Viimeksi katsomasi elokuvat

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana AnssiM, 20.03.2005.

  1. Samppa

    Samppa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 062
    Saadut tykkäykset:
    26
    Tappava tunnustus (Dressed to Kill)
    De Palmalle tunnusomaisesti esikuvat ovat jälleen selvästi esillä, mutta tekijänsä tyylille uskollinen kieroutunut trilleri on taas vankkaa tekoa. Varsin pitkälle elokuva vaikuttaa kuvaavan keski-ikäisen naisen jonkinasteista seksuaalista vapautumista, mutta sitten meno muuttuukin yllätyskäänteen myötä tyystin toiseksi.
    :):):):)-

    Kasvot kuvaruudussa (Network)
    Sidney Lumetin tiukka media- ja yhteiskuntasatiiri ei ole vuosien saatossa menettänyt voimaansa eikä sinänsä ajankohtaisuuttaankaan. Käsikirjoituksesta nousee edukseen esille useaan otteeseen puheiksi yltävä veitsenterävä dialogi.
    :):):):)½

    Across the Universe
    Alussa teinisiirappimusikaalilta vaikuttava elokuva saa edetessään tarvitsemaansa ytyä seuraamastaan ajankuvasta opiskelijamellakoineen ja vietnamin sotineen. Hahmot jäävät kyllä harmillisen ohuiksi, iso osa melkeinpä tarinalle turhiksikin. Niinpä paljon jääkin musiikin vastuulle, mutta sen kanssa onneksi onnistutaan ihan kohtalaisesti. T Bone Burnettin tuottamat versioinnit Beatles-biiseistä sisältävät tulkintoja laidasta laitaan. Musiikkia on jo niin runsaasti mukana, että ilmeisimpien hittien lisäksi löytyy vähän persoonallisempiakin valintoja. Tätä katsoessaan tunsi harmi kyllä musiikista huolimatta olevansa väärää kohderyhmää.
    :):)½

    Farmarin tytär (Farmer's Daughter)
    Hella Wuolijoen Juurakon Huldan Hollywood-versiointi on kaikessa capramaisuudessaan onnistunut kevyen poliittinen draamakomedia. Mr. Smith lähtee Washingtoniin on varmastikin toiminut filmatisoinnin esikuvana, mutta elokuva ei missään vaiheessa tunnu kömpelöltä toisinnolta vaan toimii hyvin omillaan. "Hulda" perheineen on tuttuun rapakon takaiseen tyyliin muutettu tietenkin ruotsalaislähtöisiksi.
    :):):):)
     
  2. Antimidas

    Antimidas Guest Guest

    Liittynyt:
    29.04.2011
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    0
    Asentoo! Nyt tuliki kova pätkä tv kakoselta. Likanen tusina http://www.imdb.com/title/tt0061578/ vuodelta 67. Rikoksista tuomitut solttupojut lähetetään itsemuhatehtävää suorittamaan. Leffa oli mukavan rauhallisella tahdilla tehty, eikä siinä luojan kiitos käytetty nyky leffojen adhd kameravilkutus soopaa. Meikäläinen puri tyynyn reunaa koko loppu leffan ajan, kun oli niin jänskä meno:) Yleensä en kauheesti diggaa vanhoista pätkistä, mutta tää puri muhun ainaki ihan kympillä! Lepooo!
     
  3. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 694
    Saadut tykkäykset:
    351
    Likainen tusina on kyllä mestariteos, ja erityisesti oman "men on a mission" -genrensä huippua. Marvin, Bronson, Savalas, Cassavetes... siinä on kunnon Miehiä ja juuri oikeissa rooleissa. Kovaotteinen ja maltilla kuvattu koulutusjakso, ryhmädynamiikan huolellinen rakentaminen sekä itse toiminnan ja jännityksen täyteinen tehtävä toteutuksineen ovat huippuluokkaa. Tässä on lisäksi miljoona mahtavaa kohtausta, vaikkapa se Bronsonin hahmon psykologikäynti ja baseball-vastaukset. Täydet pisteet millä tahansa asteikolla! Ja juuri niitä elokuvia Pulp Fictionin, Blues Brothersin, Goodfellasin ym. kanssa jotka tuntuvat kestävän lukemattomia katselukertoja.
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2012
  4. Vole

