Waspilta ihan hieno biisi. Musiikillisesti kaunista ja kyseisen bändin parhaimpia rockballadeja 3½/5 Karmarockin fiiliksissä pakko pistää CMX - Palvelemaan Konetta oli se vaan komeeta ku A.W ja Ylppö lauleskeli yhessä :thumbsup:
Taas joudun arvostelemaan sellaista, joka ei oikein kolahda. Tosin taitaapa valtaosa musiikista olla minun makuuni kökköä. CMX on nimenä jo vuosien takaa tuttu, mutta en ole koskaan innostunut tarkemmin tutustumaan. Tuollainen laulutyyli ei minuun uppoa, eikä tuo tyyli muutenkaan ole minun juttuni. Kertsikin on minun makuuni hieman tylsä ja monotoninen, introsta puhumattakaan. Soitannollisestikaan ei oikein innosta, eikä juuri mitään jää mieleen, jalka ei vipata. Mutta ei nyt toisaalta mikään hirveäkään, vaan ihan oikeaa musiikkia asiansa osaavien miesten esittämänä. Minuutin tienoilla tuo kappale oli mielestäni parhaimmillaan. Minun musiikkimaullani ei nyt kyllä pysty antamaan enempää kuin: 1½ / 5. - - - - - - - - - - - Seuraavaksi taas totaalinen tyylilajin vaihdos. Eli kaunisäänisen naisen gaeliksi laulama kappale. Julie Fowlis: Ged A Sheòl Mi Air M' Aineol. Laitan perään vielä muutaman itselleni mieluisan lisävideon, mikäli ko. artisti sattuu teitäkin miellyttämään: Spoiler Julie Fowlis: Oganaich Uir a Rinn M' Fhagail Julie Fowlis: Hùg Air A' Bhonaid Mhòir Julie Fowlis: M' fhearann saidhbhir Julie Fowlis: Puirt-a-Beul (Cambridge Folk Festival 2006) Julie Fowlis: The Thatcher/ Peter Byrne's/ The Soup Dragon
Kiva folk-rallatus. Toimii ilman metalliakin. Laulajalla tosiaan nätti ääni. Tuli nuo muutkin kuunneltua. ***½ Tässä jälleen yksi syy minkä takia elokuvien lopputekstit kannattaa aina katsoa loppuun... Laurence Revey - Immortal
Ei hassumpi kipale, vaikkakin jollain tapaa "köyhähkö". Toi jostain syystä mieleen Krister Linderin tuotannon, ehkäpä laulutyylin (vaikka kyseessä onkin eri sukupuolen edustaja) ja tunnelman takia. Arpakuutio antaa 3,25 pongoa. Isketään kehiin vaikka uutta Steven Wilsonia
Tästä kommentista ei tiedä onko sarkasmia vai tosissaan annettu . Sen verran heavyn läpitunkemaa taitaa Palzan väki olla, että tosissaan tämäkin on lauottu?
Jollei tästä ketjusta ole vielä selväksi tullu, niin minulla on aika laaja musiikkimaku, joten ihan tosissaan minä näitä kommentteja täällä lauon.
No, ehkä tuo kommentti on sitten väärin ymmärrettävissä. Tarkoitin lähinnä sitä, että tykkään sekä folkista että folk metallista.
Steven Wilson - Remainder the Black Dog 3/5 En ole ennen kuullut moisesta, tosin oli ihan hyvää taustamusiikkia. Hieman oli aaltoileva tuo tempo, mistä siis yleensä tykkään ja toimi myös tässä. Miinuksena todettakoon että biisi ei ihan kantanut koko matkaa,eli liikaa pituutta. Laitetaan sitten Ruotsin Idols voittajaa kehiin:thumbsup: Jää meikäläisten Ari Koivuhalot kakkoseksi Jay Smith-Enter Sandman http://www.youtube.com/watch?v=dxX7nvSbvOM&feature=related
Nickelback-ääninen idols-jannu vetää maailman kuluneimman biisin kliseisten rock-maneereiden kera. Ei oikein sytytä. 1½/5. Vaihteeksi täydellinen pop-biisi 80-luvulta: The Cure - In Between Days
Disintegrationin ostamista olen suunnitellut, kun sitä on kehuttu kovin. Mutta The Cure ei taida sittenkään olla minun juttuni, kun mikään kappale ei ole onnistunut viemään jalkoja alta - ei myöskään tämä. Yritin tykätä enemmänkin, mutta jäi sellaiseksi kivaksi rallatukseksi. 3/5. Lisäänpä taas vähän katu-uskottavuttani ja laitan Yötä kehiin. Selvitin vähän asiaa ja yllätyin suuresti siitä, että kyseinen kappale onkin kokonaan Juha Tapion käsialaa. Paras kuulemani miehen tekemistä ja yksi Yön hienoimpia mielestäni: Yö -Pettävällä jäällä. Yö-allergikot älkööt vaivautuko.
