Auton liisaus

Keskustelu osiossa 'Autot, moottoripyörät sekä liikenne' , aloittajana Juicce, 28.07.2010.

  1. Juicce

    Juicce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.10.2001
    Viestejä:
    219
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eipä näkynyt aiheesta keskustelua, vaikka varmasti moni joutunut laskeskelemaan.

    Eli ikuisuusaihe, kannattaako auto liisata vai ostaa oma. Lähtökohtaisestihan sanotaan, ettei liisaaminen kannata koskaan, joten koetin hieman laskeskella.

    Lähdin liikkeelle kulupohjaisesti, eli laskelmissa ei investoinnin kertakulua otettu huomioon. Arvon aleneminen sitten toki, keskimäärin arvotin tälle noin 2ke vuodessa, joka imo on uudelle suhteellisen realistinen, vaikka painottuukin ensimmäiseen vuoteen ja myöhemmin uuden korimallin markkinoille tuloon. Otin parikin erilaista autoa, ihan perusluokassa noin 30ke arvoisia. Eri autoilla hieman kulut heittelivät, lähinnä veroista ja vakuutuksista riippuen. Ajokilometreja heitin vuodelle 22tkm ja leasereissa käytin käyttöetua (tosin kustannukset näin aika lähellä vapaan käyttöedun kuluja myös).

    Lopputulema oli, että vastaava leasingauto on noin 500-1000e kalliimpi vuositasolla. Kulupohjalta siis oma auto olisi selkeästi halvempi.

    Mutta sitten aloin miettimään asiaa siltä kannalta, että minulla on 30ke pääoma, miten se kannattaisi investoida. Tuolla tonnilla vuosi tuotto-odotuksen tulisi olla noin 3%, jotta tuon oman auton halpuuden saisi katettua. Useamman vuoden sijoittamisen odotus kun usein on korkeampi, joten siinä mielessä mietittynä leasing ei välttämättä ole huonompi vaihtoehto. Samaten esim asuntolainan lyhentämisellä voi päästä samoihin säästöihin, ainakin kun korot vähän ensin nousevat. Jos auton joutuisi ostamaan osamaksulla, niin tällöinhan leasari olisi helposti about saman hintainen.

    Eli oman laskennan tulos oli, että ei leasari niin huono vaihtoehto ole, varsinkaan jos ei satu olemaan tuota rahaa valmiina pankkitilillä.

    Minkäslaisiin tuloksiin muut ovat tulleet?
     
  2. niksi

    niksi Guest Guest

    Liittynyt:
    29.09.2005
    Viestejä:
    64
    Saadut tykkäykset:
    0
    En kovin tarkkaan ole kustannuksia laskenut, mutta 5,5 vuotta sitten pohdin uuden oman auton ja liisarin välillä. En joudu ajelemaan työssäni, joten kilometrikorvauksia en saa. Noh, kallistuin omaan luullen sitä edukkaammaksi, vaikka työnantaja sponsoroikin liisaria 25 prossalla käyttöedun verotusarvosta.

    Kolmen vuoden kuluttua autoa vaihtaessani olikin uutena ostetun auton arvosta sulanut noin 3 300 euroa vuodessa eli paljon enemmän mitä odotin. Tuohon kolmen vuoden ajanjaksoon kyllä osui ajoneuvoveron muutos, joka laski käytettyjen hintoja.

    Noh, nykyään ajan liisarilla, jonka soppari loppuu tammikuussa. Työnantajakin on poistanut 25 % vastaantulon, joten nyt joutuu punnitsemaan tarkemmin ostaakko oma vai ottaakko liisari...

    En tiedä kaikista työnantajista, mutta ainakin omani maksaa myös mahdollisen käyttövoimaveron. Diesel on siis ainakin toistaiseksi edukkaampi valinta, jos verotusarvo ei ole kovin paljon vastaavaa bensamallia suurempi. Tämä tietysti voi muuttua, jos verottaja nostaa dieselin verotusta ja vastaavasti pienentää käyttövoimaveroa.

    Täytyy myös todeta, että peruuttaessani marketin parkkihallissa tolppaan ei paljon edes kyrsinyt. Auto pajalle ja sijaisauto alle. Omavastuuta jouduin tosin maksamaan 168 euroa. Nyt kosla odottaa uutta paikkausta, kun joku tuntemattomaksi jäänyt paalsteen oli Sellon parkkihallissa nirhaissut takapuskuria. Uhohdinpa koko kolhun muutamaksi päiväksi, kunnes sattui parkkiksella taas silmään. Ja tässä tapauksessa en joudu edes maksamaan omavastuuta. Nuo sijaisauto ja omavastuu jutskat kandee kyllä varmistaa työnantajalta. Kaikissa paikoissa sijaisautoa ei itse toheloidessa saa ja omavastuuosuuskin voi olla suurempi.

