Ei välttämättä. Esim. mahdolliset ja välillä eteen tulevat kriisitilanteet. Ja usein muutenkin kannattaa sulkea pois mielestä osa todellisuudesta. Tätähän tapahtuu automaattisestikin. Nuoruuteen tyypillisesti kuuluvaa ideaaliajattelua imo. Vapauttavasta...Hassu ajattelutapa. Kuvannee toki hyvin uskonasioihin liittyvää pakon kulttuuria tms. Eli jos alkaisitkin yhtäkkiä uskoa, se olisi sinulle raskas juttu - miksi? Mitä väliä sillä sitten on onko oikeassa vai väärässä tai siis miksi ehtiä? Mitä sinä juokset karkuun jos ei kerran ole mitään muuta?
Hienosti taas luettu ihan omalla tavalla... Ja tietenkin lause kerrallaan, kokonaisuudesta viis. Tällä kertaa taisit sentään siteerata kokonaisia lauseita, kun joskus olet saman lauseenkin pätkinyt osiin. No, taitaapa taas kyse ollakin minun huonosta itseilmaisustani. Sinähän kuitenkin olet oikeassa aina.
Saatan tietysti olla väärässä mutta otaksuisin uskoon tulemisen aiheuttavan kaikenlaista stressiä siitä elääkö Jumalan haluamalla tavalla ja pääseekö taivaaseen jne. Homma on kuitenkin niin että minä EN VOI TULLA USKOON koska järkeni estää sen ellei sitten itse Jumala hyppää silmieni eteen esittämään ihmeitä jolloin todistusaineisto muuttuu ratkaisevasti. En minä mitään karkuun juokse. Haluan vaan että vaikutan yhteiskunnassa positiivisella tavalla tieteellistä maailmankuvaa edistäen koska uskon sen auttavan tuleviakin sukupolvia eniten. Menneiden aikojen järkeen luottavien viisaiden ihmisten ansioista meidän ei tarvitse pelätä noitaroviolle joutumista. Hyvä juttu minusta.
Tuli tuossa selailtua erinäisiä ketjuja foorumeilla ja oli keskustelua elokuva ja tv-sarjojen hahmoista jotka ovat ateisteja tai agnostikkoja. Erityisesti siitä että miten heidät on kuvattu. Lähes poikkeuksetta hahmoille se ateismi on jonkinlainen puute tai jonkun kriisin takia tullut selvästi negatiivinen osa elämää. Ehkä ainoa poikkeus jota tähän keksin äkkiä on The Contact elokuvan Eleanor Arroway (jota näytteli Jodie Foster, ateisti itsekin), joka tosin kärsi elokuvassa siitä ettei uskonut jumalaan. Voisiko olla että tämä viihdeteollisuudelta tullut kuva jumaliin uskomattomista henkilöistä jossain määrin vaikuttaa siihen miten uskovaiset meihin suhtautuu. Kun lukee vaikka CleverIndeedin kommentteja niin tuntuu välillä että hän kuvailee Gregory Housea(jota muuten myös näyttelee ateisti Hugh Laurie). Keksiikö joku muuten jonkun ateistin elokuvassa tai telkkarissa jolle se ateismi ei ole jonkinlainen negatiivinen asia?
Taidat olla hieman väärässä, sillä sen yhteisen tekijän olen uskovaisista (Pazzelle: en ole tavannut kaikki maailman uskovaisia, joten puhun vain osasta) huomannut, että kovin varmoja he tuntuvat olevan aina siitä, että juuri he pääsevät taivaasee ja että juuri he elävät kuten jumalaa vaatii ym.
Jaa. Richard Dawkins puhuu Jumalharha-kirjassaan siitä miten uskovaiset elävät pelkojen ja häpeän alla mutta eivät kehtaa kertoa siitä muille vaan väittävät uskon olevan kaikin puolin upea asia. Tiedä tuota sitten.
Kirkko on kautta aikain ollut pedofiilien Disneyland. Tällaista organisaatiota ei voi puolustella mitenkään. Samalla kun hehkutetaan että Jeesus(taruolento) on hyvä tyyppi ja pelastaa sinut, niin samalla raiskataan pikkulapsia. Vetypommi vatikaaniin ja kaikki papit oranssit haalarit päälle ja Guantanamoon.
En malta odottaa miten pazze onnistuu selittämään/vähättelemään tämän ja kääntämään koko jutun siten että usko on hyvä juttu. Ainakaan noille lapsille se ei ole ollut kovin hyvä juttu, vai? Löytääkö CleverIndeed tästä jonkun hopeareunuksen? Naiivius on hyvä juttu? Usko vaan kaikki mitä pappi sanoo? Joudut helvettiin jos kerrot siitä mitä tapahtui ja muuta mukavaa mitä nämä pedofiilit tuppaavat uhkailemaan. God works in mysterious ways(=An ad hoc hypothesis thrown up by Christians when confronted with intractable contradiction in their absurd belief system. It is nothing more than a veiled confession of ignorance from someone who will say anything rather than question or confront their beliefs. When arguing with a believer, hearing this usually means you've won the debate.) Urban dictionaryn erittäin osuva kuvaus. Joku voi perustella minulle minkälainen hyväntahtoinen jumala laittaa apumiehensä maapallolla joukolla lapsia ahdistelemaan?
