Jokos se Timpe on vapaalla jalalla? Ei ole miehestä mitään kuulunut vähään aikaan. Tosin eipä ole KissFM:ää tullut kuunneltua sitten 90-luvun...
Wikipedia kertoo: "Salonen vapautui vankilasta huhtikuussa 2008 ja Image- ja 7päivää-lehdet kertovat huhtikuussa 2008 Salosen toimivan muun muassa netissä soivassa KLF-radiossa"
Hieman aiheeseen liittyen: SIG-yhtyeen keulakuva Matti Inkinen on vahingossa ottanut internetistä lapsipornoa ja jakanut sitä eteenpäin. Juttu Iltalehdestä.
Thaimaassa ne nettiyhteydet toimivat vähän huonosti ja mukana tulee ei-toivottua materiaalia. Gary Glitter taisi olla liikkeellä samoilla selityksillä.
On totta, että vahingossa voi saada vaikka nyyssileecherillä vaikka mitä sontaa koneelle. Eri asia on sitten, että miten poliisit osaavat niitä vahingossa koneelletulleita tiedostoja etsiä, tai saavat syyn niitä "vahingossa" sinne tulleita tiedostoja etsiä.
Niin... Minulla on niinkin kuvottava mielipide kuin se, että jos Timpe ei tiennyt näiden tyttöjen olevan alaikäisiä (mitä hän siis väitti ja mikä on hyvin mahdollista ottaen huomioon jo senkin missä paikassa hän nämä tytöt tapasi), niin minusta miestä ei pitäisi surutta tuomita hirviöksi ja pedofiiliksi. Olen minä kyllä hirveä ihminen. Mitä sinä JTX et näytä ymmärtävän on se, että jos mielestäni jossain tapauksessa myös uhrilla on tietynlainen vastuu (kuten vaikkapa sillä raiskatulla miehellä), niin se ei tarkoita sitä, että uhri ansaitsi tulla raiskatuksi tai että hän on siihen syypää. Et myöskään näytä ymmärtävän sitä, että jokainen uutiskynnyksen ylittänyt mahdollinen seksirikos ei tarkoita automaattisesti sitä, että tekijä on pedofiili ja/tai hirviö. Totta kai selvissä tapauksissa näin on, mutta usko tai älä, niin on myös tapauksia, joissapa vaikka täysikäinen mies on harrastanut seksiä alaikäisen naisen kanssa luullen tätä täysikäiseksi (enkä viittaa itseeni jos seuraava vääristyksesi koski sitä) -- eikö tämä ole hyvin mahdollista ottaen huomioon nykyajan pika-aikuistumisen sekä sen faktan, että alaikäisiä päästetään baareihin ja kemuihin? Minusta tämä mies ei ole silloin hirviö tai pedofiili. Jos edustat sitä mentaliteettia, että kaikki syytteen saaneet ovat samaa massaa, jotka kaikki pitäisi lukita tai lahdata, niin säälin sinua. Kunnioitan toki mielipidettäsi, mutta itse haluan elää avarakatseisemmin. Jos sinusta tämä tarkoittaa sitä, että jollain tavalla hyväksyn rikollisen käyttäymisen tai vastaavasti vähättelen uhrien kokemaa kauhua, niin elä siinä ajatusmaailmassa ihan rauhassa. Eiköhän jokainen ole sinusta ja wickermanista muodostanut jo mielipiteensä ottaen varsinkin huomioon nämä jatkuvat provoilut ja henkilökohtaisuuksiin menemiset. Se myös kertoo varsin paljon teistä kahdesta, että ette omia mielipiteitänne juuri koskaan tunnu latelevan. Provokommentteja teiltä kyllä tulee, mutta se oma mielipide uupuu. Eikö teistä ole muuhun kuin olemaan loukkaavia?
Harva timpeä pedofiiliksi tuomitsi, oikeus vielä vähemmän. Pedofilia kun tarkoittaa kiinnostusta lapsiin, joilla ei vielä ole ollut murrosikää. Joten ei timpe pedofiili ole, mutta ansaitsi tuomionsa alaikäisiin sekaantumisesta.
On tullut lueskeltua ruotsalaisen rikospaikkatutkijan Otto Wendelin omaelämänkertaa ja päällimmäisenä siitä on mieleen jäänyt se, että rikolliset lähestulkoon aina pyrkivät kaunistelemaan tekoaan ts. valehtelevat saadakseen lievemmän tuomion.
Totta kai näin on, mutta edelleen eikö moinen skenaario ole silti mahdollista. Päästetäänhän alaikäisiäkin baareihin. Olen esittänyt monta kertaa sen kysymyksen Plazalla, että kuka näistä meidän besserwissereistä on koskaan kysynyt baarissa (mikäli Plazalta löytyy nyt niitä, jotka harrastavat tai ovat harrastaneet yöseuran hakemista tai edes iskemistä) keneltäkään naiselta ikää. Vastauksia on tullut tasan nolla kappaletta, ja ilmeisistä syistä. Sitä vaan oletetaan, että kaikki ovat totta kai täysikäisiä. Ihminen on erehtyväinen ja jos tilanteessa on seksuaalisesti halukas alaikäinen nainen ja täysikäinen mies, joka luulee tätä naista myös täysikäiseksi, niin lopputulos on teknisesti laiton mutta moraalisesti vailla tahroja. Kyllähän tuollainen pahimmassa tapauksessa viedään oikeuteen, mutta enpä ainakaan itse lähtisi tällaisen miehen elämää pilaamaan.
Kyllähän Elvarin pointin pystyy tästä näkemään, mutta toisaalta Timpe on / oli ukkomies ja sekaantui itseään (selvästi?) nuorempaan seuraan. Eli koko episodi olisi pitänyt jäädä alkujaankin tapahtumatta, riippumatta uhrien ala- / täysi-ikäisyydestä. Mitäs muuten tapahtui Keskisen raiskaussyytteille? Kuivuiko kokoon ja paljastui rahastusyritykseksi vai "selvittiinkö asiasta sopimalla"? Kyllähän näitä kai joskus esiin pulpahtaa perättöminäkin. No minulla ei ole mitään sitä vastaan jos hra Ohjaaja ja muut pedofiilit pääsevät valtion täyshoitoon nauttimaan anukseen laukeamisista....
"She was fifteen years old, going on thirty-five, Doc, and she told me she was eighteen, she was very willing, I practically had to take to sewing my pants shut. Between you and me, uh, she might have been fifteen, but when you get that little red beaver right up there in front of you, I don't think it's crazy at all and I don't think you do either. No man alive could resist that" R.P. McMurphy
Timpe yli laidan: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010052411719779_uu.shtml Vissiin alkaa miehen julkisuusarvo laskea kun pitää tällaisia temppuja tehdä. Menisi nyt vaikka Takiaisen kanssa kihloihin tai jotain...
Timpe on jälleen otsikoissa. Ties millainen ura tästä vielä kehittyy..?? Linkki uutiseen: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2255460