Ei jumalauta. Sanoo mitä vain, niin aina pitää vääntää. Sovitaanko että et ala ainakaan minulle opettamaan verosuunnittelua tai muutenkaan antamaan talouteen liittyviä vinkkejä. Sinulla vain ei ole mitään annettavaa, ainakaan minulle tästä aiheesta. Hellcat79 perusteli mielestäni oikein hyvin, miksi tulee noin paljon takaisin.
Takaisin tulee yllättävän suuri summa, n. 1.100 euroa. Yleensä palautusta on tullut satanen tai pari. Tästä voitanee kiittää työnantajaa, joka kielsi ylitöiden teon viime vuonna, sekä osittain verottajaa, joka tavalliseen tapaansa odotti kirjoittajan tienaavan huomattavasti enemmän kuin todellisuudessa tienasin.
Palautuksia tulee reilusti ja tulee näköjään taas ensikin vuonna, kun lomautukset taas alkaa... Hieman olo, että pitäisikö tässä nyt bilettää vai ei. Viime kesä meni vituiksi, kun kassat pimitteli korvauksia 4kk. Meneeköhän tämäkin? :grr:
Kyllä se itsellä on muutakin kuin vain psykologista. Olkoonkin vaikka sitten niin etten osaa talouttani optimaalisesti hoitaa, mutta itse olen tarkoituksella aina nostanut hieman prosenttia tarvetta suuremmaksi, että saa jotain takaisin, koska se raha menee muuten vuoden mittaan ihan normaaliin elämiseen kun en ole kovin ahkera sukanvarteen laittaja. Näin tulee väkisin "säästettyä" ja voi ostaa sitten vaikkapa sen uuden television. Tulot on aina olleet niin pieniä, että sen ylimääräisen rahan sijoittaminen johonkin järkevämpään kuin lähes ilmaiseksi lainaksi valtiolle ei juuri olisi sen enempää tuottanut.
Ihmeellistä keskustelua tässä ketjussa. Verosuunnitteluhan on sitä onnistuneempaa mitä suuremmat mätkyt tulee. Ei tuossa veroprosentin säätämisessä ole mitään järkeä. Naurattaa aina ne kaverit jotka niitä jaksaa jopa muutellakin jälkikäteen.
Ok. Musta verosuunnittelu on sitä onnistuneempaa mitä vähemmän maksaa veroja. Miten transaktioita kirjataan, miten asioita arvostetaan ja millä nimikkeellä sitä rahaa firmasta nostetaan. Sitten mitä vähennyksiä pystyy, voi ja kehtaa hyödyntää ja missä määrin. Jos hyödynnettävät edut ja korvaukset käyttää 100% niin sillä pääsee jo pitkälle. Toinen ääripää on varmaan joku Pazzen "ajattelumalli"... Sitä kutsuttaneen joissain piireittä verotieteeksi?
Vähän reilut 900 palautusta. harmi, että ne tulevat vasta joskus puolen vuoden päästä... olisi kiva ostaa uusi miekka jo nyt...
Mätkyjä tuli muutama satanen, mutta kotitalousvähennysten jälkeen yhteensä taloudelle palautuksia n. 6500e Tulee tarpeeseen kun hoitovapaa alkaa syyskuussa.
Ei ihan mennyt prosentit kohdilleen, mutta 672 euroa ja sentit päälle tulee palautuksia. Taisi viime vuonna otettu asuntolaina aiheuttaa tämän "laskuvirheen".
639 tulossa takasin... pitää vielä pistää kotitalousvähennykset ja työmatkat tohon, niin eiköhän sitä taas olla mukavasti toista tonnia saamassa isin joululahjakassaan. -CB