Artist, The (2012) (Michel Hazanavicius / Jean Dujardin, Bérénice Bejo, John Goodman, Penelope Ann Miller, James Cromwell, Missi Pyle)

Ihan viihdyttäbä leffa oli. Positiivinen yllätys.
Ei ollutkaan vain mykkäelokuva, vaan leikiteltiin mykkä- ja äänielokuvan välillä. Juonikaan ei ollut, niin pinnallinen mitä etukäteen kuvittelin, vaan vähän löytyi jopa syvyyttä.
En silti ymmärrä miten tämä voi olla ennakkosuosikki parhaan elokuvan oscariksi. Ei millään vuoden paras elokuva. Ehdokkuuden kyllä ansaitsee.
Rohkea veto.

***½

ps.

محتوى مخفي

Hyvä veto lopussa, kun päähenkilö vihdoinkin puhui ensimmäistä kertaa, ja samalla selvisi miksi hän väkisin haluaa olla mykkä, eikä voi puhua. :thumbsup:

 

Akatemian mielestä näköjään oli.

 

Kyllähän tämä oli niin varma Oscar -voittaja että huh huh. Mykkä-mustavalkoelokuva ei vaan voi jäädä huomiotta Akatemiassa. Saa nähdä, poikiiko tämä elokuva lisää vastaavan kaltaisia, olisi ihan hyvä jos remakejen sijaan katsottaisiin vanhoista elokuvista ideoita tai tekniikoita, joita on varaa kehittää.

 

Varma voittaja oli myöskin The Help. Kyllähän mustien sortamisella aina joku poliittisesti korrekti sivuosapysti irtoaa.

 

Tämä on sellainen elokuva, johon ei kohdistu mitään kiinnostusta, vaikka kuulikin tämän voittaneen oscareita. Mykkäelokuva 2000-luvulla, hohhoijaa...

 

Erittäin hyvä elokuva ja luo uskomattoman nostalgisen tunnelman sellaisenkin ihmisen mielessä joka ei muista mykkäelokuvia kuin hämärästi lapsuudestaan. Suosittelen todellakin. Huumoria ja draamaa juuri oikeassa suhteessa.

5/5

 

Jep... Miksei muka 2000-luvulla voisi tehdä mykkäelokuvaa? Onko kaikkien elokuvien pakko olla äänekkäitä ryminöitä ja mahdollisimman heppoisen juonen kanssa? Luulenpa, että tämä ansaitsi kaikki Oscarit mitä sai. Ei se mitään jos ei kiinnosta, mutta lytätä se koska mykkä... Ei näin.

 

Pitää elää hetkessä, eikä muistella menneitä. Carpe diem ja sillee. Kyllähän tämä varmaan joskus tulee katsottua. En sitä kiellä, etteikö Artist olisi hyvä, vaan sitä ajan takaa, ettei siihen kohdistu ainakaan omalta kohdaltani lainkaan mielenkiintoa.

 

Mutta viestisi viimeisestä lauseesta sai kuvan, että 2000-luvulla ei mykkäelokuvaa saisi tehdä, koska vanha ja sillee. Tykätä tai kiinnostaa ei tarvitse, mutta jos taiteellinen ratkaisu on tehdä mykkäelokuva, koska elokuvan aihe, niin ei sitä siksi kannata lytätä. Eli haukkua, ennen kuin on edes nähnyt.

 

Ei ainakaan itseä huvita ajatus istua elokuvateatterissa katsomassa mustavalkoista mykkäelokuvaa.

 

Kyllä siinä taitaa musiikkia olla ja muutama sananenkin vaihetaan. Mutta jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, mutta sitten ei myöskään kannata dissata elokuvaa, jota ei ole nähnyt.

 

Sinänsä hieno tehokeino korostaa aihetta ja varmaan samalla korostaa juonta tuo mykkyys ja mustavalkoisuus, tosin olen kuullut, etteivät hahmot ja juoni nyt niin paljon edes saa tuulta siipiensä alle. Sen tiesinkin, että musaa tässä on, mitä nyt pari klippiä Oscar-gaalassa näki, voittihan tämä musasta jopa Oscar-palkinnonkin. Onhan se myös hienoa, ettei kaikkea elokuvataiteessa laiteta nykyäänkään samaan muottiin. Siltikin olen sitä mieltä, että elokuvan voisi tehdä nykystandardien mukaan, eikä "palata" ajassa ja samalla ns. kehityksessä taaksepäin ja vieläpä pärjätä Oscar-karkeloissa. Ehkä tämä tosiaankin on eskapisteille, kuten Turunen arvostelussaan Kainuun Sanomissa toteaa. Vaikka monestin hakeudunkin elukuviin paetakseni arkea, niin siltikin tämä ei houkuttele .

 

On niitä kunnianosoituksia vanhoille elokuville ennenkin tehty, miksei siis mykkäelokuvillekin?

Kannattaa joskus päästää irti niistä ennakkoluuloista ja kokeilla jotain uutta(/uusvanhaa). Ja mitä juoneen tulee, niin The Artistissa on sitä mielestäni oikein mainiosti - draamaa ja huumoria löytyy molempia erittäin hyvin toisiinsa yhdistettynä.

Ei kannattaisi puhua ennakkoluuloistaan aivan kuin ne olisivat tosiasioita...

 

Eilen tuli tämäkin katsottua. Uskomatonta, miten vähän kiinnostavasta elokuvasta kuoriutui huikea kokemus. Alussa oli vaikeaa päästä mykkyyteen ja mustavalkoisuuteen sisälle, mutta mitä pidemmälle juoni kehkeytyi, niin mykkyys tuntui suhteellisen luonnolliselta. Tosiaan hiljaisuus on nykyihmiselle outoa kaiken hälinän keskellä. Tosin musiikki täytti lähes kaiken aikaa rainan, mutta siltikin puheen puuttuminen oli hienoa. Varsinkin päähenkilön

محتوى مخفي

näkemä painajaisuni pienien äänien täyttämänä mykkyyden keskellä oli pauhaavan kuuloista.

