Itselläni oli alkuvuodesta käymässä 55" VT30, joka sirisi kuuluvasti käytännössä koko ajan monen metrin päähän, minkä vuoksi sitten palautinkin sen. Nyt uusi 55" VT50 ei sirise lainkaan (paitsi hyvin vaimeasti valkoisella ruudulla - kuultavissa vain läheltä). TV:n sijoittelusta ja olosuhteista puheen ollen: olen itsekin miettinyt miten ne vaikuttavat sirinään - laitoin nimittäin uuden telkkarin täysin eri paikkaan olkkarissa kuin VT30:n. Vaikuttaako mahdolliseen sirinään vai onko kyseessä aina pelkästään laitteen yksilökohtaiset ominaisuudet/erot? Meillä nimittäin ensimmäisessä sijoituspaikassa oli telkkarin takana suht lähellä sähkökaappi/sulakekeskus, ja olen miettinyt mahtoiko tuolla olla vaikutusta sirinään. Tosin uudessa sijoituspaikassa on taas ulkokeskus melko lähellä. Toisaalta eri paikoissa sirinä saattaa myös kuulua ja heijastuakin eri tavalla. En kuitenkaan jaksa alkaa roudaamaan uutta telkkaria eri paikkoihin löytääkseni mahdollisia eroja. Tyydyn vain nauttimaan uuden yksilön hiljaisuudesta ;-)
Plasmoille ominaista vilkkumista kannattaa seurata ennen ostoa.Itsella ollut ennen lg 50" plasma josta valkkymisen huomasi, muttei kuitenkaan hairinnyt. ST50 vaaleiden kohtien valkkyminen on aivan mahdoton, jos valkkymiselle on altistuva. Tuntui kuin olisi discopalloa katsellut, joten jai kylla tama laite hyllyyn..kysyin viela myyjalta onko kyseessa vain viallinen yksikko kun niin rajua oli, mutta myyja ei huomannut mitaan.
Varmaankin ollut dynaaminen kuvatila käytössä, jossa ST50 vilkkuukin aivan älyttömästi. Vaihda elokuvatila käyttöön niin ei pitäisi näkyä tätä vilkkumista enää (juuri) ollenkaan..
Veikkaan, että television takana olevalla seinällä on suurin vaikutus kuinka paljon tätä sirinää kuuluu, jostain kiviseinästä esimerkiksi varmasti kaikuu oikein hienosti ympäri huonetta..
Tänään lähtee ST50 takaisin. En vaan sitten jaksanut sietää tuota sirinää ja välkyntää. Todella harmi sillä kuvanlaatu oli kyllä todella hyvä elokuvia katsellessa ja suhteellisen hyvää kuvaa tuo repi SD-tasoisesta Suomen digikurastakin. Eivät nuo hyvät asiat sitten loppujen lopuksi meikäläisellä riittäneet korvaamaan noita plasman negatiivisia puolia. Kaipa se on sitten paluu LCD:n pariin ellei Samsungin plasmoissa ole vähemmän siriseviä malleja (D8000?).
Kokeilitko muitakin kuvatiloja kun dynaamista ja normaalia? Vähenikö välkyntä niillä muilla? Onko muuten nordic versioissa "true cinema" kuvatilaa?
Onkohan noissa paneeleissa yksilökohtaisia eroja vai johtuukohan tämä ihmissilmän yksilökohtaisista eroista? Oletko omistanut ennen muita plasma televisioita / nähnyt niissä välkyntää?
