Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook) (2012) (David O. Russell / Bradley Cooper, Jennifer Lawrence, Robert De Niro, Jacki Weaver, Julia Stiles)

En ollut nähnyt traileria tästä, enkä edes lukenut arvosteluja, ihan vaan jonkun mainostekstin. Ja kylläpä olikin hyvä niin, sillä nyt tämä pääsi sisällöllään ihan positiivisesti yllättämään. Nyt kun katsoin trailerinkin näin jälkeenpäin niin se kyllä olisi spoilannut aika pahasti, eli jos joku ei ole vielä traileria katsonut niin paras jättää se katsomatta.

Juoni on jossain määrin ennalta-arvattava mutta kuitenkin fiksusti etenevä niin ettei se häiritse ja yleisvire on kokoajan positiivinen. Voi kai sanoa että tämä on hyvän mielen elokuva. Hyville näyttelijöillekin (myös Bradley Cooper on hyvä) on annettu tilaa tehdä työtään niin että tarinan henkilöt tuntuvat oikeilta ja heidän tekemisensä oikeasti kiinnostavat. Tarinahan sinänsä tässä kertoo jonkinasteisista mielenhäiriöistä kärsivistä ihmisistä mutta kukaan kuitenkaan ei ole kuoreensa käpertynyt kuolaava hullu tai yritä itsaria niinkuin tämmöisissä leffoissa yleensä, vaan kaikki yrittävät elämässään eteenpäin, jokainen tyylillään...

Mukavaa oli myös nähdä De Niro vaihteeksi hyvässä leffassa ja hyvässä roolissa.

4/5

 

Samaa mieltä edellisen postaajan kanssa. Kokonaisuutena hyvä leffa, vaikka puolivälin paikkeilla hieman haukotuttikin. Näyttelijät vetivät oivat suoritukset.

3.5/5

 

Alkuvuoden (ja mikseipä samalla loppuvuodenkin) parhaimmistoahan tämä on. Russell on taas tehnyt sinänsä kangistuneesta lajityypistä omanlaisensa tietyt kliseisyydet välttävän ja ennen kaikkea hahmojen ehdoilla toimivan elokuvan. Mielisairautta kuvataan tavanomaista hillitymmin ja sitäkin voi lopulta pitää lähes spoilerina, että elokuva hiljalleen muuntuu

Spoiler

romanttiseksi komediaksi.

Hyviä roolisuorituksia löytyy niin päärooleista kuin sivummaltakin. Perhedynamiikka on sekin saatu aidonoloiseksi. Riitoja löytyy, mutta ne eivät itsessään nouse hahmoja määritteleviksi tekijöiksi.

Loppu on omalla tavallaan

Spoiler

paljon kepeämmistä elokuvista tutun kliseinen, mutta toisaalta elokuvan varhaisvaiheen Jäähyväiset aseille -kohtaus jo itsessään oikeuttaa sen juuri tällaisena. Erilainen lopetus olisi yksinkertaisesti tuntunut väärältä.

+

 

Vau, olipas upea pätkä! Pidin Bradley Cooperia Hangoverien ja muiden perusteella vain Matthew McConnaghey kakkosena, mutta pakko ottaa takaisin. Mies on aivan mainio tässä pätkässä. Ohjaaja David Russell on nousemassa suosikkieni joukkoon, onhan loistava The Fighter hänen työtään. En myöskään voi olla kehumatta Jennifer Lawrencea, tyttö on varmaankin suosikki naisnäyttelijäni tällä hetkellä. Loistava persoona ja hemmetin hyvä näyttelemään, ulkonäössäkään ei ole mitään vikaa. Mahdoton olla pitämättä, ylitti itsensä tässä pätkässä.

Vaikka juoni olikin loppupeleissä aika simppeli, onnistuttiin tapahtumien kulun ennustamista vaikeuttamaan mielestäni hieman. Tietenkin tässä oli vähän hyvänmielen leffan ja romcomien tyypillisiä kliseitä, mutta kun tarina kerrotaan näin hyvin, ei moinen oikeasti haittaa. Dialogi oli todella hyvää, se oli uskottavaa eikä puuduttanut vaikka osa kohtauksista ovatkin pitkähköjä. Kuvaus myöskin onnistunutta ja sivuosan esittäjät hoitavat hommansa mallikkaasti.

