No en minä sitä varsinaisesti sanonut, mutta jos asioista ottaa selvää, niin tajuaa kuinka Yhdysvaltojen ja Euroopankin rooli on "valkopesty" täällä länsimaissa.
Tärkeintä nyt on antaa hallituksen puuhata muuta kuin sotkeutua hävittäjien ostoon. Ihan vaan huomaamatta tilaamme lentsikat USA:sta ja eihän ne maksa kuin pari tonnia per suomalainen.
Koko kirjoituksesta huokuu usko mitä kummallisimpiin salaliittoihin. Et niitä varmaan pysty todistamaan, joten antaa olla. Tähän medioiden osuuteen on aivan pakko kommentoida. Journalistit ovat tehneet hyvää työtä. Medioiden työ ei ole auttaa hallitusta. Mistä ihmeestä olet tällaisen ajatuksen saanut? Pravdojen aika on ohi. Etenkin Ilta-Sanomien Timo Haapala ansaitsee suuret kiitokset. Jos Pekka Haavistosta ei tule presidenttiä, saa hän syyttää vain itseään.
Marin puhui Brysselissä AmeRikan englantia, mutta sanojen painottamisessa olisi vielä opeteltavaa. Maan tila on tällä hetkellä erittäin huolestuttava: maata johtaa viisi naista ja Haavisto, joka on...
Osoitit tämän minulle. Ihan en ymmärrä mitä uutta haluat sanoa. Ei ole mitään lakia, joka velvoittaisi Suomea hakemaan suomalaisia aikuisia yhtään mistään takaisin charter-lennoilla. Saksan oikeusistuimet ovat Saksan oikeusistuimia. Tämä ei ole muuttunut mihinkään (HS): Ruotsi, Norja ja Tanska ovat tuoneet al-Holin leiriltä lapsia mutta kieltäytyvät kotiuttamasta aikuisia.
Saatoin lukea väärin aiemmin kirjoittamiasi viestejä. Tarkoitus oli vain antaa esimerkki oikeusvaltiosta jossa ihan lain mukaan joutuvat mahdollisesti ottamaan vastaan kansalaisiaan eikä poliittisella päätöksellä oteta tai ollaan ottamatta.
Olen ymmärtänyt, että hallituksessa kaikki muut kuin Kepu haluaa hakea myös ne ISIS-naiset, jotka ovat siis vapaaehtoisesti lähteneet rakentamaan ääri-islamistista väkivaltaista utopiavaltiota, konsulikyydillä Suomeen. Ei mitään väliä vaikka Supo sanoo, että ovat suuri uhka suomalaisille. Eikö tällä hallituksella siis ole sen verran munaa, että myös toteuttaa tahtonsa käytännössä ja myös kertoo julkisesti heti eikä vasta operaation jälkeen? Poliittista päätöstä ja tietoa siitä odottaa Tasavallan Presidenttikin. Minäkin odotan, mutta se nyt on pienen ihmisen marginaalinen toive.
Otetaan vastaan ne äidit kun kerran Saksa ottaa. Mehän molemmat hävittiin WW II ja sen voittaneet kun ei ota. Muilutetaan sitten Haavisto ja ne äidit Venäjälle kun Hallitus vaihtuu. Suomi ei teitä jää kaipaamaan.
Li Andersson pelaa tämän tapauksen hienosti. Varmaan haluaisi kaikki al-Holista Suomeen, mutta on nyt täysin hiljaa. Hän antaa vihreiden ja demareiden ottaa kaikki negatiivinen julkisuus vastaan. Siellä taustalla Vasemmistoliitto odottaa kannatuksen nousua. Kuva ilmeisesti otettu aikana, jolloin esimerkiksi Ouluun tuli paljon hätää kärsiviä nuoria miehiä. Jokainen varmaan tietää miten kävi.
Laitetaan tähän vielä jihadismin tutkijan mielipide ns. ISIS-vaimoista: Suomalaiset tutkijoiden käsitykset al-Holin leiriltä mahdollisesti Suomeen palaavien aikuisten turvallisuusvaikutuksista vaihtelevat. Jihadismin tutkija Juha Saarinen korostaa, että suomalaisten naisten rooli Isis-terroristijärjestössä ei ole ”aivan epäselvä”. ”Mielestäni on terminologisesti hieman ongelmallista viitata aikuisiin naisiin “Isis-taistelijoiden vaimoina”, mutta samalla tunnustaa, että heillä on ollut aktiivinen rooli ryhmässä. Eikö Isisin naispuoliset jäsenet tai naisaktiivit olisi perusteltumpi termivalinta? Al-Holin suomalaisten naisten ”mahdollinen” rooli Isis-terroristijärjestössä ei ole “aivan epäselvä” vaikka kokonaiskuva on puutteellinen. Suomesta lähteneiden naisten toimintaa on avattu mm. huhtikuussa julkaistussa Jihadistinen liikehdintä Suomessa raportissa”
Tässä keskustelussa tuppaa unohtumaan sekin tosiasia että myös ne lapset ovat olleet mukana imemässä itseensä isiksen oppeja, varsinkin jos ovat olleet tarpeeksi vanhoja ymmärtääkseen puhetta. Jossa vaiheessa heitä on jo varmasti alettu opettaa paikallisille tavoille. Isis on myös ainakin loppuvaiheessa käyttänyt lapsisotilaita, joten varhaisteineilläkin voi olla jo tappokokemusta. Eli ongelmia on tiedossa jos sieltä tänne ketään tuodaan paitsi ehkä tuolla leirillä syntyneet vauvat olisi vielä pelastettavissa.
