Anna Puu pistää kyllä nyt kaikki idolit poikki ja pinoon. Jo 14. viikko listalla, sijoitus on 1, ja on tainnut jokaisella viikolla olla joko ykkönen tai kakkonen. Kristian Meurmanin uusi levy taas ei tainnut käydä ollenkaan top 40:ssä, liekö miehen levytysura sitten jo siinä.
Tuskin. Ainakin paikallisradiot ovat soittaneet puuduttavaan tahtiin. Iskelmälistalta löytyy myös kyseisen artistin uusi biisi. Köykäistä kamaa useimmat kappaleet. Mutta niinhän se taitaa useimmin olla iskelmän saralla.
Melkoinen pudotus Parkkosen Petellä ensimmäiseen levyyn verrattuna. Debyytti meni ykköseksi ja viihtyi listalla viikkoja, uusi I'm an accident käväisi viikon verran sijalla 21 ja sen jälkeen putosi kerralla top 50:stä. On Pete silti osaava rokkari, kunnon materiaalia vain vielä tarvittaisi. Jopa Indx pärjäsi tätä levyä paremmin...
Vähän aikaa sitten näin Idols-Arin levyn Anttilan poistomyyntihyllyssä, hintaa oli jotain 3,99. Piti vaan nauraa, että on se vieläkin liian kallis.
Eka levyhän oli ihan kelvollinen, mutta kakkoslevy olikin sitten aika huttua. Lienee Petelläkin sama trendi.
Tää oli muuttunut ihan tylsäksi ku näytti vain lähinnä hyviä laulajia suurimmaksi osaksi. Noita hyviä saa sit kuulla koko loppukauden. Ja mainoksia oli ihan vitusti.
Todella vähän aikaa anto ihmisten laulaa, just kun pääsi biisiin sisälle niin eikös joku stopannu. Minkä takia tässä pitää olla kaks juontajaa? Paasonen hoitais homman kyllä yksinkin, toi Herala oli aivan turha.
Jahas, ja perusvalitukset tästä taas alkaneet. Mielestäni hyvien laulajien esittely oli varsin positiivista vaihtelua (taso ehtii tästä kyllä vielä laskea) ja Herala sopi tähän oikein hyvin. Ainut selvä miinus oikeastaan siitä idioottimaisen pakollisesta drag queen -hörhöstä joka jätti sitten vain meikit naamaan. Näitä tällaisia inhoan täysillä. :sick: Martta oli kyllä mielenkiintoisen oloinen tyyppi. Sen sijaan sen 16v. Emman yliylistystä en tajunnut. Aika ikävän kuuloinen sopraanomainen ääni, ei iskenyt tapaus kyllä. Ja sen ulkomaisen näköisen Mariaman äänikin oli minusta aika tavallisen perushyvä, toki kokonaispakettina ihan potentiaalinen. Kaiken kaikkiaan yllättävän hyvä avausjakso!
[Nipotusvaroitus]Heralan kielenkäyttö "tälläisineen" ja "olette saapuneet" (yhtä henkilöä teititellessä) ärsytti, tv:ssä pitäisi osata paremmin. Kai tuo muuten skulailee siinä sivussa.[/The end] Ainahan tässä on kaksi juontajaa ollut, mutta taisi Ellen olla selvästi hauskempi. Espanjaksi laulavan kaverin hylkäämistä kielen perusteella vähän ihmettelin. Tuli mieleen sellaiset erittäin menestyneet nimet kuin Juanes ja Il Divo - eikö nämä vetäneet juuri kyseisellä kielellä?
Eiköhän toi ole ollut aina käytäntö näissä. Espanjankielinen popmusa menestyi viime vuosikymmenellä, mutta se vaatinee kuitenkin ton maailmanlaajuisen suosion artistilla että iskee täälläkin...Kuka ne kappaleetkin tekisi.
