Kristus yksin tietää, mihin Ridley Scottin luomisvoima on huvennut. Hän on ryhtynyt suoltamaan keskinkertaisia eepoksia kuin liukuhihnalta ja ilmeisesti haluaa ohjata mahdollisimman monta elokuvaa ennen kuolemaansa. Tukea haetaan aikaisemmasta tuotannosta: tällä kertaa alkumusiikki muistutti Alienia (Jerry Goldsmith). Yksin Marsissa on tyypillinen Scottin myöhäiskauden tuotos: komeat kulissit, vaivaannuttavan kehno käsikirjoitus. Vuoropuhelu on tarkoitettu sukkelaksi, mutta se on niin väkinäistä ”huulenheittoa”, että normaaliälyinen katsoja kiusaantuu heti elokuvan alussa, ja samaa sutkailua riittää ikävä kyllä loppuun asti. Elokuvan ongelmana on melkeinpä kaikki, mitä näyttelijät joutuvat suustaan päästämään. Elokuvaa ei ole tarkoitettu scifi-intoilijoille (”nörteille”), koska kaikki avaruustekniset asiat selitetään kuin heikkolahjaisille mangusteille. Kakkahuumori naurattaa lähinnä todellisuudesta vieraantuneita amerikkalaisia kaupunkilaispenskoja. Abban musiikki sopii kuvaan mukaan kuin nyrkki pyttyyn. Kuvaus ja erikoistehosteet ovat vakuuttavia, mutta pökkelömäiset henkilöhahmot ja epäuskottava tarina — todellisuudessa yhden miehen pelastamiseksi ei otettaisi noin suuria riskejä eikä tehtäisi noin valtavia uhrauksia, sillä se olisi järjetöntä — tekevät katsomisesta ajoittain tuskallista. Valitettavasti Scott tarjosi jälleen vuoden tieteispettymyksen. 1½/5
Niin siinä vain käy kun ikää tylee. Jos miettii mutä tahansa taiteilijaa, tämän parhaita tai suosituimpia tuotoksia ja sitä,mkinkä ikäisenä ne on tehty, niin harvoin yli 5kymppinen on enää omalla huipputasollaan.
Mites sitten uusi MadMax? Mutta tästä elokuvasta tuli mieleen, että tuli netistä lueskeltua facts/fiction -juttuja leffasta. Yllättävän mielenkiintoista settiä. Hauskaa oli yrittää laskea montako asiaa itse oli bongannut. Mutta sellainen, mitä en bongannut itse ja mikä meni jopa ohi oli, että Spoiler Matt Damon olisi oikeasti luultavasti kuollut tai sairastunut vakavasti, kun oli käyttänyt muiden paskaa mullassa. En muista, enkä nyt jaksa googlettaa lähdettä, mutta sille on kuulemma syynsä, miksi ihmispaskaa ei suoraan saa levittää pelloille ilman käsittelyä. Ihmisen omaa paskaa voi kyllä käyttää, mutta voivoi Mattia, kun otti mukaan tytön kakkia.
No noon. Kirjoitin, että harvoin yli 5kymppinen on omalla huipputasollaan. Harvoin != absoluuttisesti ei ikinä. Päinvastaisia esimerkkejä löytyy helposti kymmeniä. Lammas on valkoinen. No onhan niitä mustiakin. On toki ja edelleen niitä on tosi vähän.
Varsin mielenkiintoinen elokuva, ja tyyliltään virkistävän humoristinen. Tuntui vain, että aikaa oli avain liian vähän aiheelle/ käsikirjoitukselle, jolloin tarinasta tuli aivan liian suoraviivainen ja hätäilty. Fiilistely osuudet puuttuivat käytännössä kokonaan ja koko ajan mentiin vain eteenpäin. 3 tuntisena elokuva olisi voinut olla vuoden paras. 3,5 Interstellar (4) oli nimenomaan parempi koska oli pidempi, tyyllittely osuuksien tähden jotka loivat elokuvaan paremman fiiliksen ja jaksotuksen.