Jos Jumala onkin olemassa niin hänet pitäisi passittaa mielisairaalaan. Maailmankaikkeus on minusta selvästi sen oloinen että se on vain olemassa, ilman syytä tai jonkin yliolennon suunnitelmia. Jos itse olisin Jumala niin loisin kyllä aivan erinäköisen maailman, huikean taideteoksen josta voisi olla ylpeä! En tällaista pimeää ja kylmää tyhjyyttä jossa pedofilia kukoistaa ainakin yhdellä planeetalla.
Luetaan näitä keskusteluja....ennemmin kuin tieten tahtoen vääristellään toisen sanomisia. Voisit pikkuhiljaa koittaa vaikka päättää kumpaa arvostelet: kirkon uskomuksia/tapoja vai niitä minun? Niin ja en tiedä hopeareunuksesta, mutta hyvä homma kaikissa näissä paljastumisissa on että estetään mahd. paljon tulevia tragedioita. Eihän se Jumala niitä laitakaan. Ihmisillä on vapaa tahto. Yksinkertaista.
Vuoden kyynikko valittakoon. Kapeaotsaisen yksinkertaistamisen riemuvoitto. Miten sinä muuten pärjäät, kun joudut päivittäin ilmeisesti valehtelemaan itsellesi tarkoitusta? Klassinen musa, Lucasin tuotanto, ja Dr. Who - vain eskapismia parhaimmillaan?
Vähän liian yksinkertaista. Jos kaikki paha mitä ihminen tekee lasketaan vapaan tahdon piikkiin, niin sitten sama pätee pakosta myös kaikkeen hyvään, jonka jälkeen Jumalallla ei ole enää mitään vaikuttamismahdollisuuksia eikä valtaa. Olemme päätyneet deistiseen luojajumalaan, joka ehkä on pannut kaiken alulle, mutta tämän jälkeen ei enää vaikuta maailman menoon millään lailla. Toki tuollaiseenkin Jumalaan voi uskoa, mutta voiko sellaista enää palvoa? Kristinuskon Jumalasta ei ainakaan ole enää kyse.
Nope, CleverIndeed. Teistä kahdesta, se joka valehtelee itselleen tarkoitusta on kyllä sinä, eikä 71db.
Tässä demonstroit jälleen kerran sitä hienoa tapaa kiertää kaikki kritiikit sopivasti aina määrittelemällä uudelleen sen miten joku jumala vaikuttaa tai on vaikuttamatta. Sinusta ilmeisesti joku jumala ei siis kontrolloi sitä mitä planeetalla tapahtuu? Miten tuo "pahuus" käsite sopii näihin ahdistelutapauksiin? Onko loogista että on olemassa hyväntahtoinen jumala jonka sanansaattajat tällä planeetalla kunnostautuvat pienien poikien ahdistelemisella eli siis varmaankin "pahuus"-mittarilla kaikkein alhaisinta puuhaa mitä voi kuvitella? En voi käsittää miten joku voi perustella tuon asian itselleen ja jatkaa sokeaa uskoaan siihen että on joku korkeampi hyväntahtoinen voima.
Ei varsinaisesti liity otsikon aiheeseen, eikä yllä käytävään skabaan, mutta koska en sopivampaa ketjua löytänyt, niin pistän tähän. Kysymys/pohdinta: Voiko sielu ajatella? Onko sielulla muistia tai näkökykyä? Onko sielullani sama/vastaava "persoona" kuin minulle? Mikäli ikääntymisen tai onnettomuuden seurauksena persoonani muuttuu, niin muuttuuko myös sieluni "persoona"? Vastaako sieluni myös tämän muuttuneen persoonan "synneistä"? Kun aivoni pikkuhiljaa tuhoutuvat, niin onko sieluni muistissa varmuuskopio kaikesta kokemastani? Uskotteko te (jotka uskotte) meidän persooniemme olemassa oloon kuoleman jälkeen vai kuoleeko persoona ruumiin mukana? Onko sillä väliä, mitä ajattelemme Jumalan olemassaolosta, mikäli kaiken päätteeksi meitä ei ole enään olemassa?
Hyvä pointti. Toki se hyväkin on ihmisen omasta(kin) tahdosta lähtevää. Kuten todettua, täällä toimivat hyvät voimat (Jumala) ja pahat. Kyllä Jumala vaikuttaa maailman menoon, mutta ilmeisesti tosiaan vain lähinnä ihmisten kautta. En nyt ymmärrä miksei "tuollaiseenkin" Jumalaan voi uskoa, se kun on vain realistisen maailmankuvan mukainen! En ole teologi enkä varmaan puhdasoppinen (mitä ikinä tarkoittaakaan) kristitty, mutta käsittääkseni siinä aika olennaista on Jeesuksen kautta rakentuva ihmis- ja Jumalakuva. Eli Jumalan toiminta ihmisten kautta. Palvomisesta taas en oikein tiedä mitä sillä tarkoitat. Onko se esim. palvomista että kunnioittaa vanhempiaan? Te loogikot aina "unohdatte", että Jumala on mystinen. Eikä näin ollen pysty selittymään aukottomasti pois tuontapaisilla ajatuskuvioilla. Perustotuudet kuitenkin lopulta ratkaisevat. Eli esim.: maailmassa on paljon hyvää -> tälle täytyy olla lähteensä. Paljon pahaakin: tämäkin tulee jostain. Jne.