Dome Karukosken elokuva Leijonasydän on koskettava ja särmikäs kertomus pikkukaupunkilaisesta uusnatsista, Teposta (Peter Franzén), joka rakastuu kiihkeästi temperamenttiseen Sariin (Laura Birn). Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika Ramu (Yusufa Sidibeh). Kasvaako Teppo ulos ennakkoluuloistaan? Voittaako rakkaus vai kaveriporukan luoma paine? Entä miten käy Ramun, joka saa isäpuoliehdokkaakseen uusnatsin? Elokuvan yllättävän ja kulmikkaan huumorin taustalla on suuria tunteita ja sen ytimessä sykkii rohkea ja lempeä leijonasydän.<br /><br /> Katso elokuvan trailer Katso kuvagalleria: selattava | klikattava Ensi-ilta Suomessa 18.10.2013
No ei nyt ihan kuitenkaan. Tässä ei lähdetä ihan yhtä synkille poluille vaan asiaa lähestytään draaman lisäksi huumorin kautta. Tämä oon tullut nähtyä nyt pari kertaa erilaisissa tilaisuuksissa ja voin suositella lämpimästi. Ehdottomasti viime vuosien parhaita kotimaisia ja Karukosken paras tähän mennessä.
Jasper Pääkkönen uusnatsina....eiiiii. Franzenkin alkanut jotenkin tökkiä niin helvetisti. Lisättäköön sen verran että uusnatsismi kiinnostaisi aiheena, varsinkin Suomalaisesta näkökulmasta, jotenkin olen vain uskoni menettänyt kotimaisiin leffoihin jo aikoja sitten.
Jasperin kanssa kun muutama sana vaihdettiin elokuvasta, kiinnostus heräsi ihan oikeasti. Sitten näin trailerin, kiinnostus pysyi yllä. Sheedyn kommentissa mainittu huumori-sana sai sitten miettimään että mitä jos sittenkin tämä kaatuu siihen samaan virheeseen mihin jokainen suomalainen draamaelokuva, eli lähdetään tasoittamaan synkkyyttä kevyellä ja päälleliimatulla huumorilla.
Oli hyvä. Sellaisessa käsityksessä tuli mentyä katsomaan, että raina on komedia. Ja olihan tässä paljon huumoria, mutta sen vastapainoksi heviidiippiisittii ala uusnatsimeininki. Niin ja onhan täsäs yksi hauskimmista hidastuskohtauksista, mitä on tullut nähtyä. Niin ja Franzen osaa näytellä täysin idioottia naulapäätä. Niin ja olihan tässä naiskauneuttakin.
Eipä juuri kiinnosta, vaikka varmaan ihan laatupätkä onkin kyseessä. Eiköhän tämä tule vuoden parin sisään YLEn kanavilta. Ehkä siinä vaiheessa katson tämän.
Leijonasydän on keskivertoa parempi suomalainen elokuva. Sen näyttelijäkaarti on viihdyttävä ja elokuva tarjoaa myös paljon ajateltavaa. Elokuva kompastuu kuitenkin esteeseen, johon niin moni suomalainen elokuva on kompastunut: käsikirjoitukseen. Elokuvan tekijät ovat American History X:nsä nähneet ja ainoastaan mustavalkokohtaukset loistivat poissaolollaan. Valitettavasti elokuva ei pystynyt esikuvansa tapaan luomaan vahvoja kuvia teemoistaan visuaalisuuden kautta. Elokuva tuntui ajoittain kadottavan punaisen viivansa ja tietyistä kohtauksista muodostui varsinainen tilkkutäkki. Myös hahmojen motivaatio tekojensa takia oli puutteellista, mikä loi kasan ristiriitoja katsojan suhteessa hahmoihin: Спойлер Oli varsin vaikea sympatiseerata Ramun hahmoon, sillä ko. vekkuli yritti sähköllä tappaa ja myrkyttää Tepon pelkän hakaristitatuoinnin näkemisen takia siitäkin huolimatta, että Teppo oli alusta asti ollut hyvä hänelle. Siinä samalla hän tuli myrkyttäneeksi äitinsä ja aiheuttaen hänelle melkein keskenmenon. :hitme: Toki lapset tekevät välillä tyhmiä asioita osaamatta suhteuttaa tekojaan niiden seurauksiin, mutta tuollaiset lapset taidetaan oikeassa elämässä viedä hoitoon tai sosiaaliviranomaisten haltuun. Myös Jani Toivolan hahmon Спойлер mieletön provosointi samalla kun sen kohde yrittää kaikin tavoin hillitä itsensä oli hieman outoa. En myöskään ymmärrä, mikä oli ko. hahmon Спойлер ultraluksusauton funktio elokuvassa. Ehkä ohjaaja halusi näyttää, mitä tapahtuu, kun ihminen luulee olevansa oikeutettu ultraluksukseen. Toki nämä epäkohdat voidaan nähdä siinä valossa, että elokuvan jokainen hahmo oli omalla tavallaan ennakkoluuloinen rasisti: Спойлер ehkä Toivolan hahmo oli ultraluksusmiehiä sen takia, että sen kautta hänellä on periaatteessa kaikki syyt tuntea itsensä tasa-arvoiseksi (yhteiskunta on antanut hänelle varansa), mutta hän on kykenemätön pääsemään irti pinttyneistä mielipiteistään. Peter Franzen teki viihdyttävän roolisuorituksen ja Jasper Pääkkönen kävi pönkittämässä itsetuntoaan lähes Django Unchainedin kaltaisella penisgatella, jotta voi kehuskella taas uudella vonkaleella Suomen nuorten uusrikkaiden parissa Helsingin yössä. Sivuroolimies