Kiinnostavia pikku-uutisia

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana Samppa, 01.07.2005.

  1. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Pitää nähdä harmaan sävyt, eikä ajatella mustavalkoisesti :)

    Eräs Saksan natsien vainon kokenut vanha nainen on todennut, että Malmön ilmapiiri tuo mieleen muistot 30-luvulta. Häntä ei kutsuta enää edes kertomaan kokemuksistaan sellaisiin kouluihin, joissa on paljon muslimimaahanmuuttajia. Onko Ruotsissa onnistuttu? Miksi musliminuorten ei pitäisi kuulla juutalaisten kauhistuttavista kokemuksista? Minkä takia muslimeille annetaan suvaitsevaisessa maassa lupa olla avoimen juutalaisvastaisia? Ei tuo ole aitoa monikulttuurisuutta, vaan sairas yhteiskunta, jossa erilaiset ihmiset hakeutuu omiensa pariin. Yhdysvallat on esimerkki aidosta monikulttuurisuudesta. Sitä ei ole rakennettu keinotekoisesti sosiaalituilla, liiallisella suvaitsevaisuudella ja kaiken ymmärtämisellä.

    Eli kyllä, nykyinen suvisvasemmisto on keksinyt itselleen ihan uudet tehtävät (eivät ole minun mielestäni vasemmistolaisuutta), kun vanhat on mukamas tehty ja samaan aikaan ihmiset on entistä onnettomampia työelämässä jne. Olisko aika palata juurille tekemään niitä oikeasti hyviä asioita, jotka olisivat enemmistön edun mukaisia?
     
  2. JPH

    JPH Guest Guest

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081515960204_uu.shtml
     
  3. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Mitähän hyvää Kassila on itse tehnyt millään budjetilla... Faktahan on että 20000 euroa on iso raha Keniassa ja kuvaukset sujuu viidessä päivässä kun porukka on motivoitunutta ja hommat pistetään sujumaan viidessä päivässä vitkuttelun ja vetkuttelun sijasta...
     
  4. The Ring

    The Ring Charles Bronson 1921-2003 Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    02.12.2002
    Viestejä:
    1 526
    Saadut tykkäykset:
    1
    Kyllähän Kassila ihan asiaa puhuu.
     
  5. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Todennut missä? Nelosen 4D-"dokumentissa", Hesarissa vai Hommafoorumilla? Eikö olisi järkevää tukeutua tyypillisiin tapauksiin sen sijaan että etsimällä etsitään sensaationhakuisesti joitakin todella erityisiä tapauksia?

    Miten Malmön muslimiongelmat liittyvät vasemmistolaisuuteen? Jos Ruotsi ottaa paljon muslimimaista maahanmuuttajia niin johonkin nämä ihmiset on sijoitettava ja näköjään Malmö on tällainen paikka. Suomalaisena en edes murehtisi niin paljon Ruotsin ongelmista.

    Yhdysvaltoja ei voi kutsua kovin onnistuneeksi yhteiskunnaksi. Kyllä siellä ongelmia piisaa vaikka monikuttuurisuus siellä onkin aika luontevaa, kulttuurien sulatusuuni kun on.

    Eli kyllä? Jopas on hyppäys johtopäätökseen Malmön etnisistä ongelmista vasemmiston uusiin tehtäviin.
     
  6. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Hyssyttelet, mutta miksi? Tässä on joka tapauksessa se juttu: http://www.telegraph.co.uk/news/wor...r-sharp-rise-in-anti-Semitic-hate-crimes.html

    Yhdysvallatkin jo reagoi mutta hyssyttely Ruotsissa jatkunee entiseen malliin.

    No siten, että nimenomaan vasemmisto (en minä tiedä miksi juuri vasemmisto tekee sitä, mutta niin se vain näyttää olevan) haalii jengiä kolmannesta maailmasta! Voitko sanoa, että tämä on kaunis ja terve näky?
     
  7. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Ai että minä hyssyttelen? Sanoinhan etten välitä Ruotsin onglmista enkä ota kantaa puoleen enkä toiseen. En tunne sikäläisiä ongelmia tarpeeksi hyvin päättääkseni hyssyttelenkö vaiko enkö.