    Lisäksi nyt takuuajan jälkeen on autosta hajonnut GEM-boksi (general electronic module tms.). Auto kävi pajalla kolmeen otteeseen ennenkuin vika saatiin korjattua. Olisi sekin keikka varmasti jokusen satasen kustantanut. Lisäksi kesärenkaat kuluivat kahdessa kesässä vaihtokuntoon, vaikka kilsoja ei niillä tullut kuin palttiarallaa 25 000.

    Ajoneuvoveroon varmastikin tulee jossain vaiheessa lisää muutoksia, mutta eipä välttämättä seuraavaan kolmeen vuoteen.

    Kaikin puolin siis erittäin tyytyväinen liisariin. Menot ennakoitavissa tarkasti, ei stressiä kolhuista ja vioista, sijaisauto huoltojen ja korjausten ajaksi. Noista syistä voin hyvillä mielin maksaa liisarista hieman enemmän vuodessa, kuin mitä oman auton kustannukset olisivat. Suosittelen.
     
    Viimeksi muokattu: 28.07.2010
  3. LSA_Vinnie

    LSA_Vinnie Guest Guest

    Liittynyt:
    13.02.2010
    Viestejä:
    236
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jos työnantaja tulee vastaan käyttöedun verotusarvossa, maksaa vielä käyttövoimaverot ja vakuutusmaksut jne. niin silloinhan ollaan äkkiä jo hyvin samoissa hinnoissa. Tällöin tosiaan jää huolet huolloista ja rikkoontumisista, yllättävistä arvonalenemista tai ongelmista jälleenmyynnissä kokonaan pois. Huolentonta siis.

    Itse olen päätynyt siihen tulokseen, että suurin piirtein samoissa hinnoissa ollaan, jos halutaan ajaa koko ajan ihan uudella autolla. Ja kuten sanottu, leasingin voi ennakoida, kun taas omalla autolla voi tulla yllättäviä kulueria tai ongelmia vaikka menisikin sitten takuuseen jne. Ja siitä säästyneestä pääomasta, jos sille saa korkoa vaikka sen 3 %, niin se on 900 euroa vuodessa (josta toki pois verot). Tai sitten se on pois asuntolainasta, jolloin korkomenot laskevat ja säästöä syntyy sitä kautta.

    Jos toisaalta tyytyy ajamaan vähääkään vanhemmalla autolla (+2 vuotta) niin ainahan se vanha auto keskimäärin (niitä maanantai kappaleita on aina mukana) edullisempi ja tällöin leasing-auto on kalliimpi.
     
  4. Maky

    Maky Uusi jäsen

    Liittynyt:
    24.04.2000
    Viestejä:
    871
    Saadut tykkäykset:
    14
    Autoliiton sivulla on laskuri, josta esim oman Qasqain 1.5d kohdalla laskuri osoittaa 3v/90000km ja 20000 (eli se minkä 3v vanhasta vastaavasta saisi) omaa rahaa kauppaan mennessä, niin kuukausikuluksi tulee 720€, mutta tuossa on polttoaineet mukana, sen kun vähentää, niin jää noin 550€/kk vrt Liisari 435€

    Edit: Tolla liisarilla voi olla ja on jotain vaikutusta myös sun loma yms korvauksiin ja eläkekertymiin.
     
    Viimeksi muokattu: 30.07.2010
  5. Ykskytä

    Ykskytä Guest Guest

    Liittynyt:
    18.07.2001
    Viestejä:
    2 609
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oman auton ja liisarin välisessä kannattavuusvertailussa on sen verran monta muuttujaa, että laskelmat täytyy tehdä aina tapauskohtaisesti kaikki kulut huomioiden.

    Kulujen lisäksi on muitakin valintaan vaikuttavia seikkoja. Kaikki työnantajat eivät anna valita automerkkiä, -mallia ja hintaluokkaa vapaasti. Tällöin ei ehkä saakkaan juuri haluaamansa.

    Liisariin on sitoutunut koko sopimuskauden, yleensä 3 vuotta. Oman auton voi vaihtaa elämäntilanteen, tarpeiden ja mieltymysten mukaan vapaasti. Esimerkiksi pikkusportti voi olla poikamiehelle mieluinen peli, mutta osoittautua aika hankalaksi kun tyttöystävä kertoo olevansa raskaana.

