Valitse viisi julkkista harrastamaan seksiä kanssasi!

Keskustelu osiossa 'Seksi' , aloittajana Liekinheitin, 30.11.2008.

  1. Jeukkuli

    Jeukkuli Käyttäjä

    Liittynyt:
    26.02.2004
    Viestejä:
    1 867
    Saadut tykkäykset:
    10
    Joo, teoriani on vielä kehittelemisen asteella, ja tuo tyypittely vaatii vielä huomattavaa kehittelyä. Naisten kohdalla yli-ihmisnaiset ovat todellakin noita elokuvatähtösiä/malleja/sellaisia joita vain yli-ihmismiehet saavat. Normaalinaiset ovat niitä tavallisia naisia. Ihmishirviönaisia pitää vielä pohtia.

    Miehillä on taasen kolme ominaisuutta, jotka vaikuttavat naisen saantiin: ulkonäkö, sosiaaliset taidot sekä raha. Yksi ominaisuuksista voi korvata kahden muun puutetta. Esimerkiksi vaikka olisikin ruma, niin naisen voi kuitenkin saada rahalla tai hyvillä sosiaalisilla taidoilla. Ihmishirviömiehillä ei ole mitään noista kolmesta ominaisuudesta. Tavallisilla miehillä on yksi tai kaksi, kun taas yli-ihmismiehillä on kaikki kolme ominaisuutta.

    Mutta kuten sanottua, näissä jaotteluissa on vielä kehittämisen varaa. Esimerkiksi miksi jotkut yli-ihmisnaiset hankkiutuvat sellaisten miesten seuraan, jotka ovat rikkaita muttei komeita? Ovatko he sittenkään yli-ihmisnaisia, vai ovatko he vain niin laiskoja etteivät jaksa etsiä yli-ihmismiehiä? Tarvitseeko yli-ihmisnaisen saamiseen sittenkin vain rahaa ja sosiaalisia taitoja? Kuka on aktiivinen etsijäosapuoli minkäkinlaisessa kombinaatiossa? Miten suuri merkitys laiskuudella on eriparikombinaatioiden muodostumisessa? Vai johtuuko niiden muodostuminen sittenkin jostain muusta kuin laiskuudesta?

    Paljon on siis pohdittavaa. Hitto soikoon, pitäisiköhän laittaa apurahahakemus vetämään...

    edit: Aah, heti tuli edistystä: voisin käyttää teoriassani ihmishirviö -nimityksen tilalla luuseria. Mutta nyt niihin julkkiksiin (olivatpa minkä näköisiä ja ikäisiä tahansa), joiden kanssa ihmiset haluavat harrastaa seksiä...
     
    Viimeksi muokattu: 30.12.2009
  2. Poistettu tili 10873

    Poistettu tili 10873 Guest Guest

    Kiistelet kuitenkin. Jos maku ei ole sama kuin Riku-Petterillä, 14 v, on väärässä. Kun pikkuisen kasvat niin kyllä se ihmettely siitä vähenee.
    Aikuisten oikeasti vai lasten oikeasti eli leikisti? Tarkoittaako keski-ikäinen mamma keski-ikäistä äitiä vai mitä? Onhan täällä väännetty asiasta ja jotkut ovat ilmoittaneet tulevansa himoitsemaan mahdollisimman nuorta lihaa koko ikänsä.
     
  3. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 524
    Saadut tykkäykset:
    87
    Vaihdan sittenkin Kirstenin tilalle Rihannan takaisin. Se viimeisin GQ:n (?) kansikuva, huh huh... eikä rintaan kai mitään olekaan tatuoitu, ja kolme blondia olikin jo vähän liikaa samalle listalle.

    Heitetäänpä vielä kysymys, kommentoikaa tai älkää: jos kaikkien ei tarvitsisi olla julkkiksia, vaan saisitte valita kenet tahansa, muuttuisiko lista? Itse luultavasti ainakin yhden "taviksen" ottaisin tilalle. Esim. eräs paikallinen baarimikko-tyttö, joka näyttää hyvin paljon Kiira Korvelta, mutta on paremman näköinen kuin Kiira - siinä olisi yksi hyvä vaihtoehto. :)
     
  4. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    No tottahan se muuttuisi, ainakin yksi nykyinen ja yksi aikaisempi työkaveri muutaman vuoden takaa tulisi listalle... Ovat muuten ulkoisesti ihan samassa sarjassa kuin listaamani julkkikset. :) (Jälkimmäinen tosin naimisissa lasten kera, mutta tuo nykyinen on vielä ns vapaata riistaa.)
     