Sama vika oli myös kirjassa. Puolitoista vuotta yksin Marsissa ei näyttänyt kaveria paljon hetkauttavan, vaan jaksoi sinnikkäästi yrittää ja vääntää vitsiä koko ajan. Tosin kirja oli kirjoitettu päiväkirjamerkintöjen muodossa ja kirjoittaja itsekin totesi sensuroivansa pois "noloimmat" jutut siltä varalta, että joku muistelmat joskus lukee. Valitettavasti tuo "sensurointi" hieman heikensi tarinan vaikuttavuutta samalla.
Hyvä tietää, itse en ole kirjaa lukenut. Tässä tapauksessa kirja siis ei ollutkaan niin hyvä elokuvana, ja sitä olisi pitänyt vain parantaa? Tuollainen päiväkirja meininki elokuvasta juuri tulee mieleen. Joskus enemmän todellakin olisi enemmän...
Tämä elokuva olisi kyllä kannattanut tehdä hieman pidemmäksi ja ottaa mukaan enemmän asioita, joita kirjaan verrattuna oli jätetty pois. Sieltä oli tipautettu muutama ihan oleellinenkin juttu. Olisi elokuvan katsojille ehkä selvinnyt, ettei se eloonjääminen niin kovin helppoa ollutkaan kuin miltä se näytti ja ettei esimerkiksi siinä autossa kuukausitolkulla matkustaminen ollut mitään herkkua. Huumori oli ehkä päähenkilön tapa käsitellä hankalaa tilannettaan ja tehdä yksinäisestä oleskelusta ja kamppailusta hieman siedettävämpää. Pitää kuitenkin muistaa, että kirjan kirjoittaja ei ole "ammattilainen" kirjailija. Kyseessä on hänen ensimmäinen tekeleensä, joka ei sekään ole alun perin tarkoitettu kirjaksi, vaan eräänlaiseksi huvin vuoksi kirjoitetuksi netti"blogiksi". Se huomioonottaen voi tietyt seikat antaa kirjailijalle anteeksi ja laittaa kokemattomuuden piikkiin. Muuten oli kyllä erittäinkin mukaansatempaava ja hyvin kirjoitettu tekele. EDIT: Elokuvalle annan 3,5/5. Oli erittäin mukava pläjäys. 3D:stä en itse saanut kovinkaan paljoa irti. Toistaiseksi näkemistäni 3D-leffoista Gravity hyötyy eniten 3D:stä. Mutta siitä huolimatta maisemat Marsissa olivat huikeita. Kirjan olin lukenut ennen elokuvan näkemistä, joka ehkä oli virhe. Jäi tunne, että liikaa oli jätetty pois elokuvasta ja että sihen oli ehkä lisätty joitain turhia "hollywoodismeja". Se alensi elokuvan arvosanaa noin puolella pisteellä, mutta siitä huolimatta siis hyvinkin suositeltava elokuva. Matt Damonin suoritus oli paikoin jopa loistavaa.
http://www.imdb.com/awards-central/golden-globes Elokuva voitti sitten pari Golden Globea kategoriassa "Musical or Comedy." Kumpi tämä oli?
Olihan leffassa ainakin yksi väkinäinen vitsi. Jopa jenkkikomediaksi kuiva tosin. Ja Damon taisi muutaman sanan lauluakin tapailla, vai muistanko oikein. Suoraan sanoen, ei mitään järkeä tuossa kategorioinnissa. Liekö sillä vain varmistettu pystien saaminen.
