Se vähän riippuu, mistä tykkää. Oma mielipiteeni on, että sarja on tuollaisenaan jotakuinkin paras mahdollinen. Olkoonkin, että alkupuolen jaksoissa oli paikoitellen teini-sarjan makua, mutta kokonaisuutta ajatellen se oli jotakuinkin pakollinen kuvio, John Connorin elämä on pitkä ja monimutkainen tarina, ja mielestäni TSCC tekee hyvää työtä sen kertomisessa. Alusta loppuun.
Viittiskös joku taas tiivistää viime jakson tapahtumat. Tuo subin ohjelmaopas (tai meitin Toppy subin osalta) takkuilee näköjään ihan tosissaan. EPG näytti kahta puolen tunnin jaksoa TSCC:lle sunnuntaina, ja yllättäen vain ensimmäinen niistä oli tallentunut........ Tallennusta kesti siihen kohtaan kun Spoiler arkku avattiin ja T-1000 livahti karkuteille
Spoiler T-1000 ei myöskään halunnut liittoutua tulevaisuuden Connorin kanssa Skynettiä vastaan, ennen tätä Jesse ampui subin T-kapteenin ja yritti tuhota T-1000-mallin räjäyttämällä subin - ei onnistunut siinä. John päästi "menneisyydessä" Jessen käpälämäkeen vaikka tiesi sen tappaneen Rileyn, Derek ehkä kuitenkin tappoi Jessen.
Muutama huono jakso kyllä mahtui väliin. Su jakso oli kuitenkin hyvä. Moni asia sai päätöksensä ja kaiketi viestiä oli siinä että ihminen on ihmiselle susi. Ei siihen koneita tarvita. Toisaalta John ja Cameron välinen suhde näyttäisi olevan hivenen omituinen myös jatkossa.
Spoiler En kyllä tajua oikein tämän sarjan menoa kun en ole kakkoskautta katsonut alusta asti surkean ekan kauden jälkeen. Nyt on jotenkin mielenkiinto herännyt vaikka edelleenkin ihmetyttää käsikirjottajien järjenjuoksu. Eli, ilmeisesti Weaver ei olekaan pahoissa aikeissa? Jollei hän ole Skynetin lähettämä ja tekemässä samaa kuin T2:n tinamies niin mitä helvettiä hänen on tarkoitus tehdä? Auttaa tekoälyn kehitystä "menneisyydessä"? Tuntuu että on nyt kolme osapuolta, Connorin fanit, paha tuttu Skynet sekä joku kolmas kumma osapuoli jossa on kanssa Terminaattoreita. En ilmeisesti vaan tajua kun homma on mennyt hyvin epäselväksi . Joku asialle vihkiytynyt voisi toivottavasti tiivistäen selvittää mistä on kysymys.
Spoiler Kyllä minusta pahat aikeet ovat tulleet moneen otteeseen selviksi. Pyrkimys tuntuu olevan juuri tuo tekoälyn kehityksen edistäminen ja sen kautta mitä luultavimmin Skynetin synnyttäminen.
itekin huomannut tän ohjelman tallennuksessa pientä ongelmaa. tulee milloin sattuu ja epg ei pidä paikkaansa. Ihan paras kun tarkistaa vanhasta kunnon telkku.comista =
VAROITUS, sisältää tietoja (ja arvauksia) tulevista jaksoista. Osa kertomastani saattaa paljastua vasta viimeisessä jaksossa. Spoiler Tai sitten ei. Jos nyt kerrotaan ihan kaikkineen mitä minä tiedän, tai luulen tietäväni, vahvistusta en ole tiedoilleni hankkinut, sillä itsekin haluan säilyttää jonkin verran epätietoisuutta toistaiseksi. Mutta fanficceja lukiessa jotkut asiat toistuvat, ja eri ficeissä toistuvia asioita niiden kirjoittajat harvemmin ovat itse keksineet. Eli voin olla väärässäkin joistain asioista... Mutta se joka ei halua tietoja jotka yltävät osin jopa ihan sarjan loppuun asti, kääntäkööt katseensa jonnekin muualle. Catherine Weaver ei työskentele tietääkseni sen enempää Skynetille kuin John Connorillekaan, vaan pikemminkin itselleen. En ole ihan varma siitäkään että CW olisi uudelleenohjelmoitu, en usko että T-100X sarjojen koneita edes voidaan ohjelmoida uudelleen samalla tapaa, koska näillä ei ole erillistä sirua. Mutta tämä on ihan omaa pohdiskelua. John Henry ei ole Skynet, pikemminkin päinvastoin, eräänlainen anti-Skynet, jonkinlainen koneiden kuningas jonka pitäisi johtaa koneiden vastarintaliikettä. Kyllä, sellainenkin on ilmeisesti muodostumassa, osin ilmeisesti jopa omasta tahdosta puolta vaihtaneiden terminaattorien toimesta. Ymmärtääkseni "Vickin" siru vaikuttaa tarinaan vielä siten, että Cameron joutuu paremman puutteessa luovuttamaan oman sirunsa John Henrylle, jotta tämä pääsee tulevaisuuteen, Cromartien kallossa kun ei enää ole sirua, ja nykytekniikalla sen vastine täyttää ison osan ZeiraCorpin kellarista. Pelastaakseen Cameroninsa John Connor lähtee tulevaisuuteen, mikä aiheuttaa väistämättä muutoksia TP:n jälkeiseen maailmaan, nimittäin John Connor ei ollut paikalla kun kaikki se