  5. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Taitaa olla paikallaan päivittää tätä listaa, koska huomasin unohtaneeni tyystin erään. :p

    1) Halle Berry

    - Mitä voin sanoa, ihanan suklainen iho, kiinteä kroppa ja upeat kasvojenpiirteet. Suudelmasta jonka hän Jamie Foxxille antoi tässä taannoin eräässä gaalassa näki kyllä kuinka intohimoinen nainen on kyseessä.

    2) Michelle Pfeiffer

    - Michelle on ollut jo kestosuosikki pitkään. Todella siron ja seksikkään näköinen nainen, joka Batman Returnissa catwoman-asussaan pisti kampoihin jopa Pamela Andersonin Barbwire-suoritukselle. Michael J. Fox sanoi haaveilevansa Michellestä kermavaahdon peitossa For Love or Money -elokuvassa. Minä myös.

    3) Jeanne Tripplehorn (NEW!)

    - Miten saatoinkaan unohtaa alkuperäiseltä listaltani Jeannen?! Kyseinen tähtönen muistui mieleen taannoisesta Waterworld-elokuvan TV-esityksestä, ja onpa hän tuttu myös Basic Instinct -leffasta, jossa hänen seksikohtauksensa Michael Douglasin kanssa oli ainakin minusta kuumempi kuin mikään kohtaus Sharon Stonen kanssa. Tämä brunetti on vartaloltaan hyvin normaali eli ei missään nimessä Hollywoodmaisen laiha ja leikelty. Toisaalta tämä pienoinen pyöreys tuo hänen olemukseensa jotain himokasta. Jeanne on listani naisista myös se, joka stay-upit ja business-jakkupuku päällä aiheuttaisi silmälasien huurtumisen nopeiten.

    4) Denise Richards

    - Myönnettäköön, että Denise on hieman tyrkky, mutta hänessä on enemmän tavallisuutta silti kuin Megan Foxissa. Kenelläkään ei taida olla samanlaista tuhman tytön katsetta kuin Denisellä eikä ihmekään, että Frendit-sarjassa useampikin kuusikosta sekosi naisesta. Parempi olla kuitenkaan ehkä puhumatta Denisestä koulutytön asussa ilmeisistä syistä... :D

    5) Marisa Tomei
    (Wrestler-elokuvan perusteella)

    - Näin puuma-aikakautena (vaikka Michellelläkin on jo ikää) etenkin Marisa vetoaa. Vaikka hän sinänsä vaikuttaa kovin tavalliselta, niin tässä naisessa on jotain hyvin eroottista. Hänellä on ikäisekseen paras kroppa mitä valkokankaalla olen nähnyt, ja hän näyttää osaavan käyttää sitä.
     
  6. htavilap

    htavilap Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.03.2007
    Viestejä:
    1 255
    Saadut tykkäykset:
    161
    Marisa Tomei pitäisi olla ykkösenä tuolla listalla :love:
     
  7. JS83

    JS83 Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.12.2006
    Viestejä:
    2 563
    Saadut tykkäykset:
    1
    Kieltämättä aika hehkeä eukko

    [​IMG]
     
  8. Weitec

    Weitec Valvoja Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.11.2003
    Viestejä:
    2 363
    Saadut tykkäykset:
    3
    ruttoa :confused:
     
  9. Willy

    Willy Guest Guest

    Liittynyt:
    20.05.2006
    Viestejä:
    210
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei vältämättä järjestyksessä.

    1. Scarlett Johansson
    2. Kiira Korpi
    3. Lola Wallinkoski
    4. Lucy Liu
    5. Ziyi Zhang

    Vielä harrastaisin seksiä Jada Pinkett-Smithin ja Uma Thurmanin kanssa. On varmaan vielä muitakin.
     