    Vole Käyttäjä

    Liittynyt:
    16.03.2010
    Viestejä:
    1 927
    Saadut tykkäykset:
    81
    Alpha Dog
    Nuorilla Hollywood -lupauksilla varustettu nuorisogangsteri -elokuva, joka perustuu tositapahtumiin. Tämä oli ihan toimiva teos, vaikkei ollutkaan niin hyvä kuin odotin. Näyttely on hyvää, kun otetaan huomioon näyttelijäkaartin nuoren iän ja varsinkin Timberlake on vedossa. Dialogissa häiritsi se että joka toisen sanan piti olla kirosana, vaikka se onkin jokseenkin realistista, alkoi se pitemmän päälle ärsyttämään.

    2,25/5
     
  5. Vole

    Vole Käyttäjä

    Liittynyt:
    16.03.2010
    Viestejä:
    1 927
    Saadut tykkäykset:
    81
    Perhana, kun digiboksin tallennus feilasi taas ja missasin alusta osan, joten jätin sitten katsomatta.
     
  6. JP

    JP Uusi jäsen

    Liittynyt:
    08.02.2000
    Viestejä:
    528
    Saadut tykkäykset:
    2
    The Social Network 3+/5
    Sosiaalinen katastrofi, Mark Zuckerberg, rakentaa sosiaalisen median internettiin. Se ei ole helppoa, etenkin kun ystävät ovat paperia. 2h latteaa henkilöohjausta onnistuu kuitenkin pitämään katsojan mielenkiinnon yllä elokuvaa kohtaan, jostain mystisestä syystä - Ei ihme että joku on kutsunut David Fincheriä neroksi, sillä tämäkin pannukakku oli itseasiassa ihan kiva.

    Watchmen 3,5/5
    Ulkoisesti komea surumielinen laitos, jota seurasi mielellään. Loppua kohden leffa lässähti ja näin vei parhaan terän tästä muuten niin mainiosta supersankarileffasta.

    Ilmiantaja! 2,5/5
    Steven Soderberghin leffa soljui koko kestonsa läpi tasapaksuna mitäänsanomattomuutena. Edes Matt Damon ei onnistunut olemaan kuin keskivertoa paskempi itsensä. Täydellinen laitos hyvää viihdettä ei kenellekkään.

    Isiemme liput 3+/5
    Clint Eastwoodin elokuva Iwo Jiman valloituksesta toimii osittain, osittain ei - suurin ongelma on oikeastaan siinä, että leffa koettaa kertoa kolme tarinaa samalla kertaa; tarinan itse taistelusta, tarinan parin sotilaan propagandareissusta suurille stadioineille ja tarinan herkän intiaanisoturin vajoamisesta alkoholismiin ja lopulta sen aiheuttamaan kuolemaan.

    Autot 2 2+/5
    Salama McQueen jatkaa seikkailua parhaan kaverinsa hinausauto Martin kanssa. Kokonaisuus ei ole enää yhtä toimiva paketti kun ykösosa, mutta lisäpisteitä tämä leffa saa hulvattomasta pistaasijätelö onkin wasabia -jaksosta.

    Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus 2,5/5
    Steven Spielberg oli tehnyt Tintistä toimintaelokuvan. Elokuvalla oli hetkensä huikeissa takaa-ajo kohtauksissa, muutoin itse elokuva kokonaisuutena oli kovin vaisu.

    Capote 4,5/5
    New Yorkin kultalusikka-kirjailija-toimittaja kiinnostuu kahdesta murhaveikosta ja lähtee paikanpäälle tekemään lehtijuttua aiheesta. Näistä aineksista on onnistuttu tekemään aivan huikea leffa. En tiedä onko Seymour Hoffman tehnyt urallaan tiukempaa suoritusta kuin tässä leffassa, semi-ärsyttävänä läskihinttari Truman Capotena.

    Yön soturit 2/5
    Tämä komeasti alkava nostalgiapläjäytys 80-luvun alusta menettää loppua kohden totaalisesti kiinnostavuutensa. Silti elokuva tarjoaa hienoa ajankuvaa. Sääli kuitenkin että laitos jää avain liian kauas esim. nerokkaasta Death Wish II:sta, johon tätä leffaa tulee helposti verrattua.


