Olettaisin, että Suomessakin DVD myy enemmän kuin Blu-ray. Aika harvat haluvat maksaa enemmän Blu-ray-levystä paremman kuvanlaadun takia. Lähes kaikki tuntemani elokuvia ostavat ihmiset valitsevat DVD:n Blu-ray:n sijaan halvemman hinnan vuoksi. Vaikka Blu-ray soitin löytyisi, niin DVD:tä ostetaan ensisijaisesti. Vasta sitten, jos DVD:tä ei ole saatavilla, ostetaan Blu-ray versio. Suurin ei ihmisistä ei varmaan huomaa kuvassa mitään eroa DVD:n ja Blu-ray:n välillä. Suuri massa varmaan toistaa äänetkin telkkarin omista kajareista, jolloin äänessäkään ole ei huomata mitään eroa. Minusta olisi elokuvayhtiöiltä fiksua lopettaa kokonaan DVD elokuvien julkaiseminen ja julkaista fyysisesti elokuvat vain Blu-ray formaatissa. Silloin DVD:tä ostavat ihmiset alkaisivat ostamaan Blu-ray elokuvia.
Ehkäpä. Noissa on vain se markkinataloudellinenkin puoli. Bluray:n valmistaminen on edelleenkin hieman kalliimpaa kuin dvd:n. Mikä tarkoittaa, että siitä pitää pyytää suurempi hinta. Mikä tarkoittaa pienempää myyntiä ja pienempää rahamäärää. Sen lisäksi maailmassa on vielä miljoonia koteja, joissa on vain dvd-soitin. Mikä edelleen pienentäisi blurayn myyntiä. Raha siis ratkaisee. Sen lisäksi ihmiset ovat tottuneet siihen, että Bluray:llä on hd-tason kuva. Pitäisikö tuon muutoksen jälkeen alkaa julkaisemaan BD-levyjä, joilla on vain dvd-tason kuva? Pitäisikö se merkitä erikseen kanteen? Esimerkkinä käykööt monet ST-sarjat, joita tuskin koskaan tullaan julkaisemaan muuta kuin sd-tasoisena. Suoratoistossa voidaan todeta, että kuva on sd-tasoa. Mutta voiko samaa todeta BD-levyllä?
Mahdollisesti Blu-rayn valmistuskustannuksia saataisiin pienemmiksi, jos valmistusmäärät olisivat suurempia. DVD julkaisujen loppuminen pakottaisi ihmiset ostamaan Blu-ray soittimen. Jossain vaiheessa se vanha DVD soitinkin lakkaa kuitenkin toimimasta. Karvalakkimallin Samsungin BD-soitin ei nykypäivänä maksa montaa kymppiä, mutta niissä ongelmana on analogisen SD ulostulon puuttuminen. Laitevalmistajien pitäisi tehdä markkinoille edullinen Blu-ray soitin, jossa analoginen ulostulo SD-kuvalle. SD materiaaliahan voisi julkaista SD Blu-ray levyillä erilaisella kotelolla, josta erottaisi sen normaalista Blu-Ray:ta. Onhan 3D Blu-ray koteloihinkin merkitty selvästi, että kyseessä on 3D elokuva? Jos DVD levyjä valmistetaan jatkossakin ja niitä myydään edelleen ja Blu-ray:n kysyntä vähenee kokoajan, niin jossain vaiheessa voi käydä niin, että Blu-ray levyjen valmistus loppuu ja DVD levyjen valmistus jatkuu vielä sen jälkeen.
Eikö joskus täälläkin ollut tilastotietoa nimikkeistä, mitkä myy. Ja ne oli etupäässä lastenkamaa ja blockbustereita. Mutta siis lastenkama ykkösenä, mikä selittää DVD-formaatin suosiota, kun lastenhuoneessa on DVD-soitinta ja halvin levyvaihtoehto? Uskon, että BD-julkaisujakin tullaan pitkään tekemään, mutta voi olla että vinyylin tapaan jää putiikkijulkaisuiksi tai muuten rajallisiksi eriksi. Tähän mennee kuitenkin pitkään, kyllähän CD-levyjäkin edelleen tehdään, vaikka streamauspalvelut ovat kymmenisen vuotta audiopuolella kuvapuolta edellä.
