Täällä otetaan vain ilmaisia striimikokeiluja. Tätä kokeilua kun massat rupeaa harrastamaan laajemmin kun pitää hankkia lukuisia eri striimauspalveluja saadakseen kaiken halutun tulevat striimiyhtiöt menemään pidempiaikaisiin sopimuksiin jotka nakittavat kuluttajat pitkiin sopimuksiin ilman takeita jatkuvasta (oman maun mukaisesta) tarjonnasta. Fyysisen median kannattajan kanssa olen samalla kannalla että ainoastaan omistamalla fyysisen kopion voi olla taattu että löytyy mitä itse haluaa katsoa (ja varsinkin jos haluaa katsoa muutakin kun uusinta uutta huttua mikä harvoin itseäni edes kiinnostaa, varsinkin nykysarjoista en usein voisi vähempää kiinnostaa tuhlata aikaa niiden katsomiseen):
Mitä enemmän elokuvia fyysisenä formaattina kokoelmaa kerryttää, sen peruuttamattomampana ajan haaskauksena suoratoistopalvelujen osittainenkin olemassaolo näyttäytyy. Tuntuu todella työläältä edes kuvitella sitä "tarvetta", jota tyydyttämään koko kuvio on kyhätty nykyisekseen, tulevasta puhumattakaan. Sanomattakin selvää, että kukin toimii tavallaan. Kulttuurin tukeminen, tulokulmaan katsomatta, kun lienee harvoin pahasta, jos koskaan. Henkilökohtaisella tasolla elokuvaharrastus on yhtälönä tietenkin paljon enemmän kuin vain osiensa summa, ykkösten ja nollien muodostamassa loputtoman oloisessa bittivirtatsunamissa. Useimmat olemassa olleet, ja yhä olevat formaatit läpi käyneenä, sitä tuntee tiettyä ristiriitaa sanoessa jo useampaan kertaan sanottua, mutta koska yhteinen tekijä on aina ollut ja tulee olemaan FYYSINEN formaatti, niin kerta kiellon päälle: mielummin juuttunut kuin muuttunut.
Itse pidän aina yhtä kerrallaan ja vaihdellaan sitte tarpeen mukaan. Netflixin etu ainakin Suomessa on ilmeisesti hyvä tarjonta lapsille jonka takia lapsiperheet "joutuu" pitämään sitä jatkuvasti ja muita sitten vaihdellaan tarpeen mukaan. Jonkin verran ostan UHD-kiekkoja mutta hinta on mielestäni pielessä, 20-30 euroa elokuvasta on liikaa enkä jää kaipaamaan fyysistä mediaa jos se joskus kuolee.
Joo rehellisyyden nimissä pitää sanoa että meidänkin lapset haluisivat jatkuvan Netflixin ja saattaa olla että sorrun kun isompi poika ei enää lastenleffoja tai edes piirrettyjä/animaatioleffoja juurikaan enää katsele enkä aio fyysisenä hänen nykymakunsa leffoja paljoa ostella (poislukien esim. "supersankari leffat"). Kun lasten leffamaku laajenee (koputtaa puuta) voinee siirtyä takaisin pelkkään fyysiseen mediaan. Ja mitä tulee UHD-leffojen hintaan niin täytyy myöntää että harvoin niitä enää tulee hankittua korkeahkon hinnan takia. BD-laatu kun ainakin omalla nykylaitteistolla näyttää lähes yhtä hyvältä omiin silmiin useimmissa tapauksissa. Ja BD-leffoja saa lähes aina hankittua kohtuullisilla hinnoilla (ellei peräti hyvin halvalla). Mutta mielellään tietenkin hankkisi UHD-versiot tulevien kuvanlaatuparannusten toivossa tulevaisuuden näytöillä. En usko että edes UHD-formaatti tulee kuolemaan, vaan uskon sen jäävän viimeiseksi fyysiseksi leffa-formaatiksi joka tulee jäämään markkinoille.
Hitto mä kuvittelin, että mä olen jo DVD ajan elänyt, mutta nyt 12 tulossa olevasta levystä puolet on DVD:tä, kun ei saatana saa leffoja edes bluraynä.
Enter The Void Return Of The Living Dead 2 Dark Angel Arachnophobia Down Periscope Juu osa löytyy kyllä bluraynä myös, mutta ei ole A-alueen soitinta ja en ole vaan valmis maksamaan kaikesta tyyliin 40 ekee.
Arachnophobia 1990 on kyllä region free (itelläkin se) mutta ihme ettei RotLD II:sta ole vieläkään saatu julkaistua USA ulkopuolella, sitä odottanut jo kauan (täytynee kohta sortua A-alueen julkaisuun)..