Timo Lavikainen on monessa elokuvassa hauska, ja niin hän oli tässäkin elokuvassa -- joskin hauskuuden lisäksi hän osasi myös vakuuttaa. Sen sijaan Jussi Vatasen roolisuoritus oli kaikkea muuta kuin iii-hana. Elokuvan milf, Laura Birn, tekee, kuten aina, tasaista muttei välttämättä niin häikäisevää roolityötä. Elokuvan mainio loppu Спойлер ,jossa ohjaaja ei pitänyt katsojia tyhmänä, eikä vääntänyt rautalangasta sitä, miksi haavoittunut Teppo nauroi hysteerisesti menikin hieman ristiriitaisuuden puolelle nimenomaan Birnin tähden: Спойлер hänen rakastettunsa ja tulevan lapsensa isä viruu verisenä lattialla ja seinät ovat kuin verilöylyn jäljiltä, ja hän vain tyynesti ihmettelee, onko Tepolla jokin hätänä. :hitme: 3.5/5 :naminami::naminami::naminami::thumbsup:
Kävin eilen katsomassa. Mielestäni loistava raina. Tarina pitää otteessaan loppuun saakka ja henkilöhahmot ovat suurimmalti osin todella mielenkiintoisia. Mielestäni Birn on näteimmillään tässä ja näyttelee myös upeasti. Jasper Pääkköstä en ole koskaan arvostanut, mutta tämä oli ilman muuta paras veto häneltä: nyt miehestä löytyi enemmänkin kuin se yksi ilme. Tarina onnistuu myös tasapainoilemaan sopivasti kliseisyyden, näyttävyyden ja kannanottavuuden välillä näyttäen muutaman aika koskettavankin kuvan rasismin älyttömyydestä. 4,5/5.
Näin sivuhuomiona aika roskaa. Rasismi on hyvin olennaista, jonka ilmiön esim. sen American History X:n tekijät epäilemättä käsittivät aivan toisella tasolla. En siis aio katsoa siksikään että perusnormatiivinen suvaitsevainen hyssyttely luo harvoin mitään kovin kestävää eli järkevää taidetta. Suosittelen tuon alkuperäisen lisäksi ennemmin vaikkapa Haneken Kätkettyä, jossa tematiikkaa käsitellään oivaltavasti ja todella ajatuksia sytyttävästi.
Ööh, siis liittyikö kommenttisi tähän elokuvaan mitä et mitä ilmeisimmin ole nähnyt kuten tavallista vai aikaisemman kirjoittajan arvioon siitä että rasismi on ns. turhaa?
Molempiin. Ei-näkemiseni perustelin ja tässä olen luottanut asiantuntijoihin eli silminnäkijöiden kertomuksiin. Rasismi on yhtä turhaa kuin vaikkapa rajavalvonta.
Tämä tuli vihdoin nähtyä. Alussa tuntui siltä, ettei käsikirjoitus pääse lentoon, mutta vähitellen tarina alkoi kulkea. Rasismin ilmentymät pikkukaupungissa tulivat asianmukaisesti käsitellyksi, eikä aina menty yli siitä, missä aita on matalin. Päähenkilön dilemma oli rakennettu taitavasti. Timo Lavikaisen korvat olivat mieliinpainuvat. Спойлер Ainakin ½ minuuttia etukäteen arvasi, että toinen kranaatti räjähtää huussissa. 3½/5
Yllättävän paljon kriitikot ovat tästä tykänneet, paljon on annettu 4 tähteä. Mun mielestä tää nyt ei oikein toiminut, aika paljon enemmän odotin. Ei tästä voi antaa enempää, kuin korkeintaan 3+ tähteä, odotin ennalta antavani vähintään 4- tähteä. Juonen ja trailerin perusteella elokuva vaikutti paremmalta. Elokuvan rytmitys oli jotenkin outo, varsinkin alkuun. Sitten varsinkin elokuvan alkupuolella tuntui, että elokuva oli todella huonosti dubattu. Ja äänitys oli pitkin elokuvaa hoidettu huonosti, monesti oli vaikea saada selvää puheesta. Vaikka ennalta olin lukenutkin, että tässä on huumoria, niin ei se elokuvan huumori jotenkin toiminut. Elokuva oli jotenkin vähän pliisu, eikä leffa ollut koskettava. Muutenkin olisin toivonut elokuvalta vakavampaa/synkempää otetta, American History X:n tyyliin. Franzénin hahmon Спойлер luonne muuttui epäuskottavan nopeasti pojan hyväksyväksi. Ja sivuosien uusnatsit olivat liian vähän ruudussa (eihän esim. Vatanen ja Tola, kuin vähän vilahtaneet ruudussa), ja Спойлер odotin isompaa konfliktia Franzénin hahmon ja hänen kavereidensa välille, kun heille selvisi, että Franzén on ystävystynyt mustan pojan kanssa. Näyttelijäsuoritukset eivät mitenkään loistaneet mielestäni elokuvassa, edes Franzén ei ollut nyt parhaimmillaan. Lavikaisella ehkä paras roolisuoritus, mutta oli liian vähän ruudussa. Kuten ennalta pelkäsin, niin Jani Toivola ei ollut roolissaan uskottava, olis siiheen rooliin varmasti parempi/uskottavampi näyttelijä löytynyt. Tämä on paljon kehuttu elokuva, mutta viime vuosien kotimaisista leffoista ainakin Tumman veden päällä, Puhdistus, Vuosaari ja 8-Pallo ovat Leijonasydäntä paljon parempia elokuvia. Karukoskenkin elokuvista ainakin Kielletty hedelmä, Napapiirin sankarit ja Tyttö sinä olet tähti ovat tätä parempia.