Koko tämä kirjoitus on niin harhainen, ettei oikein tiedä, mitä siihen voisi edes vastata? Juu, ei ole kenenkään muun aiheuttama kuin heidän itsensä. Lähtivät vapaaehtoisesti leikkaamaan päitä ihmisiltä. Näiden Isisin naispuolisten jäsenien takia syntyi se aikaisempi ihmisten joukkopako Lähi-idästä. Varmaan voidaan syyttää länsimaita siitä, että lopettivat tuon Kalifaatin olemassa olon? En tiedä miten kuvittelet Haavistosta tulevan erinomaisen presidentin, kun ei hän osaa hoitaa nykyistäkään tehtävää? Onneksi se paljastui ajoissa ja toivottavasti muut hallituksessa eivät saa puhuttua Pekalle järkeä, vaan uralle tulee nolo loppu. Eiköhän suurin osa suomalaisista halua jättää terroristit leireille. (kuten kaikki muutkin länsimaat) Mielestäni on hauska lukea sinun juttuja. Joskin se on pelottavaa, että on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka kaikista todisteista huolimatta pystyvät vääntämään asiat tukemaan omaa mielipidettä.
No ei. Sinun mielipiteesi ei edusta ”kaikkia Suomalaisia” vaikka kuinka laittaisit ison alkukirjaimen. Iso osa meistä suomalaisista on sitä mieltä että a) Suomen kuuluu huolehtia kansalaisistaan ja b) on kohtuutonta vaatia sodan runtelemaa Syyriaa huolehtimaan sinne jääneistä suomalaisista. Jos on näyttöä suomalaisten Syyriassa tekemistä rikoksista, heidät pitää niistä laittaa syytteeseen ja asianmukaisesti tuomita.
Muutettu muotoon "suurin osa" ja laitettu pieni kirjain. Lähtivät Suomesta, koska halusivat muuttaa Kalifaatin asumaan/ kansalaiseksi ja liittyä terroristijärjestöön. Miksi kenenkään pitäisi huolehtia heistä? Huolehtikoot itsestään.
Jos ne naiset(suurin osa heistä somaleja)tuodaan suomeen niin tuomitseminen muussa maassa tehdystä rikoksesta ei ole täällä juridisesti mahdollista.Lapset ovat 2-18 vuotiaita....kuinkahan pitkä parta niillä poikalapsilla on ??
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f9a57e70-035c-4ad9-a580-e75563fde947 Johan oli haastateltava. EDIT: jaa toi olikin joku vanha video, alkuvuodesta tehty
"Iltalehden teettämässä kyselyssä suomalaisilta kysyttiin, vaikuttavatko al-Holin pakolaisleiriltä mahdollisesti Suomeen palaavat henkilöt heidän omaan turvallisuudentunteeseensa, ja uskovatko he, että leiriltä Suomeen palaavat henkilöt ovat Suomelle turvallisuusuhka. 55 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että edellä mainitut henkilöt heikentävät heidän omaa turvallisuudentunnettaan hieman tai merkittävästi. 35 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, ettei edellä mainitut henkilöt heikennä heidän omaa turvallisuudentunnettaan. 10 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. 51 prosenttia suomalaisista uskoo, että al-Holin leiriltä Syyriasta palaavat henkilöt ovat Suomelle melko vakava tai erittäin vakava turvallisuusuhka. 32 prosenttia uskoo, etteivät henkilöt ole Suomelle kovin vakava uhka. Vain 7 prosenttia uskoo, etteivät henkilöt ole uhka lainkaan. 10 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa." https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8ba2e609-80cb-4bca-ab35-ee22ad4e94a1
Tämä sen jälkeen, kun tiedotusvälineissä oli puhuttu koko ajan vain "naisista ja lapsista", eikä Isisin naispuolisista jäsenistä, kuten pitäisi. Nyt uutisointi on onneksi siirtynyt lähemmäksi totuutta. Samassa ryppäässä olevassa jutussa oikein mainitaan että "on selvästi osallistunut Isis-järjestön toimintaan aktiivisessa roolissa"
Useat ISIS-naiset ovat yhtä syyllisiä kuin ISIS-miehetkin. Tällaista voi lukea, jos ei halua sulkea silmiään: "Isisin orjuuttama nainen paljastaa norjalaislehdelle: Eurooppalaiset naiset tekivät teloituksia, saivat asekoulutusta ja ompelivat liivejä itsemurhapommittajille."
Tämä viesti on puhdasta taidetta. Paras kohta tuo, että "media ei auta hallitusta yhteisen sävelen löytämisessä". Saatanan media!