Vinyylinoviisi ja Audio Technica LP60

Keskustelu osiossa 'Levysoittimet sekä vinyyli' , aloittajana dj_pirtu, 25.09.2016.

  1. dj_pirtu

    dj_pirtu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.09.2005
    Viestejä:
    345
    Saadut tykkäykset:
    5
    Täällä on tosiaan aika rauhallista joten tehdäänpä ihan uusi ketju virittämään keskustelua.

    Pitkään ollut mielessä aloittaa vinyyliharrastus kun musiikki mitä kuuntelee on korkeintaan 80-luvulta. Soittimia, äänirasioita, neuloja, hintoja ja mielipiteitä näistä on niin paljon että amatööri on aivan pihalla. Googlailin ja sattumalta törmäsin tuohon AT-60LP -soittimeen jonka hinta on suorastaan halpa ja testitkään eivät hauku. Kävin hakemassa sitten sen koska jollain on aloitettava ja päivitän sitten joskus kun siltä tuntuu.

    Levyjä en omista kuin muutaman, pari Deep purplea ja pari Rainbowia, ja Agentsien In Beat. Näitä olen muutaman päivän soittanut ahkerasti ja soitin on suoriutunut hyvin, vanhoja ja kärsineitä levyjä kaikki mutta ei pompi, ei juuri pauku, ei rahise eikä rätise.

    Pari juttua tosin erottaa spotifyn vinyylistä, en vain tiedä johtuuko soittimesta vai levystä ja/tai sen kuluneisuudesta. Erityisesti Rainbowin levyissä ääni tuntuu särkevän hieman, varsinkin yhdellä levyllä toisen puolen viimeinen biisi. Muutenkin ääni kuulostaa kompressoidulta. Netissä oli juttua tuon soittimen "tracking forcesta" joka voisi olla pienempikin, siispä kokeilin teipata ohjeen mukaan painoa varren peräpäähän jolla neula kevenikin tuntuvasti mutta ääneen ei ollut juuri vaikutusta. Säätöjen puutehan tässä on kurjaa, ei pysty hakemaan optimikonffeja.

    Oikeastaan kysymys tietäjille on että johtuuko tuo pieni särkeminen ja äänen "kompressoituminen" soittimesta vai kuluneesta levystä? Deep Purplen levyt kuulostaa paremmalta, kuin myös Agentsin levy.

    Pitäisi käydä hankkimassa ihan uusia plättyjä että olisi vertailukohtaa.

    Ps. Stereoina toimii Yamaha RX-V671 ja Hifi 85/3 kajarit. Soitin kiinni Yammun PHONO-sisäänmenossa eli soittimen oma preamp pois käytöstä.
     
  2. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Vinyyliäänentoisto perustuu siihen, että muovilevyä raavitaan pienellä hiotulla kivellä. Särö on aivan normaalia, soittimesta riippuen säröä on enemmän tai vähemmän. Tätä särö on myös syynä siihen, miksi monet pitävät vinyylin äänestä esim. CD-levyjä enemmän. Kun kaikki musiikki kuulostaa samalla tavalla säroytetyltä ja vääristetyltä, on umpimielisten helpompi oppia pitämään äänestä, tottua tiettyyn soundiin, jonka soitin musiikkiin lisää.
     
  3. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 014
    Saadut tykkäykset:
    150
    Otitko huomioon, että joudut ostamaan levyjä,sillä niitä ei voi vain ladata netistä ilmaiseksi. Tämä harrastus tulee sulle kalliiksi ja valitettavasti joudut vielä tukemaan tekijöitä. Kannattaisiko siis lopettaa ennen kuin aloitatkaan?
     
  4. dj_pirtu

    dj_pirtu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.09.2005
    Viestejä:
    345
    Saadut tykkäykset:
    5
    Olet enemmän kuin oikeassa. Taidankin ostaa vain käytettyjä, ei näillä palkoilla ole varaa mitään uutta ostaakaan. Ja mitä enemmän tankkaan tietoa eri soittimista, ja äänirasioista, ja neuloista, ja RIAA-korjaimista niin paha mieli tulee, rahaa saisi palamaan tarvittaessa aika tavalla. Nyt keskityn kuitenkin kartuttamaan levykokoelmaa.