Ja en kyllä menisi ketään pakkottamaan ostamaan Blu-ray soitin. Voisi jäädä ostamatta. Ehkä ostavat sitten kun DVD-soitin hajoaa? Olen ennemmin sillä kannalla, että niin kauan kuin DVD ja Blu-ray porskuttaa Jenkeissä, tulee näitä UHD-levyjäkin. Käsittääkseni DVD:n ja Blu-rayn myynti siellä on aika 50/60. Uusissa julkaisuissa myydään enemmän Blu-ray:tä, mutta sitten kun siellä on myös paljon matskua, joka ilmestyy vain DVD:nä tai on tarkoitettu muuhun kuin kotiteatterin ruuaksi, kuten esim tuo lapsille omaan huoneeseen, että pysyisivat kerrankin hiljaa.
CD:t pyörivät kuitenkin soittimissa kenties viikoittain kun elokuvat kerran tai kahdesti. Siinä mielessä ei ehkä täydellinen vertaus. Hintahan se estää itseäkin ostamasta enemmän UHD-kiekkoja, tuntuu hölmöltä maksaa 30e leffasta jonka saa Blu Rayna monta kertaa halvemmalla. Minusta Netflixin ja Primen UHD-laatu on ihan jees joten sieltä niitä ohjelmia tulee eniten kytättyä
Ainakin jenkkilässä kuluttajat pistävät koko ajan enemmän rahaa striimauspalveluihin ja fyysisen median kulutus pienenee koko ajan, jos katsoo viime vuoden jakautumaa -> https://www.statista.com/chart/7654/home-entertainment-spending-in-the-us/ Itse toivoisin, että striimauspalveluihinkin saataisiin jossain vaiheessa 7.1 HD äänet. Netflixin HD laatu enimmäkseen riittää itselle, mutta äänenlaadussa se häviää selvästi Blu-rayn HD äänille.
Tämä lause on niin kaukana todellisuudesta, että en tiedä mitä sanoisi. En tietenkään voi asiaa todistaa, mutta yleinen elämänkokemukseni todistaa päinvastaista. Fyysisen median myynti isoissa määrissä on loppu Suomessa. Ei sitä muuta edes DVD-foorumin jäsenien kova tahto.
On pirun ikävää todeta, että taidat olla oikeassa. Olen seurannut asiaa ihan siitä näkökulmasta, että lähdin aktiivisesti vajaa vuosi sitten laajentamaan omaa kokoelmaa, koska en vieläkään pysty luottamaan näihin paikallisiin nettipalveluihin ja muutenkin sitä ollaan vanhan kansan kiekkomiehiä. Hämmästyin siitä, miten monet niistä ihan arkipäiväisistä mainstream blu-ray-filmeistä, sekä myös telkkarisarjoista, joita oletin löytyvän jokapaikasta, on vähintään Suomesta loppu. Aika monien kohdalta metsästys on vaikeaa tai edes kallista ulkomailtakin. Koko kuva tämän jälkeen on, että kyllä nää markkinat kuihtuu nopeasti. Veikkaus on, että silti vuosienkin päästä vielä uusiakin levyjä julkaistaan. Levyjä myydään Pohjoisamerikassa nyt joku 4 miljardia, josta on ehkä 2 blu-raytä. Jos oletetaan potin kuihtuvan 15% vuosivauhdilla, se on miljardin potti BD:tä vielä 2023 ja 10 vuoden päästäkin olisi puolisen miljardia blu-raylle. Mutta nimikemäärä varmaan hiljalleen vähenee. Tuurilla lasku taittuu jossain vaiheessa ja käy kuten LP-kiekoille, että niitä sitten tietty määrä melkeinpä ikuisesti. Jos on jotain, mistä voi tienata rahaa vähänkään, yleensä se johtaa siihen, että jollekin kelpaa vähäkin raha kahmittavaksi.
Allekirjoittanut puolestaan toivoo koko suoratoistopalvelupeeloilun välitöntä kuolemaa kivuliain seurauksin, fyysisen formaatin eduksi. Sanomattakin selvää, että moinen jäänee vain märäksi uneksi yleisesti hyvin tiedossa olevien, suuntaa antavien, ja perustavaa laatua olevien faktojenkin valossa sekä niiden johdosta, mutta ainahan on lupa haaveilla.
Mieluummin itsekin suosisin fyysistä formaatia, mutta nykyisessä tilanteessa en haluaisi ostaa elokuvia hyllyyn lojumaan. Moniakaan uusia elokuvia kun ei jaksa katsoa kuin yhden kerran ja niiden myyminen eteenpäin on hankalaa, kun kysyntä on niin vähäistä.
