Antarctica - tuo epätavanomaisen kauneuden tyyssija. Se on samalla koti eristyksissä oleville kansainvälisille tutkijoille. He tekevät hämmästyttävän löydön ja alkuperäinen tutkimustehtävä muuttuukin henkiinjäämistaisteluksi. Tutkijat löytävät jäässä olevan avaruusolion, joka kykenee muuttamaan muotoaan ja tekemään itsestään täydellisen kopion mistä tahansa elävästä asiasta. Ulkoisesti se voi näyttää olevan kuin kuka tahansa meistä, mutta sisältä se on kuitenkin hyvin epäinhimillinen. Epäluulo ja pakokauhu leviää tutkijoiden keskuudessa kun he törmäävät tähän toiselta planeetalta saapuneeseen mysteeriin. Luonnontieteilijä Kate Lloyd (Mary Elizabeth Winstead) on matkustanut tällä kaukaiselle ja autiolle alueelle osallistuakseen haaveilemalleen tutkimusmatkalle. Hän liittyy osaksi norjalaista tutkimusryhmää, joka on löytänyt jäähän hautautuneen avaruudesta saapuneen aluksen. Kate löytää aluksesta organismin, joka näyttäisi olevan kuollut jo aikoja sitten. Mutta nyt se on heräämässä uudelleen henkiin. Kun tavanomainen koe epäonnistuu ja vapauttaa avaruusolion jäisestä vankilasta Kate ja tutkimusryhmän lentäjänä toimiva Carter (Joel Edgerton) yhdistävät voimansa saadakseen pidettyä ryhmänsä hengissä. Katso elokuvan trailer Katso kuvagalleria Ensi-ilta Suomessa 18.11.2011 (USA:ssa 14.10.2011) Kuulostaako juoni jotenkin tutulta? ... aivan oikein. Leffan tapahtumien on tarkoitus edeltää vuonna 1982 valmistuneen John Carpenterin ohjaaman klassikokauhuleffan The Thing tapahtumia.
Uuh, Mary Elizabeth Winstead. Kyllä tätäkin on odotettu ja hyvältä vaikuttaa. Harmi vaan, että kaikki kuolee!
Vai esiosa, eli prequel! Miten tämän tapahtumat voisivat edeltää John Carpenterin ohjaamaa ihan saman nimistä elokuvaa, joka valmistui ja tapahtui 1982, kun ainakin trailerissa kaikki kalusto (mm. helikopteri) ja koko habitus on 2010-lukua? Molemmat, kuten myös vuoden 1951 The Thing, perustuvat vielä samaan John W. Campbell Jr.'in novelliin "Who Goes There?" (1948). Trailerissa ei näytä olevan juonellisesti mitään sellaista mitä Carpenterin versiossa ei ollut. Kyllä tämä ihan selvältä uusintaversiolta vaikuttaa. On kolmannessa versiossa se hyvä puoli, että saa blu-rayn ilmestyttyä syyn katsoa vertailun vuoksi vanhat versiot taas kerran.
http://www.imdb.com/title/tt0905372/faq#.2.1.2 http://en.wikipedia.org/wiki/The_Thing_(2011_film) Taking place three days before the events of the John Carpenter film,[3] Paleontologist Kate Lloyd (Mary Elizabeth Winstead) and her two assistants Davida Morris (Davetta Sherwood) and Adam Goodman (Eric Christian Olsen) join a Norwegian scientific team that has stumbled across a crashed extraterrestrial spaceship buried in the ice of Antarctica. They discover a creature that seems to have died in the crash eons ago.
The Thing on minusta Carpenterin ehdottomasti yksi parhaista. Halloween ja Escape From New York tasoa ehdottomasti. Ihan hyvä, että tästä ei ole vielä tullu re-makeiä. Nuo uudelleen lämmittelyt on vaan, niin paskoja ollu tähän mennessä.
