Kuorosota

Keskustelu osiossa 'TV-ohjelmat ja -sarjat' , aloittajana Jarkko G., 26.01.2009.

  1. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 525
    Saadut tykkäykset:
    87
    Unohtui kirjoittaa viimeisimmästä jaksosta jotain, mutta kai sitä vielä ehtii. Katy Perryn hitti oli jotenkin aivan levällään olevaa kakofoniaa, eikä asiaa tosiaankaan auttanut kuoron tankeroenglanti. Suhteellisen kamalan kuuloista oli. I'm yours oli sentään huomattavasti parempi.

    Alkaa jo ärsyttämään se, että kuoronjohtajat eivät koskaan kritisoi vastustajien suorituksia mitenkään, vaan aina antavat toisten kuorojen suorituksista pelkkiä kehuja ja selkääntaputuksia. Tästäkin vedosta kysyttiin (en muista, kenen) mielipidettä, ja tietenkin se oli pelkkää mahtavuutta ja ihanaa. Voisi sitä ohjelman nimeä sen verran toteuttaa, että kaikki ei olisi pelkkää pusipusia ja halihalia.

    Minulle "Tykitys" toimi näköjään paljon paremmin kuin täällä porukalle. Olin varautunut pahimpaan, mutta versio toimi kyllä omaan makuun. Tiedä sitten, jos nyt kuulisi uudestaan.

    Marcon valinnat poikiensa ja Tarotin kappaleen suhteen pystyn tämän kerran allekirjoittamaan, sanotaan nyt hyvien asioiden puolesta. Mitään musiikin ihmelapsia eivät kyllä näyttäneet olevan. Ehkä jonkin soittimen kanssa lähtee paremmin.
     
  2. smöög

    smöög Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.06.2009
    Viestejä:
    165
    Saadut tykkäykset:
    0
    http://www.nelonen.fi/ohjelmat/kuorosota/etusivuhttp://www.nelonen.fi/ohjelmat/kuorosota/etusivu

    Lainaan itse itseäni kun ketään muuta ei Marco enää kiinnosta :rolleyes:
     
  3. Buckley

    Buckley Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.04.2005
    Viestejä:
    513
    Saadut tykkäykset:
    6
    Älä huoli, minua kiinnostaa.
     
  4. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    No pitihän se arvata! Aika suurella todennäköisyydellä Marco tulee vetämään jopa soolo-osuuksia tuossa Phantom of the Operassa (ei voi olla sattumaa ko. biisivalinta ottaen huomioon, että hän on Nightwishin kanssa tuota vetänyt). Queen-vedossa Marco taisi viimeksi niitä kooruksia vetää, ja varmaan nytkin tulee näin käymään. Desperado on sentään sen verran rauhallisempi biisi, että ehkä siinä Marco rajoittaa vähän.

    Mutta joo... Miksi kutsua ohjelmaa Kuorosodaksi, kun näköjään Kuorojohtajasotahan tämä on -- ainakin Marcon osalta. :hitme:
     
  5. Buckley

    Buckley Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.04.2005
    Viestejä:
    513
    Saadut tykkäykset:
    6
    Hey Elvis, mikä sulla on Marcoa vastaan? Jos minä olen mielestäsi Tarot-fani, niin sinä taidat olla todella anti-Tarot/Marco? Olet tuominnut miehen jo etukäteen. Jos olen sääntöjä oikein ymmärtänyt, niin Marco on jo sallitut laulunsa laulanut, joten finaalissa ei hänen lauluaan pitäisi kuulla. Voit painaa edellisen lauseen mieleesi ja käyttää sitä minua vastaan, jos Marco sattuukin leadia sunnuntaina laulamaan. Siinä tapauksessa olen valmis myöntämään Marcon sääntörikkomuksen sekä epäpuhtaan pelin.
     
  6. pundewhee

    pundewhee Guest Guest

    Liittynyt:
    18.03.2008
    Viestejä:
    872
    Saadut tykkäykset:
    0
    Buckley, tätä debaattia sivusta seuranneena sanoisin että on ilmiselvää ettei EtP ole niinkään Marcoa vastaan vaan kuorojen puolella. Siis myös Marcon kuoron. Koska kuorot tässä ohjelmassa käsittääkseni pitäisi olla pääosassa, ei kuoronjohtajat.

