Kyllä käyvät. Ja tuo toiseksi viimeinen kirjain tuossa mallimerkissä kertoo lasien koon, eli TY-EW3D3SE on kokoa S, TY-EW3D3ME taas M, ja TY-EW3D3LE on L. Ja nuo Panasonicin lasit ovat sen verran pienikokoiset, että ne mahtuvat vielä Epsonin omien lasien kanssa samaan säilytyspussiinkin.
TY-EW3D3SE on S, hommasin lapsille, mutta sopivat hyvin omaankin päähän, vaikkei se ole pienimmästä päästä, joustavan sangan takaosan ansiota, ja menevät vieläpä silmälasien päälle. Positiivinen yllätys oli kuvakoon suuruus jota kuustonnisella pystyy katsomaan, 3D on parhaimmillaan kun näkökenttä täyttyy kuvasta, tuli kaiuttimien sijoittelussa ahdasta, kuvan korkeus lattialistasta ylöspäin 187cm, tehoste ja keskikaiutin yläpuolella, pääkaiuttimet kuvan sivulla, kuvan leveys 330cm, tuumakoko n.150", katseluetäisyys n.3,7m, ja välillä tuntuu 3D:llä että pitäisi mennä hiukan lähemmäs, tavallisella maalilla maalattu seinä, Saiturin Joulu filmin alussa lumi sataa varmuudella omaan huoneeseen, seinän ja katselijan väliin, eikä silti tarvitse kolata filmin jälkeen, ja tunne on kuin olisit itse mukana kadulla, suosittelen filmiä ja tykkiä (hintansa arvoinen) Yamaha RX-A3010, TW-6000 + teline ja neljät lasit alle 3300e suomesta. 3D moodissa tykki kyllä puhisee, mutta 3D filmit ainakin aluksi koukuttavat niin ettei huminaa huomaa ennen kuin pistää pausen päälle, tai on aivan hiljaista.:thumbsup:
Tämä TW9000 malli on ruvennut kiinnostamaan minua, mutta muutama kysymys mietityttää. Onko tässä mallissa, todellakin digitaalinen konvergenssi säätö paneeleille? Onko mahdollisesti anamorphisen linssin, pystyvenytys tukea kuvalle? Edit: Nyt olen lueskellut ulkomaitten foorumeita. Näyttäis että paneelien kohdistus säätö, on jonkunlaisen piilo menun takana. Anamorphisen linssin tukea, ei euro mallissa nähtävästi ole. Harmillista.
3D-tykki hankinnassa. Kannattaako maksaa hintaero TW-5900:n ja TW-6000:n välillä? Huomaako eron tasoitetulla betoniseinällä, joka on vaan maalattu Tikkurilan H499:llä?
Erittäin hyvä kysymys, johon en ole löytänyt vielä vastausta. Harmikseni en pääse myöskään itse demoamaan tykkejä ihan lähistöllä. Jälleenmyyjien intresseissä ei taatusti ole todeta eroja mitättömiksi samalla asetuksilla kalibroiduilla tykeillä, jos nippu molempia laitteita löytyy varastosta. Tällä ruotsinkielisellä foorumilla joku oli testannut molempia tykkejä kotonaan, erot (joita hän ei tuossa nyt sen kummemmin eritellyt) olivat hänen mielestään minimaaliset: http://www.minhembio.com/forum/index.php?showtopic=293144&view=getlastpost Hintaero ei ole suuren suuri, mutta en usko laatueronkaan olevan.
Ysitonnisessa on mm. linssinsiirto, konvergenssin säätömahdollisuus, liiketoistointerpolaatiomoodit, huomattavasti parempi natiivikontrasti ja siten myös mustan taso. Hintaakin on on sitten helposti yli tuplat. Kyseessä on aivan toisen luokan tykki, joten kukin voi päätellä omian tarpeiden mukaan, kokeeko hinta-laatusuhteen hyvänä.
Olen alkanut tykkihankinnassa kallistua Epson TH-TW9000W:n puoleen. Tuon langattoman lähettimen toiminta hieman mietityttää. Ilmeisesti lähetin vaatii esteettömän näkyvyyden tykille ja se on todennäköisesti järjestettävissä, mutta kuinka luotettava se olisi? Pysyisikö sen kanssa esimerkiksi pelaamaan (3D:nä ja ilman) ilman pelkoa lagista? Entäpä ovatko nuo kahdet mukana tulevat aktiivilasit mistään kotoisin?
