Cdon nostattaa hieman toiveita nordic-julkaisusta. Julkaisupäivämäärä tosin vielä avoin. Jospa ehkä mahdollisesti kaiketi Warnerin veljekset vaihteeksi aktivoituisivat nordic-katalogijulkaisuiden puolella laajemminkin.. The Wire oli kyllä tervetullut ylläripylläri. Vaikka vielä kerkiävät senkin perumaan
Vastaukset? Olet vissiin kysellyt suoraan YLE:ltä? Harmi, mutta kesäkatseltaviksi kelpaavat kyllä. Näitä napitettiin penskana lauantai- tai sunnuntaiaamuisin Ruotsin kanavalta. LÄDERLAPPEN !
"Sisäpiirissä" liikkuvien huhujen mukaan pohjoismaista julkaisua ei ole luvassa. Laitoin tänään kuitenkin SF Filmille vielä tiedustelun. Kerron sitten mitä vastaavat, jos vastaavat.
Koska: "SF Film Finland Oy on Suomen johtava teatteri- ja DVD-elokuvien levitysyhtiö. SF Film Finland vastaa vuositasolla noin 45 teatteriensi-illan ja 400 uuden DVD-elokuvan maahantuonnista, markkinoinnista ja levityksestä Suomessa. Edustamme Suomessa Twentieth Century Foxin, Svensk Filmindustrin, Warner Bros. Picturesin, DreamWorks Animationin ja MGM:n elokuvia. Lisäksi SF Film Finland toimii aktiivisesti kotimaisten elokuvien levityksessä. Yritys on perustettu vuonna 2000."
Ei ainakaan julkaise enää Twentieth Century Foxin leffoja, sen tekee Fox-Paramount Home Entertainment. Batman: Complete Series on lisäksi ollut Warner Brosin julkaisema jokaisessa maassa, jossa se on julkaistu (ainakin Blu-ray.comin mukaan). Kysyisin sarjan kohtaloa sieltä suunnalta.
"SF Film Finland Oy on Suomen johtava teatteri- ja DVD-elokuvien levitysyhtiö. SF Film Finland vastaa vuositasolla noin 45 teatteriensi-illan ja 400 uuden DVD-elokuvan maahantuonnista, markkinoinnista ja levityksestä Suomessa. Edustamme Suomessa Twentieth Century Foxin, Svensk Filmindustrin, Warner Bros. Picturesin, DreamWorks Animationin ja MGM:n elokuvia. Lisäksi SF Film Finland toimii aktiivisesti kotimaisten elokuvien levityksessä. Yritys on perustettu vuonna 2000."
Itse ainakin olen kysellyt suoraan Warnerilta asiat. Kys. firman julkaisut, kun kuitenkin ovat nykyisin yhteispohjoismaisia.
Ei taida sittenkään tästä tulla pohjoismaista julkaisua, vaikka itsekin vuosi sitten hehkutin satavarmaksi. Taitaa levyjen myynti pienentyneen sitä tahtia, ettei fyysisiä julkaisuja tule enää kuin varmimmista (= myyvimmistä) sarjoista. Sen verran vielä aiheesta, että laitoin useamman kuukausi sitten pyynnön korjatuista levyistä sen alkuperäisen lomakkeen kautta ja nyt sitten sähköpostia perään aiemmin tässä ketjussa olleen ohjeistuksen mukaisesti. Ei mitään reagointia lomakkeen kautta lähetettyyn viestiin.
Jos jollain vielä tilaamatta korjauslevyt niin vahvistuksena, että sähköpostitse toimii edelleen. Rivakkaa toimintaa, vastaus sähköpostiin seuraavan arkipäivän kuluessa (kuten luvattu) ja eilen perjantaina kolahti postissa levyt briteistä. :thumbsup:
onko muita ns. italianversion tilanneita, mihin sähöpostiin pitäisi levynvaihto mailin pistää. yritin jo tuohon täällä mainittuun, mutta koska on italian version se pitää italiasta lähteä. sanoivat kanssa, että laittoivat viestiä italian päähän mutta ei ole mitään kuulunut. kumma juttu jos eivät voi briteistä lähettää, kun on nämä kumminkin samoja levyjä.
Onko italialaisessa julkaisussakin virheellisiä levyjä? Jenkkifoorumeilta olen saanut sellaisen käsityksen, että se on julkaistu ekan jenkkipainoksen jälkeen ja niissä pitäisi olla kaikissa korjatut levyt.
Jos season 2:n Marsha's Scheme Of Diamonds on pituudeltaan 24:17 niin tarvitaan korjaus. Korjattu versio on 25:19 ja se taitaa olla mukana kaikissa Italian painoksissa.
Päivitetään korjauslevytilanteeseen, että se lomake itse asiassa toimii! Noin puoli vuotta sitten täytin ja lähetin lomakkeen ja tänään tuli korvauslevyt! ;D