127 tuntia (127 Hours) (2010) (Danny Boyle / James Franco, Amber Tamblyn, Kate Mara)

Itse tykkäsin kyllä erittäin paljon. Tuo Boylen kieltämättä hetkittäin melko hektinen tyyli ei itseäni tässä tapauksessa häirinnyt pätkääkään, ja kuten aiemmissakin ohjaamissaan elokuvissa, myös tässä oli värimaailma oikein miellyttävä.

Franco hoiti hommansa ennakko-odotuksiani huomattavasti hienommin, vaikka alunperin olinkin hivenen huolissani miten mies tämänkaltaiseen tarinaan sopii.

Turhaan huolehdin, kyllä tämä itselläni lähiaikojen kärkikahinoihin pääsee, pisteitä voisi lätkästä vaikka kolme ja puoli. Ehkä jopa neljä.

Hieno elokuva.

 

Mitä "keinotekoinen halu" tässä yhteydessä edes tarkoittaa?

127 tuntia on hyvä esimerkki tekijänsä tyylin ja elokuvan aiheen onnistuneesta kohtaamisesta. Boylen tapa kertoa tarinaa sopii erinomaisesti adrenaliininarkkariyksinsuorittajan tempoilun kuvaamiseen. Yllättävää on oikeastaan se, kuinka positiivissävytteinen elokuva loppujen lopuksi aiheensa huomioiden onkaan. Päähenkilöstä on tehty sopivissa määrin hönö, ja "urotyöstään" huolimatta minä itse -mentaliteetin ruumiillistuma

Spoiler

joutuu viimeisillä metreillä turvautumaan muiden apuun.

Oudon viihdyttävä elokuva, Boylea paremmasta päästä.

-

 

Vähän sama kuin Cameronin tai Bayn tarve änkeä kuvat täyteen turhaa kamaa vaan siksi että pystyvät siihen. Boyle on katsonut final cutin leikkauspöytää kuin penska karkkikaupassa ja todennut, että nyt kyllä, pojat, laitetaan KAIKKI nämä tehosteet käyttöön.

 

Spoiler

Ralstonin haastatteluissa ja elokuvassa käy ilmi, että mies oli 5.-6. päivänä pahoin dehydroitunut, sekava ja harhainen. Samalla oikea käsi kuoliossa. Mies tiesi kuolevansa tuonne. Kunnes käden leikkaamisen idea lopulta täysin muotoutui hähen ajatuksissaan (nykyään kuvailee tuota jonkinlaisena käännekohtana ja 'elämän voittamisena takaisin'. En tiedä kaikista, mutta epäilisin, että hyvin monen ihmisen mieli kokisi vastaavan tilanteen (harhat, sekavuus, äärimmäinen kuolemanpelko/läheisyys ja epätoivo) varsin kaaottisena. Juuri tätä Boylen leikkaustyyli mielestäni hienosti korosti.

 

Kuten aiemmin mainitsinkin, niin tosiaan ehkä tällaisen tekstin voisi spoilertageihin laittaa.

 

Vieläkään ei oikein auennut se, mikä tuosta halusta sitten kuitenkin teki "keinotekoisen"... mutta kuten jo aiemmin kirjoitinkin, niin minusta Boylen tyylittelyt sopivat tällä kertaa aiheeseen erinomaisesti.

 

En ole katsonut tätä mutta päättelen vähän että ymmärtäisin mistä puhutaan. Tosielämän kertomuksista löytyy myös sellainen leffa kuin Beckoning Silence missä on dramatisoituja kohtia ja lopussa päähenkilön pään sisäistä pätkimistä on todella hyvin siinä visualisoitu juuri leikkauksella ja kameratyöskentelyllä.

Tarina on kyllä mielenkiintoinen. Tyyppi jätti työnsä ja päätti omistaa elämänsä enemmän näille extremeharrastuksilleen vasta hänen ennen tapausta. Todella harmi siis miten kävi. 'Into the Wild'-hörhöstä tämä eroaa siitä että tämä todella tiesi mitä oli tekemässä. Toisaalta olisi ehkä kannattanut kertoa muille minne on menossa jos yksin liikkuu.