Vaikka itse uuden tv:n oston äärellä pohdin samoja kysymyksiä, niin mulla on ollut yli 5 vuotta jo panasonicin plasma ja voin vähän antaa omaa näkemystäni. (Se oli vielä kallis, n. 3,5k€. Vaikka tuossa on iästä johtuen kaikki plasmanongelmat mukana, niin pakko sanoa, että välkynnän huomasin ensimmäistä kertaa vasta pari viikkoa sitten kun aloin lukea siitä. Silloinkin piti katsoa täysin kuvasta ohi ja pinnistellä, jotta sen saa näkyviin. Tosin ihmisen aivot on niin jännät, että lcd-telkunkin saa välkkymään, kun tarpeeksi yrittää Tuo mun plasma sirisee, mutta jos on normaalikin äänenvoimakkuus, niin sirinä peittyy sen alle. Tosin jos on tarpeeksi mielenkiintoista katseltavaa, niin ei sitä sirinää huomaa ees äänettömässä tilassa Vaikea sanoa, onko uusissa plasmoissa jopa menty huonompaan suuntaan sirinässä, vai onko tällä foorumilla vain niin vaativaa väkeä. Sitä tässä yritän selvittää. Tosin hifi-foorumia lukiessa kaikessa alkaa olla vikaa ja itsekin alkaa pelkään kaikkia mahdollisia ominaisuuksia etukäteen.
Oman LG:n (PV350) sirinän kuulee vain ja ainoastaan puolen yön jälkeen hiljaisessa talossa, jos katselee ilman ääniä ja kuvassa on paljon valkoista. Milloinkaan muulloin en ole havainnut sirinää ja kuulo on hyvä. Välkyntää näkee joskus valikoissa, mutta liikkuvassa kuvassa en ole huomannut, vaikka tiedän, että sitä on, koska kaverini sen huomasi.
Ensimmäinen plasma jonka omistin. Kyllähän tuolla toki voi olla yksilökohtaisia eroja mutta havaitsin välkynnän (äärimmäisen nopea) selvästi kuvalähteen ollessa tietokoneelta. Outoa ettei tuota kukaan muu ole havainnut tai sitten tuo on selvästi tuosta kyseisestä yksilöstä johtuvaa tai omistan sittenkin hifisilmät Elokuvissa tuota en havainnut. Kuten sanottua, välkyntäkään ei olisi haitannut niin paljon kuin tuo sirinä, koska en nyt plasmaa tietokonekäyttöön ostanutkaan vaan ihan SD-digikuran (90%) ja HD-elokuvien katseluun (10%). Tässä nyt vielä vähän hukassa että mitäs töllöä sitä nyt sitten lähtee metsästämään.
Totta tuokin että kun oikeasti alkaa vähän hakemalla hakemaan vikoja niin kaikistahan niitä löytyy. Ja tuo sirinä + välkyntä on uskoakseni ihan samoilla periaatteilla havaittavaa "vikaa" kuin esim. jos plasmamies siirtyisi LCD-aikakauteen Kyllä siinä varmasti huomaisi hyvin selvästi pilveilyt, laimean väritoiston ja luonnottoman oloisen liiketoiston ym. Ymmärrätte varmaan mitä ajan takaa.
Minusta näissä uusissa leditelkuissa on järkyttävän hyvä väritoisto (ekstrahyperhuikea bluray kuva), ainakin omassa Sonyssa on. Ju kuva on järkyttävän terävä - Chuck Norriskin häviää terävyydessä.
Omistin enne lg:n 50pk550n ja siita valkynnan huomasi, muttei hairinnyt. Tuo st50 oli valovuosia jaljessa tuossa suhteessa..kuvaa kun katseli niin sirinaan ei pystynyt keskittymaan ollenkaan kun paakivun valttelyssakin oli taysi tyo
Voisiko joku ST50:n omistaja kertoa pystyykö TV-kanavia hakemaan manuaalihaulla määrittelemällä taajuuden, modulaation ja symbolinopeuden? Meillä on taloyhtiössä joku idioottimainen antennivahvistinjärjestelmä, jonka takia kanavat löytyvät vain manuaalihaulla ja DVB-C tilassa, vaikka talo on antennissa. ST50:n "E-help" manuaalista ei löytynyt tähän selkeää vastausta.