Eihän Nuijaa ja tosinuijaa ole suomi-tekstein edes julkaistu - ei kun onhan. Painoksen pienoudesta kertonee sekin, etten ainakaan itse ole kyseistä blu-rayta ikinä livenä nähnyt. Myös Carreyn Mask on ollut todella pitkään OOP. DVD:n Warner kyllä hiljattain uudelleenjulkaisi. Kyseiselle elokuvalle luulisi olevan kysyntää sinirieskanakin.
Juu näinhän se on, joitakin vanhoja julkaisuja on vaikea löytää etenkin kun kriteerinä on pääasiassa suomitekstit ja englanninkieliset kannet. Muutaman loppuunmyydyn olen löytänyt huuto.netistä tms. markkinapaikasta.
Minä olen ihan suosiolla luopunut suomiteksteistä pakollisena kriteerinä, koska suomiteksteilla ei vain kertakaikkiaan löydy kaikkia niitä leffoja, joita vielä kiinnostaisi hankkia blurayna kokoelmiin. Toki Discshopilla ja CDONilla on kivijalkakauppoja suuremmat valikoimat, mutta viime aikoina olen silti joutunut turvautumaan Amazoniin melko usein. Enkkusubeillakin onneksi pärjää ja monesti britti- tai saksapainoksissa onkin skandiversioita paremmat ekstratkin.
Minäkö luulin että olen ainoa jolle noin käy minäkin ostin ennekun toi uusinta painos ilmestyi tuosta The Passion of the Christ leffasta mutta onneksi en maksanut kun 14€
Sama ilmiö on huomattu täälläkin. Olenkin sitä mieltä, että jos edes vähän kiinnostava "katalogielokuva" näkyy hintaan, jolla tuntuu että sen voisi ostaa, kannattaa se ostaa pois. Uusimpia rymistelyelokuvia, kuten Avengersit sun muut vastaavat, tulee luultavasti olemaan kaupoissa tarjolla niin kauan kuin formaattikin on elossa. Samaa ei voi sanoa jostain pientä yleisöä kiinnostavasta 10v+ vanhan elokuvan julkaisusta. Huutonetistä, kirppareilta ja vastaavistahan noita kannattaa koittaa metsästää, itse onnistuin esimerkiksi muutama vuosi sitten saamaan Eternal Sunshine of the Spotless Mind -leffan uutena muoveissa Huudosta vaivaisilla euroilla, vaikka kys. elokuva oli jo poistunut myynnistä. Myös kaikenlaiset tavaratalot (Tokmannit, Minimanit jne.), joista ei ehkä heti odottaisi elokuvia löytyvän, kannattaa käydä vilkaisemassa läpi. Näistä voi helposti tehdä löytöjä juuri noiden vuosia sitten julkaistujen, nyt OOP, titteleiden kohdalla. Ei ole helppoa olla leffakeräilijä Netflixin ja muiden palveluiden aikakaudella. Noh, ainakin leffat saa nykyään usein pilkkahinnoin poistomyynneistä ja muista.
Itselläni ei ole tekstityspakkoa ollut oikeastaan koskaan, koska DVD:näkään ei kaikkea tärkeää suomiteksteillä saanut, hyvä jos R2-kiekko oli tarjolla. Suomitekstipakko koskee minulla lähinnä vähemmän tärkeitä leffoja. Voin aivan hyvin elää ilman noita rainoja, jos tekstityksiä ei löydy. Säästyypähän rahat ja hyllytila. Sitä joutuu turvautumaan melkein "koko maailmaan", että saa rakennettua haluamansa leffakirjaston. Pelkillä Suomen markkinoilla ei pitkälle pötkitä, ellei sitten ole valmis maksamaan maltaita import-lätyistä. Leffan luonteesta on kiinni, miten enkkusubeilla pärjää. Esim. ranskalaista uutta aaltoa on varmaan tuskallista katsella enkkusubeilla, koska nopeasti puhuttua dialogia on paljon ja puheenaiheet ovat ties mitä. Siksi on sääli, että Godardit ja Truffautit ovat pitkälti julkaisematta suomitekstein. Onneksi Tati myy näköjään Suomessa/pohjolassa, kun on niin asiallisesti ensin DVD-boksi ja nyt Blu-ray täällä julkaistu. Ekstrojen suhteen olen vuosien mittaan todennut, että suuri osa niistä on "ajanhukkaa". On toki olemassa äärimmäisen laadukasta ja kiinnostavaa ekstramateriaalia, mutta suuri osa ekstroista on "tauhkaa" ja aikansa voisi käyttää paremminkin. Blu-ray-julkaisut näyttävät jakautuvan sellaisiin, joissa ekstroja ei ole juuri lainkaan ja sellaisiin, joihin on kerätty suuri kasa kaikenlaista löpinää. Kuka esim. jatkaa katsoja trailereita? Trailerit kiinnostavat siinä vaiheessa, kun itse leffaa ei ole vielä nähnyt, ei enää sitten, kun leffa on omassa hyllyssä ja nähty monta kertaa. Kommenttiraidoista teknisiin ja taiteellisiin asioihin keskittyvät koen mielenkiintoisiksi, kun taas esim. näyttelijöiden muistelu kylmästä aamusta kuvauspaikalla ei paljoakaan kiinnosta. Pahimmillaan kommenttiraidalla on puolitusinaa henkilöä ja homma menee vapaamuotoiseksi keskusteluksi kaiken maailman teemoista kommenttiraidan kuuntelija jäädessä hölmistyneenä ainoksi, joka muistaa, mitä oltiin tekemässä. Nykyään sitä haluaakin vain sen leffan mahdollisimman hyvälaatuisella presentaatiolla ja ekstroista viis.
