Reilun kymmenen hengen porukalla suuntaamme etelänaapuriin radioharrastajien kesäleirille. Edellisen kerran sattui juhannukselle vuonna 2004, silloin kävimme Saarenmaalla.
Ensimmäinen Juhannus kymmeneen vuoteen kun ei tule vietettyä mökillä. Tällä kertaa suuntana siis sama kuin TPAT:lla, eli Lontoo ja Pearl Jam.
Pari lohta savustetaan, uusia perunoita, hyvää salaattia, mansikka-britakakku, saunaa, makkaraa, ehkä vähän ilojuomia ja tietenkin meren äärellä...
Jos huomenna piipahtas anoppilassa moikkaamassa timanttihääpäivän sankareita ja sit illaksi kotiin grillaileen :naminami:
Perjantaina olis aamuvuoro 07-19, sitten pääsee kotia grillaamaan ja ottamaan ehkä yhden pullon olutta. Ruokalistalla olis Sulatejuustolla töytettyjä ja pekoniin käärittyjä sieniä, pihviä, maissia ja makkaraa:king: Lauantaina ja sunnuntaina onkin sitten taan yövuorot 19-07, sitten pääseekin pitämään ekan osan kesälomasta:king::king::king: Elokuun alussa onkin sitten toinen osa lomasta:king::king::king:, kumpa säät suosis. Hyvät juhannukset kaikille, osa on jo tosin jo varmaan aloittanut juhannuksen vieton ja osa on varmaan jo sammunut
Plazalla. Valitettavan hiljaista vain on alueilla.. Chattiinkaan ei pääse kun en tiedä salasanaani. (Chat ei osaa käyttää tallennettua salasanaa, olen kirjautuneena tälläkin hetkellä, mutta chattiin pääsy vaatisi uuden kirjautumisen.) Pitänee sitten vain kerrata vanhoja threadeja.
Loimaalta Tahkolle - 6h automatka. Ja minä olen kuski -.- Mut ei siinä mitään. Naapurit on mukavia ja keitto maistuu:thumbsup:
Mikä selain sulla on käytössä? Firefox? Työkalut -> Asetukset -> Turvallisuus -> Tallennetut salasanat Salasanan palautus sähköpostiin?
Tuollainen toiminto!? Taidanpa poistaa kaikki tallennetut salasanat ja alkaa kuljettaa niitä paperilapulla vaikka kalenterin välissä. Olisi jopa huomattavasti turvallisempaa kuin tuollainen selkokielinen lista palveluiden nimillä ja osoitteilla varustettuna..
Tiedossa välikaljan nautintaa maaseudulla ulkotiloissa, säästä riippuen todennäköisesti b-luokan elokuvien katselua erään ex-navetan vintille aktiivikäytöstä poistetuista laitteista hätpikaa kyhätyssä "kotiteatterissa" (vanha himmeähkö projektori ja dvd -formaatti, kauheaa... ), lihanpalojen kärvennystä sekä saunomista järven tuntumassa... Turvallista mutta kuitenkin hilpeää juhannusta kaikille plazalaisille! Toivottavasti ei sada montaa päivää putkeen...
Voit suojata ne salasanat käyttämällä ssmasta paikasta löytyvällä "käytä pääsalasanaa", suojauksen tasosta en tiedä.
Todellakin, ihan älytöntä mutta kaikissa yleisimmissä nettiselaimissa on oletuksena päällä toiminto joka tallentaa kaikki käyttäjätunnukset ja salasanat ja hoitaa palveluihin kirjautumisen automaattisesti (mikäli itse palvelu ei sitä jotenkin estä). Aina kun asentaa uuden/uudestaan selaimen pitää käydä asetuksista napsaisemassa pois tuo salasanojen muistaminen. Ärsyttävää ja pöyristyttävää. Mutta kai se sitten on niin että suurin osa ihmisistä haluaa sellaisen toiminnon niin sitä ei voi jättää ohjelmista pois? :hitme: Ai niin, on-topic: hyvää juhannusta kaikille...
Eikös Firefoxissa aina oletuksena kysytä tallennetaanko salasana? Sama koskee Operaa ja IE:ssä kysytään tuota muistamista vain kerran, kun käytön aloittaa. ja on-topic juhannukset
Ei siinä itse toiminnossa mitään, mutta miksi ne salasanat pitää välttämättä olla selkokielisenä näkyvillä? Noilla eväillä joku joka katsoo vaikkapa sähköpostisi salasanan, voi vaihtaa sen vaikka myöhemmin omalla koneellaan muuksi. Täysin eri asia, kuin jos sama henkilö pääsisi kerran lukemaan tallennetulla salasanalla postisi, tällöin henkilö ei kuitenkaan saa sanaa tietoonsa. Salasanan vaihtaminenkaan ei onnistu, ainakaan hotmailissa joka kysyy varmistukseksi salasanaa aina asetuksia muutettaessa, juuri tuon 'muista minut' toiminnon väärinkäytön estämiseksi. Pelkillä tallennetuilla salasanoilla tirkistely vaatisi myös eri palvelujen testailun, että yleensä selviäisi mihin palveluihin tunnukset on olemassa ja tallennettu. Tuosta löytyy nyt koko virtuaaliidentiteetti kertalaakista kuin tarjottimella uteliaalle 'kaverille' joka jää minuutiksi koneelle ilman valvontaa. Et kuitenkaan tyylillesi uskollisena jaksanut tuon pidemmälle asiaa pohtia, saatika lukea viestiäni kunnolla, vaan piti ihan suorilta alkaa vittuilemaan sekalaisia ja asiaan liittymättömiä.
Kukas sinulle vittuili? Edellinen puhuja oli kanssasi samaa mieltä! Ehkei kannattaisi roikkua forumeilla kaljoissa, kun ymmärryskyky on heikentynyt (tämä on vittuilua, vaikkakin siis tässä tapauksessa ihan huumorimiellellä esimerkkinä tähän pykätty ).