1. Google 2. Epson tw 9000 lens shift 3. Kolmas linkki -> PDF -> vert 96,3% horiz 47,1% zoomi 2,1 kert. Pitäisi riittää varmaankin jokaiselle ellei ole joku extra lyhyt tai vaihtoehtoisesti todella pitkä heittoetäisyys http://www.epson.co.uk/Projectors/Epson-EH-TW9000
Vielä yritän tuosta langattomasta HDMI:sta kaivella tietoja, jos joku vaikka tietäisi... Kytketäänkö kyseinen lähetin suoraan soittimeen, vaiko vahvistimeen? Hieman ongelmallista jos menee suoraan soittimeen.
Minulla ainakin ollut tuon langattoman lähettimen kanssa ongelmia. Melkein joka kerta kun monitoimilaitteesta kytkee laitteen päälle laitteisiin niin langaton kuvansiirrin ei ala siirtää kuvaa ennen kuin siitä kytkee virrat pois ja päälle manuaalisesti. Todella rasittava.
Lähetin aiemman tw6000 takaisin, koska iiris alkoi pitämään 10h jälkeen älytöntä meteliä. Myös kuvan laidoilla oli värivirheitä, ei tosin pahasti eikä se ollut takuuseen lähettämisen syynä. Takuu toimi mahtavasti, uusi tykki tuli postissa ja on kuvaltaan/iirikseltään täydellinen. Aloin kalibroimaan ja hämmästys oli suuri.. kun uudet säädöt lataa muistista ei mukana lataudu aktiiviseksi rgb valikon gain arvot! Ne tulevat kyllä lataamisen mukana, mutta eivät muutu aktiiviseksi ennen kuin jokaista rgb gain arvoa käy liikuttamassa pykälän.. Offset latautuu ok. Onko tämä uuden softaversion bugi vai vika käyttäjässä?
Mielenkiintoinen ilmiö. Kokeilepas ottaa talteen nuo asetukset ja iske sitten masiinalle tehdasresettiä. Olisikohan siinä sitten mahdollisesti ohjelmapäivitys. Maahantuojalla oli ainakin varastot tyhjillään lähes kuukauden päivät, joten ei se mahdotonta olisi. Tuolla mualimalla on liikkunut huhuja input lagia hiovasta firmwaresta, joten kokeilepas mitata sitä varsin epätieteellisesti: pelaa jotain nopeata tasohyppelyä ja katso reagoiko hahmo välittömästi napinpainallukseen.
Eipä auttanut resetti Pikaisesti ps3 kokeilleena voisin sanoa, että hieman vähemmän lagia. Tosin parannus voi johtua jostakin asetuksesta edelliseen tykkiin verrattuna...
Onkos tästä mahdollisesta firmware päivityksestä mitään tarkempaa tietoa ja koskeeko tämä 5900- ja/vai 6000- mallia? Puhutaan ilmeisesti ajasta n. Joulukuu -11? Tykkiltä pelataan myös PS3 pelejä, joten input lag:lla olisi merkitystä.
Myös AVSForumilla on käyty keskustelua input lagista. Eräs jäsen on saanut Epsonilta postia jonka mukaan tällaista päivitystä ei ole tuloissa lähiaikoina, jos ollenkaan: "...at this point we have been given no indication that a firmware fix is on the way any time soon or if one is even possible." linkki AVSForumin viestiin
Kiitoksia linkistä. Luin jo aiemmin ketjua, mutten jaksanut lukea loppuun, jossa näköjään saatiin joku ratkaisu... No tämän kanssa sitten mennään... Hyvä kun miettii kauppaan mennessä että ostaisin tykin, mutta kun ei siellä kuitenkaan ole niitä hyllyssä --- ja sitten onkin. No, mukaan tarttui 5900:nen Vielä kun ehtisi joskus asentamaan :weep:
9000:n tuli taloon. Pikaisella demoilulla voisi sanoa, että eco-moodin valoteho ei (luojan kiitos) ole liian kova - vaikuttaa ihan sopivalla vrt. remottia (reilu vuosi sitten) edeltäneelle Optoma HD83:lle. Käytössä cinematrading:in perfortoitu DIY- kangas. Tuonnempana lisää komentteja jos tulee kommentoitavaa.