Inception (Christopher Nolan, 2010)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana JJ Gittes, 21.02.2009.

  1. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 694
    Saadut tykkäykset:
    351
    Todella hyvä elokuvahan tämä oli, ei voi kieltää. Selvästi parasta Nolania sitten Mementon. Jotenkin tässä paketti pysyi poikkeuksellisen hyvin kasassa, kerronnassa oli imua ja visuaaliset kikat mainioita (kaartuva katu/kaupunki, taistelu painottomassa tilassa jne.). Juoni oli mielenkiintoinen koko ajan: mukaan pääsi yllättävän vaivattomasti ja perillä tapahtumista pysyi loppuun saakka, vaikka etukäteen jo valmistauduin siihen että jossain vaiheessa varmaan tipahdan kelkasta. Inceptionissa on löydetty hyvä balanssi viihdyttävyyden sekä tuollaisen "älyllisesti stimuloivan" elokuvan kesken, ilman että vene kaatuu missään vaihessa itsetarkoituksellisuuden sekoilun tai aivovammaisen toiminnan puolelle. Kokonaisuutena elokuva olikin sitten taas melko helposti ymmärrettävä, tai sitten tässä on jokin Nolanin virittämä petollisen yksinkertainen ansa tai vihje jota en tajua. Mutta siis mielestäni elokuva aika hyvin selitti ja selvitti itse itsensä, enkä jäänyt jälkeenpäin hirveästi miettimään että mitähän tuo ja tämä tarkoitti jne. ja onko asiat noin vai näin. Loppu nyt oli tietenkin vähän tulkinnanvarainen, mutta ei ylitsepääsemättömän raivostuttavalla tavalla. Ehkä jotkut sitten haluavat analysoida tätä enemmänkin.

    Kyllä se aikamatkustuselokuva Primer (2004) haastoi katsojan ihan toisella tavalla, siinä toinen ja vielä kolmaskin katselukerta oli "pesäpallomailalla takaraivoon" -osastoa, kun mysteeri kiertyy auki herkullisesti ja eri aikatasot paljastuvat. Tai sitten Triangle (2009), joka oli melkoista kyytiä ja aivojumppaa sekin. Toki Inceptionkin ansaitsee ainakin toisen katselukerran sitten hamassa tulevaisuudessa, mutta nyt tuntuu ettei se huutamalla vaadi sitä ;)

    Inception 4/5
     
    Viimeksi muokattu: 24.07.2010
  2. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Täältä muutaman arvostelun luettuani odotin jotain hienoa, ja kyllähän tämä hieno leffa olikin. Mutta ei ihan täydellinen kuitenkaan, ja aihepiirin huomioiden odotin jotain surrealistisempaakin menoa kuin mitä nyt oli tarjolla. Sinänsä kaikkea mahdollistahan tähän oli saatu mukaan: on draamaa, toimintaa, verta, ihmissuhteita, jännitystä, jne jne... oikeastaan vain yksi asia jäi puuttumaan: seksi. Jos tähän olisikin vielä saatu mukaan lesboseksikohtaus Marion Cotillardin ja Ellen Pagen välille niin tämä olisikin noussut minun kirjoissani ikiklassikoksi heti. :) Mutta kun ei...:rolleyes:

    Mutta nyt täytyy antaa miinusta kahdesta asiasta: 1. Leo DiCaprio - minä vain en jostain syystä pidä kyseisestä näyttelijästä, en tässäkään leffassa. (Tästä saa toki olla vapaasti eri mieltä.) 2. Loppuratkaisu tuntui kaiken edeltävän yksityiskohtaisen säätämisen jälkeen oudon ylimalkaiselta, jopa hätäisesti kyhätyltä. Ei minua haittaa että se jätti tulkinnan varaa, mutta se vain meni ohi todella nopeasti, vaikka tuntuikin jotenkin hidastetulta... näin pitkässä elokuvassa olisi varmaan ollut varaa pistää siihen vielä vaikka minuutti lisää matskua että loppu olisi tuntunut olevan samasta leffasta kuin ne n. 2,5h mitä ennen sitä oli.

    4,5/5

    PS. Vaikka tämä leffa tarjosikin hyvää vastinetta sille vajaalle 7 eurolle mitä lipusta maksoin, tunnen kuitenkin saaneeni enemmän vastinetta niille yli 160 eurolle jotka kulutin Pinkin konserttiin (matkamuistoineen). Siellä sentään tunnelma nousi oikeastikin unenomaisiin mittoihin artistin lennellessä ilmassa (toki vaijereiden varassa) yms. Yay.
     