  10. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    1) Shakira (NEW!)

    - Mitä?! Halle ei ole ykkössijoitus? The goddess is the dead, long live the goddess. Täytyy myöntää, etten aiemmin ole Shakiraa pitänyt mitenkään erityisen seksikkäänä. Olen pohtinut mistä se johtuu ja tullut siihen johtopäätökseen, että aiemmin tämä Kolumbian lahja maailmalle on sekoittanut hyvin ristiriitaisesti seksikkyydellä musiikkinsa promotoimista ja kiltin lauluntekijätytön imagoa keskenään. Tämä on johtanut myös ristiriitaisiin ajatuksiin hänestä ja saanut hänen boomboomin heiluttelun tuntumaan ylimieliseltä.

    Shakiran She Wolf -kappaleen esitykset ovat kuitenkin korjanneet asiaa, sillä niissä hän unohtaa kyllä sen kiltin lauluntekijätytön imagon tyystin. Nuo ovat siinä mielessä poikkeuksellisia esityksiä, että aiemmin mikään naisartistin esitys ei ole ollut allekirjoittaneelle pysäyttävä ja katseenvangitseva mitä taas Shakiran She Wolf -esitykset ovat. Tuollainen seireeni kun tulisi korvan viereen ulvomaan, niin allekirjoittaneen legendaarinen vastustuskyky naiskauneuden eteen lankeamiselle kokisi kovan kolauksen. Toisaalta meikin ja kireän voimisteluasun alla piilee kirsikkana kakun päällä se kiltti lauluntekijätyttönen, mikä täydentää jo ulkoisesti täydellistä pakkausta. Auuuuuuuuuuuuu!

    Plazan humoristeille mainittakoon, etten puhu kuitenkaan sellaisesta vastustuskyvystä tai pikemminkin allergiasta mitä Robert Pattinsonilla omien sanojensa mukaan on. :D

    2) Halle Berry

    - Mitä voin sanoa, ihanan suklainen iho, kiinteä kroppa ja upeat kasvojenpiirteet. Suudelmasta jonka hän Jamie Foxxille antoi tässä taannoin eräässä gaalassa näki kyllä kuinka intohimoinen nainen on kyseessä.

    3) Michelle Pfeiffer

    - Michelle on ollut jo kestosuosikki pitkään. Todella siron ja seksikkään näköinen nainen, joka Batman Returnissa catwoman-asussaan pisti kampoihin jopa Pamela Andersonin Barbwire-suoritukselle. Michael J. Fox sanoi haaveilevansa Michellestä kermavaahdon peitossa For Love or Money -elokuvassa. Minä myös.

    4) Shania Twain (NEW!)

    - Michelle esiintyi tiukassa PVC-puvussa kissanaisena, mutta Shania tuli tunnetuksi pukeutumalla yhtä tiukkoihin asuihin koko uransa ajan. En ole kenenkään muun naisen nähnyt pitävän XXS-vaatteita päällään yhtä tyylikkäästi ja seksikkäästi. On myös huomioitava, että seksikkäästä imagostaan huolimatta Shania on valinnut olla tyylikkään seksikäs pornohtavan seksikkään sijaan: harvassa kuvassa hän poseeraa vähissä vaatteissa. Tämä seksikkään täyteläisen äänen, ihastuttavan ja hassunhauskan persoonan ja kaikesta päätellen fiksun ja "jalat maan pinnalla" olemuksen omaava nainen on jumalainen. Kahdehdittava on se mies, jolle hän sanoo "Man I Feel Like A Woman" ja huudahtelee (kuten ko. kappaleeessa hän tekee) ratsastaen tällä -- hänhän on kuitenkin edustamansa musiikkigenren puolesta juuri cowgirl (;)).

