Melkein joutui ottamaan popparit esille jännitysnäytelmää katsoessa. :naminami: Ellei kukaan vastusta mahdottomasti, otetaan reilun pelin hengessä kummatkin, tootsi ja Modulator, varasijoille. Mutta nyt ilmoittautuminen on kiinni sen aikaa, kunnes varasijat ovat käytetty.
Sitten odotellaan peruutuksia.. Pitäisikö lyödä pientä vedonpoikasta peruuko säätäjä legendaarisesti tänäkin vuonna tulonsa: 2010: 2011 :king:
Itse olen ainakin perunut kaksi kertaa ja jos ns. Haikara-express on kolme viikkoa etuajassa, niin peruutan taas. Toistaiseksi kuitenkin listalla..
Kyl mulla vakaa aikomus on tulla. Edelliset kerrat on kyl vituttan☆☆☆. Ekalle peruutukselle en voinut mitään - duunin vaihto tuli tosi pahaan paikkaan ja uudessa duunissa oli tuolloin tulossa vendor ulkomailta suomeen. Tokassa olisi periaatteessa voinut, mut torstaina oli duunin virkistyspäivä. Se piti ottaa rauhassa, jotta pääsen tänne, mutta kaverin 30v synttärit lauantaille sit käänsi kelkan. Kaksi hauskuutuspäivää voittaa kuitenkin yhden Edelliset kerrat olisi olleet mukavampia sen takia et niissä vanhaa porukkaa, joka nyt aika suurelta osin puuttuu. Mut minkäs teet.... Tälle kerralle esteitä ei pitäs tulla. Duunista ei kukaan nakita, virkistyspäivä on 1vko ennen tätä ja yllätyatapahtumia ei nykyisin juuri ole
Heh Mun silmiin näyttääpi olevan aikalailla saman verran "vanhaa porukkaa" tänä vuonna kuin aikaisemminkin
Jotenkin muistelisin, et sellaisia "useiden tonnien" kirjoittajia olisi ollut aiemmin enemmän mukana mutta voi tietysti olla että muistan väärin
2010 (ilman varasijoja): 6 kpl 2011 (ilman varasijoja): 3 kpl 2013 (varasijat inc.): 5 kpl Listoista laskettuna noin jollain epämääräisillä kriteereillä
Musta tuntuu, että peruutuksia tulee taas viime tingassa ainakin 10 kpl. Nyt taitaa olla vielä enemmän näitä kaverille kans -ilmoittautuneitakin. Toivottavasti jengi peruu tällä kertaa ajoissa, että varasijalaisetkin ehtii järjestämään osallistumisensa.
Tämänhän piti olla jäsenille tarkoitettu vierailu, mutta nyt mukaan on tulossa useita sellaisia, jotka ovat liittyneet foorumin jäseniksi vasta tämän ketjun avaamisen jälkeen ja joiden ainoa foorumiaktiviteetti on ilmoittautumisen jättäminen. Olisiko tulevaisuudessa paikallaan jokin rajoitus, että ilmoittautuminen olisi mahdollista vain sellaisille, jotka olivat jäseninä jo ennen ketjun avautumista? Liittymishetken näkee nimen alla suoraan kuukauden tarkkuudella, eli olisko se sopiva rajoitus?
^Toisaalta täällä roikkuu rekisteröimättömiä paljon lukemassa muiden keskusteluja. Ei mullakaan ollut mitään sanottavaa, eikä oo vieläkään, aiemmin ja siten ei mitään syytä rekisteröityä tänne. Tuo rajoitin sopisi hyvin, jos ei edes foorumin lukeminen olisi mahdollista, ilman rekisteröintiä.
[avautuminen] Itsekin olen lukenut tätä forumia päivittäin jo kymmenen vuoden ajan vaikka aika harvoin tänne tulee kirjoitettua mitään. Kaikki on suhteellista... täälläkin on paljon sellaisia jotka esittävät jonkun kysymykseen oman mutu-tuntumalla olevan vastauksen ja perään "joku joka tietää asiasta tarkemmin voi kertoa enemmän". Tällä tavalla niitä viestejä voi olla recordissa vaikka 10 000 ja suurin osa viesteistä on vaan sotkemassa toisten tiedon etsimistä [/avautuminen] Toivottavasti kukaan ei nyt tästä faktasta imaise hernettä liian syvälle nenukkiin
Ja ihan asiaakin... Itse olen siis Savonlinnasta lähdössä Iisalmeen ja autona farkku (mikäli Saabin kyyti kelpaa ) joten jos matkan varrelle kuka sattuu ja kyytiä tarvitsee niin pientä korvausta vastaan tietenkin kyydissä pääsee
Pointti ei varmaankaan ollut se, että kirjoitettujen viestien määrä olisi mikään itseisarvo, vaan se, että "tuttuja" tai "vanhoja plazalaisia" ovat ne nimimerkit, jotka tunnistaa jo vuosien ajalta ja joiden kanssa on tullut keskusteltua/väiteltyä tai joiden postauksia on ainakin tullut luettua. Jos joku on siinä mielessä haamuna taustalla, että kirjoittaa viestin vuodessa, niin eihän se nimimerkki mitenkään jää muistiin eikä henkilö muodostu edes "nettitutuksi".
Samaa mieltä. Nyt jää paljon halukkaita "plazalaisia" pois vierailusta. Nyt on paljon vartavasten rekisteröityneitä nimimerkkejä + heidän aveccinsa. Tämä siis mielestäni hieman ristiriidassa dvdplazan jäsenille tarkoitetussa tapahtumassa.
Oho? Ei tuohon oikein voi enää puuttuakaan, mutta vol 4. pitäisi tosiaan olla, että plaza-jäsenyyden pitää olla voimassa viimeistään x aikaa ennen ilmoittautumisen aukeamista.
Viestimäärään pohjautuvaa rajoitusta en ole huomannut tässä ketjussa edes ehdotetunkaan. Ehdotin että pitäisi vain olla liittynyt foorumille ennen ilmoittautumisen alkamista, en maininnut mitään viestimääristä. Tootsi puki tuon sanoiksi paremmin kuin minä.