Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä Zürich ja Wien ovat tapahtumien keskiössä kun seksuaalisuutta ja älykkyyttä käsittelevä uusi psykoterapiamenetelmä on syntymäisillään. A Dangerous Method on tositapahtumiin perustuva elokuva psykiatri Carl Jungista (Michael Fassbender), hänen mentoristaan Sigmund Freudista (Viggo Mortensen) ja kauniista, mutta ongelmista kärsivästä nuoresta Sabina Spielreininistä (Keira Knightley), joka sekoittaa näiden kahden kuuluisan psykiatrin ajatusmaailman. Sensuaalisuus, kunnianhimo ja petos ovat suuressa roolissa Jungin, Freudin ja Sabinan löytäessä toisensa. Tähän liittyvät tapahtumat saavat Freudin pohtimaan ihmisen ajatusmaailmaa uudella tavalla ja näin pohja psykoanalyysi-teorialle on luotu. IMDb-pisteitä 8.9 Katso elokuvan trailer Katso kuvagalleria Ensi-ilta Suomessa - (USA:ssa 23.11.2011)
Tätä leffaa on odottanut niin kauan kun sen imdb-sivuilta bongasi. Jung, Freud & Cronenberg...huh! Kai tämä nyt Suomessa ennen vuoden loppua nähdään, joohan?
:thumbsup: En voi uskoa olevani samaa mieltä CI:n kanssa. Mutta tätä on tosiaan venailtu kieli pitkällä niinkauan kuin projektista olen ollut tietoinen. Cronenberg on pitkäaikainen suosikkini ja vaikka en periaatteesta ketään ohjaajaa nosta ykkössuosikiksi, ase ohimolla sanoisin että Cronenberg on mielestäni se paras ohjaaja tällähetkellä. Keira Knightley on kyllä hieman jännitystä aiheuttava valinta leffaan.
Mikäs vika Keirassa on? Mutta muuten tämä leffa äkkiseltään kuulostaa uusiokierrätysversiolta vuoden 2002 leffasta The Soul Keeper, jossa Sabina Spielreiniä esitti vähintään yhtä ihana ja näyttelijänä parempikin Emilia Fox.
En ole tainnut nähdä ainuttakaan elokuvaa missä kyseinen tyyppi ei olisi puistattanut joko luisevalla ulkonäöllään tai näyttelijänlahjoillaan. Täysin yliarvostettu turhuus.
No ulkonäkö on tietysti makuasia... mutta kyllähän Keira on näyttelijänä ihan pätevä, ja nuori kun vielä on niin oppii koko ajan paremmaksi. (Jos et ole vielä katsonut niin vaikkapa Atonement, Never Let Me Go ja The Edge of Love kannattaa tsekata)
Aika hyvä, pitkälti päähenkilöiden keskustelujen varassa etenevä pukudraama. Carl Jung on selkeästi päähenkilö, ja varsin oleellisessa asemassa on myös hänen suhteensa naisiin, vaimoonsa ja Sabina Spielreiniin joka onkin sitten toinen päähenkilö. Ajatuksia vaihdetaan niin tohtoreiden kuin potilaidenkin kesken ja psykoanalyysiä kehitellään, siinä se sisältö pääpiirteissään on. Jossain mainostettuja kinky-kohtauksiakin on toki mukana pari kappaletta, mutta ei niiden takia tätä kannata katsoa. Paitsi jos ehdottomasti haluaa, tietenkin. Ohjaus ja kuvaus on aika perustasoa mutta näyttelijöistä ei löydy sen kummempaa valittamista, Keirakin on aivan mainio. 4-/5 Hm, tuossa aikaisemmin mainitsemani samasta aiheesta tehty leffa The Soul Keeper on hyvin erilainen tähän verrattuna, ja se mm seuraa Sabina S:n vaiheita paljon pidemmälle. Jos joku aiheesta kiinnostunut ei ole sitä nähnyt niin kannattaa tsekata sekin.
