Jalkapallon pelaajilla ei yleisesti ottaen taida olla kovin vankka usko itseensä ja omiin kykyihinsä. Jos nyt verrataan vaikka jääkiekon, koripallon ja jalkapallon pelaajia toisiinsa, niin toki jokaisessa lajissa rikkeitä tehdään ja pyritään vippaskonsteja tekemään huomaamattomasti. Toisaalta vain jalkapallossa näemme näitä armotta kamppaamisia sekä puhtaasti kintuille vetämisiä. Ainakin minulle se kintuille vetäminen ja filmaaminen kertoo sen tehneestä pelaajasta, että hän tiedostaa, että on huonompi pelaaja kuin uhrinsa ja sen takia kokee, ettei voi muuta tehdä kuin rikkoa ja huijata. Tämä on sangen omituinen asenne urheilijalta. Jääkiekossa häiritään mailalla, toisinaan aika rajustikin, mutta ei siellä joka toiseen tilanteeseen mennä hakkaamaan vastustajan jalkoja alta mailalla. Koripallossa taas parhaat pelaajat usein niitä, jotka osaavat myös sääntöjen rikkomisen näkymättömästi. Tästä hyvä esimerkki on vaikka Michael Jordanin kaksi viimeistä pistettä Chicago Bullsin pelaajana: hän tönäisi vastustajan tieltään pois ja kumoon pienellä näkymättömällä liikkeellä ja heitti avoimesta paikasta korin. Vain jalkapallossa rikotaan edes pyrkimättä sitä peittämään (toki paidasta repimiset yleensä pyritään peittämään) ja vaikka vippaskonsteja muissa lajeissa harrastetaan, niin vain jalkapallossa nähdään näitä filmaamisia, joissa aikuiset miljoonia tienaavat ihmiset heittäytyvät nurmen pintaan pyörimään ilman, että kukaan heihin on edes koskenut. Ilmeisesti tuo oikeutetaan sitten sillä, että jalkapallon pelaajat ovat niin "intohimoisia". :hitme: Jääkiekossa ja koripallossa tuo rikkominen ja filmaaminen on usein osa strategiaa: taklaaminen ja häirintä jääkiekossa on vähän sama kuin koripallossa screenin teko; osa taktiikkaa, jolla vapautetaan pelaajia ja tehdään tilaa. Jalkapallossa tuo ei voi sinänsä olla osa taktiikkaa, koska noissa tilanteissa peli vihelletään usein poikki.
Etkö yhtään ihmettele, miksi nuo miljoonia tienaavat pelurit vetelevät niin paljon yli maalin ihan selkeistä paikoista? Jo 8-vuotias EtP varmasti heilutteli pihapeleissä verkkoja paljon suuremmalla osumaprosentilla. Tukijalkaa oikeaan asentoon, siitä se lähtee...
Puhdas urheilu forevör! Jalkapallossa rikotaan ja huijataan, mutta lätkässä ja koriksessa käytetään vaan huomaamattomia vippaskonsteja. Oot kyllä hauska kaveri. Ja sama jatkuu: Mutta tämä on kyllä kaikkein paras: Ilmeisesti korista olet ihan pelannutkin, mutta ainakin futis taitaa olla tuttu vain sohvan pohjalta arvokisoja seuraten? Poimitaan vielä tämä yksi hupaisa virke: Mitä mahdat tarkoittaa tilanteella? Kaksinkamppailua? Jalkapallo-ottelussa tapahtuu yleensä 20-40 rikettä, joista mutu-arviolla noin puolet tapahtuu jaloilla pelatessa ja toinen puolisko on pääpallotilanteita, käsikosketuksia yms. Noista 10-20 tilanteesta edelleenkin mutulla vedettynä noin puolet on täysin vaarattomia ja vahingossa syntyneitä kolhuja. Lopuista 5-10 tilanteesta suurin osa on myöhästyneitä taklauksia, jotka yleensä johtuvat väärästä ajoituksesta, joka taas voi johtua esim. alun liiasta latauksesta, lopun väsymyksestä tai sitten turhautumisesta. Peliä kohti tapahtuu keskimäärin ehkä maksimissaan yksi turhautumisesta johtuva ylilyönti, josta näkee suoraan, että tarkoitus on vain tulla jaloille. Yksikin on varmaan arviona aivan ylikanttiin. Filmaamisesta sinänsä olen samaa mieltä, eikä se kuulu jalkapalloon pelinä tai urheiluna. "Voitto hinnalla millä hyvänsä" -mentaliteetti vain tuo mukanaan lieveilmiöitä, kuten filmaamisen, ajanpeluun yms. PS. Kyseinen Keita vs. Kaká tilanne oli tosiaan Keitan osalta hölmösti tehnyt. Vaikka Norsut olivat jo kaventaneet, ei heillä ollut tuossa vaiheessa enää realistisia toiveita tasoituksesta, mutta Keita tuskin ajatteli näin, vaan yritti saada oman joukkueen pelaamaan lopun ylivoimalla. Tyhmä on tyhmä vaikka pelaisi jalkapalloa.