    5) Jeanne Tripplehorn

    - Miten saatoinkaan unohtaa alkuperäiseltä listaltani Jeannen?! Kyseinen tähtönen muistui mieleen taannoisesta Waterworld-elokuvan TV-esityksestä, ja onpa hän tuttu myös Basic Instinct -leffasta, jossa hänen seksikohtauksensa Michael Douglasin kanssa oli ainakin minusta kuumempi kuin mikään kohtaus Sharon Stonen kanssa. Tämä brunetti on vartaloltaan hyvin normaali eli ei missään nimessä Hollywoodmaisen laiha ja leikelty. Toisaalta tämä pienoinen pyöreys tuo hänen olemukseensa jotain himokasta. Jeanne on listani naisista myös se, joka stay-upit ja business-jakkupuku päällä aiheuttaisi silmälasien huurtumisen nopeiten.
     
    Viimeksi muokattu: 15.02.2010
  11. Jeukkuli

    Jeukkuli Käyttäjä

    Liittynyt:
    26.02.2004
    Viestejä:
    1 867
    Saadut tykkäykset:
    10
    Päivitystä 30 Rockin uusintojen ja Tutti Frutti -pastillien mainoksen myötä.

    1. Marita Taavitsainen
    2. Tiina Klemettilä
    3. Tina Fey. Yksi monista hyvistä syistä katsoa 30 Rockia.
    4. Kari Byron. Erinomainen syy katsoa Mythbustersia.
    5. Erika/Emilia Nyström. Jompikumpi, tai sitten molemmat kimppakivana.
     
  12. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Päivitystä tuli minunkin listaani jälleen kerran ja tällä kertaa merkittävä päivitys, joka heitti kuuman mutta persoonaltaan aika neutraalin Denise Richardsin pois listalta ja siirsi Hallen toiselle sijalle. Aiemmin lisäsin Shania Twainin listalle, jolla avasin tien myös muusikoille tälle listalle.
     
    Viimeksi muokattu: 15.02.2010
  13. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    :eek: En voi vastata. Liian tavanomaisen mammainen maku! :OI

    Näin hyvin pitkälti. Ihmettelenkin monia rutiininomaisia listauksia joistain teini-ikäisistä toistensa klooneista.
     
  14. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Eiköhän kyse ole pitkälti siitä että kun seksiä halutaan niin mielellään sitten hyvän näköisen neitokaisen kanssa. Ja oman ikäisen tai nuoremman, jos kerran vapaasti valita saa niin kuin nyt täällä listaa tehdessä.

    Oman listani keski-ikä on muuten noin 30v. Pitäisköhän tuota päivittää kun moni muukin on omiaan päivitellyt... pitää harkita. Pahus kun siinä saa olla vain viisi... kymmenen lista olisi jo aika paljon helpompi. Ehkäpä tuossa listojen uudistamisessa onkin kyse eräänlaisesta huijauksesta, saadaan tehdä monta listaa...:)
     
  15. JP0001

    JP0001 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    02.12.2009
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
  16. gasse

    gasse Guest Guest

    Liittynyt:
    25.02.2010
    Viestejä:
    5
    Saadut tykkäykset:
    0
    1. Emma Stone
    2. Megan Fox
    3. Rihanna
    4. Katherine Heigl
    5. Nelly Furtado
     
  17. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Päätinpä pistää listan uusiksi minäkin, ja samalla muutin hieman valintakriteereitä. Edellisellä kerralla jo vihjaisin sisäiseen bändäriini ja niinpä päästin sen nyt irti talutushihnasta ja lista muodostuu pelkistä muusikoista.

    Laitoin nyt jokaisen kohdalle myös syntymävuoden ja jotain perusteluitakin... Itseasiassa samalla tarkistin edellisen listani näyttelijöiden syntymäajat ja huomasin jotain mielenkiintoista: Jos oikein laskin niin molempien listojen keski-ikä on melkein sama, ja aika lähellä omaa ikääni. Tämä ei ollut mitenkään tarkoituksellista, enkä listoja laatiessani ajatellut naisten ikää sen kummemin. Jotenkin se nyt vaan meni noin... Itseasiassa jos pitäisi valita vain yksi viiden sijasta, se yksi olisi (edelliseltä listaltani) syntynyt samana vuonna kuin minäkin. Kosmista... :)

    Vielä muistin virkistykseksi se vanha lista, syntymävuosilla täydennettynä:

    Kate Beckinsale (1973)
    Jessica Biel (1982)
    Marie Gillain (1975)
    Eva Green (1980)
    Lena Headey (1973)

    Ja tässä se keski-ikä on 32,8 vuotta.


