Heh, ja Jari Tapani Peltonen iski jälleen: 1 tähti Puhdistukselle. Kuten sanoin, niin hänkin on sellainen, joka antaa yleensä huonot tähdet suomalaisille leffoille. Ainakin War of the Deadille ja Ja saapuu oikea yö -elokuville antoi arvosanaksi jopa vähemmän, kuin 1 tähden, eli puolikkaan tähden. No War of the Dead ei mustakaan kummoinen ollut (jälkimmäistä en ole nähnyt), mutta ainakin mun arvosteluasteikolla elokuva saa olla todella huono, että annan suoraan yhden tähden (joka on minimimäärä tähtiä, jonka annan), ja erittäin harvoin niin huonoja elokuvia mulla tulee vastaan, vaikka katon paljon leffoja. Harvemmin tosin sellaisia elokuvia katsonkaan, joilla on IMDB:ssä vähemmän, kuin 5.0 tähteä. Kangasjärvellä ja Peltosella tuntuu olevan sellainen omituinen asenne, että suomalainen elokuva ei voi olla hyvä. Elokuva elokuvanaan, oli se minkämaalainen tahansa.
En ole lukenut Oksasen romaania, joten vertailujen tekeminen on mahdotonta. Itse elokuva oli mielestäni huono. Pituutta sillä näyttää olevan kaksi tuntia, mutta se tuntui ainakin neljältä. Kokonaisuus on kohtauksia kohtausten perään ilman sielua, yhdenkään elokuvassa nähdyn henkilön kohtalo ei koskettanut millään tavalla - tiedä sitten onko tämä tarkoitus, mutta vastaavan seikan olen huomannut monien muidenkin uusien suomalaiselokuvien kohdalla. Laura Birn ja Liisi Tandefelt ovat rooleissaan hyviä, muut ihan ok. Musiikin käyttö oli turhankin alleviivaavaa, muutamia komeita kuvia oli "eksynyt" joukkoon. Summa summarum: Ottakaa Puhdistuksesta pois Sofi Oksasen nimi, niin mitä jää jäljelle? Ei mitään, mitä ei olisi nähty jo lukuisia kertoja aiemmin. 1½/5.
5/5 Hieno elokuva, omassa tyylilajissaan mielestäni paras kotimainen elokuva mitä olen nähnyt! Kirjaa lukemattomana olin täysin tietämätön mitä juoni pitää sisällään. Mielestäni ohjaus ja varsinkin kuvaus oli suomalaisittain poikkeuksellista. Upeita kuvia. Lisäksi näyttelijättätyö oli parasta mitä olen suomalaisissa valtavirran elokuvissa nähnyt.
"Pakkohan" tämä oli käydä katsomassa kun lipun FinnKinon/Leffatykin kilpailusta voitin ja sitä ei voinut muuhun näytökseen vaihtaa. No mitä tästä sanoisi. Ilman ennakkotietoa elokuva oli oletettua hieman rankempi. No näyttelijät oli pääsääntöiseti ihan hyviä rooleissaan, ainoa joka tökki on tuo Birn, näyttely on vaan jotenkin jäykkää suorittamista. No nyt kun tämän toin julki, niin kansa/raati tykkää ja Laura saa osastaan Jussi-patsaan Kokonaisuudessaan ihan katsottava suomi-draama, mutta ei kyllä kiinnosta katsoa elokuvaa toistamiseen ja elokuva ei herättänyt mielenkiintoa Sofin kirjoja kohtaan. 2/5
Olen lukenut kirjan ja lähdin katsomaan leffaa ihan positiivisin mielin. En oikein tiedä, mitä ajatella. Kohtaukset oli kuvattu aika epäsuomalaiseen tyyliin käyttäen nopeita leikkauksia, mikä oli ihan hyvä juttu. Jotenkin tuntui, että kirjasta oli otettu hyvin lyhyitä pätkiä sieltä sun täältä, ja häiritsi kun tiesi, mitä kaikkea puuttuu. Tämä haittasi ehkä enemmän leffan alkupuolella. Loppupuoli oli tasapainoisempi. Melko rankkaa katsottavaa varsinkin naiskatsojille, mutta oma seuralaiseni oli varsin vaikuttunut elokuvasta. Loppukohtauksesta oli tehty turhan kaupallinen. Vei tehoa pois elokuvasta. Jotenkin haluaisin tykätä leffasta enemmän, mutta ei. Kolme ja puoli tähteä.
Ja kaikki ihmiset jotka olivat valitsemassa leffaa ovat Solarin läheisiä kavereita. Tämähän ei tietenkään vaikuta asiaan. Eikä myöskään Oksasen luotu status. Ei suinkaan.
Kyseessä on Viron ehdokas. Ei suomalaisetkaan ole niin hulluja että lähettäisivät suomalaisen elokuvan kyseiseen kilpaan.
Mikä tuosta tekee virolaisen leffan? Ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja ja alkuperäisromaani ovat suomalaisia, samaten kun 90% näyttelijäkaartista. :hitme:
Meinasit sitten lähteä asiargumenteilla Cleverin kimppuun. Onnea matkaan. Tuotantoyhtiö käsittääkseni maan määrittää noissa kisoissa.