    Yhdysvaltain reagoimiset kyllä tiedetään koska siellä juutalaiset ovat merkittävissä valta-asemissa.

    Sitäpaitsi minulle Juutalaisuus on samankaltainen Abrahamilainen uskonto kuin Islam ja Kristinusko. En ole minkään noista puolella.

    Heh. Herrgårdenko Ruotsissa päättää maahanmuutosta? Tuollainen kannatusjakauma on merkki epäterveestä monogeenisestä yhdyskuntarakenteesta ja maahanmuuttajien osa tuossa on epäselvää ilman muita tilastoja.

    Jos katsotaan koko valtakuntaa niin 2 suurinta puoluetta ovat Moderata Samlingspartiet (30,06%) ja Arbetarepartiet-Socialdemokraterna (30,66%) joten varmaan sitten nuo kaksi jyräävät haalimiset ellei sitten jälkimmäinen jyrää 0,6 %-yksikköä suuremmalla kannatuksellaan.
     
  8. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Tyypillistä kiertelyä. Herrgårdenin äänestysalueella yli 90% väestöstä on maahanmuuttajataustaisia.

    Muutenkin tutkimusten mukaan nimenomaan muslimit äänestää vasemmistopuolueita aivan epäterveellä tavalla (esim 90% muslimiväestön äänistä menee vasemmistolle). Se on jo alku, että tunnustetaan tuon olevan ongelma. Asioilla on myös aina toinen puoli ja Rosengårdin lähistöllä olevilla normaaleilla ruotsalaisten töissä käyvien ihmisten asuinalueilla taas ruotsidemokraatit (maahanmuuttokriittinen puolue) saa koko maahan verrattuna moninkertaista kannatusta. Kyllä tältä kehitykseltä saa halutessaan sulkea silmät tietenkin.

    -----

    Enkeli-Elisan kirjoittaja tunnusti tekstit fiktioksi

    Nyt on aika muistella legendaarisia Elisan isän kirjoituksia...

    Mulle Minttis on aina selviytyjä. Mä en ollu niitä pahimpii kiusaajii, mut mä olin mukana. Mä tiedän, et Minttiksellä oli kovaa koulus ja kovaa sen jälkeenkin, mut nyt se loistaa. Mä oon tutustunu moneen Minttiksen kaveriin ja kaikki on samaa mieltä. Siinä on ihminen, jolle voi sanoo mitä tahansa ja se saa huonoimmanki päivän näyttämään paremmalta. Meistä jokaisella pitäs olla oma Minttis (mä tiedän Minttis, et sä murmutat siel nyt, se kuuluu tänne asti). Pistäkää nimi mieleen. Tästä tytöstä me tullaan vielä kuulemaan, iha niin ku Juha Tapio laulaa.
    - miksu
     
  9. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Mitä ihmeen kiertelyä?? Minähän sanoin että tuollainen kannatusjakauma on merkki epäterveestä monogeenisestä yhdyskuntarakenteesta. Mikä tilasto sinulle muuten kertoo että yli 90% väestöstä on maahanmuuttajataustaisia?

    Epäterveellä tavalla? Demokratiassa jokainen äänestää kuten haluaa eikä siinä ole mitää "epätervettä". Miten edes tiedetään miten muslimit äänestävät? Kai Ruotsissakin on vaalisalaisuus?

    Olkoon sitten ongelma...

    Ruotsalaisten itsensä tulisi olla noista asioista huolissaan. Tuskin hekään jaksavat Suomen maahanmuutto-ongelmia murehtia, vai?
     
  10. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Tuo oli ihan perustietoa. Erityisesti nuo voiko tämä edes olla totta? -asiat jää helposti mieleen. Googlellakin löytää tietysti muutamassa sekunnissa kuten varmasti tiedät. Tässä tapauksessakaan ei tarvitse paljoa päätään vaivata, Googleen "Herrgården" ja sen jälkeen avaa ruotsinkielinen Wikipedia-sivusto. Sieltä klikkaa "Demografi".