    --
    JP
     
  7. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 694
    Saadut tykkäykset:
    351
    Muistutetaanpas jälleen kerran, että jos elokuvasta löytyy oma viestiketjunsa Elokuvat-alafoorumilta, niin kommentit mieluummin sinne.
     
  8. Rooky

    Rooky Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.06.2004
    Viestejä:
    3 723
    Saadut tykkäykset:
    0
    The Hunt for Red October (1990) [HD DVD]

    Ei ylivoimaisesti, mutta ydinvoimaisesti parhain! Ylivoimaisesti parhain Ryan vielä katsomatta tämän maratonin osalta. Tämä Jack Ryan filmatisointi on ladattu ohjuksilla, John "Die Hard" McTiernanilla sekä Sean Conneryn egolla! Huippua!

    **** +/ *****

    Patriot Games (1992) [HD DVD]

    Ei ollenkaan tylsä, ei, mutta tästä puuttuu sellainen fiba jota löytyy muista Jack Ryaneista. Vaikka tässäkin on jännitystä ja toimintaa ihan riittävästi, niin elokuvan teema sijoittuen Ryanin omaan elämään on hieman toisenlaista, tiedättehän. Sean Bean ajankohtainen Game of Thronesin osalta, loistava pahis aina, mutta on hänessä se valoisakin puoli (nyt ei puhuttu siis tästä IRA:n hahmosta). Harrison on tekee loistavan Ryan debyytin!

    ****- / *****

    No Mercy (1986) [TV5]

    Blaah... ei tämä ollutkaan niin kova kuin muistin. Joltain vuosikymmeneltä tämä jäi kytemään alimpiin nystyröihin ja ajattelin nyt lämmitellä kyseisiä mielinystyröitä. Richard Gerestä ei vain ole äijäksi ja Kim Bazinga hieman ärsytti. Ainoastaan pahis Losado oli sellainen kiva kliseinen hahmo. Mutta mutta, en kuitenkaan sammuttanut kesken kaiken tahi siirtynyt Football Managerin pariin, joten kaippa tämä jollain häiriintyneellä tasolla viihdytti.

    **+ / *****
     
    Viimeksi muokattu: 16.01.2012
  9. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Falling Down (1996)

    Michael Douglasin esittämä ukkeli haluaa tapaamaan tytärtään syntymäpäivänään. Ikävä kyllä matkalla tulee vastaan hirveä määrä ärsyttäviä tyyppejä. Päähenkilö yrittää olla rauhallinen ja aina selvitä tilanteista ilman ongelmia, mutta se on vaikeaa kun kaikenlaiset jengiläiset, golffarivanhukset ja muut pellet oikein ärsyttämällä ärsyttää. Päähenkilö ei tee mitään ollakseen oikeutettu moiseen kohteluun heidän toimestaan ja jossain vaiheessa hänellä tietenkin kiehahtaa aina "hieman" yli. Olen tämän aiemminkin nähnyt mutta nyt vasta kolahti oikein todella kovaa. Elokuva on hienosti kuvattu ja aurinkoisen Los Angelesin päivän voi itsekin melkein tuntea.

     
  10. Samppa

    Samppa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 062
    Saadut tykkäykset:
    26
    Tappava ase 2 (Lethal Weapon 2)
    Touhu toimii vielä jatko-osassakin ihan kelvollisesti ja aiemmilla katselukerroilla ärsyttänyt Joe Pescikin tuntuu hetkittäin jopa huvittavalta.
    :):):)+

    Tappava ase 3 (Lethal Weapon 3)
    Hahmot toimivat yhä jotenkuten, vaikka hetkittäin muistuttavatkin jo enemmän parodiaa itsestään. Kokonaisuus on kaikessa viihdyttävyydessäänkin aiempaa kehnompi.
    :):)½

    The Station Agent
    Thomas McCarthyn esikoisohjaus ei laadustaan ole menettänyt mitään sitten ensikatselun. Hieno ystävyyskuvaushan tämä yhä on ilman mitään turhaa hoppuilua tai tunnelmasta poikkeavia juonenkäänteitä. Viime vuosikymmenen parhaimmistoa.
    :):):):)½
     
  11. lahkonen

    lahkonen Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.06.2005
    Viestejä:
    648
    Saadut tykkäykset:
    33
    The Shawshank Redemption