Näinhän se on, mutta ainahan sitä voi toivoa. Sitä vaan tarkoitin, että jos DVD:stä luovuttaisiin, Blu-ray elokuvien saatavuus voisi olla parempi. Itse vähän pelkään sitä, että DVD jää vielä elämään pitkäksi aikaa, koska ne ihmiset, jotka edelleen ostavat elokuvia Prisman tai Cittarin hyllystä, tulevat valitsemaan DVD:n, jos tarjolla on kaksi vaihtoehtoa. Suurin osa tuntemistani ihmisistä ei halua maksaa Blu-ray:sta yhtään enempää vaikka ääni ja kuva olisikin parempi. Kauppiaathan laittavat hyllyyn sitä formaattia, jota myydään enemmän.
Jep. Kovin on mainstream painotteista levyjen myynti Prismassa ja muissa marketeissa. Kyllä tässä melko pelonsekaisin tuntein odottaa tulevaisuutta. Tällä hetkellä itsellä pääpaino on ulkomailla ja harvinaisten levyjen tilauksissa. Divari kierrosta tälle päivälle harkinnut, kun tiettyjä levyjä ei juuri saa muualta.
Aika hauskaa jos ihmiset ostaa vielä dvd:täkin, kun ite päättänyt olla ostamatta normi blu-raytäkään, muuta kuin hätätilassa. Ihan hyvin voisivat omasta puolesta noi vähittäiskaupat suomessa luopua noiden medioiden myynnistä.
Kyllä noissa isommissa marketeissa vielä pyörii porukkaa elokuvahyllyjen luona. Ei toki enää ole semmoista tungosta kuin Anttilan Top Ten osastoilla aikoinaan ja myyntimäärät ovat varmaan pienentyneet reippaasti. Ehkä marketista on helppo ostaa kiinnostava uutuusleffa ruokaostosten lomassa, kun ne ovat usein hyvin esillä kulkureitin varrella. Kun katsoo paikallisten kirppareiden ja netin käytettyjen elokuvien tarjontaa, niin voi todeta, että dvd elokuvin tarjonta ja kysyntä on paljon suurempaa kuin blu-ray elokuvien.
Miksipä maksaisivat? Jos kuva toistetaan 45" televisiosta ja ääni myös, niin en minäkään ostaisi bluray-levyjä -ei siitä ole mitään iloa!
Mitä, jos Blu-ray ja DVD maksaisivat yhtä paljon? Eikö se julkaisija ole sama? Tietysti tuosta Suomen levyjen myynnistä ei kannata olla niin huolissaan. Se on jo mennyttä. Kunhan muilla markkinoilla riittää vielä hetkeksi ostajia. Tietysti tuo 10% vuodessa pienenevä markkina asettaa julkaisijalle haasteensa. Suoratoistopalveluiden kuolemaa en toivo, koska aika monta hyvää sarjaa ja elokuvaa olisi jäänyt tekemättä ja osaltaa ne ovat myös nostaneet muiden kanavien tasoa, kun on pitänyt kilpailla GoT, Walking Dead ja monien muiden vastaavien kanssa.Kunhan muistasivat aina julkaista myös levyn. Mieluiten UHD:n ja tämä on muutaman kohdalle tapahtunutkin. Nytkin katselussa Castle Rock ja Westworld UHD.
Netflix mainostaa "Babylon Berliniä" -vaan enpä ole vielä onnistunut bongaamaan? Piti katsoa molemmat kaudet Areenasta. Mikäli lähihistoria on edes jotenkin tuttu, niin yksi parhaimmista sarjoista ikinä -ainakin minun mielestä! Ei nyt suoranaisesti liity "Blu-Ray"-formaattiin, mutta aihetta sivuten!
Öh 45 tuumaisella BD-leffan kuvanlaatu silminnähden parempi vielä useiden metrien päästä verrattuna DVD-leffan kuvanlaatuun.
Erittäin hyvä pointti kääntöpuolelta. Eli todellakin, suoratoistopalveluiden (tilaajamäärän) kasvu on mahdollistanut laatujulkaisut niiden toimesta. Klassikoista ja kuriositeeteista minä toisaalta eniten huolissani olen. Niitä ei hevin ilman fyysistä mediaa näe. Pitäisikin aina ostaa laatujulkaisu, kun tulee koska ei koskaan tiedä milloin ei enää saa ostettua.