Hei. Tarvitsisin hieman selvennystä minua vaivaamaan asiaan eli siihen, kun televisioni surisee voimakkaasti. Malli on Samsungin ps50c535 plasma ja ostettu n. 3,5viikkoa sitten. Tiedän sen että plasma televisioista lähtee surinaa ja varsinkin näin suurista mutta kun se tuntuu jotenkin liian voimakkaalta ollakseen normaalia (omasta mielestäni). Surina kuuluu n. 7 metrin päähän (äänet pois) ja äänien kanssa n. 6 metrin päähän. etäisyyksiä mitatessa ohjelmana oli mäkihyppy. Jotta saisin rauhan mielelleni niin haluaisin viisaimmilta henkilöiltä kuin minä, varmistuksen asiaan onko tuo surina tavallista vai ei Lisäksi valkoisessa värissä näkyy juovia ja haamukuvia jää yllättävän helposti. Voisiko kyseessä olla "maanantaikappale" joita omalle kohdalle on usein sattunut eri laitteissa :OI
Surinoista ja pörinöistä täällä on jonkin verran kirjoiteltu aiemminkin. Plasmalle se on jossain määrin ominaista, mutta kuten täältäkin on saanut lukea on eri yksilöissä paljon eroja ja sitten se vielä kuinka paljon surina ketäkin haittaa. Takuuhuollosta osa on saanut apua ja osalle on sanottu että on aivan normaalia plasman ääntelyä. Uskoisin ongelman olevan myös suurelta osin televisioissa käytettävien komponenttien laatueroissa. Ainakin ne jotka ovat työskennelleet tai työskentelevät elektroniikkateollisuuden parissa tietävät, että siellä tasapainoillaan laadun rajamailla kustannustehokkuuden nimissä. Huollossa varaosien laatu on sitten kenties parempi ja näin ollen niiden tuomat ongelmat saadaan osittain korjattua. Ainakin melko vaimeaan surinaan vähän tottuu ajan myötä, mutta kyllä se silti aika-ajoin on häiritsevää ja katselunautintoakin pilaavaa. Jos hermoja riittää, niin itse lähettäisin kyllä takuuhuoltoon tosin varautuen siihen että sille ei tehdä siellä mitään.
Kyllä tällä hetkellä se televisiosta lähtevä sirinä on todella häiritsevää ja jos sen haluaa peittää niin voluumi saa olla melkoisen isolla joka ottaa päähän varsinkin jos iltosin katsoo jotain. Mutta se toinen asia joka kummastuttaa on se että onko se normaalia plasmoissa että valkoisen värin toisto on epätäsaista -->sykkivää (tai muidenkin värien jos on laajalla alalla samaa väriä) mutta valkoisessa erottu parhaiten esim. se että jos valkoisella pohjalla on tekstiä ym. niin siitä lähtee reunoihin asti ulottuvat näytöllä olevaa valkoista tummemmat juovat + kaksi ohutta tummaa juovaa jotka näkyvät aina valkoisella pohjalla? Kysymykset saattavat kuullostaa typeriltä mutta jotenkin sitä on tullut niin "vainoharhaiseksi" että on alkanut keskittymään tarkastelemaan kuvaa ja sen laatua televisiosta tulevan ohjelman sijasta :hitme:
Ei toki ole typeriä kysymyksiä, mutta oma tekninen tietämys tekniikasta on kovin vaatimatonta, niin jospa sampo.666 voisi tuota kommentoida kun hän tuntuu tietävän hyvin näiden "sielun elämää". Samsung ei välttämättä ole plasma valmistajien kärkeä, joten jos mahdollista kokeile palauttaa ja ota seuraavaksi LG tai Panasonic jos plasmassa haluat pysyä.
Surinoiden ja vinkumisten voimakkuus riippuu myös paljon huoneakustiikasta. Betoniseinäiset kerrostaloasunnot ovat viheliäisiä korostamaan noita sivuääniä, varsinkin jos on paljon paljasta seinä- ja kattopintaa. Ennenkuin televisiota pistää vaihtoon, kannattaa kokeilla vaihtaa television paikkaa, varsinkin etäisyyttä seinästä ja jos mahdollista niin kokeilla eri kallistuskulmaa. Monesti jo liikkumalla hieman eri katselupaikkaan muuttuu surinat ja vinkunat huomattavasti. Jos on mahdollista kokeilla sekä seinätelineellä että jalustalla teeveetä, niin suosittelen kokeilemaan.
Liian matala virkistystaajuus? Silmän herkkyys sykkimiselle tai välkynnälle nousee kuvan kirkkauden ja katselukulman mukaan. Näkökentän keskellä silmä on erikoistunut tarkkuusnäköön, josta on hyötyä esimerkiksi silloin kun pitää osua saaliiseen. "Sivusilmä" on erikoistunut siihen, että huomataan pusikossa pienetkin liikkeet -> huomataan sykkiminen helpommin. Paneelia ohjataan passiivimatriisilla, eli linja kerrallaan. Nämä komennot vuotavat helposti myös toisiin saman ohjauslinjan pikseleihin. Kyseessä on ns. tyyppivika.
Kiitos kovasti vastauksista. Kyllä sitä varmaan täytyy kokeilla seinätelineellä sillä muita vaihtoehtoja ei voi toteuttaa kun ei ole muuta paikkaa minne televisio laittaa kuin tuo nykyinen taso jossa jalustalla tv paikallaan ja kauppaan eivät varmaan enää ota tuota takaisin (palautusoikeus oli 14vrk)
Akustiikka tosiaan, itsellä TV:n takana suuri ikkuna ja verhot eteen vedettynä vaimentaa katselupaikalle kuuluvaa surinaa huomattavasti.
Jos surisee, niin surisee, siinä ei (välttämättä) akustointi auta, ellei sitten muuta kokonaan pehmustettuun koppiin. Itselläni tuore plasma, tosin eri merkkiä kuin aloittajalla ja on kyllä semmoisessa betonikopissa että varmasti kaikki häiriöäänet kuuluvat. Mutta kun se ei surise. Ja uskokaa minua, olen hyvin herkkä kuulemaan ja hermostumaan ylimääräisistä surinoista. Aikanaan metsästin yöllä yhtä "sirinää", jonka lähteeksi osoittautui uuden videonauhurin elektroluminenssinäyttö, joka siis sirisi olohuoneessa ja minä hajosin siihen noin viiden metrin päässä makuuhuoneessa. Tuolloin ongelma poistui dimmerillä. Toivottavasti ketjun aloittaja saa surinan lakkaamaan tavalla tai toisella.
Kyllä se voi auttaa jos surisee vaimeammin. Sinun tapauksessa ei se auta jos vaadit täydellistä hiljaisuutta