Yöllä on vain pari hyvää kappaletta, muut aiheuttaa lähinnä oksennusreaktioita. Eikä vähiten kuspää Lindholmin takia. 1/5 Kun sattui omalta soittolistalta osumaan kohdalle niin pistetään tänne: Katatonia - Without God
"Ei nyt taas tätä noloa uhoa" tuli mieleeni jo parin sekunnin kohdalla. Eikä se mielikuva siitä oikein sittemmin hälventynyt. Heti alussa kuuluva kitarointi on kyllä varsin kivan kuuloista, sikäli ristiriitainen kokemus. Minun mielestäni tuollaisten vokalistien pitäisi joko opetella laulamaan tai käyttämään rohkeasti ja ujostelematta sitä ihan omaa persoonallista ääntään. Tai sitten pitäisi viedä homma oikein kunnolla Spinal Tap -suuntaan, tai vieläkin pidemmälle. Tälläisenään todella rasittavaa kuunneltavaa. Ainakin vokalistin osalta hieman kuin pikkuisen laimennettua ns. norjametallia, tai mikä nyt virallinen termi onkaan (se kaikkein rankin örinä). Josta en genrenä pidä, mutta ymmärrän kyllä sen syntyhistorian ja tilauksen sellaiselle musiikille. Eli se on usein tarkoituksellisen överiksi vedettyä kristittyjen kukkahattutätien järkyttämistä (pentagrammit, raamatun saatanan hyödyntämistä jne.). Eli eräänlainen lähinnä nuorten miesten musiikillinen vastareaktio liian "rippileirimäiseksi" ja vapaan ajattelun sekä sananvapauden kannalta tukahduttavaksi ajautunutta elinympäristöä vastaan. Vaan eiköhän sekin genre liene varsinkin nykyään ensisijaisesti ihan vain musiikkia, stressinpurkua ja harrastamista. Plus pari sekopäätä, mutta heitähän löytyy kyllä muistakin genreistä. Jos olisi aivan pakko valita Yön biisin 'Rakkaus on lumivalkoinen' tai Katatonian 'Without God':n välillä, niin olisi kyllä vaikea valinta. Sillä inhoan sekä kotimaista iskelmämusiikkia (sitähän Yö nykyään on), että myöskin ärsyttävää örinää. No okei, jälkimmäinen on soitannollisesti parempaa ja kitarointi suorastaan hyvää. Mutta vastaavasti vokalisti on kertakaikkisen surkea tapaus. Ei siis ole demoniseksi örinäksi hyvää (eikä sellainen mielestäni tuohon biisiin edes kuuluisi), eikä ole kunnon lauluakaan, vaan jotain epämiellyttävän epämusikaalista ja rasittavaa uhoärjyntää siltä väliltä. Ei vain kertakaikkiaan toimi. Sanoihin en itse juurikaan keskity, ne kun ovat genrestä riippumatta varsin usein joko täyttä tuubaa, täysin merkityksettömiä tai muuten vain hölmöjä tai yli-imeliä. Jos joku viesti kuitenkin on sanottavana, eikä osaa laulaa, niin kannattaisi ennemmin kirjoittaa kirja, blogi tai vaikka runo. Instrumentaalina antaisin ko. kappaleelle tyydyttävän arvosanan. Vielä kun saisi minun mielestäni totaalisen turhat ja ennen kaikkea häiritsevät genre-kliseet, eli typerän tuplabasarin ja nolot demoniefektit pois, niin antaisin varmaankin jo hyvän arvosanan. Kiitettävään vaadittaisin enemmän omaperäisyyttä tai muuten vain poikkeuksellisen hyvin tehty biisi. Kitaroista plussaa, muuten on neutraalia perushuttua. Nolonsurkeasta vokalistista kuitenkin niin rankasti miinuksia, että en voi kokonaisuudelle antaa enempää kuin ½ / 5. - - - - - - - - - - - - - Jatketaan länsinaapurimme musiikin parissa. Metallia en kuitenkaan laita, vaan totaalisen erilaista musiikkia. Vokalistin ääni on upea, sopivasti persoonallinen ja muutenkin sopii juuri tuollaiseen musiikkiin kuin nenä päähän. En löytänyt hakemaani lievästi jatsahtavaa ja minimalistista kappaletta. Mutta laitan toisen itselleni mieluisan, popimman pään kappaleen. Se on alkupään tuotannosta, vuodelta 1995. Sophie Zelmani: Always You. Näistä tuon ylimmän olin aluksi ottamassa, mutta jätin kuitenkin coverina bonuskappaleeksi: Spoiler Sophie Zelmani: Waiting for the miracle to come (hyvä cover, joskaan en ole Leonard Cohenin alkuperäistä kuullut...) Sophie Zelmani: So Long (1998) Sophie Zelmani: Oh Dear (2002) Virallinen discografia. En tiedä miltä albumilta em. cover löytyy, sillä ainakaan noilla listatuilla levyillä sitä ei mainita.
