Erittäin lupaavalta kauhuleffalta vaikuttaa ja jotenkin tuntuu että less is more -leffat ovat nyt suuremmassa suosiossa kuin pitkään aikaan, tässä genressä.
Varmaankin tämän genren kohdalla ko. termi viittaa psykologiseen kauhuun ja siihen, että pelottavinta on tuntematon. Kyseessä ei siis liene elokuva, jossa juostaan karkuun kankaalla näkyvää sarjamurhaajaa tai hirviötä, jonka taustoista tiedetään heti kättelyssä valtaosa.
Erinomainen kauhuleffa, joka pitää jännitystä yllä loppuun asti. Enempää spoilaamatta 5/5 Hyvä kauhuvuosi 2017.
Tämä uutuuselokuva irtosi CDONista alennuskoodilla jo ei-kivuliaaseen hintaan, joten hankittava oli. Trey Edward Shultsin It Comes at Night on pienen budjetin kauhudraama, joka sijoittuu tuhonjälkeiseen (”postapokalyptiseen”) maailmaan. Yhteiskunta on romahtanut ja suuri määrä ihmisiä on kuollut jonkinlaiseen ruttoon. Elokuva alkaa siitä, kun Paul (Joel Edgerton) joutuu lopettamaan appiukkonsa. Hän elää vaimonsa Sarahin (Carmen Ejogo) ja 17-vuotiaan poikansa Travisin (Kelvin Harrison Jr.) kanssa omakotitaloon linnoittautuneena metsän keskellä. Talon tapahtumia seurataan usein Travisin näkökulmasta. Spoiler Taloon murtautuu mies, Will (Christopher Abbott), joka etsii vettä ja tarpeita perheelleen. Epäluuloisen vastaanoton jälkeen Paul suostuu hakemaan hänen vaimonsa ja poikansa taloon, koska isommalla joukolla on helpompaa puolustautua. Kahden perheen yhteiselo jatkuvan uhan ja vainoharhaisten pelkojen alaisuudessa ei kuitenkaan suju ongelmitta. Lopulta rutto iskee uudelleen, ja Paul ja Sarah jäävät kahdestaan jäljelle. Elokuva on tragedia, sillä päähenkilöksi asetettu Travis ei selviydy. It Comes at Night on tiivistunnelmainen ja ajoittain painajaismainen kokonaisuus. Asioita jätetään onnistuneessa määrin avoimeksi. Spoiler Elokuvateknisesti kiinnostava mutta ehkä myös hiukan tekotaiteellinen ratkaisu on kuvasuhteen vaihtelu: mitä matalampi kangas, sitä painajaismaisempi tunnelma tai painajaisuni. (Kuvasuhde vaihtelee välillä 2,35 : 1 ja 3,00 : 1.) TV-ruudussa tämä toteutetaan kasvattamalla ylä- ja alareunan mustaa palkkia. Lieneekö samaa menetelmää käytetty teatteriesityksissä? Olisihan kiinnostavaa, jos jännittävissä kohdissa kuva-ala levenisi huomaamatta. Tilaääntä (5.1) käytetään onnistuneesti, ja vanhan talon narahtelut ja akustiikka kuulostavat autenttiselta. 4/5 Pohjoismaisessa blu-rayssa (BD-25) kuvanlaatu vaikuttaa kärsineen liiallisesta pakkaamisesta (lumisadetta), sillä elokuvatiedoston koko on vain 20 GB ja taustadokumentissa ”Human Nature: Creating It Comes at Night” olevien lukuisien elokuvakatkelmien kuvanlaatu vaikuttaa jotenkin sileämmältä. Tähän kiinnittää huomiota varsinkin hämärissä kohtauksissa, joita elokuvassa on paljon. Sinänsä lisämateriaalit ovat samat kuin muuallakin maailmassa, mutta jos ulkomailta löytyy BD-50, kannattaisi katsastaa sen laatua. Muutama kuvanäyte Scanboxin julkaisusta: Spoiler Tässä vielä sama ruutu dokumentista: Ja sama ruutu itse elokuvasta:
Ihan ok. Ei mitenkään jännittävä saatikka sitten pelottava leffa. Välillä alkoi pitkästyttämään, ja se on saavutus lyhyessä kauhuleffassa. Mutta hei, Mä ymmärrän kyllä niitä, joille tämä uppoaa. 2/5
Huh Huh, olipa turhanpäiväinen tekele. Kokoajan lähinnä odotti, että edes jotain alkaisi tapahtua. Enkä edes ole nykypäivän adhd elokuvien ystävä. Tylsä, pitkästyttävä, eikä milläänlailla pelottava.
Lopputekstit jo pyörii ja odottelen edelleen, että mitä sieltä yöllä oikein tulee... ilmeisesti ei kannata henkeä pidätellä