Ikävä kyllä, postituksen kanssa saattaa tulla ongelmaa, jos tuolta henkilöltä kaiuttimet + jalat hankkisi. Asun Turussa, joten ei viitsi mistään Helsingistä asti lähteä kaiuttimia hakemaan. Oletteko sitä mieltä, että nuo tuovat eniten parannusta tähän musiikkijärjestelmään?
Kumpi noista on parempi? Toisessa hinta 500e ja toisessa 600e, kannattaako investoida 100e enemmän, että saa 52SE:t
Eihän toi ole matka eikä mikään. Minä asun Helsingissä ja käväisin hakemassa omat kaiuttimeni Jyväskylästä, kun sieltä löytyi sopivat (Dynaudio Focus-sarjaa) ja ennenkaikkea sopivasti. Käytettyjä en toisaalta ostaisi mistään tai keneltäkään näkemättä/kuulematta kaiuttimia ensin. Molemmat vaihtoehdot parantavat nykyistä settiäsi noin 10 000 000 kertaa enemmän kuin subbarin vaihto. Makuasioitahan nämä aina toki ovat mutta noilla hinnoilla minä ottaisin 52SE:n, joka on periaatteessa parempi noista kahdesta ja miellyttää minun korviani. Omat kokemukseni Excite-sarjasta ovat tosin aika vähäiset ja hyvät nekin varmasti ovat. 52SE, joka on noista myös fyysisesti isompi, hoitaa musiikkikäytössä bassopuolenkin ihan mallikkaasti. Tosin pienessä betonilaatikossa voi niiden basso-osasto olla jopa "liian hyvä".
Mitäs noi 52SE:t maksaa uutena? Tai on maksanut uutena? Onko mitään hajua. Mistä mahtaisi saada halvalla kaiutinjalustat - koska tuossa ei niitä tule mukana.
Ostan nuo 52SE:t. Nyt tarvii vain löytää jalustat niille, mistä kannattaisi lähteä etsimään jos halvalla haluaa löytää? Katsoo sitä subbarin vaihtoa sitten kun kaiuttimet ja jalustat hankittu. :thumbsup: EDIT: Vielä viimeinen kysymys. Ovatko nuo kaiuttimet nyt parhaat tässä hintaluokassa? Tuntuu, että kauhean moni genelecin kannalla, mutta niin, mitä olette mieltä.
Eivät ole. Ne ovat kohobassoiset kuminaongelma-generaattorit ilman kehittynyttä suuntainteknologiaa. Se että tanskan Kjell-putteri on lakannut ne 9 kertaa with pride ei muuta äänellistä faktaa.
Ennenkuin alat ottamaan suositteluja Maverickilta niin lukasepa hiukan hänen postaushistoriaansa. En sano etteivätkö hänen suosittelemansa G:t voisi olla sinulle ihan passeleitakin. Kuitenkin koita ny päästä kuuntelemaan edes joitain erilaisia kaiuttimia jotta saat jotain kuvaa millä tavoin eroavat toisistaan. Ei ole olemassa mitään parasta hintaluokassaan jos haluat että sinä itse pidät soinnista.
Tuskinpa Maverick varsinaisesti suosittelee mitään, koska hänen universumissaan on vain yksi kaiutinvalmistaja ja siten vain yksi totuus. Uskossaan ehdottomien kanssa on melko turha lähteä sen enempää vääntämään. Meidän muiden maailmassa kaiutinvaihtoehtoja on sadoittain - ellei tuhansittain. Vain itse kunkin omat mieltymykset ja korvat voivat kertoa, mikä on paras hinta- tai muussa luokassaan. Nuo Dynaudiot nyt olivat vain yksi vaihtoehto monista ja tulivat keskusteluun mukaan paremminkin esimerkkinä kuin varsinaisena suosituksena kunnes nuo muutamat käytettynä tarjolla olevat mallit muuttivat teoreettisen tilanteen pykälää tai paria konkreettisemmaksi. Tärkein pointti, jota olen yrittänyt tuoda esiin on joka tapauksessa se, että kaiuttimien vaihdolla saavutettavissa oleva hyöty on taatusti suurempi kuin pelkällä subbarin vaihdolla saavutettavissa oleva hyöty. Käy nyt edes yhdessä tai kahdessa hifiliikkeessä kuuntelemassa muutamia vaihtoehtoja. Tulet huomaamaan, että eri kaiuttimien tuottama ääni voi erota toisistaan todella paljon. Samalla saatat hyvinkin päästä jyvälle siitä, millaiset kaiuttimet saavat sinun suupielesi venymään kohti korvia. Voihan jopa olla, että sinusta muutaman kokeilun jälkeen esimerkiksi Dynaudiot ovat kohobassoiset kuminaongelmageneraattorit (jota ne ahtaassa paikassa ovatkin) ilman kehittynyttä suuntainteknologiaa.
Dynaudion 52SE:t on tilauksessa ja SVS PC13-Ultra. Kyllä varmaan hiukan paranee järjestelmä kun vaihtuu audio prot pois. Toivottavasti. EDIT: Tuli nyt ihan mieleen, että mites nuo toimii kun ovat 4ohmin kaiuttimet, eikö? En ole Marantzin 4003 ehtinyt kauaa edes käyttää, sieltä varmaan saa valittua mitä ohmeja käyttää?
Takuuvarmasti paranee. Mistä tilasit, vai ostitko käytettynä? 4 ohmin Dynaudiot ovat itsellänikin käytössä Maran SR4003:en kanssa, ja hyvin homma toimii. Lähinnä tuo 4 ohmin kuorma näkyy siinä, että vahvistin tuottaa hieman enemmän lämpöä, ja 8 ohmin kuormaan verrattuna volyymisäädintä joutuu hieman enemmän kääntämään.
Dynaudiot käytettynä, ovat hyväkuntoiset ja soivat niinkuin pitääkin ) SVS tulee uutena lsoundilta ;> Dynaudiot saapuivat, ja kyllä kuulostaa hyvältä!
No kyllä noilla eväillä pitäisi äänimaailman avartua aiempaan verrattuna. Taisi alkuperäinen budjetti hiukan venyä... :thumbsup: 4 ohmin nimellisarvo ei ole mikään ongelma. Dynaudion tapauksessa tuo 4 ohm on pikemminkin minimi kuin keskiarvo. Joku nimellisesti 8 ohmin kaiutin voi todellisuudessa sopivalla taajuudella olla 2 ohmin kaiutin tai allekin. Siispä ohmeista ei kannata murehtia.
http://www.hifiharrastajat.org/forum/index.php?topic=1024610.0 Tai jos ei koe tarvitsevansa saman merkkisiä, niin jotkut edulliset 100-200 euroa pari, kuten Tannoy FR, Q Acoustics 1010i tai 2010 jne.
Varmaa aiva hyvä alottaa sillä että laittaa vanhat taakse, tai ainakin koittaa miltä kuulostaa. Voi olla että tykkäät ja soi hyvin tai sitte vaa härnää ku kuulostaa takana erilaiselta ku edessä.
Kokeile miltä kuulostaa, sillähän tuo selviää. Eivät ne rikki mene. Jos äänimaailma on häiritsevän erilainen, laita myyntiin.
En oikein kyllä tykkää pitää niitä takakaiuttimina, jotkut hyllykaiuttimet taakse seinälle pitäis saada.. hmm.. sanotaan nyt että 400e budjetti