No vähän näin on täälläkin. Sarjoja on tullut viimeaikoina enimmäkseen hankittua, kuten Fargo 1. ja 2. kausi, Farscape, Eureka, Space 1999 1. ja 2.kausi, sekä The Expanse, mutta niin myös muutamia vanhempia elokuvia joita on turha kuvitellakaan tulevan Suomi-julkaisuksi bluraynä. Esimerkkeinä vaikkapa Hardware ja American ninja 1-4 paketti. Ja jos ostospaikkoja joku kaipaa, niin Fargot ja The Expanse jenkkien Amazonista, Eureka Saksan Amazonista, Space 1999 kaudet Networkonairista ja Farscape ja leffat Zavvista.
Lähes samat tullut itse hankittua. (Fargo 2., Farscape, Eureka, Space 1999 ja Expanse) Päälle vielä Turn 1. ja 2. , Hornblower, Sharpe, Z Nation, Alphas, Marco Polo, Da Vinci Demons, Wayward Pines ja lista vaan jatkuu...
Mitähän olet itse maksanut kakkoskaudesta? Näyttäisi tällä hetkellä olevan 60 puntaa, eli aika suolainen hinta.
Oli Heinäkuun alkupuolella jossain välissä -50% off tarjouksessa molemmat kaudet, joten jonkin verran yli 30 eetä tuli maksettua eli 25 puntaa + postit. Edit: Lisätään nyt vielä tiedotkin. Space: 1999: The Complete Series 2 [BLU-RAY] 1 £25.00 Total products (tax incl.): £25.00 Total shipping (tax incl.): £3.70 Total: £28.70 Kausi ykkönen 10 puntaa + postit. Siis jenkkien Amazonista, kuten tuossa jo taisin mainitakin ja Killpatrick asian jo tietysti kertoikin.
No voihan... kakkoskausi hankinnassa ja tuolla hinnalla olisi jo ostohaluja vaan enpä tiennyt koko mestasta saatika sitten tarjouksista mitään ennen postaustasi. Kiitos seikkaperäisestä selvityksestä!
^Tilaukseen meni. Kiitos vinkistä! Amazon.com: Road House [Collector's Edition] $18,34 (September 6, 2016) +pk $6.48 The Exorcist III [Collector's Edition] $34,93 (October 25, 2016) + pk $6.48 ^hinta tulee varmasti tippumaan $22 tienoille ennen julkaisupäivää.
Discshop.fi American Beauty (Blu-ray) 3.97€ Hannu ja Kerttu - Noitajahti (Blu-ray) 3.97€ Kunnes Kuolema Meidät Erottaa (Blu-ray) 3.97€ Boksitrollit (Blu-ray 3D + Blu-ray) 3.97€ The Devil's Hand (Blu-ray) 2.97€ V/H/S: Viral (Blu-ray) 3.97€ Postitus: 2€ Summa: 24.82€ Käytetty koodia: Poistamme varastosta paljon tavaraa! Saat juuri nyt 50% alennuksen kaikista tämän kampanjan tuotteista, myös jo alennetuista hinnoista. Hinnasta poistuu 50% kun käytät kassalla koodia POISTO50. Tuotteita rajoitetusti!
Discshop.fi American History X (Blu-ray) 3,33€ Avatar (Blu-ray 3D) 14,95€ Seven (Blu-ray) 3,33€ American Sniper (Blu-ray) 4,95€ Zodiac: Director's cut (Blu-ray) 3,33€ Syntyneet tappajiksi (Blu-ray) 3,33€ Heat (Blu-ray) 3,33€ Olimme sotilaita (Blu-ray) 3,33€ Kympillä kolme, POISTO50 ja joku tarjouportaan tarjous.
Tullu kaikenlaista viimeaikoina ostettua Anttila.comista ennen konkkaa 40% alekoodeilla Deadpool Steelbook 13,79€ Pan 3D Steelbook 8,99€ Mission Impossible 1-5 20,99€ Kubrick Masterpiece Collection 20€ (Tämä ostettiin vähän aikaisemmin kun oli ilmaiset postit) Discshop.fi kevätpoistoalesta koodilla POISTO50 Inception 2,50€ Cowboys and Aliens 3,5€ Titanic (2disc) 3,5 Empire of Sun 2,5€ Watchmen (2disc) 3€ (Olivat ilmeisesti unohtaneet edellisen asiakkaan jäljiltä laittaa uudestaan muoveihin, sillä ympärillä ei ollut mitään) Lisäksi DVD:llä Speden leffa kokoelma (23 leffaa) 20€ CDON.fi Kesäalesta Twin Peaks 20€ Californication 30€ In The Heart Of Sea 3D Steelbook 10€ Jurassic World Steelbook 10€ Zavvi Robocop Trilogy 8€ One Flew Over the Cuckoo's Nest - Steelbook 11€ Fly (Uudempi) Steelbook 11€
Ei tuo koodi ainakaan enää nyt kokeiltuna anna alennusta em. boksista, vaan vajaata neljääkymppiä huutaa. Muuten olisi kyllä kelvannut tännekin.
Oli Sillon ekana päivänä ku toi poistoale alko noita siel poistoales, mut loppu aika nopee. Töistä ku pääsin sillon kotiin ni oli enää 4 noit jäljel.