Eiköhän CleverIndeed yrittänyt sanoa hassunhauskasti, että kaikki suomalaiset elokuvat - tai ainakin Solarin - ovat katsomatta paskaa, eikä niillä ole mitään jakoa ulkomailla. Veikkaan siis, että CleverIndeed ja SpiderJerusalem eivät ole elokuvaa edes katsoneet. Tosin en miekään ihan heti lähtisi veikkaamaan lopullista ehdokkuutta tuolle pätkälle, sillä sen verran ihmisvihainen ja väkivaltainen pläjäys on paikoitellen kyseessä, eikä näin ollen ihan perinteistä Oscar-kamaa. Tosin kansainvälisten leffojen Oscar-kategoriassa on aiemminkin ollut hieman haastavampia elokuvia kuin jenkkipuolella. Toki hyvän markkinoinnin ohella eniten vaikuttaa se, että onko elokuva tarpeeksi kiinnostava ja omaperäinen akatemialle. Tarina on ainakin perus-sotaepookkia mielenkiintoisempi ja hienosti kerrottu, mutta eihän tämä tietenkään ole ainoa laatuaan maailmalla. Hieno teos joka tapauksessa ja audiovisuaalisestikin kansainvälistä tasoa, eli siitä ei ainakaan jää kiinni.
Cleveristä en tiedä, enkä usko että kovinkaan moni muukaan tietää mitä sen päässä liikkuu. Itsellä taas ei ole kovinkaan suurta intoa kiikuttaa rahaa Puhdistukselle teattereissa. Kirja oli huono, eikä nihilistinen väkivalta kiinnosta, eikä varsinkaan Antti J. elokuvaani-ei-saa-haukkua-muuten-ette-tiedä-leffoista-mitään Jokinen ole tehnyt mitään mikä saisi minut tuntemaan hänen ansaitsevan rahojani. Ehkä sitten videolta. Mutta pointti on edelleen validi: koko sakki, joka tuon leffan valitsi, on täynnä Solarin kavereita ja varsinkin nyt kun leffa on vielä kovan hype kuumotuksen tukemana tuntuu älyttömältä että se heitetään kisaan mukaan. Tänä vuonna on kuitenkin tullut ainakin pari erinomaista elokuvaa, jotka ovat varmasti heittämällä parempia kuin Puhdistus. Esim. Säilöttyjä unelmia, kovasikajuttu ja tie pohjoiseen.
Nyt täytyy olla eri mieltä, kirja oli monella tavalla hyvä ... Jännärinä, ihmissuhdedraamana, yhteiskunnallisena kuvauksena jne. Minkä nimiset ihmiset ovat valinneet Suomen Oscar-ehdokkaan? Kysyn ihan uteliaana, koska en tiedä. Kyllä minusta on järkevää valita Oscareihin jokin isosti tunnettuun kirjaan perustuva elokuva jonkun vaikkapa Kotirauhan sijaan.
Suomen Oscar-raadin jäseninä olivat ohjaaja Saara Cantell, säveltäjä Lasse Wikman, käsikirjoittaja Petja Peltomaa, tuottaja Jouko Seppälä, näyttelijä Kirsi Nurminen, kuvaaja Jussi Eerola, leikkaaja Laura Tiensuu, lavastaja Tiina Paavilainen. Raadin puheenjohtajana toimi Raija Nurmio Suomen Filmikamari ry:stä. kertoo Dome.fi Ja HUOM. Nämä kaikki ovat siis Solarin Masin lahjottuja saunakavereita. Viime vuonnahan nämä valitsivat Solar-Masin Le Havren Oscar-ehdokkaaksi ja sitä ennen Miesten vuoron. Eiku. Mutta joo, ihan vakavissaan olisi mielenkiintoista kuulla, mistä SpiderJerusalem päättelee kyseessä olleen ns. kaverisopimuksen?
Ihan ajanhukkaa kyllä lähettää tuo leffa Oscarista kilpailemaan. Ei toimi kovin hyvin, jos ei ole lukenut kirjaa. Tosin enpä tiedä, mikä olisi parempi. Hesarin toimittaja ehdotti Vuosaari-elokuvaa, jota en itse ole nähnyt.
Viime vuonna oli eri tyypit valitsemassa. Ja samalla tavalla kuin Oscarit ovat jenkkien puolella politiikka peliä, niin olisi naiivia kuvitella ettei täällä vallitsisi entistäkin vahvempi hyväveli-järjestelmä näissä piireissä. Onhan se jo nähty mm. Mandart tuotantoyhtiön puuhista, ettei porukalla ole täysin puhtaat jauhot pussissa. Puhdasta spekulaatiotahan tämä on, mutta kun katsoo vaan miten leffa julkistettiin, hypetettiin, markkinointiin mediassa (uutisetkin olivat puhtaita mainostekstejä), niin ei siitä hirveän suurta hyppyä logiikassa tarvita että voisi arvella myös tuon ehdokkuuden johtuvan ihan snadisti siitä vaikutusvallasta mitä Solarilla on pääkaupunkiseudulla. Puhdistus nyt sattuu vaan olemaan helppo kohde, samalla tavalla kuin väki yritti uskotella kaikille Louhimiehen onnettoman Pahan Maano olevan jotenkin merkittävä elokuva pari vuotta sitten.