Kyllähän minä jalkapalloakin olen natiaisena pelannut ja kyllä minäkin vetelin maalin edestä yli ja ohi. En tiedä mitä yrität tuolla sanoa (onko tässä sama pointti kuin tosi-TV -ohjelmien käsikirjoituksessa ), mutta eiköhän nuo ohipotkaisut johdu ihan siitä, että on hyvin vaikea samalla kertaa laittaa voimaa, tarkkuutta ja kierrettä palloon raajalla, jonka motoriikka ei ole käden veroinen. I've said it before and I'll say it again... Olisi kiva kuulla niitä perusteluja eikä vain kuivasti todeta, että "taas se EtP höpäjää". Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että jääkiekossa ja koripallossa kovia otteita käytetään paljon selkeämmin taktisesti, kun taas jalkapallossa rajujen otteiden tarkoitus on yksinkertaisesti pysäyttää parempi pelaaja raa'alla tavalla. Toki suuri osa näistä on myöhästyneitä taklauksia kuten sanoit, mutta kumma kyllä niissäkin kovin usein mennään nappulat edellä suoraan toisen kintuille -- en tiennytkään, että pallo otetaan haltuun futiskenkien pohjilla. Ei koripallo eikä varsinkaan jääkiekko mitään puhdasta urheilua ole, mutta en mielestäni kärjistä liikaa, jos sanon, että vain jalkapallossa jokaisessa ottelussa useita kertoja pyritään aiheuttamaan vastustajalla kipua. Ei minulla jalkapalloa vastaan mitään sinänsä ole, mutta tuo "nappulat edellä kintuille" on vain aikamoinen varjopuoli ko. lajissa mitä tulee näihin ammattilaisiin. Tietenkin kun omaan jonkinlaista urheilijanvikaakin, niin en oikein voi ymmärtää miljoonian tienaavan ammattilaisen ajatusmaailmaa: "en pysty pysäyttämään tuota kaveria puhtain keinoin, joten samahan se on vetää nappulat edellä kintuille". Jääkiekossakin ne rangaistukset usein tulevat liiallisesta häirinnästä: harvoin siellä pyritään vastustaja laittamaan kumoon kivusta huutamaan.
Ne perustelut, ne perustelut? No tutkitaanpa asiaa jälleen EtP:n niin kiehtovan logiikan kautta. Mihin ne filmaamiset jalkapallossa perustavat? Siis ne filmaamiset, joissa pelaaja saattaa hypätä nurmen pintaan "pyörimään kivusta", vaikkei häntä kukaan ole edes koskettanut. Tämä perustuu totta kai siihen, että jalkapallossa tulee usein tilanteita, joissa rikotaan niin, että vastustaja hyppää siihen nurmelle huutamaan tuskasta ihan aidosti. Kyse on niin arkipäiväisestä asiasta, että tällä tavalla filmaaminen ei tunnu ylilyönniltä. Tästä voimme siis päätellä, että jalkapallossa ne nurmella tuskasta karjumiset ovat arkipäivää ja että on melkoisen naiivia ajatella, että aina olisi kyseessä vain vastustajan "vahinko". Jos jääkiekossa, niin fyysinen laji kuin se onkin, pelaaja vastustajan hipaisusta jäisi useita kertoja jäälle makaamaan pidellen kasvojaan, niin erotuomarit antaisivat todennäköisesti tällä pelaajalle sen rangaistuksen eivätkä edes katsoisi vastustajan suuntaan.