    Liisari on käytännössä aina uusi, mutta omaan käyttöön voi hankkia pari vuotta käytetyn vaatimustasosta käytännössä tinkimättä. Pikku viat on valmiiksi korjattu ja kalliit kilometrit takanapäin.
     
  6. tpi

    tpi Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.06.2001
    Viestejä:
    4 400
    Saadut tykkäykset:
    34

    Eihän aloittaja autoedusta mitään puhunut.
    Autoedun edulisuus on ihan oma kapiittelinsa, ja riippuu ihan täysin mm. siitä tuleeko auto palkan "päälle" (silloin aina oikeastaan kannattaa), vaiko väheneekö kuukausipalkka auton verotusarvon (tai jonkin muun summan verran) autoedun ottaessa (tällöin ei välttämättä kannata ollenkaan).

    Ilmeisesti lähinnä yksityisleasingista oli puhe?

    Joskus itse laskeskelin, että ei mitenkään kannata. Eivät ne leasing-firmat hyvää hyvyyttään bisnestä tee, kyllä siinä maksaa ihan kaikki autoilun kulut + vielä liikevoitot päälle.

    Tietysti jos ei ole rahaa/ei saa pankista lainaa, ja haluaa ajaa uudella autolla, niin sitten...
     
  7. Ykskytä

    Ykskytä Guest Guest

    Liittynyt:
    18.07.2001
    Viestejä:
    2 609
    Saadut tykkäykset:
    0
    Normaalisti juuri näin. Minun tapauksessani autoveromuutosten yhteydessä oma auto tuli kalliimmaksi kuin leasing.
     
  8. Juicce

    Juicce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.10.2001
    Viestejä:
    219
    Saadut tykkäykset:
    0
    Liisarin 435 kuulostaa kovin edukkaalta vapaaksi käyttöeduksi. Jos puhutaan tavallisesta käyttöedusta, niin tällöinhän itse pitää maksaa menovesi. Vastaavasti saa työajoista kilometrikorvaukset.

    Ilmeisesti tarkoitat, että jos nyt on palkka esim 3500e/kk ja nyt siitä aletaan ottaa 500e/kk autoetua, niin eläke kertyisi pelkästään rahapalkasta 3000e/kk?

    Itse lähdin siitä, että mietin omalle tulevat kulut (vakuutukset, löpöt, verot, huollot jne) ja katsoin, kuinka suuri ero vuosikustannuksiin tulee versus liisarin käyttöetumaksu vuodessa. Tämän jälkeen mietin, että kuinka paljon liisari on kalliimpi, kannattaako auton vaatima pääoma sijoittaa autoon vai saanko liisarin kalleuden takaisin sijoittamalla. Tulos siis oli, että saan.

    Luonnollisesti. Näiden puitteissa itse tehnyt laskelmat (hankintahintaraja ja sallitut merkit), mutta enemmän tarkoitus oli miettiä muutaman esimerkin kautta, onko liisauksessa mitään mieltä. Eikä noilla kieltolistoilla yleensä ole kuin ranskalaiset, italialaiset ja opel =)

    Näinhän tämä. Siksi itse ainakin olen miettinyt vähän tämän hetkistä tarvetta isomman, johon kyllä saattaisi päätyä muutenkin isomman auton tuoman ajomukavuuden vuoksi.[/QUOTE]

    Ei kun työpaikan autoedusta. Yksityisliisareista kyllä paistaa, että ne on osattu hinnoitella ihan mukavasti - autoliikkeen kannalta.
     
  9. niksi

    niksi Guest Guest

    Liittynyt:
    29.09.2005
    Viestejä:
    64
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itselläni menee jatkossa niin, että jos saan liksaa 3000 ja otan liisarin, jonka verotusarvo on 400, niin verottajan silmissä tienaan edelleen 3000.

    Palkasta jää näppiin 3000 miinus verot, eläkemaksut yms. miinus 400.

    Jos työnantaja on suopea ja haluaa tarjota mahdollisuuden edulliseen autoiluun, niin silloin työantaja korottaa palkkaa 0-100 % verotusarvosta. Tällöin ansiot kasvavat verottajan silmissä ja sitä myöten myös veroprosentti ja eläkekertymä sekä mahdollisesti myös lomarahat, keskituntiansio jne.
     
