Jos viime viikon jakson lopputekstien ajan soinut kappale ärsytti niin tämän viikon kappalevalinta oli vähintään eeppinen. Hyvä jakso jälleen, Dany laittoi paikat palamaan niin kuin vähän jo aavistelinkin. Kakkoskaudella hahmo ei hirveästi kiinnostanut, mutta nyt olisin ollut pettynyt jos ei oltaisi päästy seuraamaan Daeneryksen seikkailuja.
Hieman puuduttavan jakson jälkeen tämä viimeisin olikin taas sitä tuttua GoT-laatua, Lord Varysin ja Tyrionin kohtaus oli erinomainen ja vaikka jakson loppu olikin lähes täsmälleen sellainen kuin arvasinkin (Daenerys ei KOSKAAN antaisi lohikäärmeitään pois) oli se myöskin erittäin tyydyttävä. Dany on ollut suosikkihahmojani alusta alkaen ja tämä jakso ei siinä suhteessa tilannetta todellakaan huonompaan suuntaan vienyt. Toinen suosikkihahmoni eli Arya ei vielä tällä kaudella ole kunnolla päässyt vauhtiin, mutta eiköhän senkin aika vielä tule.
Nyt oli myös tuossa lopussa iso joukkokohtaus, se joita on kaipailtu. CGI:tähän se oli tottakai, mutta silti tuli kerrankin sellainen tunne, että ruudun tapahtumiin ottaa osaa enemmänkin kuin kourallinen ihmisiä yhtä aikaa.
Jättipä viimeisin jakso hyvän maun suuhun ja sitä vastoin entistä paskemman maun sitä edeltävästä jaksosta. Kuin yö ja päivä voi jaksojen lopuissa olla eroa.
Nyt oli kyllä selkeästi kauden pirtein jakso. Rakentelu viimeinkin alkaa tuottaa tulosta, pohjustusjaksot on saatu alta pois ja juonet etenivät vauhdikkaasti lähes jokaisella rintamalla. Ja näyttäisi siltä että tahti ei ainakaan ole hidastumassa.
Oli kyllä toistaiseksi paras jakso. Tässähän oli vähemmän kamaa kun edellisissä. Ei Robia eikä paljoa rikkonia. Sen sijaan enempi tulevaa kuningatarta ja Khaleesia Harmittavasti toisen kirjan tapahtumia tulee kolmannella kaudella. En tarkoituksella ole lukenut vielä edes tokaa kirjaa kokonaan, mutta nyt tuli jo toinen kohtaus suoraan toisesta kirjasta. Imp+Varys keskustelu taisi olla sanatarkasti suoraan kirjasta. Tosin tapahtumapaikka ja aika on eri.
Queen of Thornsin kohdalla casting on onnistunut todella hyvin. Aivan täydellistä kohtauksesta toiseen.
4. jakso pelasti paljon. Lempparikohtaus kirjoista jolle todellakin tehtiin oikeutta, kylmät väreeet, tippa linssissä jne... Blackwater oli skeidaa tähän verrattuna, nyt oikeasti tuntuma oli juuri niin autenttinen ja mahtava ettei mitään jäänyt puuttumaan. Lisää tätä ja tämä poika tykkää. Minusta sarjan tähän mennessä paras jakso. Luottamusta herättävää että ehkä kykyä löytyy sittenkin toistamaan kirjan tapahtumia niiden arvoisella tavalla
Kutosjakso oli taas melkoista täytettä. Onkohan sarja menossa tauolle jossain vaiheessa? Veikkaan että samaan aikaan kun alkaa True Blood eli 16.6.
Ei ihan edellisjaksojen tasolle päässyt, mutta eipä tarvinnut ainakaan seurata Danyn törttöilyjä. Littlefingerin ja Varyksen välinen kohtaus sensijaan oli edellisten tapaan erinomainen. Jakso myös Game of Thronesille poikkeuksellisesti toimi yksittäisenä kokonaisuutena kiipeilyteemoineen ja lopun herkistelyineen. Ei ollut pelkästään pala isompaa juonta kuten tämän sarjan jaksot, vaikkakin viihdyttäviä, usein tuppaavat olemaan.