Kyllä väitteen "en mielestäni kärjistä liikaa, jos sanon, että vain jalkapallossa jokaisessa ottelussa useita kertoja pyritään aiheuttamaan vastustajalla kipua" esittäjän pitäisi ihan itse esittää perustelunsa. Varsinkin, kun olen edelleen täysin varma, ettet ole itse koskaan lajia harrastanut tai seurannut muuta kuin MM- ja EM-kisoja ja mahdollisesti Mestareiden liigaa. Filmaamisesta sen verran, että syypää on osittain kattojärjestö FIFA, joka aika ajoin tuo erilaisia tuomareiden työskentelyyn liittyviä teemoja. Näitä ovat olleet mm. ajanpeluu, paidasta repiminen ja käsien käyttö hartiaseudun korkeudella tai korkeammalla. Tuomareiden on käsketty huomioida nämä rikkeet erityisen ankarasti. Seurauksena, sen sijaan että kyseiset rikkeet olisivat merkittävästi vähentyneet, on ollut näiden rikkeiden kohteeksi joutumisen törkeä korostaminen. Filmaamista on yritetty ottaa myös teemaksi ja esim. MM-kisoissa 2002 Italia kärsi tästä Totin saatua aiheetta toisen keltaisen jatko-ottelussa Etelä-Koreaa vastaan tuomarin tulkittua hänen filmanneen. Mutta näitä näissäkin kisoissa nähtyjä oksettavia filmauksia ei voi puolustella mitenkään muuten kuin että kilpaurheilussa "The end justifies the mean" (EtP:n mieliksi englanniksi).
Ensinnäkin Etp:n pitempi tilitys jalkapallon luonteesta oli niin hölmö että en viitsinyt sitä alkaa edes kommentoimaan, mutta tämä keskustelutyyli jossa ensin itse esitetään täysin päätön väite, ja kun joku esittää päinvastaisen näkemyksen niin sen sijaan että aletaan perustelemaan omaa väitettä jotenkin niin pyydetäänkin vastaväittäjää esittämään perusteluita on jo omaa luokkaansa. Oletko sinä Etp tosiaan itse ikinä pelannut jalkapalloa? Näin 10 vuotta itse pelanneena ja 20 vuotta lajia seuranneena en ole havainnut tuota ilmiötä että jalkapallo-otteluissa pyritään tietoisesti aiheuttamaan kipua vastustajalle.
Ala- ja yläasteikäisenä pelasin porukan mukana ja näin myöhemmin tosiaan olen seurannut lajia lähinnä näiden arvoturnausten ja Mestareiden Liigan muodossa. Eihän tuo kivun aiheuttaminen toki lajin yleisluonteeseen kuulu. Toisaalta sinulla ei ole kokemusta noista todellisista ammattilaisliigoista -- kuka nyt ehkä enemmän harrastetasolla viitsii alkaa kipua aiheuttamaan. En nyt sitä tässä ole ajanut takaa, että nämä isojen jalkopallomaiden ykkössarjoissa pelaavat ovat sadisteja, mutta näkeehän sen nyt jokainen omilla silmillään näissä otteluissa, että suuressa osassa näistä "pelaaja pyörii kivusta nurmella" tapauksista kivun aiheuttanut vastustaja ei ole edes koittanut palloa pyrkiä pelaamaan. Kieltämättä tästäkin on sinänsä outo väitellä siitä lähtökohdasta (joka jälleen kerran joillakin on), että oma mielipiteeni on mielisairaan mielipidettä muistuttava. Käsittääkseni jalkapallossa on iät ja ajat keskusteltu näistä "armotta nappulat edellä jalkoihin taklaamisista" yms. Esimerkiksi siinä Norsunluurannikko-Brasilia -ottelussa kahden nurmella pyörimiseen johtaneen tilanteen välillä taisi ehtiä olla jopa muutama sekunti.
Niin, ja yleisesti huippukilpaurheilussa muutenkin. Ja, maailmanlaajuisesti ajatellen, jalkapallon MM-kisoja ylemmäs ei voi kilpaurheilussa päästä, joten siellä kärjistyy sekä filmaaminen että kovat otteet.
No eniten itseä ihmetyttää tuo näkemys että vain jalkapallossa muka pyrittäisiin aiheuttamaan kipua ja esimerkiksi jääkiekossa muka sitten taas ei. Siis mitä varten siinä jääkiekossa sitten edes taklaillaan? Sitäkö varten että pelaaja horjahtaisi? Entäs ne jatkuvat poikittaiset selkään maalin edessä ja iskut käsivarsille? Noita tulee kymmeniä joka matsissa, huomattavasti enemmän kuin jalkapallossa sukille liukumisia. Kyllä niiden tarkoitus on vain jääkiekossa aiheuttaa tuskaa vastapelaajalle. En minä pysty näkemään niiden taustalla mitään jalompaa taktista merkitystä joka menisi kivun tuottamisen yläpuolella ja mitätöisi sen.
Minua kiinnostaa vain se millä tavalla en asiaa ymmärrä. Ilmeisesti tarvitaan joku korkeampi asiantuntijuus jalkapallossa, että armotta nilkoilla nappulat edellä taklaaminen sen kohdistumatta edes pallon suuntaan muuttuukin joksikin missä kyse ei ole vastustajan heikentämisestä fyysisin ottein.