4,5/5 Tästä on äärimmäisen vaikea löytää vikoja, täydet pisteet eivät olisi mielestäni kohtuuttomat. Yleensä annan täysiä pisteitä, kun suurin osa eri osa-alueista on kunnossa ja leffa iskee minuun täysillä. Tämä iski minuun kovaa, muttei ihan niin lujaa vielä. Yhtä hyvä kuin The Fighter mielestäni. Tämä muistuttaa hyvin paljon Garden Statea, oikeastaan pelottavankin paljon samoja piirteitä. Molemmat mainioita enkä syytä kopioinnista siis. No joo, suosittelen!

 

No nyt on kyllä melkoista. Täytynee siis tämäkin tsekata, kun Garden State menee itsellä aikalailla sinne kaikkien aikojen topvitoseen.

 

Ei ihan samanlainen tyyliltään. Garden Statella nyt on uniikki tunnelmaltaan ja tässä taas on enemmän hollywoodia. Ei nyt ihan samanlainen, mutta paljon samaa. Tuskin tulet pettymään.

 

Oma eroava mielipide. Kehnon teennäinen Garden State tästä ei onneksi missään vaiheessa tullut mieleen, kyse sentään huomattavasti paremmasta elokuvasta.

 

Viihdyttäväinen elokuva kevyesti vinksallaan olevista. Elokuvan oireilijoita ja heitä hoivaavia hahmoja ei lähdetty halvalla tavalla demonisoimaan, vaan hahmot tuotiin eläväisinä tapauksina kohti katselijaa. Käsikirjailijat eivät sortuneet halpoihin ratkaisuihin, vaan hahmot kirjailtiin uskottavasti kohti tapahtuvia. Loppuilussa toki sorruttiin ehkäpä liian arvattavasti sinne Hollywood-kyltin painostuksiin, mutta onneksi vaan aivan siellä lopussa. Lopetus kyllä toimii, mutta avoimemmatkin ratkaisut olisivat olleet ainakin tännepäin mieluisampia.

Näyttelijöiden suorituksillahan tämä hurmaa, jos on hurmatakseen. Taikauskoisesta De Niron hahmosta tuli saatua ne nautittavimmat hetket (Jefuiluun itsekin tykästyneenä ei niin yllätys tämä). Selviä Oscar-hetkiä oli ainakin kaksin kappalein, joista se ensimmäinen liikutti ehkäpä enemmän. Hienoa seurattavaa hienolta näyttelijältä. Jennifer Lawrencen ylistyskelkkaan en lähde kyllä tämänkään jälkeen. Yritystä kyllä on, mutta tekemisestä huokuu edelleenkin sellainen varman päälle pelailu. Tunnetilat ei vaan jotenkin välity.

½

 

Oho, empä ole Samppa sinulta ennen kuullut noin negatiivista kommenttia oikeastaan mistään leffasta.

Yhtäläisyyksiä nyt kumminkin löytyy:

Spoiler

Molemmissa miespäähenkilö kärsii mielenterveysongelmista ja palaa kotipaikkakunnalleen, jossa hän tapaa tytön, jolla ei myöskään "hissi mene ihan ylimpään kerrokseen asti". Päähenkilöllä on vaikea suhde isäänsä, Garden Statessa hahmo oli aiheuttanut äitinsä halvaantumisen, Silver Linings Playbookissa taas isä oli suosinut päähenkilön veljeä. Molemmissa päähenkilö satuttaa äitiään vahingossa, Garden Statessa tämä on tietenkin merkittävämpi, koska siinä hän aiheuttaa äitinsä halvaantumisen kun SLP:ssä ei suurempaa vammaa synny, vaikka tilanne tietenkin järkyttää. Molemmissa pidetään myös roskapussia vaatteiden päällä, eri syistä kylläkin.

Nämä nyt näin nopeasti muisteltuna. Tyyliltään nämä eroavat merkittävästi.

 

Tainnut Zoo tai Clever päästä kirjoittelemaan Sampan tunnuksilla, eihän Garden Statesta nyt kukaan voi olla tykkäämättä

 

Kun näin Garden Staten ensimmäisen kerran 2004 tai 2005, niin pidin siitä erittäin paljon. Mutta kun katselin sen viime vuonna uudelleen, niin tuli kyllä sama fiilis kuin Sampalle. Sama kävi myös Elizabethtownin kanssa. Sen sijaan esim. Lost in Translation samalta aikakaudelta ja vähän samasta genrestäkin on vielä useammalla uusintakatselullakin todella kova leffa.