Onhan tämä hieno muistutus siitä, miten kaikki muuttuu, eikä saisi liiaksi jämähtää paikoilleen. Muutenkin se, että elokuvassa on aiheena elokuvien tekeminen on muikealla tavalla hyvin mieltä kutkuttavaa ja mindblow-koettavaa. Elokuvan sanoman siitä, kuinka äänielokuvat alkoivat vallata markkinoita mykkäelokuvilta, voi hyvin heijastella nykyaikaan, kun elokuvat pikkuhiljaa siirtyvät 3d:ksi. Aina löytyy niitä, jotka pitävät vanhaa tapaa paljon parempana kuin uutta. Nyt pitäisi vielä nähdä Hugo ja Moneyball niin alkaa olla parhaa elokuvan Oscarit koluttu läpi.

 

Ennakko-odotukset olivat korkealla eikä Artisti niitä ihan täysin lunastanut. Mukaansatempaavan alun jälkeen tarina jotenkin junnaa lähes loppuun asti ja loppukohtaus ei saanut aikaan oikein minkäänlaista tunnetilaa. Näistäkin seikoista huolimatta kyseessä on erittäin hieno elokuva. MV/mykkäaspektit eivät olleet pelkkää nostalgiakikkailua vaan niillä oli tärkeä rooli niin tarinassa kuin elokuvan tavassa käsitellä omaa taiteenlajiaan. Kerrontatyyli oli toki ilahduttavasti ottanut vaikutteita esikuvistaan, mutta siinä oli myös yllättävän paljon modernia otetta, kuten myös näyttelijöiden suorituksissa. Mukana oli jokunen kohtaus jotka saattavat aikojen saatossa kasvaa lähes yhtä ikonisiksi kuin jotkut wanha ajan leffojen klassikkokohtaukset. Tämä oli toimivampi kunnianosoitus elokuvan historialle kuin esimerkiksi Tarantinon vastaavat. Toisaalta on vaikea sanoa innostaisiko The Artist läheskään näin paljoa jos se olisi todella tehty 20- ja 30-lukujen taitteessa nykyhetken sijaan. Tämän ja käsikirjoituksen pienten ongelmien takia neljä starbaa viiden sijaan.

****/*****

PS. Tampereen Plevna 1:ssä ääni tuntui tulevan vain stereona. Luulisi että tähän kuitenkin on surround ääniraita tehty? Tällainen elokuvamusiikki olisi upeaa kuultavaa sellaisena.

 

Jos tuntuu siltä että elokuva ei kiinnosta koska se on joko mykkäelokuva tai mustavalkoinen, niin on parasta jättää katsomatta ja siirtyä katsomaan vaikka <insert action-CGI-räjähdysspektaakkeli-elokuvan nimi>. Jos tykkää vanhoista elokuvista, tykkää tästäkin. Jos taas vanhat elokuvat ei nappaa, niin ei kyllä "tajua" tätäkään.

Hieno pätkähän tämä oli, tähän oli suodatettu niin paljon olennaista kuvastoa vanhoista elokuvista että välillä vauhti melkein hirvitti. Kuvaus ja muut tyyliseikat oli melkein viimeisen päälle kohdallaan. Musa oli hienoa (vaikka Vertigoa välillä lainailtiinkin). Pääroolin esittäjä, se mies, sopi rooliinsa täydellisesti, niin ulkonäkö ja maneerit olivat aitoa periodia. Nainen oli vähän modernimman oloinen, mutta ehkäpä ihan syystä. Röhönauruja tästä ei saanut kuin muutamat, mutta monessa kohtaa meni suupieli hymyyn hienoista oivalluksista ja hienovaraisesta komiikasta.

محتوى مخفي

Elokuvan repliikki "With Pleasure!" tullee kohoamaan ikimuistettavien repliikkien joukkoon

Neljä pinnaa itse elokuvalle, viisi pinnaa siitä että joku on tehnyt tämmöisen elokuvan. Tämä on niitä elokuvia jotka kannattaa ehdottomasti katsoa teatterissa!

* * * * ½

 

Yhdytään kehuihin. Elokuva ei lainkaan tuntunut teennäiseltä vanhan kopiomiselta, vaan seisoi komeasti omilla jaloillaan. Tarina oli kaikin puolin tuttu, mutta se ei katsoessa haitannut - niin hyvin se onnistuttiin jälleen kertomaan. Ilmeisyydestään huolimatta hauskasti välitekstit ja elokuvassa nähdyt kyltit viittasivat moneen otteeseen puhumiseen ja puhumattomuuteen. Täysin hiljaiset kohtaukset taasen tuntuivat yllättävänkin painostavilta, harvoin elokuvateatterisali on tuohon tapaan ollut täysin äänetön.

Yhdestä teemasta ehkä kaksi alun sointua meni samoin, mutta juuri sen verran kuitenkin, että aina kyseisen kohdan soidessa ja jatkuessa omaan tapaansa vaivasi "nyt meni väärin" -tunne.

The Artist on taidokkaasti ja ilmeisen rakkaudella tehty nykyajan mykkäelokuva, hieno kunnianosoitus kuvaamalleen ajanjaksolle elokuvan historiassa.

+

 

Ei, kyllä se meni ihan samalla tavalla. Tämähän siinä soi:


The Artistin soundtrack-levyllä on eri biisi, ilmeisesti päätettiin käyttää Vertigon musaa koska se oli parempi.

 

No sehän se.