Dark Angel on julkaistu saksassa, laadusta ei tietoa. https://www.amazon.de/dp/B07MCW5FFC...1&s=gateway&sprefix=dark+angel,aps,387&sr=8-3
Tässä hyvä esimerkki miksi hankkia mielummin fyysisiä levyjä kun maksaa 70 euroa kuussa eri striimauspalveluista: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006157150.html
Tuota taistelua olen odotellutkin. Netflix sai (liian) pitkään rellestää yksin. Jos hieman tehdään pohdintaa, niin jos tulevaisuudessa palveluja on se yli 10 erilaista ja jokainen maksaa 10-20 euroa kuussa. Ja siihen lisäksi nämä muut palvelut, kuten Cmoret, Ruudut, maksullinen juutuubi yms. Niin jos haluat striimaamalla katsoa kaiken mielenkiintoisen, niin rahaa pitää olla ihan sikana. Tai sitten palveluntarjoajien pitää alkaa tarjoamaan ohjelmia yksittäisinä ostoina myös ilman kk-maksua. Ja tuollaisessa kilpailutilanteessa ei rahaa riitä kaikille mitenkään. Tuleekohan lopulta kuitenkin just se tilanne eteen, että katsoja pääsee halvimmalla ostamalla fyysisiä levyjä.
Ja mitä tolla 840 eurolla vuodessa saa? Rajatun valikoiman, BD:tä huonomman kuvan- ja äänenlaadun sekä pelon persuksiinsa, että kohta se katsomislistalla oleva sarja tai leffa poistuu jälleen palveluista. Tulee se toisaalta silti varmaan halvemmaksi kuin oma levyharrastus. Toisaalta levyistä saa jotain takaisin, jos päättää niitä joskus myydä.
70 euroa kuussa striimauspalveluihin on jo aika paljon. Meidän taloudessa menee reilut kolmekymppiä kuussa (Netflix, HBO, Spotify. Näistä HBO on vähän ollut lopetusuhan alla). Käytännössä katsottavaa on enemmän kuin ehtii katsoa. Striimauspalveluissa pitää kuitenkin toimia niin, että katsoo sitä, mitä on saatavilla, eikä haikaile jotain mitä on muualla. Itselläni levyjen osto loppui käytännössä siksi, että en katso juuri mitään kahta kertaa. Yksittäiset levyt tulevat aika kalliiksi, jos niitä katsoo tasan kerran (ekstrat eivät yleensä kiinnosta). Samoin ajankäytön kannalta kiinnostavimpia ovat sarjat, joiden kannalta striimauspalvelut ovat parhaimmillaan. Leffojen osalta tarjonta ei ole kovin hyvää, mutta niitä tulee muutenkin katsottua aika vähän.
Omalla kohdalla maksan yhdestä kerrallaan ja vaihdellaan sitte tarpeen mukaan. Fyysisistä levyistä ostan nykyään vain ne joilla uskon olevan jälleenkatsomisarvoa.
Kuka nyt muutenkaan pitää kaikkia suoratoistopalveluita päällä kaiken aikaa? Hölmöläisten hommaa. Ei niistä kannata ympäri vuoden maksaa, vaan ottaa kuukausia sieltä täältä sen mukaan, kun uutuuksia tupsahtaa ja on katsottavaa/aikaa katsoa. Tokihan nämä palvelut myös tarkkaan laskelmoivat julkaisuaikataulunsa niin, että yleensä kiinnostavia uutuusohjelmia nähdään tasaisesti ympäri vuoden ja monelle se jatkuva kestotilaus on näin ollen helpoin tapa. Toisaalta hajaantumista ja kilpailua tullaan näkemään jatkossa varmasti enemmän.
Siinä on 70€ liikaa. Liekö mistään muusta tullut itseä siinä määrin kiiteltyä kuin päätöksestä pysyä mahdollisimman kaukana koko peeloilusta --- ja linja pitää. Hyh, mitä touhua.
HS:n artikkelin kirjoittaja on alasta kirjoittava ammattilainen. Hän olisi huono alansa asiantuntija, jos ei olisi selvillä mitä tarjontaa on olemassa. On aivan turhaa verrata alan harrastajien ja ammattilaisten median käyttöä.
Aika optimistinen olet. Euron kipale? Vai tuleeko joku nostalgia buumi, jolloin kaikilla noilla minunkin räkätin pelottimilla on arvoa? Alkaa olla toista sataa Blu-raytä nurkassa, jotka on korvattu UHDeinä.
Julkaistaanko näitä uusia sarjoja BD-levyllä ylipäätään? Esim. onko tuosta Tsernobylistä tulossa BD-julkaisua? Katellaanko levyiltä kohta vain vanhoja sarjoja?