Ei järisyttävän persoonalliselta kuullostanut. Aika tavanomainen biisi, todella ns. perusrakenne ei juuri mitään mikä jäisi mieleen (hyvin sopisi johonkin teinisarjaan esim. O.C. tai vastaavaan taustalle). Ehkä se joku toinen biisi olisi ollu parempi? 1.5/5 Pistetään Kanadan poikien metallia, progeksi ja mathcoreksi tätä ovat jotkut haukkuneet http://www.youtube.com/watch?v=vKZ-eKBJ9dw
No sepäs oli hurjaa menoa; itse en vaan tahdo erottaa keskenään näitä nykynuorison suosimia mathcore, emocore ja mitä lie bändejä. Olihan tässä ihan hyviä koukkuja ja oivalluksia, mutta tuskin tulee koskaan mieleen kuunnella tätä biisiä uudestaan. 2/5. Sitten vaihteeksi vähän rauhallisempi kappale syksyllä Suomeenkin tulevalta Marissa Nadlerilta. Marissa Nadler - Thinking of You
Nooh, eipä tuo hullummalta kuullostanut. Todella taitavan kuuloisia muusikoita ja ehkäpä tämän genren parhaimman kuuloinen vocalisti. Tämä matikka metalli vain ei koskaan osu omalle levylautaselle, mutta annetaan kuitenkin 3/5. ------------------------- Tämmönen ehti tohon väliin. Tästä ei valitettavasti osaa sanoo mitään kun tämmöstä musaa ei tuu koskaaan kuunneltua. Mutta mutta, ihan kivan kuuloinen laulaja neiti, kappale itsessään oli omaan makuuni mitään sanomaton ja tylsä. Olihan siinä alku ja loppu, 1/5. ------------------------- Ja sitten jotain ihan muuta gänädästa: The Brains - Screaming.
Viittasit sitten kintaalla toivomukselleni ...noh... mutta miten niin kuspää? Vaikka meneekin ohi aiheen, niin kiinnostaisi kuulla?
EGO. Tanssii mikkien kanssa -ohjelmassa myös päsmäröi siihen malliin ettei Teräsniskalle tahtonut tulla lauluvuoroa ollenkaan. Eikä tuosta muutoinkaan ole hyvää kuvaa saanut.