    Spotifyä olenkin jo maksanut vuosia ja aion maksaa vastakin kätevyytensä ansiosta.
     
    Viimeksi muokattu: 26.09.2016
  5. dj_pirtu

    dj_pirtu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.09.2005
    Viestejä:
    345
    Saadut tykkäykset:
    5
    Ostin tuossa kasan levyjä ja viikonloppu on menny mukavasti fiilistellessä. Saanut paremman kokonaiskuvan soittimen toiminnasta eri levyillä, jotkut soivat todella hienosti kuten vaikka Diren Alchemy live ja Hurriganes Roadrunner joka tosiaan piiskaa soittimesta tuhdit soundit.
     
  6. aheikkinen

    aheikkinen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 018
    Saadut tykkäykset:
    136
    Oletko tehnyt vertailua sen soittimen "oman" esivahvistimen ja yamahan välillä? Eihän sitä testaamatta tiedä, jos vaikka soittimen oma esivahvistin olisi parempikin kuin keskiluokkaisessa kotiteatterivahvarissa mukana oleva.
    Entä oletko tutustunut levyjen pesemiseen? Käytetyissä kokoelmissa voi olla välillä sokerilimpparitahroja yms mukavia ylläreitä seassa, mitkä soinnin lisäksi ovat haitaksi neulan hyvinvoinnille.
     
  7. dj_pirtu

    dj_pirtu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.09.2005
    Viestejä:
    345
    Saadut tykkäykset:
    5
    Parille silminnähden paskaiselle levylle annoin fairya ja vettä ennenkuin panin edes soittimeen.

    Ensin oli käytössä soittimen preamp kunnes "löysin" yammusta phono-reiän, luulin ettei sellaista siinä edes ollut. Vaihdoin siis siihen ja mielestäni ääni parani joten jätin enemmät testailut sikseen.
     
  8. dj_pirtu

    dj_pirtu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.09.2005
    Viestejä:
    345
    Saadut tykkäykset:
    5
    Posti toi LPgearista upgrade-kitin johon sisältyi neula ja hihna. Neula paikalleen ja soundit sai ytyä ja dynamiikkaa roppakaupalla lisää.

    Hihna olikin sitten vakioon verrattuna paljon tujumpi eikä asettunut helposti paikalleen vaan vaikutti turhan tiukalta. Sai aikaan myös huojuntaa ja ihan kuin moottori olisi joutunut tekemään enemmän töitä hurinasta päätellen. Vakiohihna takaisin.

    Ikävin homma oli säätää nopeus kohdalleen, siihen löytyy potikka sisältä johon pääsee käsiksi pohjassa olevan reiän kautta. Erittäin hankalaa ellei mahdotonta säätää samalla kun pyörittää levyä joten sitä en edes yrittänyt. Säätö, kokeilu, säätö, kokeilu, säätö, kokeilu... Tässä kohtaa toivoin että olisin pannut lisää rahaa tiskiin ja ottanut 120LP:n. Kuitenkin lopulta sain sen aivan riittävän kohdilleen, pidemmässäkään biisissä ei tule kuin sekunnin heitto verrattuna spotifyyn. Muusikkona ja suht hyvän sävelkorvan omaavana en huomaa pitchi-ongelmia.

    On tämäkin harrastus.

    Nyt vasta hankitun Pink Floyd - Echoes -kokoelman kimppuun...
     
  9. dj_pirtu

    dj_pirtu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.09.2005
    Viestejä:
    345
    Saadut tykkäykset:
    5
    Neulapainovaaka tuli postissa ja pahin pelko toteutui. Tämä levari raapii 4g painolla noita levyjä. Tosin lähes alusta asti olen pitänyt vastapainoa jolla lukema on n. 3g hujakoilla. Se on taasen liian vähän joillekin levyille, tahtoo hyppiä mutta 3,3g pysyy tukevasti urassa isommissakin naarmuissa ja kuulostaakin hyvältä. Pienemmällä forcella tahtoo ässät suhista mutta 3,3g loppuu sekin.