Tarinansa osalta A Dangerous Method eroaa David Cronenbergin aikaisemmasta tuotannosta: poissa ovat Videodromen ruumiilliset kauhunäyt, eikä elokuvassa sukelleta päähenkilön mielen syövereihin niin kuin Spiderissa. A Dangerous Method on sanamukaisesti näytelmäelokuva (se perustuu näytelmään) ja pukudraama, joka pyrkii kuvaamaan uskollisesti, lähes dokumentaarisesti psykologian historiaa viime vuosisadan alusta; ote on paikoin filosofinen ja eettinen. Aiheena ovat Carl G. Jungin ja Sabina Spielreinin potilassuhde sekä Jungin ja Sigmund Freudin yhteistyö ja välirikko, jotka kietoutuvat toisiinsa. Vaikuttavinta tässä elokuvassa on Michael Fassbenderin suoritus. Hän on suorastaan jungmaisempi kuin Jung itse. Shamen jälkeen tässä on toinen loistava roolityö häneltä. Odotan mielenkiinnolla Prometheusta. Viggo Mortensen jäi Freudin roolissa hiukan vaisuksi, kun häntä vertaa Montgomery Cliftiin (1962) ja Alan Arkiniin (1976). Vaativin rooli on Keira Knightleylla, jonka oli esitettävä psyykkistä sairautta. Seinähulluna ei ole helppoa riehua uskottavasti, mutta Knightleyn rooli Sabina Spielreinina oli kohtuullisen hyvä. Toistasataa vuotta sitten mielenterveysongelmiin ei osattu suhtautua siten kuin nykyään, vaan psyykkisiä oireita, joille potilas ei voi mitään, pidettiin osoituksena tahallisesta ilkeydestä ja pahasta tahdosta, jotka piti nujertaa. Tällainen vastakaiku kuitenkin vain pahensi potilaan tilaa, pahimmillaan sellaiseksi kuin elokuvan alussa nähdään. Niinpä mielisairauksia ei uskottu voitavan parantaa, mutta vika oli menetelmissä. Psykoanalyysi toi mukanaan puhehoidon, jossa potilaan oireita kuunneltiin ja niihin suhtauduttiin vakavasti. Elokuvasta käy hienovaraisesti ilmi, miksi Jungista ja Freudista ei voinut tulla yhteistyökumppaneita — tai kuningasta ja kruununprinssiä —: he olivat liian erilaisia ihmisiä. Jung tuli vauraista oloista, Freud köyhistä. Jungin ei tarvinnut keskittyä arkisiin asioihin, vaan varakas vaimo huolehti kaikesta. Tämä näkyy mainiosti päivälliskohtauksesta: pöydässä on kymmenen muuta ihmistä, mutta Jung latoo huolettomasti puolet lihoista omalle lautaselleen. Freud painottaa tieteellisyyttä, koska muutoin kriitikot repisivät heidät kappaleiksi, mutta Jung suuntautuu mystiikkaan ja telepatiaan. Elokuva tuntuu varoittavan: kun tulee liian turvatuista oloista, menettää yhteytensä todellisuuteen. Tarinan loppupuolella katsojalle välittyy yhä voimakkaammin vaikutelma, että Jung on omassa elämässään hiukan eksyksissä — nykyaikaisena vertauskohtana tulee vääjäämättä mieleen Björn Wahlroos, joka tuntuu etääntyvän taloustieteestä. Näytelmä on siirretty kohtalaisen onnistuneesti valkokankaalle, ja henkilöt liikkuvat myös ulkoilmassa. A Dangerous Method ei ehkä ole suuri mestariteos, mutta omassa mittakaavassaan se on sisäisesti ja ulkoisesti pätevä, ajatuksia herättävä kuvaus kolmesta psykologian uranuurtajasta. 4/5
Aihe ja tekijä huomioiden odotin tästä vähän omalaatuisempaa ja vimmaisempaa elokuvaa. Perinteisen henkilökuvan linjoilla kuitenkin mentiin. Masokismijuonteesta huolimatta Cronenbergille tyypillinen ruumillisuus puuttui täysin ja tuntui että mielen syövereihinkään ei päästy kovin syvällisesti uppoutumaan. Näyttelijät toki tekivät hyvää työtä, ja aiheen kiinnostavuuskin jo itsessään kantoi elokuvaa.