Joo-o...Bändi toimii varmasti livenä tosi kivasti, mutta onhan tää sellaista kamaa, että ei tuota nyt ehkä vuosikymmenestä toiseen jaksaisi kuunnella...eli ei kaupallista potentiaalia, ei jatkoon omaan makuun ehkä vähän liiankin simppeli biisi -> 2/5 Vähän harvinaisempia suosikkeja, joskus jossain tv-sarjassa kuulin pätkän ja heti piti selvittää kyseinen biisi elikkäs seuraavaksi vuoroon Lenka - Trouble Is A Friend
Tällä kertaa en laita kappaletta, vaan ihan vain omia mielipiteitäni. Ei lukupakkoa. Spoiler Yritin edellä moneen otteeseen vihjata, että kyseessä ovat omat mielipiteeni ja oma makuni. Kyse ei siis suinkaan ollut mistään riidanhaastamisesta, joka aivan ehdottomasti vaatisi vääräuskoisen kurittamista. Omalta osaltani olen koettanut laittaa aidosti monipuolista musiikkia, josta kuitenkin itsekin pidän. Heviä ja jopa metalliakin suunnittelin laittavani, joskaan en örinää. Mitä ketjun otsikkoon tulee, niin pelkkää grindheroemocore-metallia* harva jaksaa tai haluaa kuunnella. Tai pelkkää humppaakaan. Niin tulisi vain aivan helvetin tylsä ja monotoninen levyraati. Ehkäpä kannattaisi myös yrittää välttää "Ihan paska! Oot vissiiin vähän tyhmä!" -tyyppisiä arvosteluita. Varsinkaan niin, että laittaa perään aina vain yhdenlaista musiikkia. Löysin muuten viimeksikin hieman positiivistakin sanottavaa, surkeasta kokonaisarvosanasta huolimatta. Siihen puoleen useimpien meistä kannattaisi ehkä hieman enemmän panostaa. Sillä harvoin levyraadeissa keskitytään vain pelkästään haukkumaan, vihjailemaan ja kuittailemaan. Musiikkia tulisi ainakin minun mielestäni käyttää nauttimiseen, rentoutumiseen, piristeeksi jne. Itselleni on nykyään aivan sama, onko joku biisi sitä kovaa shittiä, muodikas, listahitti, monimutkainen tms. Eli se riittää, että se toimii. Nuorena miehenä musiikkimakuni kyllä oli äärimmäisen rajoittunut, mutta siitä se sitten on pikkuhiljaa muuttunut rehellisemmäksi ja rohkeammaksi. Usein hyvä kappale on teknisesti ajatellen simppeli. Tai ainakin kuulostaa simppeliltä, kunnes sitä itse kokeilee soittaa. Eli käytännössä vaikkapa joku hidas blues-kitarointi voikin olla hyvinkin paljon vaikeampi soittaa, kuin vartin kestävä tilutusdemo. Itse en kyllä ymmärrä, miksi yksinkertainen ei muka voisi olla hyvää. Ja jos oikein rehellisiä ollaan, niin jopa se tietoisesti ja harkiten äärimmäisen monimutkaiseksi tehty, kolme varttia kestävä emovikinghero-evilsatanlucifer-metalli saattaa joskus olla aivan järkyttävän puuduttavaa ja tylsää instrumentinrunkkaamista. Silloin ei auta, vaikka kuinka olisi 600 bpm, triplabasarit ja NASA:n avulla kehitetyt huippumonimutkaiset sävelkuviot ja biisissä osiot A:sta Z:aan. Toki jotkut sellaisestakin pitävät, mikä heille sallittakoon. Persoonallisuus on usein hyväksi musiikissa, vaikkei se mikään itseisarvo saisikaan olla (outous on minullekin joskus vain pelkkää outoutta). Em. poppi-kappaleessa viittasin sillä muuten vokalistin omaan ääneen ja laulutyyliin, josta hänet mielestäni helposti tunnistaa. Kuten ne muutkin aidosti persoonalliset muusikot, täysin genreistä riippumatta. Jos kaikilla on aina vaikkapa samanlaiset mustat farkut, samanlaiset kitarat, hiukset, meikit jne. ja he soittavat käytännössä samoja biisejä aivan samalta kuulostaen, niin silloin puhutaan aidosti persoonattomasta musiikista. Jolloin artistin lauluäänestä ja tyylistä et oikein voi päätellä, että kenenköhän kappale nyt soi. Toisin kuin vaikkapa Kate Bush, Led Zeppelin tai em. Sophie Zelmani. Tai vaikkapa kitarasoundista ja soittotyylistä helposti tunnistettavat Jimi Hendrix, Van Halen ja AC/DC. Se on sitten toinen juttu, että pitääkö kyseisistä artisteista vaiko ei. Kun tyylilajina on euroviisujumputus, iskelmä tai genrekikkailumetalli, niin muusikoilla taitaa vielä tavallistakin harvemmin olla rohkeutta tai edes haluakaan erottua massasta (oma persoonallinen laulääni, oma kitarasoundi, erilaiset rummut jne.). Tähän persoonattomuudella viittasin. * Nykyään tuntuu olevan koomisen paljon "genrejä". Joskin todellisuudessa ovat useimmiten tyyliin käännetäänpäs Tone-nappia pikkuisen vasemmalle ja kas, meillähän on taas uusi "genre". Toki useimmiten edelleen se sama biisi, mutta kuitenkin eri "genre". Mikä tuntuu olevan monille se pääasia. Juuri sellaista vastaan minä tarkoitan kuittailla, kun käytän noita nimihirviöitä.