Alunperinhän ajattelivat tästä tehdä puhtaan re-maken mutta eivät halunneet "raiskata" alkuperäistä joten tekijät suostuttelivat studion suostumaan prequeliin. Myös Carpenter itse olisi ilmeisesti halunnut olla leffassa mukana cameo roolissa, kuitenkaan ei kiireiltään kerennyt mukaan. Hatunnoston arvoista että joskus näinkin ettei ihan suoraan suostuta re-maken tekoon. :thumbsup:
Oon ihan samaa mieltä. Tuli tuossa muutama viikko sitten katottua leffa uudestaan ja vieläkin toimii erittäin hyvin. Vaikkakin leffan efektit on mitä on ja itse tietotekniikka vähintääkin koomista nykypäivään nähden
Joo, kyllähän tuon prequel pitäisi kaiken järjen mukaan olla. Jos kalusto on 2000-lukua, niin se nyt vaan on tekijöiden ottama pieni taiteellinen vapaus jota normikatsoja ei tule edes ajatelleeksi. Budjetti olisi luultavasti kasvanut jos pikkutarkasti olisi täytynyt luoda 80-luvun ympäristö vanhoine tietokoneineen, vaatetuksineen ja pulisonkeineen. Tylsähkön geneerinen toi traileri, mutta toivotaan ettei koko leffa ollut tuossa. Ja Carpenterin versiohan on ollut pahimpia unettomien öiden aiheuttajia juniorina.:thumbsup:
Tekeeköhän Mary tässä elokuvassa "beckinsalet" aitoon Whiteout-tyyliin:love: Carpenterin lefva on omalla mittapuulla top 5 joukkoon kuuluvaa kauhuilua, joten mittari on kova mutta uskon kuitenkin että tästä tulee tavallista remake (prequel)-pökälettä parempi rykäisy. Unohtui vielä, kun edellisestä katselusta on aikaa ni: Spoiler Carpenterin versiossa levisikö se örmy koiran vai päähän ammutun norjalaisen kautta jenkkiporukan keskuuteen?
Ok, kiitos muistutuksesta. Tuon voisi muuten laittaa spoilereihin, koska voi olla olennainen tieto tulevankin leffan kannalta.
Kyllähän tuo kiinnostaa, juuri sen takia että kyseessä on prequel, eikä yksi paska remake muiden joukossa. Ohjaaja täysin tuntematon mulle ja käsikirjoittaja aikaisemmin duunannut lyttyyn haukutun Elm Street-remaken...noh, toivotaan että leffa yllättää positiivisesti. Carpenterin Thing on tosiaan yksi kauhuelokuvien merkkipaaluista ja oikein esimerkkiteos "hyi saatana!"-efektin aikaansaamisesta, joka muuten mun mielestä onnistuu aika helvetin paljon tehokkaammin käsintehdyillä efekteillä, kuin CGI:llä. Siinä mielessä ainakin ällöttävyysfaktorilla uudella Thingillä on aikamoiset saappaat täytettävänään.
Pitikin ihan verestää muistoja ja katsastaa The Thing 1080p painoksena. Toimii edelleen ja epäcgi-efektit ovat kestäneet aikaa hienosti, hyi saatana tosiaan. Vaikea uskoa että tämä uusi pääsee samaan mutta toivossa on hyvä elellä.
Kyllä tämä kovasti kiinnostaa nyt. Aika hyvältä näyttää tämänki trailerin perusteella: http://dome.fi/elokuvat/uutiset/tuo...-uutta-materiaalia-the-thing-elokuvasta-video
Wikipedia tiesi kertoa Alec Gillisin ja Tom Woodruff Jr:n olevan vastuussa leffan oliotehosteista. Kavereiden yhteinen ansioluettelo on aika vakuuttava, (mm. Cameronin Aliensista eteenpäin ovat olleet jokaisessa Alien-franchisen leffassa messissä) joten toivotaan, että CGI:n lomassa ehkä sittenkin nähdään vaikuttavia käytännön efektejä..