    Ja sitten asiaan eli uusi lista:


    Shirley Manson (1966)
    -Mainitsin jo edellisen listan yhteydessä joten pakkohan hänet on tähän laittaa. Ei ole ihan nuori enää mutta Garbagen (ja Angelfishin) musiikkia on tullut kuunneltua sen verran että paluuta ei ole. Livenäkin on tullut nähtyä, oli silloin yli 10v nuorempi... sitä on hyvä muistella... Ihana scottilainen aksentti... Jumalattaren palvonnaksi tämä taitaa jo mennä... Supervixen soimaan eikä taivaskaan ole rajana, taivas on täällä.

    Cristina Scabbia (1972)
    -Kuuma italialainen. Tästä ei nainen paljon kauniimmaksi muutu, eikä seksikkäämmäksi. Ei edes ääneltään. Ja vielä metalli/hevibändissä. Ei mitään helevetin R&B:tä tai iskelmää. Tarvitseeko tätä enempää perustella?

    Alecia "P!nk" Moore (1979)
    -Tytön ensimmäinen levy oli kamala, mutta sitten tapahtui muutos tyylissä ja loput onkin enimmäkseen kuin mannaa taivaasta. Loistava esiintyjä, todella seksikäs ääni, fitness-tyyppinen vartalo... tämän seireenin kutsuun en voisi vastata muuten kuin myönteisesti. Kesällä taas Suomessa ja lippu hankittuna... :)

    Avril Lavigne (1984)
    -"I'm the best damn thing your eyes have ever seen"... No ehkä ei ihan paras, mutta kelpaa... "Don't you know what I could do to make you feel alright"... Jep, saatan kyllä kuvitella kaikenlaista. Avrilin ehkä ihastuttavin ominaisuus on suoraviivainen laulutapa jossa sanoista saa selvää tarvitsematta niitä erikseen paperista lukea. Ja lisäksi hän osaa soittaa kitaraakin, ja naiskitaristit ovat yksi heikkouksistani. Ja eihän hän rumakaan ole.

    Jenni Vartiainen (1983)
    -Pitäähän sitä nyt vähän suosia suomalaistakin. Jenni on ainakin ulkoisesti pätevä, ja hyvä laulajakin vaikka pitää todeta etten hirveästi hänen laulujaan ole kuunnellut. Tyylilaji ei vaan toimi sillä tavalla, keskimäärin liian pehmoa kamaa... mutta kuten sanottu, ulkoisesti pätevä. Erittäin pätevä.

    Ja tuossa listassa nyt sitten on se keski-ikä 32,6 vuotta.

    Hmm, minulla on kyllä selvästi ihan liikaa ylimääräistä aikaa...:cool:
     
  18. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Tarkoitus ei ole morkata valintaasi, mutta Pink on vähän samanlainen tapaus kuin Britney Spears siinä mielessä, että kun nämä neitoset ottavat meikit pois ja puhuvat muutakin kuin harjoiteltuja välispiikkejä ja "all is fabulous" -haastatteluja, niin he ovat kaikkea muuta kuin sitä mitä varsinaiselta julkisuuskuvaltaan edustavat. Pinkinkin luulisi olevan "kuuma" myös verbaaliselta ulosanniltaan, mutta ainakin ne muutamat kerrat, kun olen jostain tuutista nähnyt hänen "normaalimpaa" sosiaalista kanssakäymistä, niin aika ankeaahan se on ollut.

    Näyttelijöiden suosimisessa on ainakin se etu, että heillä sosiaalinen kanssakäyminen tuppaa olemaan jo ammatinkin takia samalla tasolla ulkoisten avujen kanssa. Tietenkin tässä varmaan taas törmäämme siihen ongelmaan, että osa valitsee tälle listalle neitosia pelkän ulkoisen olemuksen perusteella kun taas osa (etunenässä minä, kai) ottaa huomioon myös niitä henkisiä ominaisuuksia (niin paljon kuin nyt niitä huomioon voi ottaa tuntemalla näitä ko. ominaisuuksia tuuttien kautta).
     
