Mielenkiintoinen "Rosemaryn painajainen" tähän päivään tuotuna. Miltäs vaikuttaa Aronofskyn kyvyt tehdä jännitys-/kauhuleffa? Traileri ainakin omasta mielestä näyttää lupaavalta. Syyskuussa pukkaa ensi-iltaa.
Ja vähemmän kuin Lawrencella ja Aronofskylla Aronofskyn edellinen Noah-leffa oli aikamoinen pettymys, mutta tämähän oli onneksi varsin vahva paluu. Tosin miusta aika höpöjuttuja jotkut ennakkoreaktiot ja -arviot, että kyseessä olisi jotenkin sairas, sekopäinen tai edes kovin sekava pätkä. Toki katsojalle on jätetty tulkinnanvaraa, mutta ei se vielä siitä päätöntä tee Päinvastoin hyvinkin selkeästi etenevä ja samalla varmaan ohjaajan rehellisin ja henkilökohtaisin elokuva. Itse annan 8/10, mutta jenkkikatsojat ilmeisesti hylätyn: Katsojat antoivat Jennifer Lawrencelle ja Darren Aronofskylle arvosanaksi hylätyn
Tällaisesta materiaalista painajaiset on tehty. Ja tarkoitan sitä positiivisella tavalla. Sillä siitä tässä mielestäni oli kysymys: painajaisuni elokuvan muodossa kerrottuna. Tarinassa kaikki outoa, inhottavaa tai ainakin menee pieleen - unen logiikalla edetään limbon, kiirastulen ja parin helvetin kehän kautta (Daten helvettihän muodostuu kehistä) loppuun. Aluksi olin vähän skeptinen mutta mitä oudommaksi ja painajaismaisemmaksi meninki kävi sitä enemmän tykkäsin, lopussa olin ihan täpinöissäni. Aivan mahtava leffa. Paitsi jos ei tykkää Jennifer Lawrencesta, silloin tämän katsominen on varmasti tuskaa. Mutta minä tykkään, kuten myös painajaisista, ne on ihan parhaita unia. 5/5
Darren Aronofskyn Mother! on ohjaajansa vakuuttavimpia teoksia, lihaksi tullut painajaisuni, joka ei pääty kepeästi heräämiseen kuin Avaruuden pirut tai jonka kauhut olisivat rajallisia ja laskelmoituja niin kuin teinikauhuelokuvissa (Tiedän mitä teit viime kesänä ym.). Mother! on täysiverinen painajainen, joka alkaa viattomasti: outo mies (Ed Harris) saapuu taloon, jossa runoilija (Javier Bardem) asuu nuoren kauniin vaimonsa (Jennifer Lawrence) kanssa. Runoilija ei saata heittää ihailijaansa ulos talosta vaan majoittaa hänet yöksi. Seuraavana päivänä paikalle ilmaantuu miehen tunkeilevainen vaimo (Michelle Pfeiffer), sitten Spoiler heidän kaksi poikaansa saapuvat riitelemään isän testamentista, riita kärjistyy niin että veli tappaa toisen niin kuin Kain surmasi Abelin, sitten runoilija jo sallii taloa käytettävän muistotilaisuuden järjestämiseen, paikalle saapuu vieraita, jotka käyttäytyvät yhä röyhkeämmin — aina kun tuntuu siltä, ettei mikään enää voi käydä pahemmin, tapahtuu jotain hiukan kaameampaa ja kotirauhaa loukataan yhä törkeämmin. Lopulta tuntuu siltä kuin taloon vyöryisi koko ihmiskunnan konfliktihistoria toista maailmansotaa ja Jugoslavian etnisiä puhdistuksia myöten. Runoilija ei sitä estä, ja nuori vaimo kärsii. Heidän vastasyntynyt vauvansa kuolee ahnaan ihailijajoukon käsiin. Runoilija on kaiken keskipisteenä. Aronofsky ottaa ja näyttää, mitä elokuvataiteen koneistolla voidaan saada aikaan, kun pannaan kaikkein raskain