Tähän näkemykseen on helppo yhtyä. Eilen vihdoin pääsin tämän tarkastamaan, ja elokuva kyllä viihdytti koko kestonsa ajan. Mitään erityistä täyteaikaa ei ollut, ja elokuva oli kestoltaan juuri oikean mittainen. Dialogi oli paikoin erittäin onnistunutta, ja näyttelijäsuoritukset pääsääntöisesti hyviä. Pääkkönen on näemmä kotimaisissa elokuvissa perinyt sellaisen vähän ns. erityisen "ongelmalapsen" roolin, jonka hän kyllä osaa pienellä muunnelmalla eri muotissa vetää aika hyvin. Ei tästä nyt kauheasti pahaa sanottavaa keksi - ehkä jokunen kohtaus olisi voitu miettiä vähän toisin, mutta kyllä elokuva jaksoi viihdyttää. ***
Minä olen pitänyt Dome Karukoskea hyvänä ohjaajana, jonka elokuvat kannattaa tsekata jossain välissä. Leijonasydämmen nähtyäni,oli ihan pakko tsekata miehen cv, ja eihän siellä loppujenlouksi ole kuin yksi erinomainen ja yksi kohtuullisen hyvä leffa. Muuten herra on onnistunut suoltamana ulos enemmän tai vähämmän paskaa, jossa on vielä kuorrutuksena niin asenteellinen maailmankuva, että ei voi kuin itkeä. Leijonasydän on elokuvana epäuskottava. Ensinnäkin Laua Birnin hahmo ei olisi jatkanut minkäänlaista kanssakäymistä Peter Franzenin esittämän hahmon kanssa, kun enimmäisen yhdssä vietetyn yön jälkeen selviää millaisen maailmankuvan Teppo omaa. Elokuvan olisi siis voinut päättää tähän, tai käsikirjoittaja olisi voinut mitettiä vielä toisekin kerran, miten saa nämä kaksi yhteen. Ai niin, tämän kuplaporuka mielestä naiset ovat avarakatseisia, ja siispä Sari antaa Tepolle mahdollisuuden. Yusufa Sidibehin esittämämä Rhamadhani (copy-pastesin) taas esitetään kuplaporukan tavoille uskollisena hieneoksi nuoreksi mieheksi, joka muslimina ja vähän parempana ihmisenä ei haluaturvautua väkivaltaan edes puolustautuakseen kiusajiltaan. Lienee vaan hassunhauskaa että uusnatsia kyseinen vesseli yrittää tappaa rotanmyrkyllä ja sähköiskuilla. No, pojat on poikia. Rhamadhanin isä Salif taas esitetään avarakatseisena miehenä, joka yrittää lähestyä skinheadeja rakentavasti, mutta taantuu näiden tasolle sillä on taustastaan huolimatta Suomessa kasvanut ja suomalaiseksi mieheksi tullut. Suomalaiset miehet myös kuvataan väkivaltaisiksi ja joukolla muita hakkaaviksi, vai miten isukien kostopartio pitäisi nähdä. Juoni oli kranaatteineen ja hiomalaikkoineen niin typerä, ettei tällaista saisi julkaista. Näyttelijöille pisteet kotiin. Kaikki tekivät hienoa työtä. Jopa Jasper Pääkkönen oli hyvä. Kyllä tässä oli tekijöillä niin pahasti puna-vihreät lasit päässä, että asenteelisuus alkoi ihan vituttamaan. En minäkään rasismia hyväksy tai uusnatseja ymmärrä, mutta joku raja näissä pitäisi olla. Kuplaporukalle elokuva, muut pysykööt kaukana. 1/5 (ja tuo piste siis näyttelijöille)