  3. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    +1+1:thumbsup::thumbsup: Konserttisirkus oli niin monipuolinen, että se tuntuu näin jälkeen päin ajatellen jopa paremmalta kuin miltä tuntui heti keikan loputtua.
     
  4. ZukuZuku

    ZukuZuku Guest Guest

    Liittynyt:
    07.01.2010
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kävin eilen kattomassa Nolanin Inceptionin ja täytyy kyllä sanoa, että pamahti kevyesti parhaimpien elokuvien joukkoon ellei jopa paras elokuva, joita tullut koskaan katsottua. Suhkot hyvin heti ekalla katselukerralla älysin tapahtumien kulun ja lopputwisti oli jotain aika kermaa. Jokunen juttu jäi kyllä vähän hämärän peittoon ja jos joku sen täältä on jo nähnyt niin voisi varmaan vähän tuota yrittää selittää.

    Eli seuraavaa spoileria EN suosittele avaamaan ellei ole jo leffaa nähnyt.

    Eli lähes lopussa kun Cobb vajoaa yksin vielä yhden syvemmälle asteelle uneen(vai siis Saiton alitajuntaan?) ja paikkana on sama, jota alussa näytettiin, niin oliko se vanha mies Saito? jos oli niin miksi hän oli jo vanha mies? ja miten Cobb sai aikaiseksi potkun, jolla pääsi suoraan takaisin todellisuuteen sinne lentokoneeseen ja vielä sai Saiton sinne mukaan elävänä? Huomasin että Cobb sanoi tälle miehelle samat sanat aikaisemmalla tasolla(jotain että nähdään taas nuorena tjsp) ja tämä mieshän kai tavoitteli asettakin juuri ennen kuin Cobb pamahti takaisin hereille lentokoneeseen.

    Älysin kyllä että jos tämä mies Cobbin ampui niin sehän olisi kai joutunut sinne Limboon ja kotiinpaluu olikin siis pelkkää satua.

    On kyllä melkoisen sopan Nolan keittänyt ja jos tosta nyt joku jotain älysi niin viitsisikö joku yrittää jotain pientä vinkkiä noista tapahtumista antaa.
     
  5. Jakkis

    Jakkis Guest Guest

    Liittynyt:
    30.10.2004
    Viestejä:
    770
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyseessähän oli siis se limbo missä Cobb oli viettänyt aikaisemmin 50 vuotta siinä ajassa vaimonsa kanssa, mutta todellisuudessa aikaa ei ollut kulunut lähes ollenkaan, koska aika reaalimaailmassa kului huomattavasti hitaammin. Tästähän he puhuivatkin yhdessä vaiheessa elokuvaa. Se miksi Saito oli jo vanha pappa johtui siitä, koska hän oli viettänyt limbossa kauan aikaa ja oli tullut yksinäiseksi ja katkeraksi, kuten siihenkin sanontaan viitattiin aikaisemmin elokuvassa.

    Lopussa Cobb siis ampui Saiton, jotta hän kuolisi limbossa ja täten palaisi takaisin 'todellisuuteen'. Sen takia molemmat heräsivät lopulta lentokoneesta.

    Se miten leffa loppui ja jätti tulkittavaksi, että mikä taas oli lopulta totta vai ei niin jäi itsellekkin vähän hämärän peittoon. Veikkaan, että Cobb ei ikinä palannut sieltä vaan jäi omaan tilaansa.
     
  6. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Mitä ikinä sitten tarkoittaa "paras tällä hetkellä oleva"?

    Memento on loistava elokuva, Prestige ei ihan pärjää ja The Dark Knight yrittää niin hitosti mätkähtääkseen naamalleen kompastuttuaan omaan nokkeluuteensa.

    "Smoke, mirrors and AD/HD editing".
     
  7. ana198

    ana198 Guest Guest

    Liittynyt:
    14.12.2006
    Viestejä:
    2 735
    Saadut tykkäykset:
    0
    Siis se lopun hyrrähän oli vaan pikkuhämäys(ei näytetty että kaatui) mutta itse tulkitsin niin että kaikki meni juuri niinkuin sanottiin, jotain teorioita jengi on kehittänyt mutta yksikään ei ole vakuuttanut eikä tarvitsekkaan koska elokuva toimi juurikin sellaisenaan.
     
  8. Piikki

    Piikki Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.05.2004
    Viestejä:
    478
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itse en nyt ymmärrä, että miksi tähän pitäisi antaa jokin vedenpitävä kaikkien yleisesti hyväksymä teoria, että mitä siinä lopussa tapahtui. Kaikki saavat sellaisen lopun, kun oma mielikuvistus antaa.