vaihde silmään. Elokuva ei enää olekaan kepeää viihdettä, vaan se luotaa ihmisyyden syvimpiä pelkoja, sitä ettei mistään löydy turvaa, ettei olemassaolon jatkuvuus olekaan taattu. Mother! on ikään kuin traaginen vastine komedioille, joissa kaikki menee yhä hullummin pieleen (Hätä ei lue lakia, Aatamin puvussa ja vähän Eevankin). Goottilaisena kummitustarinana Mother! onnistuu siinä missä Crimson Peak epäonnistuu. Samalla Mother! kuuluu tragedioihin, joissa tapahtumia seurataan korostuneesti päähenkilön ja hänen kasvojensa kautta. Jennifer Lawrence kantaa tätä elokuvaa niin kuin Kirk Douglasin kasvot kantavat Kunnian polkuja. Steadicam-ajot seuraavat paljolti Lawrencea, ja monia tapahtumia ei näytetä valkokankaalla, vaan ne kuullaan ja valkokankaalla näkyy Lawrencen reaktio. Elokuva on kamerankäytön ja äänisuunnittelun mestarinäyte; kun kamera paneeraa, myös äänilähde kiertää tilaäänen kentässä. Kuinka tätä elokuvaa pitäisi tulkita? Mitä tapahtumat tarkoittavat tai edustavat? Tarina vaikuttaa syvästi monitulkintaiselta, ja lyhyesti sanottuna tämän elokuvan tarkoitus on sama kuin elämän tarkoitus: se pitää käydä läpi, antautua sen armoille ja kokea se, mitä kaikki tuo tullessaan. Mother! ei ole viihdettä sen enempää kuin elämäkään on. Olisi liian yksioikoista palauttaa elokuvaa päähenkilön mielisairaudeksi, tässä tapauksessa lähinnä paranoidiseksi skitsofreniaksi. Mother! ei varsinaisesti vaikuta hulluustarinalta. Paremminkin elokuva tuntuu käsittelevän miehen ja vaimon, isän ja tyttären, yksityisyyden ja maineen asetelmaa. Jo elokuvan aikana mieleen tuli Star Trek: Uuden sukupolven jakso ”Sub Rosa”, jossa suvun naiset ovat langenneet samanlaiseen hulttioon. Tässä elokuvassa runoilija on ikään kuin Marcello Mastroiannin rakastajahahmojen demoninen versio, joka kuluttaa puolisonsa rakkauden täysin loppuun (käyttää naisia kuin Picasso) luodessaan taideteoksen ja sen jälkeen etsii uuden puolison. Elokuvan syklisyys lisää sen arvoituksellisuutta à la Muriel. Myös raamatullisia ja ekologisia tulkintoja on esitetty: ihmiset runtelevat kotia, toisin sanoen planeettaamme, kunnes heidät on hävitettävä tulella — elokuvassa Noah ihmiset hävitettiin vedellä. Lopulliseen arvosanaan vaikutti CGI:n käyttö, jota en osannut pitää täysin luontevana. 4½/5 Jos piditte elokuvasta Nuija ja tosinuija kaks, voitte painua hornaan. Tennispalatsi 14:ssä ilmeni voimakkaimpien matalien äänitehojen aikana jonkinlaista räminää, mutta en ollut varma, kuuluiko se ääniraitaan vai oliko salissa irrallinen seinäelementti.
LOL, tässäkö tämä oli? Teennäistä paskaa, kuten voi Aronofskylta odottaa. Henkilöhahmojen käytöksessä ei tietenkään ole järjen hiventä, koska koko touhu on alisteinen jollekin "diipille allegorialle." Tuttuun tapaan kaikki väännetään ratakiskosta, alleviivataan ja vielä lopuksi huitaistaan moukarilla pari kertaa, jos jäi epäselväksi. Mitään oikeaa sanottavaa miehellä ei edelleenkään ole. Turha elokuva ja loppu"ratkaisu" täysin tyhjä arpa.