Aikakoneen Alex ? sanotti ainakin Anna Abreun ekalle levylle espanjan kielisen biisin Contigo Corazón. ( Alex on puoliksi uruguaylainen ja puhuu suomen lisäksi espanjaa, ranskaa, portugalia ja englantia)
Tuli eilen katsottua Idols vähän sattumalta, kun oli siskon luona kylässä. Ja onneksi katsoin. Ohjelman lopussa esiintyi ujon oloinen kaveri nimeltä Lassi Valtonen ja kaveri lauloi niin komeasti, että on pakko jatkossa seurata tuota ohjelmaa ihan vaan hänen takiaan. Ohjelmassa häntä verrattiin nuoreen Rauli Badding Somerjokeen, mikä ei ollut ollenkaan huono vertaus. Jos joku missasi tuon esityksen, niin eikun katsomaan se MTV3 katsomosta. Lassi esiintyy kohdassa: 35,13. http://www.katsomo.fi/?progId=60786
Kuten jo aiemmin todettua, tämänkertaisessa Idolsissa on potentiaalia taas. Olihan se aikakin. Vaikka ei nyt täysin tuomarien suosikit ja omat yhteen menekään, joitakin ylikehuttu kuten aina. Tuo Lassi oli ihan kiva yllätys, joita nämä parhaimmillaan tarjoavat mutta menee taas yli tuokin hehkutus. Noiden parin vedon perusteella on paha vielä sanoa. En olisi ihan vielä voittajaksi tai edes suosikiksi nostamassa, sikäli epävarmuus (kaverin kyvyistä) haisee. Joku jo sanoi että nyt pitäisi alkaa Baddingia vetää. No ei hemmetissä, vaan omaa linjaa. Tietysti se yksi pakollinen Paratiisi-veto sieltä tulee, sallittakoon. Ihmetytti se Jonen (ennakkoluulostako johtunut) tylytys että seiso tekstin päällä. Aiemmin kun erikseen kehuttiin jotakuta kun liikehti muuallakin kuin siinä merkityssä kohdassa. :hitme: Samaten en ihan saanut sen istujatyypin loistokkuutta. Jotain toista olisi siitäkin haukuttu, enkä nähnyt erityistä talenttia muuta kuin tunneherkkyydessä. Anyway tätä jaksaa nyt katsella enemmänkin. Ja Ibi Love vielä tulematta! EDIT: Taas lipsahteli noita hymiöitä.
On kyllä yllättävän hyvä ollut Suomen Idolsin alku kausi :naminami: Paljon on ollut hyviä laulajia ja taso on ollut parempi kuin yhtenäkään vuonna tähän asti! Suomessa Idols toimii ainoastaan niin ettei sitä järjestetä joka vuosi Hyvä on ollut American Idolsin alku myöskin. Se, että ikärajaa laskettiin 15-vuoteen on ollut hyvä idea. Parhaat laulajat ovat olleet tähän saakka 15-vuotiaita!
Taisin sittenkin veikata oikein: http://www.iltalehti.fi/viihde/2011021613201638_vi.shtml Ellei sitten jotain omakustannetta ala vääntää. "Ilkka Jääskeläisen alapuolella", auts...
Toisaalta ohjelmassa on uusi lähestymistapa, jonka takia surkimuksia näytetään vähemmän kuin ennen. Kokonaisuutena taso nähdään vasta kun tyypit saadaan isommalle lavalle.
Niin no. Eiköhän tämä johdu myös siitä kovemmasta tasosta. Kaikkia ei kuitenkaan näytetä joten sinne jatkoonkin jää esiintuotavaa anyway. Tässäkin jaksossa se yksi pakko-pelle tylytettiin hienosti. Lindholm veti kyllä pisteet kotiin, Nikulaakin hieman kölin alta, mainiota. :thumbsup: Maukas jakso. Muutenkin tämä on nostanut kivasti tasoa tällä kaudella, ilmeisesti kerrankin on kuunneltu katsojapalautetta. Paasonenkin on ollut loistava ja terävä, ja Herala hoitaa oman tonttinsa myös mainiosti (nätti, hymyilevä ja vähäeleinen eikä hölötä turhia), vaikka siellä taas aina pakollista joukossa hyppimistä onkin. Ameriikassa on kyllä nämä massazoomauksetkin hieman vaikuttavampia verrattuna Suomen muutaman kymmenen jonoihin.