  19. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Olisihan se pitänyt arvata että ETP:llä on jotain sanottavaa henkisistä ominaisuuksista... :)

    No ei tosiaan ole... mutta jatketaan:

    No jopas nyt, suomalainen mies (?) arvostelee ulkomaisen naisen verbaalista ulosantia ankeaksi... Taitaa olla maailmanloppu lähellä.:rolleyes:

    Mutta kuinka paljon siinä sitten on sitä näyttelemistä ja kuinka paljoa sitä aitoa ihmistä - siitä ei näyttelijöiden kanssa voi olla niin varma. Ja onko se nyt niin paha asia jos joku ei ole mikään smalltalk-mestari ja on käytökseltään muutenkin ehkä vähän hiomaton? Jos joku vaikuttaa verbaalisesti ja sosiaalisesti erittäin, ellei vähän liiankin hiotulta niin se on ainakin minulle merkki jonkinlaisesta tarkkaan opetellusta rutiinista ja teeskentelystä, ja siten pikemminkin turn-off kuin turn-on.

    No minä nyt ainakin otin huomioon henkisetkin ominaisuudet, sen verran kuin pystyin olosuhteiden asettamissa rajoissa. Ja siksi olisin muuten kuvitellut sinun valittavan ennemminkin Avril Lavignen valinnasta...
     
  20. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Pahoittelen jos tulkitsen siteeraamaani kohtaa väärin, mutta tuo haiskahtaa pahemman kerran siltä epäloogiselta argumentilta mitä esimerkiksi Idol-ohjelmissa voi kuulla kilpailijoiden sanovan tuomareille. Oletko kenties myös sitä mieltä, että minulla ei ole asiaa kommentoida vaikkapa Kimi Räikköisen kisasuorituksia, koska en ole itse F1-maailmanmestari tai kykenevä ajamaan F1-autolla (tai tätä nykyä oikeammin ralliautolla)? En myöskään saa Metallican keikkoja arvioida, koska en osaa laulaa ja soittaa kitaraa kuin James Hetfield? Kaiken kukkuraksi olen tehnyt kai väärin kirjoittaessani Leijonien otteista olympialaisten aikana, koska en itse pelaa MM-joukkueessa tai ole arvostettu kiekkoilija? :hitme:

    Makunsa kullakin on ja jos sinä olet kokenut Pinkin viehkeäksi niin hieno homma. Toivottavasti kuitenkin olet nähnyt niitä haastatteluja missä Pinkiä ikäänkuin dokumentaarisesti tai piilokameramaisesti kuvataan sillä muuten tuskin olet pätevä asettamaan minut kyseenalaiseksi -- nimittäin itse tuollaista materiaalia olen nähnyt ja tämä nainen on niissä aika töksähtelevä, tavallinen ja jopa vähemmän sivistyneen kuuloinen. Jälleen kerran todettakoon kuitenkin, etten ajattele näiden näkemieni materiaalien kuvaavan sitä millainen Pink täysin "oikeasti" on. Etenen vain arvioissani niillä paukuilla mitä minulle suodaan...

    Otetaanpa esimerkki vielä siitä mitä tarkoitan ja valitaan kohteeksi Britney Spears. Ko. nainen on monen mielestä kuuma pakkaus, joka on musiikkivideoissa seksikäs ja haastatteluissa elegantti ja rauhallinen. Kauan aikaa sitten tuli kuitenkin tuutista ulos se Britneyn ja Kevinin yhteinen dokumentti heidän elämästään jne. Tällä kertaa Britneytä kuvattiin "virallisten" esiintymisten ulkopuolella. Millainen tämä Britney oli? Hän röyhtäili, puhui kimittäen ja äärimmäisen nopeasti (kuulosti sivistymättömältä ja epäselvältä). Ilman meikkejä hän oli ihan tavallisen naisen näköinen (kuten varmaan moni muukin, jopa minun listallani oleva, julkkis) eikä millään tavalla erottunut edukseen. Vähän saman kuvan sain Pinkistä, kun näin hieman samantyylisen ohjelman hänestä joitakin vuosia sitten.
     
    Viimeksi muokattu: 02.03.2010