    Viimeksi muokattu: 31.07.2010
  10. Juicce

    Juicce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.10.2001
    Viestejä:
    219
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juu. Verottajan silmin on aina kokonaispalkka = rahapalkka + luontaisedut. Verot maksetaan kokonaispalkan mukaan. Oman suppean tarkastelun pohjalta mainitsemasi tapa voi olla käytössä yleisimmin silloin kun oikeasti ajetaan myös sitä työajoa, eikä vain saada liisarietua tittelin tai muun henkilöstöedun vuoksi. Tällöinhän voi jo melkein laskea, että auton kulut ovat vain veron korottuminen, koska kokonaispalkka nousee auton käytön ajaksi ja vastaavasti laskee kun autosta luovutaan. Yleisimmin noissa firmaliisareissa kai menee niin, että saat sen 3000e ja sinulle myönnetään oikeus tahtoessasi ottaa liisari, jolloin kokonaispalkka on edelleen se 3000e mutta rahapalkka siis tapauksessasi 2600e.

    Toinen etu tässä omalla suppealla otannalla on siinä, että liittojen sopimat palkankorotukset menevät kokonaispalkan mukaan, eli prosentuaalinen palkankorotus on tällöin vähän suurempi.. Pienten yritysten poikkeavista käytännöistä en osaa sanoa.
     
  11. niksi

    niksi Guest Guest

    Liittynyt:
    29.09.2005
    Viestejä:
    64
    Saadut tykkäykset:
    0
    No noinhan se itsellänikin menee - en tiedä mitä sekoilin edellistä viestiä kirjoittaessani.
     
  12. Kaitzu

    Kaitzu Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.07.2001
    Viestejä:
    3 497
    Saadut tykkäykset:
    41
    Aika optimaalinen arvio tuo 2ke/v :eek:

    Et kai vaan jostain nettiautosta katellut mitä autoliikkeet kehtaa pyydellä jostain vuoden ikäisistä koeajoautoistaan ;)
     
  13. Juicce

    Juicce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.10.2001
    Viestejä:
    219
    Saadut tykkäykset:
    0
    En ihan ymmärtänyt, piditkö liian korkeana vai matalana arviona tuota arviota. Oletan kuitenkin, että pidit arviota korkeana.

    Joka tapauksessa tarkoitus oli pyrkiä arvioimaan keskimääräisesti vuotuista arvonalenemaa kolmen vuoden liisauksen aikana, joka koostuu siitä, että ensimmäisenä vuotena arvo tippuu eniten ja yleensä siellä 3-4 vuoden kohdalla tulee jonkunlainen face lift tms, joka tiputtaa taas vanhemman korimallin arvoa hieman enemmän. Tämän tueksi pikavilkaisin kyllä joo näiden 3-4 vuotiaiden hintapyyntöjä sekä laskeskelin, että oma 6v corolla tiputtaa hintaa sen reilun tonnin per vuosi. Näin ollen ei mitenkään mahdotonta että pakasta vedetty auto tiputtaa pari tonttua vuodessa arvostaan. Ja kuten niksi jo totesikin, autoverouudistuksen myötä oli autosta lähtenyt 3300e/vuosi arvosta. Toki voi antaa parempiakin arvioita.

    Sinänsä jännä, että usein juuri arvonalenema unohdetaan täysin kun laskeskellaan auton kuluja, vaikka sen rooli on yksi suurimmista yksittäisenä tekijänä.
     
  14. Kaitzu

    Kaitzu Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.07.2001
    Viestejä:
    3 497
    Saadut tykkäykset:
    41
    Tarkoitin että tuo 2ke tiputus auton arvossa on hieman alakanttiin, todellisuudessahan auton arvo tippuu huomattavasti enemmän, ainakin ensimmäisinä vuosina :(

    Lasketaas eli otetaan joku 30ke:n perusauto, johon laitetaan lisäksi ne pakolliset lisävarusteet (ainakin toiset renkaat vanteineen ja lohkolämppäri), niin kustannus on jotain 32ke.

    Esim. VW Golf 2.0 TDI 103 kW PowerDiesel Comfortline 4d vm 2007
    - hinta uutena ollut 30430e
    - tähän päälle toimituskulut ja nuo ylläolevat pakolliset, niin päästään tuohon 32ke:n.

    Nettiautossa tuommoisen hinnat liikkuu pyynneiltään 20-22ke eli arvon alennusta 3 vuodessa 10-12ke eli vuotta kohti 3-4ke.
     
  15. Ykskytä

    Ykskytä Guest Guest

    Liittynyt:
    18.07.2001
    Viestejä:
    2 609
    Saadut tykkäykset:
    0
    Arvonalenemassa on merkittäviä merkkikohtaisia eroja, esim. VW:llä n.12-13 %/v ja sitikalla huomattavasti enemmän..
     