    Hyvä ja eheä elokuva, ei kuitenkaan paras. Särmät ja rosot oli hiottu liian amerikkalaisen sileäksi, aineksia olisi ollut parempaankin. Morgan Freeman veti roolinsa sivustakatsojana ja kertojan äänenä tuttuun laadukkaaseen tapaansa ja Tim Robbins oli hyvä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos
    päähenkilö olisi lopulta paljastunut syylliseksi,
    tarina olisi ollut jotenkin koskettavapi, tällaisenaan jäi hiukan hajuton ja mauton fiilis, eikä itku ollut lähelläkään missään vaiheessa.

    ****/***** kuitenkin.
     
  12. Rooky

    Rooky Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.06.2004
    Viestejä:
    3 723
    Saadut tykkäykset:
    0
    Lethal Weapon (1987) [MTV3 HD]

    Siinä missä kuun kiertäminen maapalloa sekä maapallon kiertäminen aurinkoa on faktoja, kuin myös ihmisen olemassaolo ja itsensätiedoistaminen on faktoja, unohtamatta gravitaatiota on todettava se tosiasia että myös tämän elokuvan olemassaolo ja ainainen viiden tähden leima on graniittiin kirjoitettu! Tämä elokuva on elokuvien Chuck Norris.!

    ***** / *****
     
  13. Rooky

    Rooky Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.06.2004
    Viestejä:
    3 723
    Saadut tykkäykset:
    0
    Clear and Present Danger (1994) [HD DVD]

    Yeah! Harrison Ford pistää juonittelevalle huumeparonin apulaiselle luun totaalisesti kurkkuun tässä IMO parhaimmassa Jack Ryan filmatisoinnissa! Willem Dafoe avustaa, vaikka alunperin onkin kierojen valtionmiesten pelinappula. Loistavaa ainesta!

    ***** / *****

    The Warriors (1979) [HD DVD]

    Ultimate DC - HD DVD versio tuli tsekattua... Aikaisempi oli R2 DVD. Hieman sarjakuvamaiseen suuntaan vedetty, joka siis tulee ilmi silloin tällöin ilmestyvistä sarjakuvaklipeistä. Muuten arvosteluni etenee aikaisemman mukaan. Kenties kuitenkin alkuperäista arvostan enemmän.
     
    Viimeksi muokattu: 21.01.2012
  14. JR1911

    JR1911 Ponies everywhere! Tukijoukot

    Liittynyt:
    27.03.2004
    Viestejä:
    2 735
    Saadut tykkäykset:
    5
    The Planet of the Future (IMDB tuntee tämän näköjään nimella The Lost Future)

    Kerrankin elokuva joka vastasi odotuksia, mitään en tältä odottanut eikä se mitään tarjonnutkaan. Pökkelöä juonta, dialogia, toimintakohtauksia näyttelijäsuorituksia jne.

    1½/5
     
  15. aaveilija

    aaveilija Guest Guest

    Liittynyt:
    23.11.2009
    Viestejä:
    252
    Saadut tykkäykset:
    0
    Exit Through the Gift Shop (2010)

    Tuli eilen (21.1.2012) Teemalta. Kyseessä on todella maino dokumentti katutaitaiteesta. Tai oikeastaan tämä on dokumentti Los Angelesissa asuvasta ranskalaistaustaisesta Thierry Guettasta, jolla on pakkomielle filmata kamerallaan kaikkea mahdollista, omaa elämäänsä, perhettään, ystäviään, julkkiksia... Guetta innostuu katutaiteesta ja päätyy lopulta sattuman kautta tapaamaan katutaidepiireissä maailmankuulun mutta identiteettiään tiukasti varjelevan Banksyn. Lopulta myös Guetta ryhtyy katutaiteilijaksi ja onnistuu tienaaman ensimmäisellä näyttelyllään sievoisen summan. Dokkarin kohdalla on ymmärtääkseni ollut polemiikkia siitä, onko kyseessä todella dokumentti vai Banksyn ynnä muiden ovela huijaus - ei "documentary" vaan "prankamentary". Leffa on Banksyn käsialaa.

