Kyllä minäkin sen Gladiatorin listaisin, tuli meinaan hätäpäissään ostettua se, tai oikeastaan jäi ennakkotilaus perumatta.. :sick: :OI ..mutta tarkoitin vaan, että kyseenalainen kuvanlaatu argumenttina on sellainen ameeba, että portti on levällään sille, että listataan myös kiekkoja, joissa kuvanlaatu nyt ihan tarkoituksella on - syystä tai toisesta - hmm, haastavampi (?!) kuin jossain silmäkarkissa. Toisaalta pointtinsa on silläkin, että kuvanlaatu on siinä mielessä suhteellinen määre, että aina voi argumentoida joko - kuinka hyvin vanha elokuva on saatu restauroitua, - kuinka paljon parannusta dvd-versioon on saavutettu. Hyväkin restauraatio voi hävitä jollekin viimeisen päälle laitetulle 2009 julkaisulle. Kohtalainenkin BD-kuva voi olla relevantti, jos DVD on suunnilleen VHS:tä vedetty. Tälläkin threadilla olen pari kertaa mesonnut asiasta, ainakin Predatorin ja Wrestlerin kohdalla.
Alkaa olemaan uudelle listalle speksit sitten määriteltynä, tuo on tosiaan hyvä lisäys, että mikä siinä julkaisussa on persiillään verrattuna esim. aiempaan dvd-julkaisuun/leffaversioon tms. On tosiaan turha verrata minkään osa-alueen osalta jotain vanhempaa ja/tai taiteellisesti sävytettyä (tämä sisältää siihen kuuluvan filmirakeen, tarkoituksella lisätyt sävyt jne) elokuvaa johonkin Transformers -karkkiin, jota ei leffana oikein voi edes katsoa, mutta menee laitteiston esittelymateriaalina. Kaikki nyt ovat ainakin sitä mieltä, että Gladiaattorin kiekolla voi heittää vesilintua, joten siitä saa nyt ainakin jonkinlaisen referenssikappaleen pieleen menneistä julkaisuista.
Kenties sellainenkin threadi olisi myös käytännöllinen jossa listattaisiin sellaiset julkaisut joita ei kannata käyttää ainakaan teräväpiirron esittelyyn. Listalle kelpaisivat järjettömän kuvakohinan, luonnollisen tai luonnottoman filmirakeen tai muun taiteellisen syyn efektin vuoksi "haasteelliset" julkaisut.Etenkin uudet tuotannot. Eli vaikka olisivat kuinka "hifiä" eli uskollisia originaaliin materiaaliin nähden, niin kuitenkin "heikkoja" pelkkää absoluuttista kontekstistään irrotettua kuvanlaatua arvioivan näkökulmasta.
Kannatan tätä, ja itse luulen, että niitä on enemmän kuin kukaan jaksaa kirjata, nimittäin ulkolaisissa julkaisuissa. Casino Royale on ollut sellainen murheenkryyni, kun sen on jo pitkään saanut halvalla ulkomailta, mutta ei leikkaamatonta versiota.
Casino Royaleahan on jo pitkään saanut mm. Anttilasta ja Discshopista noin 15 euron hintaan, leikkaamatonta versiota.
Tulipa tuo Predator vihdoin katsottua blu-rayna, ja aivan tyytyväinen olen kuvanlaatuun siinä. Ainoastaan yksi kohta pisti silmään todella heikkolaatuisena, Spoiler hidastettu kuva siitä kun Arska hyppää vesiputoukseen paetessaan Predatoria näyttää todella pehmeältä ja heikolta, mutta ei tuo järin suuri vika ole, kestääkin vain muutaman sekunnin.
Tuli hankittua tehostespektaakkeli day after tomorrow myös bluraylle lähinnä testimielessä ja ps3:lla katsottuna en eroa huomaa. Onko niin että kyseinen raina on "liian vanha" jo blurayksi?!?
Televisiosi resoluutio, koko ja katseluetäisyys? En kylläkään ole itse tuota katsonut, mutta eipä ainakaa tuossa arvostelussa kuvaa haukuta: http://bluray.highdefdigest.com/1084/dayaftertomorrow.html
Joko telkkarisi on susi, katsot sitä liian kaukaa tai silmissäsi on vikaa. Tai kaikkia kolmea. 2,5m päästä katsottu, Sony 40w4000 (FullHD), soittimena Cambridge Audio Azur 650BD ja silmälasiresepti tarkistettu ja ero on selvääkin selvempi.
En toki kuvanlaatua hauku, kumpaakaan. Kumpikin on minun mielestäni hyvä. Ruutuna 46" full hd, 2,5m katseluetäisyys, ensi viikolla pääsen kokeilemaan tykillä ja 77" kankaalta. Kunhan saan elokuvahuoneeni kuntoon... Ja silmissä tuskin vikaa, kun ei ole ainoa pari joka tätä on täällä ihmetellyt. Televisio on kyllä susi...tai siis sony, siksipä tykki hankittu onkin jos sais enemmän vastinetta rahalle noista Bluray-leffoista.
Kuulostaa siltä että komposiitilla. :hitme: Jossain on kyllä vikaa jos ei eroa huomaa tossa kokoluokassa.
Toiset ei kuule eroa 96kbs MP3 ja häviöttömästi pakatun musiikin välillä. Itse olen verrannut Oppo 981HD skaalaaman dvd-version ja blu-rayn välilä, ja jopa omasta marketti-sonysta katsottuna eron näkyi ihan etsimättä. Terävämpi, tarkempi, parempi. Ja elokuvan iällähän ei ole perseen vertaa itsenäistä merkitystä siinä, kuinka hyvä blu-ray version kuva on: tarkistakaapa vaikka 'How the West was won' tai 'Blade Runner - Final Cut'.
Play.com:ista saapunut Big Fish blu-ray oli kuvanlaadultaan aika epätarkkaa jälkeä. Näytti aivan DVD leffalta. Sitä ennen soittimessa tosin pyöri I Am Legend, joka taas edustaa sitä terävintä kärkeä kuvanlaadultaan, mutta silti olisin toivonut hieman parempaa...
Ei kannata toivoa parempaa kuin mihin lähdemateriaali antaa mahdollisuuden. Parinkin arvostelun perusteella kuvan ajoittainen pehmeys (ja muutenkin vaihteleva kuvanlaatu) on täysin tarkoituksellista. Sliipattua kiiltokuvaa odottava varmasti pettyy.
Ja kuitenkin High-Def Digest antaa kuvasta 4,5/5 ja Hometheater Forum 4/5. Blu-ray.com arvostaa myöskin 4/5. Mutta toki näistä vähintään kaksi viimeistä on siinä määrin epämääräisiä arvostelijoita (EDIT: seuraavan postaajan tiedolla sama arvostelu, itse vilkaisin vaan tähdet), että uskon välittömästä HDD:n arvostelijoille käyneen lipsahduksen tähdityksessä ja sinun "kuin DVD" -kommenttisi olevan se oikeaan osuva arvio kuvanlaadusta.. :sleep:
Nuo kaksi viimeistä ovat muuten itseasiassa sama arvostelu... Mutta joo, ei tätä julkaisua pitäisi kuitenkaan tässä ketjussa mainita. :OI