    Ahdistaa vaan että miten levyt kestää tuota kun järjestään monilla on alle 2g.
     
  10. vps358

    vps358 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    11.02.2005
    Viestejä:
    4 726
    Saadut tykkäykset:
    479
    ^
    Vanhoista levysoitinajoista kun on aikaa, mutta silloin jotain 80-luvulla yli kaksi grammaa oli jo paljon ja nyrkkisääntö oli, että mitä vähempi sen paree jos seuranta vielä pelasi.
    Rasiaahan tuohon ei voi vaihtaa, joten sen puolesta on tyydyttävä siihen mitä on annettu.
    Tuo levarihan on melkein lelu, jos meinaat vähänkään vakavissaan siirtyä vinyylin käyttäjäksi, kipin kapin parempaa ostamaan....
    Suosituksia voinee kysellä myös tuolta tosin harrastuksen taso voi olla aivan toisella tasolla....
    Lusikalla jos on annettu, ei voi kauhalla vaatia.

    T: Vesku

    Valitettavasti laatu voi maksaa....
     
  11. dj_pirtu

    dj_pirtu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.09.2005
    Viestejä:
    345
    Saadut tykkäykset:
    5
    Nyt jo vähän harmittaa kun en heti laittanut isompaa summaa kiinni että olisi kunnon säädöt ja rasia vaihdettavissa.

    Joskus löytää helmiäkin naurettavan halvalla, tuppaa menemäänkin vaan aika nopeasti. Torista bongasin lähes virheettömän vasta huolletun Dual CS505-3:n ja hintalappu 80eur. Oli yllättäen mennyt jo.
     
  12. vps358

    vps358 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    11.02.2005
    Viestejä:
    4 726
    Saadut tykkäykset:
    479
    ^
    Nopeat syövät hitaat...

    T: Vesku
     
  13. dj_pirtu

    dj_pirtu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.09.2005
    Viestejä:
    345
    Saadut tykkäykset:
    5
    Ei tuo Audio Technica sitten kauaa levyjä raapinut, hain Classic Audiosta Technics SL-DL5 lineaaripyörittimen. Hannu teki sen verran ohittamattoman tarjouksen että mukaan tarttui.

    Hyvinhän tuo pelasi suoraan paketista, ainoo että neulan offsetti-ruuvia piti kääntää hieman ulospäin.

    Äänessä ei suoravetomökää kuulu, toisin kuin tuossa Sonyn PS-FL770 vehkeessä. Ässät tosin suhisee ja muutenkin diskanttipää tukossa, onko neula sitten menossa vai alunperinkin kehno. Tuohon voisi keksiä jonkun hyvän P-mount äänirasian ja neulan. Nyt siinä on P-24.

    Vertailukohteena on tuo Audio Technica jonka ääni ON todella hyvä silloin kun nopeus ei souda tai huono levy jolla pomppii herkästi vaikka neulapainoakin turhankin paljon...

    EDIT: Ahkera googlaus kertoo että tuo äänirasia ei itseasiassa olekaan hassumpi, ilmeisesti sarjan eri rasiat ovat hyvinkin samanlaisia mutta mukana toimitettu neula on ollut säästökohde. Eli hyvän neulan tuohon jos metsästää niin pitäisi soundit parantua huomattavasti.

    http://www.turntableneedles.com/EPS...-P24-etc--our-Needle-718-DHE-copy_p_3817.html
    http://www.turntableneedles.com/Tec...-JICO-Shibata--our-Needle-718-DSH_p_3717.html

    ja tästä kombosta netissä uhoavat ettei voi metsään mennä:
    http://www.turntableneedles.com/AT92-Type-Pmount-Cartridge-wJICO-Brand-Shibata-Needle_p_3716.html
     
    Viimeksi muokattu: 23.10.2016