    4/5 (Guettan ja myös Banksyn henkilökuvauksena ihan hyvä, mutta tykkäisin vielä astetta analyyttisemmasta - eli saisi sisältää vieläkin enemmän pohdinta taiteen, julkisuuden ja rahan merkityksestä ja suhteesta.)
     
  16. JaySee

    JaySee swiftly and with style Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.03.2002
    Viestejä:
    1 221
    Saadut tykkäykset:
    73
    The Rocketeer (1991)
    Tämä tuli katsottua monen vuoden tauon jälkeen. Muistikuvat kertoivat viihdyttävästä seikkailusta, ja sitähän se yhä oli. Oikeastaan tämä "pula-ajan iron-man" hakkaa mennen tullen lähes kaikki nykyiset supersankarielokuvat. Sankaripari Bill Campbell ja uskomattoman kaunis Jennifer Connelly hoitavat homman ihan asiallisesti, mutta elokuvan dynamo on kuitenkin Timothy Daltonin loistavasti esittämä Hollywood-stara Neville Sinclair. Ex-Bond ottaa Errol Flynnin mieleen tuovasta roolistaan kaiken irti. Tarina on varsin musta-valkoinen ihan lopun jenkkilippuheilutusta lukuunottamatta. Erikoisefektit ovat paikoin vanhentuneet, mutta ne eivät olekaan pääosissa, eivätkä näin pilaa katselunautintoa. Jenkki blu-ray'n kuva ei ole referenssitasoa, mutta mielestäni kuitenkin riittävän hyvä. ****
     
  17. Rooky

    Rooky Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.06.2004
    Viestejä:
    3 723
    Saadut tykkäykset:
    0
    Lethal Weapon 2 (1989) [SUB]

    Mahtavasti toimii tämä ensimmäinen jatko-osakin! Jo aloituksesta päästään heti toimintaan mukaan ja edetään pikajunan tavoin. Remmiin astuu Joe Pescin Leo Getz ja WC-pynttyjä on varottava! (legendaarista!). Niin ja siellä täällä vilahtaa tissi ja vihulaiset saavat tuta Martin Riggs vihan! Mitäs usuttivat... Helposti ensimmäisen osan veroinen.

    ***** / *****
     
  18. Samppa

    Samppa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 062
    Saadut tykkäykset:
    26
    Tappava Ase 4 (Lethal Weapon 4)
    Sarjan neljäs osa petrasi hieman kolmannesta, muttei aivan yltänyt kahden ensimmäisen tasolle.
    :):)½

    Tarkoituksena tappaa (Shoot to Kill)
    Tässäpä vallan mainio 80-luvun toimintaseikkailuelokuva. Takaa-ajo erämaisemissa piti rytmin tiukkana alusta loppuun, Poitier ja Berenger olivat oivallinen parivaljakko ja Kirstie Alleykin oli tuolloin vielä uskottava eräoppaana(!).
    :):):)½
     
  19. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Ei sinänsä muistaakseni suoranaisesti merkitystä lopun osalta, mutta mikä versio? DC on huomattavasti ehjempi ja elävämpi versio, kuin theatrical cut, suosittelen lämpimästi mahdollista mielipiteentarkistusta varten.

    Oma preferenssi on Ultimate Cut, joka pituudestaan huolimatta tai juuri siksi on ylivoimaisesti paras ja vaikka kaikki kolme omistankin, niin se on ainoa, joka on tullut katsottua useita kertoja.
     
  20. aaveilija

    aaveilija Guest Guest

    Liittynyt:
    23.11.2009
    Viestejä:
    252
    Saadut tykkäykset:
    0
    Philip Seymour Hoffmanin ohjaama ja tähdittämä Jack Goes Boating (nyt ei muistu suomenkielinen nimi mieleen - Filmtownista leffan vuokrasin). Leffa kertoo ujosta Jackista (Hoffman), jonka ystäväpariskunta yhyttää yhteen yhtä lailla ujon Connien (Amy Ryan) kanssa. Samalla kun uusi pari hiljalleen rakastuu, toisen parin liitto rakoilee. Leffa on hyvin hidastempoinen ja roolihahmovetoinen. Oikein mainio pieni ihmissuhde-elokuva. Ja New York tapahtumapaikkana näyttelee elokuvassa myös oman osansa.

    5/5 (oikeanlaisissa fiiliksissä + pitää tykätä Hoffmanista)