    Verenpaineelle voi myös olla helpompaa kun ei ota kritiikkiä Marcoa kohtaan henkilökohtaisesti :thumbsup:

    Mutta kiitokset teille molemmille, en olisi muuten finaalia katsonut, nyt katson, ihan vaan että pääsen foorumin jälkiselvittelyihin paremmin sisälle :D
     
  7. Buckley

    Buckley Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.04.2005
    Viestejä:
    513
    Saadut tykkäykset:
    6
    Myönnän, että katson asioita Tarot-lasien läpi. Olen katsellut vuodesta-86. Ja sen takia paskapuheita on vaikea olla ottamatta henkilökohtaisesti. Mielestäni on todella huvittavaa, että kuorot ja kuoronjohtajat erotellaan toisistaan aivan kuin johtajat eivät haluaisi parasta omille kuorolleen ja ajaisivat ainoastaan omia etujaan.
     
  8. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Ei minulla ole mitään Marcoa vastaan lähtökohtaisesti, ja kuten aiemmin totesin (ja voit tarkistaa tämän vaikka ketjun tämän kauden ensimmäisistä viesteistä, joissa tämän muistaakseni ilmaisen), niin itse asiassa olen pitänyt häntä ennakkosuosikkina. Olen henkilökohtaisesti hyvin "fair play" -ihminen ja sen takia Marcon muista kuorojohtajista poikkeava käytös on saanut hernettä hieman nenään. Asia siis on aivan kuten pundewhee tuossa ylhäällä toteaa.

    Sovitaan kuitenkin niin, että mikäli Marco on kiltisti laulamatta finaalissa yhteen säveltä, niin armahdan hänet. Mikäli hän taas kiekuu tai laulaa sooloja, niin ehkä ymmärtänet pointtini.
     
  9. Digital Man

    Digital Man Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.06.2000
    Viestejä:
    669
    Saadut tykkäykset:
    4
    Eikös Marco kertonut ensimmäisessä jaksossa savolaisten olevan kieroa porukkaa...
     
  10. tsinivuo

    tsinivuo Guest Guest

    Liittynyt:
    23.03.2002
    Viestejä:
    3 907
    Saadut tykkäykset:
    1
    JOENSUU!!! :thumbsup:

    Oliko Shakalaka voiton avain? :D
     
  11. Kaitzu

    Kaitzu Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.07.2001
    Viestejä:
    3 498
    Saadut tykkäykset:
    41
    Finaalissa 5 hyvää esitystä, joista kahdella selvisi voittajaksi :confused:
     
  12. smöög

    smöög Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.06.2009
    Viestejä:
    165
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oho :eek: Itse pidin Marcon kuoroa varmana voittajana, mutta arvion väärin.. Itse en äänestänyt, joten en voi valittaa. Parempi kuoro voitti ja rahat menee tarpeeseen.

    Marco ei tarttunut mikkiin. Hieman toivoin sitä, sillä Phantom of the opera kuulostaa Marcon (ja Tarjan) esittämänä niin paljon paremmalta. Toki se ei huono nytkään ollut. Queen oli todella hyvä veto, solistilta löytyi ääntä ja kuoro toimi hyvin taustalla. Desperado oli itselle uusi kappale ja kyllä, varsinkin kuoron esittämänä, pidin siitä kovastikin.

    Ilkan kuoron ensimmäinen biisi on niin kaukana omasta musiikkimaustani, etten osaa sitä arvioida. Toinen esitys sen sijaan oli mukavan rento ja iloinen fiilis välittyi ainakin itseeni. Apulanta oli hyvä lopetus ja solisti sopi kappaleeseen kuin nyrkki silmään. Solisti lauloi koko kappaleen melko yksin, itse olisin pitänyt enemmän, mikäli kuoro olisi laulanut mukana - kappaleeseen olisi tullut enemmän syvyyttä ja munaa (nyt kuoron osuus rajoittui tuohon "vooo o ooo" yms huuteluun).

    Todellakin parhaat kuorot oli finaalissa ja vain yksi voi voittaa. Onnea Joensuuhun.

    PS. Nyt Bonnie Tyler kuulosti siltä miltä pitääkin :thumbsup:
     
  13. Buckley

    Buckley Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.04.2005
    Viestejä:
    513
    Saadut tykkäykset:
    6
    Samaa mieltä täälläkin. Kaikki muut paitsi Joensuun Hiekka-veto olivat tosi hyviä. Eli ihan ilman Tarot-lasejakin, voitto olisi kuulunut Kuopioon. Mutta ei onneksi huonolle hävitty. Se Sagalaka jää kyllä ikävästi päähän soimaan...:OI
     
  14. pundewhee

    pundewhee Guest Guest

    Liittynyt:
    18.03.2008
    Viestejä:
    872
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei, mie oon Joensuusta! Oikea siis voitti!

