomasti termiä pakkata, kun ilmeisesti tarkoitus oli käyttää termiä kompressoida. Pakkaamista voi sanoa kompressoinniksi (merkityksessä datamäärän vähennys), mutta kompressointia (merkityksessä hiljaisten ja voimakkaiden signaalikohtien tasaaminen eli dynaamisen vaihtelun vähentäminen) ei voi kutsua pakkaamiseksi.
Oikea termi on dynamiikan kompressointi. Vähän hämäävää, kun tiedostokompression kohdalla puhutaan suomeksi pakkaamisesta, mutta dynamiikan kompressiosta ei ole samanlaista suomenkielistä termiä.
Ja joka tapauksessa radiossa, nimenomaan paikallis-, tai mainossellaisissa, alettiin ekana tuota dynamiikkaa tiivistää. Syynä se oletus, että kovempaa kuuluva koetaan paremmaksi ja kun kuuntelijoiden määrillä kisataan, niin... T: Vesku
Kompressoinrivillityksen vuoksi melkein nyrkkisääntönä voi pitää, että CD-levystäkin mieluisin kuunnella aina varhaisempi masterointi. Laajan yleisön julkaisujahan ehditty julkaisemaan remasteroituina useampaan otteeseen. Digitaalinen julkaiseminen (esim. Tidal Master Quality) tarjoaa onneksi taas laadunkin ystäville lupausta hyvästä. Tuollainen kapean dynamiikan rajusti kompressoitu musiikki, erityisesti kitaravetoinen rock, on erittäin raskasta kuunneltavaa etenkin kuulokkeilla. Muutaman biisin jälkeen tekee jo mieli vaihtaa levyä.
C-kasetilta voi myös saada hyvän äänenlaadun, jos käyttää laadukasta dekkiä. Sellaisen saaminen jostakin voi nykyään olla vaikeaa, koska niitä ei juurikaan valmisteta enää, ja tyhijen kasettienkin valmistus on melko marginaalista. Minä käytän kyseistä mediaa edelleenkin, ja se sopii hyvin yksittäisten kappaleiden tallentamiseen. Ylen Kadonneen levyn metsästäjät -ohjelmassa (joka on nykyään tosin tavallinen puhelintoivekonsertti) saattoi aikaisemmin kuulla joitakin harvinaisia helmiä. Kaukonäköisenä minulla on edelleenkin parikymmentä tyhjää TDK:n kasettia vielä muoveissa odottamassa käyttöä.
Eikös nykyaikaa olisi tietokoneella tallentaa/ripata tuo ohjelma YLE Areenasta? Juu en tiedä miten onnistuu...