No niin, ensiksikin puhut jokaisesta jalkapallo-ottelusta, kun oikeasti tarkoitat näkemiäsi TV-otteluita, joissa panos on valtava. Et siis oikeasti ymmärrä jalkapalloa, vaan samaistat kaiken jalkapallon samanlaiseksi kuin TV:stä näkemäsi. Hyvin läheistä sukua virheellesi on suomalaisen sarjajalkapallon morkkaaminen TV:stä nähtyjen Barcelonan pelien jälkeen. Katsotaan, jos iltapelin jälkeen jaksan analysoida enemmän.
Jääkiekossa taklaamalla tehdään esimerkiksi tilaa joukkuetovereille eli se on usein osa taktiikkaa. Jalkapallossa näin ei voida sanoa, koska useimmiten kaatumiseen johtaneet taklaukset pysäyttävät pelin (jolloin taklauksen hyöty taktiikan kannalta on nolla). Jääkiekossa se mailahäirintä (koukkiminen, selkään poikittaisella tökkiminen) on juuri häirintää: siinä koitetaan vaikeuttaa toisen suorittamista. Sen sijaan nappulat edellä taklaaminen nurmen pintaan ei ole häirintää vaan siinä pistetään loppu toisen pelaamiselle. Näissä on mielestäni vissi ero. Toki jääkiekko on väkivaltainen laji ja itse asiassa olisin tässä mielessä paljon mielummin jalkapalloilija kuin jääkiekkoilija. Kuten aiemmin totesin, niin ei minusta jalkapallon yleisluonteeseen se väkivaltaisuus kuulu -- kun taas se vastustan taklaaminen ja häirintä olennaisena osana jääkiekkoon kuuluu. Toisaalta juuri jalkapallon huipulla on sitten tämä varjopuoli mistä olen puhunut. Kaipa siellä panokset ovat sen verran kovat, että se yhdistettynä jalkapalloilun suosioon juuri "intohimoisissa maissa" on jotenkin tehnyt hyväksyttäväksi sen, että lähes poikkeuksetta joka ottelussa useampi kaveri huutaa kivusta nurmen pinnalla.
Toki alkuun jätin tarkentamatta mihin viittaan, mutta ennen tätä kommenttiasi käsittääkseni olin ehtinyt jo tarkentaa, että viittaan juuri mainitsemiisi "kovien panosten peleihin". En siis ihan suomalaista kolmosdivaria tarkoittanut.
Ymmärrätkö sinä nyt tämän sanoessasi sen että pystyisin tähän alle keräämään helposti yön aikana noin tuhat youtube-linkkiä jotka ovat jääkiekko-ottelusta ja jossa taklauksilla tai poikittaisilla mailoilla pyritään vain ja ainoastaan tuottamaan kipua vastustajalle? Laitampa nyt aluksi muutaman niin pääset miettimään asiaa uudestaan: http://www.youtube.com/watch?v=DnP18StCoHA http://www.youtube.com/watch?v=Fz9RE9RGrVY&feature=related http://www.youtube.com/watch?v=PNw8ZZT8tOU&feature=related
Ymmärrän kyllä ja käsittääkseni itse juuri pääsin sanomasta, että jääkiekko on yleisluonteeltaan väkivaltaisempaa. Toisaalta jalkapallossa napit edellä kintuille tulemisesta tuomitaan yleensä vapaapotku. Jääkiekossa taas vastaavanlaiset vastustajan satuttamiset aiheuttavat usein paitsi rangaistuksen niin myös kahta minuuttia kovemman tuomion. Voin olla väärässä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että poikittainen maailma selkään on kymmenen kertaa vähemmän kivuliaampaa kuin se, että syöksytään nappulakenkien pohjat edellä toisen kintuille. Kyllähän sitä itselläkin muistuu mieleen jalkapalloa pelatessa tilanne, jossa kumpikin tavoitteli palloa ja sääreni osui toisen jalkaan niin, että tämä tipahti nurmelle pyörimään ja huutamaan. Toisaalta tässä on kyse hieman eri asiasta kuin sitten siinä, että vastustajan pelatessa palloa (tai ei edes välttämättä sitäkään) liutaan takaapäin tai sivusta nappulapohjat edelle toisen kintuille jne.
Jaksan jatkaa nyt vielä sen verran että onko yllä oleva ymmärrettävä nyt niin että et ole enää sitä mieltä että jalkapallossa aiheutetaan tahallaan kipua joka ottelussa mutta jääkiekossa taas ei?