 

Off topic:
Tämä sisäisen maailman epäjärjestys ja 'pätkiminen' on mielestäni hienosti esitetty myös Unelmien Sielunmessun

Spoiler

loppupuolen kohtauksessa, jossa tv-show:n henkilöt ilmestyvät Sarah:n olohuoneeseen.

 

Oscar-ehdokkuudet kertovat kyllä enemmän Danny Boylen Slumdog Millionairen jälkeisestä maineesta kuin elokuvan laadusta. Ammattimiehenä Boyle onnistuu pitämään elokuvan koko ajan kiinnostavana ja muun muassa sadejakso on upeasti toteutettu. Lopulta tehokas ohjaus ei kuitenkaan riitä kovin kummaan suoritukseen, sillä elokuvan elämänoppitunnit tuntuvat kliseisiltä ja tuhanteen kerran aikaisemminkin kuulluilta. Tarinassa ei vaan ole tarpeeksi materiaalia täyspitkän elokuvan tekemiseen. Samoilla apajilla liikkui aikaisemmin Sean Pennin Into the Wild, joka on elokuvana paljon tätä parempi ja syvällisempi. Boylekin saisi nyt palata niiden oikeiden aiheiden pariin.

**

 

Liika musavideomaisia kikkailuja sisälsi tämä ihan kiva elokuva. Kesto oli passeli, mutta James Franco on edelleen aika ärsyttävä tapaus. Lopussa tuli kiva fiilis.

 

No kyllähän tämän erityisemmän tekemisen puutteessa katseli, että millainen oli kyseessä. Ainoa vain, että tarina on jo lähtökohtaisestikin aika yksioikoinen. Paremminhan tämä sopisikin dokumentiksi. Ihan mukavasti oli niitä aavikkoseutuja kuvailtu, ja leffa sinänsä hyvin tehty että katsoja pääsi tunnelmiin mukaan.

Mistäköhän seuraavaksi väännetään elokuvaa. "Mies jäi jumiin kenkäänsä, lusikka hukassa"? No pikaisella googletuksella miehet jääneet tänäkin vuonna jumiin ainakin huvipuistolaitteeseen, sadevesiviemäriin, rakennustelineisiin, tuoliin (2 vuotta), metroon sekä ruohonleikkurin ja tikkaiden väliin.

***

 

Hyvä elokuva, joka piti otteessaan koko kestonsa ajan. Ohjauksessa ei ollut vikaa, musiikki toimi ja Franco oli vauhdissa. Ei niin hyvä kuin Slummien Miljonääri, mutta tykkäsin erittäin paljon ja loppu oli tunteikas.

3,75/5

Spoiler

Myönnän että en pystynyt katsomaan leikkaus -kohtausta, oli sen verta pahan näköistä

 

Odottelin pari vuotta tämän elokuvan katsomisen kanssa, koska tiesin ennalta aika tarkkaan mistä on kyse ja tiesin myös että tämä kannattaa katsastaa sopivassa mielentilassa. No, eilen illalla laitoin boksilta pyörimään ja ajattelin, että katsotaan nyt ainakin alkua vähän, mutta elokuva tempaisi kyllä alusta asti mukaansa, joten toki katsoin siltä istumalta loppuun. Minulla oli pieniä varauksia nimen omaan sen suhteen, että elokuvan tapahtumat ja juoni voidaan kuvata yhdellä lauseella, mutta hienot maisemat sekä Boylen tyyli käsitellä aihetta kannattelivat elokuvaa hienosti koko sopivan kestonsa ajan. 4/5.

 

Olen ajassa kiinni ja jo nyt sain katsottua hyllyssä iäisyyden pölyttyneen mestariteoksen. Boyle osaa tehdä leffoja, sen nyt kaikki tietävät. Ihmetyttää vaan, että miksi tämäkin oli tehty. Idiootti ei tyydy olemaan insinööri, vaan joksentelee aavikolla viikoloppuisin ja ryömii kaikkiin mahdollisiin kivenkoloihin. Voi vittu, että sitten harmitti kun ikiteini jäi kiinni kädestään. Tyhmä elokuva tyhmästä ihmisestä. 1/5.