    Ensimmäinen jakso ikinä kun sarjaa katsoin ja olihan toi ihan hauska ja jopa hyvin tuotettu ja esitykset ihan hyviä. Joensuun kuoro oli parempi kahdella kierroksella ja Marcon kuoro yhdellä, mutta mielipiteeni on kotikaupunkini takia jäävättävä :p

    Pitänee kolmoskautta alkaa katsoa alusta asti, eihän tää kuitenkaan ole ku muutaman viikon rykäsy.
     
  15. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Round one (Phatom of the Opera vs. Shakalaka Baby):

    Illan ensimmäinen veto oli Marcon kuoron Phatom of the Opera, joka oli hyvin kunniahimoinen valinta (eikä edes Marcon vaikka hän itse on laulanut kummituksen osuudet Nightwishin versiossa). Biisi kuulosti hyvältä, mutta solisteilla ei ollut tarpeeksi asennetta -- ko. kipalehan kuitenkin perustuu juuri solistien esittämien hahmojen tarinaan. Näin ollen esitys jäi aika unohdettavaksi ja keskinkertaiseksi.

    Heti perään Ilkka räjäyttikin sitten pankin, sillä Shakala kuulosti ja näytti todella hauskalta, ja Kristiinan lisäksi myös monella muulla taisi ko. levy jäädä päähän soimaan repeatille. Hieno ja mukaansatempaava esitys; taattua rentoa Ilkkaa!

    1-0 Ilkalle

    Round two (We Are the Champions vs. Viva La Vida)

    Molemmat kuorot esittävät uudestaan yhden aiemmin laulamansa kappaleen, ja Marcon kuoro paransi miljoonakertaisesti edelliseen vetoonsa nähden tätä Queen rallatusta. Solisti teki vaikutuksen sillä nyt mukana oli jo asennetta, tekniikkaa ja mercurimaisuutta (jäin kaipaamaan vain sitä, että solisti olisi tullut lavalle pelkissä latex-shortteissa mikkiständin puolikkaan kanssa).

    Ilkan kuoro petrasi myös jo aiemmin loistavasti esittämäänsä Coldplayn tunnelmapläjäystä. Ehkä kyse oli tässä mielessä hitusen tylsästäkin vedosta, sillä Marcon kuoron huomattava parannus Queenin biisiin tuntui enemmän saavutukselta. Näin ollen molemmat ansaitsevat erävoiton.

    2-1 Ilkalle

    Round three (Desperado vs. Hiekka):

    Marcon kuoron viimeinen suoritus oli biisivalintana hieno ja miessolisti veti kivalla joecocker-tatsilla omia osuuksiaan. Kaikki muu suorituksessa oli hitusen unohdettavaa.

    Sama vaiva oli myös Ilkan kuorolla, jota dominoi liikaa miessolisti ja jonka Apis-esityksestä ei jäänyt oikein muuta käteen. Hienot perustelut Ilkalla kyllä oli biisivalinnasta, mutta viimeiseksi suoritukseksi Hiekkaan ei saatu tarvittavaa kruunausta pitkälle taipaleelle. Näin ollen kumpikaan ei saa erävoittoa.

    2-1 Ilkalle

    Mielestäni homma ratkesi siihen, että Ilkan kuorolla oli läpi kisan kiva ja rento ote. He näyttivät nauttivan siitä mitä tekevät lavalla, etenkin vedoissa kuten Ra-ra-rasputin ja Shakalaka Baby. Marcon kuorolla oli välillä liian kunnianhimoisia valintoja, ja tämä johti suorittamiseen makuun -- siinä missä Ilkan kuoro nautti siitä mitä teki. Marcolle tietenkin menee pisteet siitä, että hän finaalissa malttoi olla osallistumatta kuoron esityksiin. :thumbsup:

    Kiva Kuorosota-kausi tämä oli ja ohjelma oli hyvin viihdyttävä. Kristiina Komulainen, stailaus-mokista huolimatta, oli finaalissakin edelleen mieleeni sähäkällä, leikkisällä ja yllättävän suoralla tyylillään. Hän hienosti promosi Ilkan ja Marcon "bromancea" (sanaleikki sanoista "bro/brother" ja "romance", lanseerattu viimeksi American Idolin finaalin jälkeen Adam Lambertin ja Chris Allenin kesken) ja oli hyvin sanavalmis aina finaalilähetyksen lopussa olevan "Turpiin tulee!" huudaksen jälkeen (Ilkka vahingossa oli motata häntä mikrofonilla päähän, kun kiirehti halaamaan Marcoa). Finaalilähetyksestä pitää minunkin vielä mainita Virve Rostin "Total Eclipse of the Heart" -veto, joka oli upea -- vaikka ääni nyt yhdessä kohti hieman murtui, niin olihan tuo muuten käytännössä täydellinen ja alkuperäistä lähentelevä suoritus.
     