 

Ehkä se on semmonen kahdenkympin kriisin leffa mistä itsekin varmaan sitten aikanaan kasvanen ulos

Nojoo, makuja on monia.

 

Garden Statessa tarina oli kyllä kohdallaan, mutta Braffin ohjaajan- ja näyttelijäntaidot eivät tehneet vaikutusta. Kahdeksan vuoden takaisista kommenteista "Välillä pikkunokkelista kohtauksista huokui tekovaiheen liiallinen "hei, olisko muuten vähän siistii jos tos olis niinku sellanen juttu et..."-mentaliteetti." vastaa vieläkin aika pitkälti elokuvasta jäänyttä mielikuvaa.

 

Braffista jäi Garden Staten perusteella mielikuva, että hän on jonkin sortin nuorempi versio Cameron Crowesta. Leffan kohtaukset kasataan "kivojen" musakappaleiden ympärille. Jos vaan sattuu niin ikävästi, ettei kyseinen musa kolahda katsojalle, niin leffakin on sen jälkeen yhdentekevä.

Playbook oli hieno leffa. Toisaalta ei mikään yllätys, koska olen tykännyt Russellin koko tuotannosta. Ehkä tästä huokui hieman varman päälle pelaaminen ja yleisön miellyttäminen, mutta toimiva paketti joka tapauksessa. Lawrencen Oscar kuitenkin jäi mietityttämään, parempiakin suorituksia viime vuonna naisilta nähtiin.

4/5

 

Nykyajan äärifeministisessä ilmapiirissä on tyypillistä, että nimenomaan NUORIA naisia suositaan. Siellähän oli vaihtoehtoina myös lapsi ja vanhus. Mietityttänyt kanssa, miten jonkin Nälkäpeli-leffan tähti on yhtäkkiä Oscar-voittaja (piti oikein tarkistaa että kyse on samasta Jennifer Lawrencesta). Leffaa en ole nähnyt mutta esim. se linkattu tuokio Nicholsonin kanssa ei osoittanut mainittavia improvisaatiotaitoja, vaan hyvin odotettua meininkiä samaten kuten hänen puheensa jossa meni jäihin. Luulen että hämmästyy itsekin suosiotaan.

Toisaalta, hänessä on nyt jo tiettyä kypsemmän naisen auraa, näyttihän hän red carpetillakin puvussaan n. nelikymppiseltä. Tämä viehättänee ja vakuuttanee monia, eli kyseessä ei ole luokkaa blondikutrinen seksisymboli joka taas ei keräisi kaiken ratkaisevaa muiden naisten suosiota. Jennifer Lawrence on siis sellainen suurelle yleisölle sopiva kompromissi, eräänlainen tarpeeksi hyvä keskiarvonainen.

 

No nälkäpelissä rooli oli mitä oli... mutta jos et ole vielä nähnyt niin koita katsoa Winters Bone leffa. Itse vakuutuin tuon leffan jälkeen tämän "naisen/tytön" näyttelijän taidoista.

 

Lawrence teki kovan suorituksen Winters Bone leffassa ja muutenkin elokuva oli loistava. Mutta eiväthän eräät täällä foorumilla ole perille kaikista asioista...

 

"Eräs" tällä forumilla on aika kujalla vähän kaikesta.

 

Tuli tämäkin nyt sitten katseltua. Ihan piristävä feel good leffa, vaikka ei ehkä ihan kehujensa tasolle noussut. Tämänpäiväiseen mielentilaani elokuva osui kuitenkin mainiosti.

Juoni oli sitä peruskamaa ja hahmotkin sellaisia hollywood-söpöllä tavalla eriskummallisia, eli minään syväluotaavana mielisairaskuvauksena tätä ei voine pitää, eikä sellaiseksi varmasti ollut tarkoitettukaan. Näyttelijänsuoritukset kuitenkin kohdallaan, dialogi sopivan eläväistä ja huumoriakin löytyi sopivassa määrin.

3½/5