tapahtui, joten hänestä ei tule vastarintaliikkeen johtajaa. Ilman John Connoria ei kuitenkaan synny liittoa ihmisten ja koneiden välille, ja ilman sitä Skynet voittaa. John Connor on avain, mutta ei taistelutaitojensa tai älynsä vuoksi, vaan siksi että hän on elänyt koneiden kanssa pitempään kuin kukaan muu, ja toisin kuin useimmat ihmiset, hän ei usko koneiden olevan pahoja vain siksi että ovat koneita. Hän on oppinut että raja hyvän ja pahan välillä ei ole metallin ja ihon välillä. On pahoja koneita, mutta on myös pahoja ihmisiä. Hyviä koneita unohtamatta. Kaliba taitaa olla se firma joka lopulta vaatii Cyberdynen tittelin, Skynetin luojana, omakseen. Tosin, tätä nykyä jo melko iso osa ficeistä on ns. "post BtR", eli ulottuvat aikaan viimeisen jakson jälkeen. Mutta niissä on silti paljon samankaltaisuuksia. Saas nähdä miten pitkälle sarja ehtii asioita käsitellä, ja mitkä jäävät avoimiksi, lähtökohdiksi mahdollisille uusille kausille, elokuvalle kenties tai sitten vain pelkiksi fanficcien lähtökohdiksi. Olisi ainakin aika mielenkiintoista jos Kaliba osoittautuisi Skynetin luojaksi, nimittäin siinä tapauksessa Jesse saattoi tahtomattaan auttaa sitä, ohjaamalla Connoreita sivuraiteelle, juuri kun se Kaliban lakimies pakeni maasta. En usko että Jesse olisi tietoisesti harmaa, mutta Skynetin auttaminen kyllä kruunaisi hänen tarinansa ironisuuden. Täytyy kuitenkin muistaa, että Kalibasta on kuultu jo monessa jaksossa, olisi aika kummallista jos se osoittautuisikin "pelkäksi lavasteeksi", kun tähän mennessä juuri mikään ei ole sitä ollut, vaan jotakuinkin kaikki yksityiskohdat ovat kuljettaneet juonta eteenpäin. Turk, Cromartie, Ellison, John Henry... Kaliba on selvästikin jollain tapaa kytköksissä tarinaan, mutta tuskin ZeiraCorpin ja John Henryn kautta. No okei, ehkä ei kerrotakaan ihan kaikkea, se olisi jo vähän liian pitkä stoori. Ehkäpä tämä riittää tältä erää.
Hei! Minua ainakin on sarja nyt alkanut koukuttamaan. Outoa kyllä, kun näin mainoksia tuosta aikoinaan, ajattelin että no tuota en kyllä ainakaan jouda katsomaan. No aloitin katsomisen n 5 osaa sitten ja olen pitänyt siitä. Onko tätä saatavilla DVD:nä, entä kuinka monta osaa tätä on tehty/tehdään?
1. kausi on Suomessa saatavilla, toinen julkaistaan ensi kuussa. Kahteen kauteen jääneessä sarjassa jaksoja oli yhteensä 31, joista kaksi on vielä Suomessa näyttämättä.
Tuntuu tosiaan että ohjelman alkaminen ja ajastukset menevät miten sattuu, taas jäi 10.1 tulleesta jaksosta alku pois. Ajastin taas ohjelman uudestaan mutta mites kävikään, rupes vituttamaan kun nauhoitus alkoi ekasta manoskatkosta:OI Pari heikompaa jaksoa ol mutta nyt on ollut taas hyviä jaksoja, ihan melenkiintoinen sarja ollut. Sampan mukaa enää pari jaksoa jäljellä, mites on lopetuksen kanssa. Tuleeko järkevä lopetus vaiko onkos tähän kiireessä vedetty sitten kaikki mahdollinen loppuun. Tuntuu vaan että kiire tulee.
Joo, alkuaika tuntuu muuttuvan vähän väliä jo kertaalleen ilmoitetustakin. Olen huomannut, että kannattaa päivä, pari ennen lähetystä tarkistaa tuorein tieto EPG:stä ja rukata ajastus sitten sen mukaan. Toistaiseksi ainakin sillä keinolla kaikki jaksot ovat alusta loppuun boksille tallentuneet. Ilmeisesti uusi sunnuntaileffa sotkee lähetysaikoja, en kyllä tiedä miksi.
EPG:n mukaisesta alkamisajasta laitoin tallennuksen alkamaan ja hyvinhän se oli tallentunut, eli sinulla lienee ollut jotain muuta häikkää tuossa.
Kaikki jaksot on täällä "Topfield & JagsEPG:n hakusana"-yhdistelmällä tallentunut kuten pitääkin :thumbsup: Harmi kun enään pari jaksoa jäljellä
Sama täällä Saunavision kautta, Elisa kun tuli mukaan niin virheitä on alkanut tapahtumaan Mitäs siinä jakson alussa tapahtui?
Oma toppy600c ja plasmaepg aloitti myös myöhässä. Tunnari näkyi ja sit perään pukkasikin jo mainoskatkoa. Eli epg-data on ollut myöhässä pari päivää ennen kun plasmaepg on ajastuksen tehnyt. Harmi että loppuu tuokin. Ihan mukava on ollut katsella.
ite huomasin kanssa että oikeastaan aika paljonkin tästä sarjasta tykännyt. Vähän enempi sellasta aikuisten makuun tehtyä jos kakkoselokuvaan vertaa. Ainakin omasta mielestä. Vaikka ei kai sitä siihen pitäisikään vertailla. Mutta hyvä lisä aiheesta.