    Itse ajattelin asian niin, että kerran muksujen naamat näkyivät, rouvan kanssa tehtiin kovasti tiliä unimaailmassa ja hyrräkin keikahteli muistaakseni paljon enemmän kuin unimaailmassa, oli loppu porukan suunnitteleman mukainen. Tuli muuten aika vahvasti mieleen Sopranosin loppu.

    Leffahan oli todella hyvä, ellei peräti loistava. Ainakin nyt olisi helppo antaa leffalle kourallisen Oskuja. Vaivaamaan jäi ainoastaan
    täälläkin useasti mainittu "talvisota". Myös jälkikäteen ajatellen tuolla talvisodassa tuota maailmaa olisi voinut muokata enemmänkin, tätä korttia olisi suonut nähtävän enemmän oikeastaan koko leffan aikana.

    Kaikenkaikkiaan hieno kokemus!
     
  9. Kylooni

    Kylooni Guest Guest

    Liittynyt:
    26.04.2006
    Viestejä:
    221
    Saadut tykkäykset:
    0
    Pidin melkoisen paljon näkemästäni. Tekisi mieli sanoa, että tässä on vuoden 2010 paras elokuva (varsinkin kun katsoo tämän vuoden tulevaa lineuppia). Ideahan tuossa on originaali eikä mikään jatko-osa tai remake tai rinnakkaiseen todellisuuteen sijoittuva semijatko-osa sarjasta x jossa vierailee y ja z hahmot. Idealtaan elokuva oli vähintäänkin mielenkiintoinen, eikä tuon kesto (liki 2h30min) päässyt missään vaiheessa pitkästyttämään. Väittäisin että toisinaan mentiin "turhan" vauhdikkaasti paikasta toiseen. En rupea referoimaan aikaisempien käyttäjien postauksia, mutta helvetin hieno teos on kyseessä.

    Vahvat 4½/5.
     
  10. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Niin, eikös sen unimaailman pitänyt jollain tapaa heijastella unen näkijän hereillä ollessa näkemiä asioita, eli tuosta "talvisodasta" minä ainakin päättelin että nukkuja oli joskus nähnyt pari Bond-leffaa... olettaisin tämän olevan ihan tarkoituksellista. Mutta todellakin kaikki tapahtumat huomioiden olisin odottanut että olisivat tehneet jotain hätä-muokkauksia sinne unimaailmoihin pahoista paikoista selvitäkseen. Unen logiikallahan se olisi ollut ihan mahdollista, piirtää äkkiä seinään uusi ovi esimerkiksi.
     
  11. Backbone

    Backbone Uusi jäsen

    Liittynyt:
    23.05.2006
    Viestejä:
    369
    Saadut tykkäykset:
    0
    Lappeenrannan Kino-Aulassa ei ilmeisesti eilen haluttu häiritä naapureita tai herättää nukkuvia lapsia. Voluumit oli niin hiljaisella, että ilman tekstejä ei olisi saanut selvää mitä henkilöt sanovat. Jonkin verran söi tunnelmaa tälläisen elokuvan kanssa.

    Onhan tuo Nolan ilman fanilasejakin varsin nerokas ihminen. Aivan upeasti rakennettu elokuvamaailma. Jännää kuinka alussa meni kaikki aivan täysin ohi, mutta sitten leffa alkoi hiljalleen avautumaan ja asioista rupesi saamaan kiinni. Ei tämä ihan niin sekava ollut, kun olisi voinut odottaa.

    En tiedä hämäsikö teatterin onneton kuvanlaatu, mutta tehosteet olivat järkyttävän upeita. Parasta oli, etteivät ne näyttäneet ollenkaan CGI:ltä, vaan puskivat erittäin realistisen näköisenä päälle. Meno oli välillä suorastaan henkeäsalpaavan eeppistä.

    Nuo muutamat toimintakohtaukset olivat erittäin tyylikkäitä, mutta jotenkin niiden aikana meinasi pieni tylsyys iskeä. Onneksi "mättöä" ei ollut tuon enempää.

    Ei nyt keksi muuta sanottavaa... Vähänkö tämä tulee katseltua monta kertaa uudestaan.

    Kohtuullisen kovaa tavaraa olleet Leon 2000-luvun elokuvat. Hieno mies hänkin!
     