Marsissa oleskelu oli tämän elokuvan perusteella kuin jossain Lapissa oleskelua; ihan OK siihen asti kunnes Spoiler pottupelto räjähti (Lappi erätuli -editionissa kriisin aiheuttaja olisi tietysti ollut viinavaraston tyhjeneminen) Radiokeskustelu ja chatti näytti kulkevan Marsiin/Marsista reaaliajassa, aika ison tuntuisia teknisiä ongelmia ratkottiin tuosta vaan "istumalla perseelleen + tekemällä vähän matikkaa" ja Matti ajeli roverilla erinäisissä paikoissa ympäri planeettaa kuin Nuorgamin Alkossa konsanaan. Spoiler Lopun pelastautuminen toisella puolella planeetta sijainneella vararaketilla vaikutti hieman epärealistiselta: pari vuotta aika reilusti nälkää nähnyt Matti modasi avaruusaluksen tuosta vaan kuin vanha avaruusautomaatioasentaja konsanaan, Houstonista chatilla saamiensa ohjeiden perusteella. Elokuvan yleistahti oli rauhallinen, miltei tylsä, ja draama/jännitys/yleinen kiinnostavuus melko heikolla tasolla. Tätä olisi pitänyt dramatisoida tuntuvasti lisää, esim. Matti olisi voinut löytää erään tutun avaruus-xenomorfin munan kallion kolosta/tukikohdan paskahuussin alta. 2,5/5
Täähän oli kuin castaway, mutta marsissa. Siis siihen asti kunnes otettiin maan tapahtumat mukaan. Tuskin kukaan olisi jaksanutkaan koko elokuvapituutta Matt Damonin yksinpuhelua. Ehdottomasti katsomisen arvoinen, mutta kaikkea potentiaalia ei ehkä saatu irti. En edes viitsi mainita kaikkia epärealistisia asioita, eikä ne minua haitanneet paitsi se lopun Ironman kohtaus. 3/5
On vaan tainnut tulla aika vanhaksi. Esimerkiksi puhe Golden Globeissa oli jo aikamoista höperöintiä. Edellinen oikeasti hyvä Ridley Scott -filmi on Matchstick Men (2003).
Minusta Scott on tehnyt neljä Hyvää elokuvaa 2000-luvulla Gladiaattori (2000), Isku Mogadishuun (2001), Kingdom of Heaven - Taivas maan päällä (2005) Director`s Cut ja American Gangster (2007). Hannibal (2001) ja Prometheus (2012) olivat myös ihan ok, vaikkakin Prometheus oli odotuksiin nähden hirveä pettymys. Tämä vielä näkemättä, mutta odotukset eivät ole korkealla.
Itse pidin Scottin 2000/2010-luvun elokuvista ainoastaan Gladiaattorista, American Gansterista ja The Martianista. Tämä uusin on koko joukon heikoin mutta silti varsin viihdyttävä.
Tylsän viihdyttävää feelgoodamerica(nasa)fuckyeah-kuraa jota tuntuu tulevan joka tuutista. Grafiikaltaan hienoa ja yksityiskohdat oli varsin hyvin tehtyä, ei siinä mitään. Olisi voinut olla kenen tahansa "varman päälle" ohjaajan kynästä, ei niin yhtään mitään old school Ridleytä tässä leffassa. Juonessa ja hahmojen tekemisissä kammottavia aukkoja jos edes mihinkään realismiin edes pyrittiinkään... Tarkemmin ajateltuna aika paska.... 2½ / 5
Tuo on ihan hyvä pointti. En tiedä, miten bakteerit yms. kestävät jäädytykset. Kokeilin googlettaa ihan "the martian poo bacteria" ja löytyi aika paljon juttua. Alla yksi. Tuohon jäädytykseenkin voisi löytyä vastaus, jos jaksaisi etsiä. http://www.techinsider.io/growing-food-on-mars-like-the-martian-2015-9 Eli näin sanotaan:" "The book (and probably the movie) suggests that the human waste is put right on the plants," Bugbee told Tech Insider in an email. "This would be microbiologically dangerous and probably toxic to the plants. The waste has to be composted first – usually for several months in a rotating drum." "