Melkoisen omalaatuinen leffa ei kylläkään ihan niin hyvä kuin odotin mutta kyllä tämä viimevuoden yhdeksi sieltä parhaimmasta päästä tulee olemaan. Spoiler: tarina jää kyllä mieleen pyörimään että mikä paikka se talo oikein on sehän kun voisi olla vaikka simulaatio jonka kirjailia käynnistää aina alusta kun tarina epäonnistuu
Voi jessus mitä sitä itteään. En tiedä tuleeko haju naapurin isäntien pelloille ajamasta lehmän sonnasta vai telkkarista. Jennifer on kaikinpuolin kymppi, mutta leffa on kyllä niitä harvinaisia tapauksia, että jälkiinpäin suorastaan vituttaa, että tämäkin piti katsoa.
Tämä oli kyllä hieno leffa siinä mielessä, että koko ajan sai miettiä, että mitäköhän viddua tässä oikeasti niin kuin tapahtuu. Mikä on totta vai onko kaíkki jotain mielisairaan houretta. Mitä pitemmälle leffa etenee ja väkimäärä lisääntyy, niin sitä lennokkaammaksi homma menee. Peruskatsoja voi tätä ihan hyvillä mielin katselle tämmösenä vainoharha jännärinä, kun taas kokeneempi katsoja löytää tästä varmaan paljonkin eri tasoja ja vertauskuvia. Itse rupesin ajattelemaan tätä leffan jälkeen jonkinlaisena vertauskuvana raamatun ja koko ihmiskunnan historiankuvauksena aina luomiskertomuksesta asti kohti lopullista selvittelyä, jossa äiti maa puhdistautuu tulella kaikista ihmisistä, jotka ovat vallanneet ja tuhonneet kaiken. Tämän jälkeen koittaa uusi alku... No, joka tapauksessa mielenkiintoinen ja hyvin tehty leffa, jonka pariin tulee varmaan toistekki uppouduttua. Kyllä tässä pureskeltavaa löytyy. Ja Jenniferiä katselee aina mielellään. Likka tekee kyllä loisto suorituksen. ****
Täytyy kyllä sanoa, että tavallaan hyvä leffa ja toisaalta taas katsomisen aikaista VMP-fiilistä aiheuttava. Katsonen kuitenkin uudestaan jossain vaiheessa. Kuten yllä, niin aika vahvasti omaankin mieleen muodostui jonkunlainen Spoiler raamatullinen paholais/jumala yhdistelmä joka asuttaa maata (talo) johon ihmiset ilmaantuvat, ensin mies, sitten nainen: tappelevat veljekset, afrikkalainen, aasialainen, oliko se kiinnittämätön sinkki sitten veden paisumus ? jne En ihan tarkkaan huomannut alussa, mutta maalako Jenniferin hahmo ensin sinertävän värin (meri) seinään ja sen viereen ruskeaa (maa) eli talon maalaaminen oli ikäänkuin maan luomista (josta ottaa myöhemmin pulttia kun ihmiset muokkaavat sitä)? Lapsi ilmeisesti sitten oli jumalan poika Jeesus jota haukattiin palan painikkeeksi (niinkuin edelleenkin)... Tämän jälkeen homma ikäänkuin lähtee lapasesta lopullisesti Mutta joo, täytyy katsoa uudestaan uudella silmälllä annan ihan ****/5 koska kuitenkin oli aika mielenkiintoinen vaikkei päähenkilöiden kemia, ehkä tarkoituksella, ollut kovin toimivaksi tehty ja pituutta olisi voinut ihan hyvin olla vaikka puoli tuntia lisää niin olisi tuo kaahausjakso ehkä ollut paremmin jäsenneltävissä.
Nuija ja tosinuoja kaks oli aika hauska leffa, mutta niin oli Motherkin. Ei tästä osannut odottaa paljoa. Hyvin oli saatu nivottua luomisen tuska hieman tekotaiteellisen verhon alle. Elokuvan sanoma "jotta voi luoda jotain uutta on tuhottava kaikki aiempi" on koko ajan läsnä. Toisaalta elokuva ottaa hyvin kantaa julkiksena oloon kirjalijan muodossa, kaikki haluavat sinusta osan keinoja kaihtamatta. Loppua kohden kahta sanomaa tosin alleviivataan hieman liikaa ja elokuva kääntyy lähes komedian puolelle. Kyllä tällaisia taideleffojakin aina silloin tällöin katselee.