  12. prisoner

    prisoner Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.03.2003
    Viestejä:
    382
    Saadut tykkäykset:
    6
  13. JC1954

    JC1954 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.10.2009
    Viestejä:
    62
    Saadut tykkäykset:
    6
    Tuli eilen katsottua kyseinen leffa. Meni itsellä kaikkien aikojen Top5 leffojen joukkoon. Kyllä tämä kannattaa käydä katsomassa. Varmasti yksi vuoden 2010 parhaista leffoista. :naminami:

    Siinä vaiheessa elokuvaa, kun paku alkoi pyöriä rinnettä alas ja alemman unitason fysiikka alkoi hotellissa pyöriä, nousi iso hymy itsellä kasvoille elokuvan puhtaasta nerokkuudesta johtuen. :thumbsup:

    Itseäni jäi ihmetyttämään seuraava: Siinä vaiheessa kun Saitoa ammuttiin ensimmäisellä tasolla ja kaikki panikoivat mitä nyt tehdään, niin hehän olisivat voineet viskata hänet kylmästi jostain katolta alas herättääkseen hänet? Huomasiko kukaan muu katsojista tätä mahdollisuutta, vai menikö joku asia ohi minulta miksi niin ei sitten olisi voinut tai saanut tehdä? Ampuminenhan oli pois luettua sen normaalia syvemmän unitilan takia...
     
  14. mr.hat

    mr.hat Guest Guest

    Liittynyt:
    18.01.2005
    Viestejä:
    754
    Saadut tykkäykset:
    0

    Herätyspotku piti aina suorittaa ylemmällä tasolla, kuin missä oltiin. Eli herätyspotku ensimmäisen tason unimaailmasta olisi ollut pakko antaa lentokoneessa eli "reaalimaailmassa".
     
    Viimeksi muokattu: 25.07.2010
  15. monkeyalert

    monkeyalert Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.01.2005
    Viestejä:
    436
    Saadut tykkäykset:
    1
    Tähän mennessä kesän paras pätkä. Itse tykkäsin kovasti. Nolan ei petä.

    Itselleni meni jotenkin ohi se miksi sieltä linnaketasolta piti mennä vielä syvemmälle? Mitä Fischerille tarvitsi vielä 'vakuuttaa'? Eikö se holvi, missä se ukkonsa teki kuolemaa ollut juuri linnaketasolla? Jotenkin unimaailman mahdollisuuksia olisi suonut vielä käytettävän enemmän, esim. arkkitehdit (kuka kulloinkin oli) olisivat voineet 'lennossa' muuttaa maailmaa (uhrin huomaamatta) etc. Hyvä leffa silti ja hienosti juonen suomia mahdollisuuksia käytettiinkin. Itse tulkitsin myös lopun, niin että hyrrä kaatuisi (tai ainakin jossain vaiheessa oltiin 'reaalimaailmassa' kun se kaatui Cobbin odottaessa aseen kanssa leffan alkuvaiheilla).

    4,5/5
     
  16. KenSu

    KenSu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.09.2005
    Viestejä:
    872
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kelvollinen pätkä mutta 30-45 minuuttia turhaa rymistelyä ja efektejä pois, niin niiden takaa olisi päässyt ihan fiksu ja hyvin toimiva tarina esiin. Harmi, että Hollywood-leffoissa pitää olla nykyisin niin pirusti actionia, vaikka tähän olisi sopinut paljon paremmin rauhallisempi kehittely. No, onhan se penkkien täristely ihan mukavaa sekin...

    Ehkä 3,5.

    Prestige ja Insomnia on parhaat Nolanin leffat edelleen.
     
  17. Jakkis

    Jakkis Guest Guest

    Liittynyt:
    30.10.2004
    Viestejä:
    770
    Saadut tykkäykset:
    0
    Koska Fischer kuoli siinä tasolla ja joutui limboon, mistä Cobb joutui hakemaan hänet pois
     
  18. Eastwood1

    Eastwood1 You brought two too many. Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.12.2003
    Viestejä:
    1 875
    Saadut tykkäykset:
    1
    Jooh. Lyhyestä virsi kaunis. Täytti odotukset, mutta ei ylittänyt. Pitäisi melkein käydä uudestaan katsomassa, jos avautuisi paremmin.
     
  19. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    Juuri tämä on ainoa oma nipotuksen aiheeni. Uniarkkitehdin koulutusvaiheessa tämän mahdollisuuden etujen ja riskien käsittelyyn uhrattiin ihan kohtalaisesti aikaa ... ja sitten mitään ei tapahtunutkaan.
     
  20. tsinivuo

    tsinivuo Guest Guest

    Liittynyt:
    23.03.2002
    Viestejä:
    3 907
    Saadut tykkäykset:
    1
    Täällä ainakin trailereista tulee Matrix joka kerta mieleen. Mikä ei pitäisi olla paha asia, eihän? Nimim: Batmaneihin pettynyt, mutta pitää Mementosta.