    I Herrgården har 96 procent utländsk bakgrund (67 % utlandsfödda och 29 % födda i Sverige med båda föräldrarna utlandsfödda).[4]

    Nelosesta alkuperäiseen uutiseen. Sitten pitää vain luottaa siihen, että toimittaja on ollut sen verran ammattitaitoinen ettei ihan päästään noita prosentteja ole heittänyt.

    Gallupeilla.

    Joskus on hyvä tutkia erilaisia asioita. Sitä tuppaa jäämään henkiseen Impivaaraan jos keskustelee aina vain sellaisten kanssa, jotka ovat asioista samaa mieltä kanssasi. Esimerkiksi sinulle voisi tehdä hyvää perehtyä johonkin sellaiseen, mistä et oikein tiedä mitään. Yksi aiheista voisi olla vaikkapa Ruotsin maahanmuuttopolitiikka vuosina 1970-2012 ja sen seuraukset. Kun luin viestinvaihtoa vasemmiston islammyönteisyydestä ja juutalaisvastaisuudesta, niin ensimmäinen ajatukseni oli Ruotsi. Sen takia keskustelu siirtyi Ruotsiin. Murehdinko ruotsalaisten puolesta, jotka ovat tuon itse itselleen äänestäneet? Ennemminkin nauran Ruotsin täysin absurdille maailmanhyysäykselle. Toivon toki, ettei se leviä nykyistä enempää Suomeen.
     
  11. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Totta. Maailmassa vaan on liikaa asioita yhteen ihmiselämään. Pitää valita se 0,0000001 % asioista joita tutkii oman elämänsä aikana.

    Samaa mieltä? Kyllä minulle on tullut vaikutelma että muut ihmiset ovat usein kanssani eri mieltä monesta asiasta. Täällä DVDPlazalla saa kyllä väitellä aivan tarpeeksi toista mieltä olevien kanssa. Siksihän minä täällä väittelenkin etten jäisi henkiseen impivaaraan.

    Tottakai. Malmöstä en ole tiennyt mitään mutta täällä väitellessä on tullut jonkinlainen kuva paikasta joka on maahanmuuttoon liittyvien ongelmien rienaama.

    Kun itse kannustan ihmisiä tutustumaan klassiseen musiikkiin niin reaktio on yleensä luokkaa "painu v*ttuun elitisti". Sen jälkeen sitten ihmetellään kun minä en ole tutustunut Ruotsalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan vuosina 1970-2012. Että sellaista tämä elämä.

    Mielenkiintoista muuten nähdä miten Ruotsi hyysää Julian Assangea kun hänet luovutetaan sinne raiskaissyytteeseen.
     
    Viimeksi muokattu: 17.08.2012
  12. JPH

    JPH Guest Guest

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    Ecuadorhan myönsi jo Assangelle turvapaikan. Tosin suurlähetystöstä Ecuadoriin on vielä matkaa.
     
  13. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Niin ja britit uhkasivat tehdä rynnäkön sinne lähetystöön...
     
  14. Digiman

    Digiman Uusi jäsen

    Liittynyt:
    05.03.2004
    Viestejä:
    907
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ne sinne mitään rynnäkköä tee. Veikkaan että muutaman kuukauden sisällä Assange pääsee livahtamaan "vahingossa" maasta pois jolloin britit eivät joudu huonoon valoon jenkkipoliitikkojen silmissä. Kaikki tämä on poliitikkojen peliä.
     
  15. The Ring

    The Ring Charles Bronson 1921-2003 Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    02.12.2002
    Viestejä:
    1 526
    Saadut tykkäykset:
    1
  16. Bagheera

    Bagheera Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.01.2003
    Viestejä:
    2 004
    Saadut tykkäykset:
    1
  17. Digiman

    Digiman Uusi jäsen

    Liittynyt:
    05.03.2004
    Viestejä:
    907
    Saadut tykkäykset:
    0
    Paikallinen Isbergin suku..? Kyösti ja Leena.
     
  18. The Ring

    The Ring Charles Bronson 1921-2003 Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    02.12.2002
    Viestejä:
    1 526
    Saadut tykkäykset:
    1
  19. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
  20. Don MC

    Don MC Käyttäjä

    Liittynyt:
    19.05.2005
    Viestejä:
    1 188
    Saadut tykkäykset:
    39