  16. smöög

    smöög Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.06.2009
    Viestejä:
    165
    Saadut tykkäykset:
    0
    Pakko on ^^ tuohon vastata omalla mielipiteellä, ensimmäisen viestini kun yritin pitää mahdollisimman neutraalina (sillä ei voittavalla kuorolla lopulta ollut mitään väliä, lasten henkinen hyvinvointi/hoito voitti joka tapauksessa - hyvä niin).

    Jos iltaa lähdetään pisteyttämään, ensimmäisen vedon voittaa Marcon kuoro. Esitys oli hyvä. Se, että se Marcon ja Tarjan esittämänä kappale on täydellinen, ei saa vaikuttaa kuoron suorituksen arviointiin. Piste Marcon kuorolle (2 pistettä, mikäli Marco olisi kappaleen esittänyt, sanokaa mitä sanotte).

    Itseeni tuo Ilkan kuoron eka veto ei uponnut sitten millään. Se, että kappale kenties edustaa jotain vähemmistöä/toista rotua, ei tee minusta rasistia sanoessani etten tuollaista renkutusta pysty kuuntelemaan. En ymmärrä kappaleita, jotka käytännössä toistavat vain muutamaa sanaa yhä uudelleen ja uudelleen... Sen tajuan, että esim. We will rock you ei voi olla kovin monimutkainen, että hieman juntimpikin pystyy sitä kännissä karjumaan, mutta kun nyt se ei (kai?) ollut tarkoitus.

    Toisessa vedossa komppaan EtP:tä, joskin suon Ilkankin kuorolle pisteen. Molemmat kuorot kuitenkin paransivat esitystään. Marcon kuoron veto oli ensimmäisellä kerralla ehkä vielä liian munaton ja keskinkertainen, jolloin parannusta tapahtui enemmän. En voi Ilkan kuoroa rokottaa siitä, että heidän esityksensä oli jo ensimmäisellä kerralla sangen kohdallaan.

    Desperadosta kyllä annan pisteen Marcon kuorolle, sillä itseeni kappale teki vaikutuksen. Toki nainen jäi hieman miehen varjoon, mutta liekö vika hänen äänessään vai äänentoistossa/nauhoituksessa. Hiekka olisi voinut olla parempi, mutta ei se mielestäni noin huono ollut (vai muistanko väärin?). Toki viimeisen esityksen soisi olla se paras, ja tämä ei nyt ollut. Piste Marcon kuorolle ja puolikas Joensuuhun.

    Maantieteellisesti en edusta kumpaakaan kuoroa. Nightwishia fanitin Tarjan aikana, Northern kingsia, Tarotia ja jopa Turmion Kätilöiden Hietala featteja olen kuunnellut ja Marcon kuoron biisivalinnat ovat minuun uponneet. Olen asiassa puolueellinen, mutta mielipidekysymyshän tämä onkin. Olin täysin varma Marcon kuoron voitosta ja heille olisin sen suonut, vaan myöhäistä on ruikuttaa.
     
  17. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Harvemmin tuon tyyppistä musiikkia dissataan sen rotuperäisen genren takia. Eiköhön tuollainen musiikki, ja kevyt musiikki yleensä, saa dissausta osakseen, koska se ei ole yhtä "aitoa ja syvällistä" kuin vanha kunnon rock. Tosin ristiriitaistahan se on nykyään miten musiikkia lajitellaan esimerkiksi niiden taholta, jotka ovat kasvaneet kuunnellen The Doorsia ja Deep Purple ja tänä päivänä kuuntelevat kokeilevampaa ja vähemmän tunnetumpaa rockille sukua olevaa musiikkia -- pitäen itseään "todellisen musiikin" arvostajina. Miksi esimerkiksi Weezer on näissä piireissä arvostettu, mutta sitä vastoin moni heistä pitäisi Green Daytä jo liian popahtavana ja siten roskamusiikkina? Onko kyse kaupallisuudesta (bändi on hyvä, jos se on vähemmän tunnettu eikä "myy itseään") vai mistä?

