Television poliisisarjojen suuri määrä kummastuttaa. Tuskin mistään muusta aiheesta tehdään niin paljon tv-sarjoja. Ehkäpä syynä on niiden teon helppous ja suosio. Tarinat eivät juurikaan poikkea toisistaan. Niissä tutkijat (poliisit) laukovat sukkeluuksia toisilleen, ja siinä samalla rikos – tavallisimmin murha – selviää. Jos asiaa ajatellaan katsojan näkökulmasta, mikä murhatutkimuksessa on niin kiehtovaa, että ruudun ääreen pitää liimautua ilta toisensa jälkeen? Joltakin kanavalta tulee varmastikin vähintään yksi poliisisarja jokaisena iltana ja ”parhaimpina” iltoina useampi. Tokihan poliisisarjoissa on helmiä, mutta nykyiset tusinatuotannot eivät niihin oikein yllä. Jos kaikkien paras poliisisarja pitäisi nostaa esille, olkoon se Sheriffi McCloud, jossa on sopivasti huumoria.
Poliisisarjojen suurta määrää selittää varmaankin ihmisten kiinnostus rikollisien tekemisiä kohtaan. Koska sarjan tekeminen täysin rikollisten näkökulmasta olisi moraalisesti arveluttavaa, valikoituu sitten poliisit pääosaan. Toki rikollisistakin on sarjoja tehty - esim Sopranos - mutta niissä on sitten yritetty jollain tapaa tehdä rikollisista kuitenkin hyviä ihmisiä, sanoisinko poikkeustapauksia. Ja toki pahoista poliiseistakin on tehty sarjoja, samantyylisillä moraalisilla lievennyksillä, aina sieltä pahiksen kuoren alta löytyy jotain hyvää. Maailma ei ole mustavalkoinen. Poliisisarjoja en ole kovin paljoa jaksanut enää pitkään aikaan katsoa, tuppaavat toistamaan samoja kaavoja ihan liikaa. Mentalisti oli ihan hyvä, selvästi Columbon jalanjälkiä seuraileva tekele. Banshee on kyllä oma suosikkini, jos sitä voi poliisisarjana pitää.
Melkein tässä jo kaipailisi perinteikästä poliisisarjaa tyyliin Homicide: Life on the Street, NYPD Blue, miksei se The Shield modernina esimerkkinä. Liikaa on nimenomaan rikostenratkontasarjoja, joissa kaikenmaailman ylimaalliset supertiimit, mentalistit, ennustajat, selvänäkijät sun muut csi/ncis/xyz kikkeliskokkelis -horatiot ratkovat kaavamaisia viikon rikoksia täysin epäuskottavin ja typerin keinoin.
Niitä on varmasti tehty tv:n alkuajoista (50-luku) alkaen, mutta mieleen ei muistu, mikä olisi ollut ensimmäinen lajiaan. Suomessa ei ole koskaan tehty ainoatakaan puhtaasti poliisisarjaa, mutta ehkäpä poliisi-tosi-tv tyydyttää tuon tarpeen. Aihetta sitä vastoin sivuavat yksityisetsivä- ja torpedosarjat, kuten Vares, Kärppä ja Raid.
Hill Street Blues kärjessä, Columbo seuraavaksi, mutta kaukana perässä. Uusintakierrosta toivotaan kovasti.
Tuo on jäänyt ilman huomiota, ehkäpä siksi, että Kolmosen ohjelmia tulee katsottua erittäin vähän. Hill Street oli tietenkin omaa luokkaansa, ja brittiläinen Bergerac oli saman aikakauden huippuja.
Pannaanpa mieleen. Jotkin sarjat esitetään vain kerran, ja sen jälkeen ne saavat vaipua unohduksiin. Tämän ketjun myötä mieleen tuli (myöskin) 80-lukulainen sarja NYT- New Yorkin tyttö, jota ei taidettu esittää kovinkaan kauan. Pääosassa oli naispoliisi, joka jerrycottonmaisesti ajeli punaiselle Porchella Manhattanin katuja. Korjattakoon sen verran, että Jerry Cottonin auto oli punainen Jaguar.
Kaikki edellä mainitut (paitsi Shield) on tullut katsottua ja useimmista pidettyä mutta kyllä itsellä kovimmaksi nousee alkuperäinen Law&Order, vaikka juonellisesti toistoa tuli vuosien varrella runsaastikin niin jokin niissä tarinoissa ja hahmoissa(lähes poikkeuksetta) oli mikä sai tempautumaan mukaansa joka viikko. Harmittavasti Law & Order:Lontoo on jäänyt pahasti kesken, pidin kovasti niistä parista ekasta kaudesta, loppuja ei kotomaassa liene nähtykään? Nuo vanhimmat klassikot McCloudista lähtien tuskin ovat kestäneet ajan hammasta niin että niitä enää pystysi katsomaan vaikka silloin kovaa kamaa olivatkin. Bergeracia voisi varovasti kokeilla... Ai niin, nyky klassikoista mainittakoon maailman vaarallisimman kulmakunnan eli Middsommerin rikoksista kertova sarja, alueella on murhattu porukkaa enemmän kuin Nykissä ja Washingtonissa yhteensä mutta asiat hoidetaan yleensä viekkaudella ilman ylenpalttista voiman käyttöä.
Reinikainen ei tainnut olla aivan puhtaasti poliisisarja, vaan jos muistan aivan oikein, se kertoi enemmänkin siviili-Reinikaisesta "suurkaupungissa" (olisikohan ollut Manse..?). Rikostutkinta ei ollut siinä pääosassa.
Niin oli, mutta pääpaino oli henkilösuhteissa niin laitoksella kuin kotioloissa. Rikoksia siinä ei taidettu pahemmin selvitellä... Syynä lieneekin se, että se oli Tankki täyteen -sarjan eräänlainen spin-off.
Kannattaa katsoa uudestaan Jokaisessa poliisisarjassa on enemmän tai vähemmän myös hahmojen siviilielämää mukana. Komediahan tuo oli. Alkuperäiseen aiheeseen, tilaahan jotkut Alibi-lehteäkin, joku niissä rikoksissa kiinnostaa ihan tosielämässäkin.
McCloud tuntuu mielestäni yllättävän tuoreelta huolimatta noin 40 vuoden iästä. Siinä on myös kuvaus huippuluokkaa.
Uusi Bosch on ihan jees. Mutta valitin siitäkin sen omassa ketjussa jo, että se on turhaan nykyaikaistettu. Kun käytännössä kaikki poliisisarjat on sijoitettu nykyaikaan niin olisi ollut mukava nähdä yksi ysärisarja tässä välissä. Ja siihen olisi tuo Bosch mennyt hyvin, koska kirjat, joiden pohjalta sarja on tehty, sijoittuvat 90-lukuun. Toista kautta katson nyt ja toistaiseksi se on ainakin parempi kuin eka kausi. Kirjojen faneille ihan mukavaa katsottavaa. En osaa sanoa sitten, että miten tuo istuu heille, jotka eivät ole kirjoja lukeneet.