Sarjahan menee taas katkolle kun kausi päättyy kymmenenteen jaksoon. Sitten taas vuoden odottelut että saadaan neljäs kausi käsiin.
Kyllä tämä nyt on taas päässyt omalle tasolle. Harmittaa vaan, kun on, niin paljon kerrottavaa, että kaikki mahdu millään varmaan taas tähän kauteen. On noita sivu jatkeita, niin hirveät määrät. Kyllä mä todella toivon, että tätä sarjaa ei väkisin venytetä "100" kauden mittaiseksi.
Game of Thronessa ei ole täytejaksoja. Suurin osa, etenkin kirjat lukeneista, haluavat enemmän jaksoja/kausi.
Itse asiassa 8. jakson jälkeen sarja menee tauolle, joka tosin kestää vain yhden viikon. Sen jälkeen tykitetään loput hurjat kaksi jaksoa perusviikkotahdilla ja sitten kausi paketissa.
Kerran viikossa nautittuna jokaisessa sarjassa on täytejaksoja Vasta kun pääsee katsomaan kokonaisuutta putkeen alkaa jaksot nivoutumaan yhtenäiseksi tarinaksi. Enpäs edes muistanut että GoT:ssa on minikaudet. Hyvä niin. Nyt voi skipta loppukauden ja katsoa sitten uudestaan alusta putkeen.
Nimenomaan kerralla katsottuna monessa sarjassa on täytejaksoja. Kolme jaksoa punotaan yhteen jotain juonenkaarta, sitten neljännessa jaksossa mikään ei etene jonkun helvetin detourin takia, sitten viidennessä taas jatketaan jo aloitetun juonenkaaren parissa. Kerralla katsoessa nuo hyppii todella pahasti silmille.
Sontaa kutos jakso, huh mitä täytettä. Lopetan seuraamisen ja ostan DVDn, kun se ilmestyy, niin saa pikakelata. Kertokaa jos paranee. Katsokaa ennemmin vaikka Breaking Bad. UGH olen puhunut.
Aika paska vinkki. Tuo jatkuu vasta kolmen kuukauden päästä. Jaksossa ei ollut mitään vikaa, turhaan valitatte. Kiitettävällä tasolla oltiin edelleen tukevasti, mutta sekään näköjään ei riitä joillekin, jotka haluavat vain yhtä eeppistä kliimaksia koko 10 tuntia ilman mitään tyventä tai 'rakentamista' välissä. Ei to BB:kään ole pelkkää tauotonta ryminää jaksosta toiseen, eikä pidäkään olla.
Tarkoitinkin niitä jotka eivät ole BBhen aikaisemmin tutustuneet. Itsekin BBn katsoin Netflixistä kaikki jaksot peräkkäin, en ennen ollut kuullut koko sarjasta. Sattumalta tarttui haaviin. Edit: Kuuluukohan tämä ketju vain niille HBOn katsojille, jotka katsovat sitä jonkun maksu/satelliitti tv:n kautta. Itse seuraan GOTta netin kautta Samsungin telsusta ,HBO Nordic:sta
Tämä kysymys on aika erikoinen. Lähetystekniikka tuskin vaikuttaa sisältöön, ellei sitten satu katsomaan pätkivää tai huonosti näkyvää kuvaa. Breaking Bad on sangen erinomainen sarja sekin, mutta tässä ketjussa nyt keskustellaan Game of Thronesista. Itse olen pitänyt erittäin paljon viime jaksoista ja eivät ole tuntuneet täytejaksoilta lainkaan. Mielestäni täytejakson parhaat tunnusmerkit voidaan hakea esimerkiksi Tähtiportti-sarjan tietyiltä kausilta, joissa kerrattiin aiempien jaksojen tapahtumia kokonaisen jakson ajan.