    Anyway, en minäkään pidä kaikesta musiikista, mutta voin kyllä ymmärtää jokaista genreä. Shakalaka-renkutuksessa on kyse hauskanpidosta ja tanssimisesta. Ei musiikin aina tarvitse olla syvällistä, puhuttelevaa ja sellaista mikä avaa mieltä samalla tavalla kuin happoreissut teki the Beatlesille. Musiikki voi olla kepeää ja yksinkertaista, ja se voi aiheuttaa ajatuksien sijaan liikettä.

    Itse en pidä esimerkiksi örinämusiikista (esim. Dimmu Borgir). Ko. genressä kyseenalaistan esimerkiksi laulutyylin: mitä pointtia on laulaa, jos se toteutetaan tyylillä, josta suurin osa kuulijoista ei saa selvää kuin osasta lyriikkaa. Kuitenkin voin ymmärtää miksi tällaistakin musiikkia tehdään.
     
  18. smöög

    smöög Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.06.2009
    Viestejä:
    165
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos, tämä kyllä selvensi. Tanssiminen ei oikein oma juttuni ole, joten vika lienee siis itsessäni, eikä biisissä. Otan tuon edellisen takaisin.

    Borgirista mainitsen muutamalla sanalla. Yleensä tällaisissa kappaleissa keskityn kuuntelemaan kitaroita tai tässä tapauksessa rumpuja. Myös urkujen käyttö kuulostaa hienolta, tuo ikään kuin sen viimeisen silauksen. Silti suurinta osaa kappaleista ei tule kuunneltua, sillä instrumentit toistavat itseään ja sanoituksista ei saa selvää - ne kuulostavat kaikki samalta.

    Kuitenkin joukossa on myös kappaleita, joiden sanoituksista saa selvää. Näistä pidän, näitä kuuntelen. Vaikka nämä eivät itseäkoskettavaa sanomaa sisälläkään, niin pidän kuitenkin laulajan lauluäänestä, se kolahtaa itselleni. Mutta mikäli en saa sanoista selvää, en pysty laulusta nauttimaan, sillä se "menee ohi".

    Ja tämä ei tietenkään rajoitu pelkästään Borgiriin. Joskus tulee pakotettua itsensä kuuntelemaan kappaleita lukemalla sanoituksia netistä. Loimaalaisena voisin mainita myös Verjnuarmun, jolloin ongelma ei ole laulutyylissä vaan sanoituksissa. Kappaleet ovat hyviä, mutta niille pitää antaa aikaa ja monta kuuntelukertaa - vaikeaa.
     
  19. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 525
    Saadut tykkäykset:
    87
    Aktivoidaan nyt edes yhden viestin verran, kun sota on ollut käynnissä jo hyvän aikaa.

    Nyt olen taas melkein sukua julkkikselle, kun entisen kouluni opettaja veti viime jaksossa (uusinta perjantaina of course) Kuopion kuoron lead vocalsit.
    En koskaan miehen tunnilla käynyt, mutta käytävillä/kevät&joulujuhlissa tuli kyllä naama oikein tutuksi. Kyllähän laulutaitoa löytyy, mutta ei tuo nyt mikään räväköin esitys tietenkään ollut.

    Meijun kuoron tippumisesta olin aivan äimän käkenä. Sitä pidin sellaisena, joka on ainakin satasen varmasti jatkossa. Erittäin hienosti vedetty tytöltä, mikä lie nimi ollut. Illan komein veto, ja tällä hävittiin.

    Niin ja Oulun kuoron johtaja siis on ihana :love: ja joudun siksi pettämään Kuopion ja kannustamaan pohjoisinta. Hähää. Tissien näyttäminen oli kaunis lupaus, mutta siihen jää. Toivottavasti Suvi paranee ensi kerraksi, joku pöpö oli tehnyt pipiksi.

    Muista kuoroista ei paljon kommenttia ole. Aika yllätys tietenkin, että sekä Pete että Aste jatkoon selviytyivät.

    Kristiina Komulainen ei enää tunnu hehkuvan naamastaan ainakaan samaan malliin kuin aiemmin, se on ihan hyvä.

    Tulikohan ohjelma muuten viimeksi jo klo 18? Tuntuu jotenkin, että tosi aikaisin alkaa ja on aina vielä vähän hommat silloin kesken.
     
  20. Digital Man

    Digital Man Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.06.2000
    Viestejä:
    669
    Saadut tykkäykset:
    4
    Tässä tämän ohjelman suurin kompastuskivi onkin. Itse kappaleilla tai niiden onnistumisella ei ole juuri mitään merkitystä, kun äänestäjistä suurin osa äänestää vain ja ainoastaan omaa kotikaupunkiansa.