  16. Juicce

    Juicce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.10.2001
    Viestejä:
    219
    Saadut tykkäykset:
    0
    Koitin ottaa realistisen, mutta varovaisen arvauksen, jotta ei ainakaan liikaa painoarvoa tulisi. Mutta mitä enemmän omalle autolle laittaa arvonalenemaa, sen enemmän alkaa näyttää siltä, että liisari ei ainakaan sen kalliimpi ole, saati sitten, että omaa pääomaa siihen käyttäisi. Siinä vain joka kuukausi maksaa sitä arvonalenemaa, kun omassa autossa se vaan puolihuomaamatta vaan häviää ja on onnellinen miten auton myydessä saa ison kasan rahaa. Psykologiaa =)

    Alkaa olemaan varsin myth busted väite "leasing auto ei kannata koskaan".

    Tästä tulikin kysymys mieleen, että miten arvonalenemat menevät bensa vs diesel. Dieselit on kalliimpia ja toiseksi kukaan ei osta niitä ajaakseen nippanappa laskennallisten kannattavuusrajojen kieppeille (eli sen 20tkm/vuosi) vaan kyllä niillä sitten rassataan reilusti päälle 30tkm. Ajokilometrien vuoksi vanhaa bensa ja dieseliä on vähintään yhtä hankalaa verrata kuin uutena.

    Toki. Mutta koitin puhua yleismaallisesti normaaleista merkeistä (vag, toyota, honda yms perusmerkit), eli ranskanpullat on kyllä auttamattomasti ulkona näistä laskuista ;-)
     
  17. Ykskytä

    Ykskytä Guest Guest

    Liittynyt:
    18.07.2001
    Viestejä:
    2 609
    Saadut tykkäykset:
    0
    Laskelmia tarkennetaessa on parempi käyttää vuosittaista arvonalenemaprosenttia kuin kiinteätä summaa. Tämä kuvaa paremmin arvon todellista kehitystä ja mahdollistaa helposti vertailut eri leasing-kausien pituuksilla.

    Esim. 30 000 € arvoisen auton hintakehitys 13%/v arvonalenemalla:
    1 vuoden jälkeen 30000 - 13% = 26100 € (pudotus 3900 €)
    2 vuoden jälkeen 26100 - 13% = 22707 € (pudotus 3393 €)
    3 vuoden jälkeen 22707 - 13% = 19755 € (pudotus 2952 €)
    jne...

    Arvonalenemaprosentilla on ihan mielenkiintoista vertailla eri autoja toisiinsa. Erot ovat yllättävän suuria ja saattavat jäädä monelta autokauppoja tekevältä huomioimatta. Dieselit menettävät arvoaan bensakoneita hitaammin. Halpojen autojen arvo säilyy kalliita paremmin. Saksalais- ja japanilaismerkeissä arvo pysyy keskimäärin muita paremmin.
     
  18. Kaitzu

    Kaitzu Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.07.2001
    Viestejä:
    3 497
    Saadut tykkäykset:
    41
    Vuonna 2007 listahinnaltaan 29ke:n arvoinen VW Golf 1.4 103 kW TSI DSG-autom. Comfortline 4d + parin tonnin lisävarusteet (talvipyörät+lohko).

    Nyt noita saa n. 19ke:n hintaa eli näissä arvonalennusta 3 vuodessa 12 ke eli tiputusta 15%/vuosi :eek:
     
  19. Ykskytä

    Ykskytä Guest Guest

    Liittynyt:
    18.07.2001
    Viestejä:
    2 609
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuo ei ole vielä edes kovin iso luku. Vuosia sitten laskin perusmallin Opel Astralle 16 %/v.

    Mitä isompi arvonalenema on sitä todennäköisemmin leasing on kannattavampi kuin omistusauto, koska yrityksissä käytettävissä leasing-autolaskelmissa ei yleensä huomioida leasing-hintaa vaan ainostaan verotusarvo. Veikkaisin että liikenteessä olevista isoista sitikoista ja Alfa-Romeoista valta osa on aloittanut uransa leasing-autona.
     
  20. Juicce

    Juicce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.10.2001
    Viestejä:
    219
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jossain kohtaa sitä vain mennään laskentatarkkuuksiin, jossa laskentatyön lisääminen ei enää ratkaisevasti muuta tulosta. Tässäkin hyvin voi käyttää keskiarvoa 3400e/vuosi. Tai sitten voi lähteä pohtimaan, onko alenema oikeasti 13%, onko se sitä joka vuodelle tasaisesti ja miten eroaa, jos ostaakin isommalla koneella ja paremmalla varustetasolla.... Jos leasinkausi on 3 vuotta, voi laskea aleneman siis tänä aikana ja ottaa siitä keskiarvon yhdelle vuodelle. Tarkka alenema kuitenkin määräytyy ajan kanssa, jota ei ennakkoon tarkasti voi tietää.