Lauantaina kello 21:00 Selviytyjät jatkuvat 17. tuotantokaudellaan. Nyt kilpaillaan 18 selviytyjän voimin Gabonissa. Tuttuun tyyliin tähän ketjuun viestejä ainoastaan MTV3-tahtiin sarjaa seuraavilta. Jaksot jo nähneiltä ei siis kommentteja suosikkikilpailijoista tai mitään muutakaan. Kausi näyttää päättyvän 3. huhtikuuta tulevaan tuplajaksoon
Sitten vain hommaamaan DVD:nä esim amazonista. Ei tuosta kovinkaan paljoa köyhdy. NTSC ja R1 tosin eli ei onnistu kaikilla soittimilla. Kautena tuo ykkönen voi tuntua hieman pettymykseltä näin jälkikäteen, sillä meno on aivan erilaista kuin nykyisin. Perusformaatti on pysynyt suht samana ja Jeff Probst tuttuna naamana, mutta muuten on kuin katsoisi eri ohjelmaa.
Eka valitaan joukkue päin persettä ja sitten vielä potkitaan pihalla aivan väärä henkilö. Rupean kannustamaan sitä parempaa joukkuetta...
Vaikuttaa ihan hyvältä kaudelta. Jo heti alussa mieleen jäi toinen junttiheimo jonka päsmärinä hääräsi vanha silmälasipäinen harakka.
Heh, vanha muija aloitti kyllä valitsemalla ihan väärän tyypin omalle puolelleen ja tuli sitten epätasaiset joukkueet. Ja potki tietty väärän tyypin pois.
Hyvin oli ennakkopätkät maikkarilla pilannut jännityksen pudotuksesta. Trailereissa oli vanha haaska sanomassa "He pudottavat meidät yksitellen" ja kun tätä ei jaksossa näkynyt niin eiköhän se myöhemmin ole luvassa --> Michelle lähtee. No hyvälle vaikutti kuitenkin ja en ymmärtänyt kisan aikana taukoa pitäviä kilpailijoita.
Käsittämätön oli kyllä ensimmäinen valinta. Samoin heimoneuvostossa tapahtunut "johtajan valinta" oli hauskaa seurattavaa koska itse johtaja ei selvästikiin halunnut siihen rooliin eikä sitä halunnut kukaan muukaan, kaikki kannattivat vain häntä siksi ettei itse tarvitsisi alkaa maalitauluksi. Se nörtin ihastuminen vinkuvaan ja kitisevään idioottiruipeloon oli jotenkin hellyttävää.
Ei pitäis antaa niiden itse valita näitä joukkueita, kun siinä käy näin, että tulee tosi epätasaiset jaot. Ohjelmakin olisi jännittävämpi, jos olisi vähän tasaisempaa. Harmi, että pudottivat tuon tytön. Vaikutti toistaiseksi mielenkiintoisimmalta henkilöltä :love: Tosin varmaan sen takia näyttivätkin sitä noin paljon, kun joutui lähtemään heti. Muu porukka oli vähän statisteja tässä jaksossa.
Idiootteja olivat ne ketkä äänestivät Michellen pois. Tais olla ainoa kuka oikeasti edes yritti siinä koskemattomuuskilpailussa. Sitten kun uskalsi vielä mainita muiden lusmuilun neuvostossa, niin ei muuta kuin byebye...
Luuli Michelle olevansa uusi Courtney (laiha kisaaja Kiinan Survivorista) joka olemalla kettumainen pääsi kovin pitkälle.
Vähän samaa tyyliä ja asennetta oli joo. Sen takia olisikin ollut hyvä, että olisi jäänyt tuonne hämmentämään pakkaa. Joo-joo-miehiä siellä kuitenkin aina riittää. Mut toivottavasti norsut tallois edes pari kisaajaa kauden edetessä
Mukava alku. Minusta tällainen mantereella tapahtuva kisailu on kiva (lähes) ainaisten saarikausien väliin. Kisatkin lienevät nyt paljon kuivempia eli uimistaidoilla ei ole niin suurta merkitystä. Valitettavasti vain minustakin äänestivät pois aivan väärän henkilön kiinnostavuuden kannalta - tosin tyhmäähän se oli lähteä heti noin avoimelle sotajalalle (lähes) kaikkia muita oman joukkueen jäseniä vastaan.
Hieno ensimmäinen jakso. Sitä jäi ihan odottamaan seuraavaa jaksoa, mikä ei ole mitenkään itsestään selvää. Toivottavasti tulee vaan uusia ideoita ja uudenlaisia kisoja vastaan, jotta kiinnostus säilyy. Jotain uutta on selvästi tulossa tuolle "exile island" kuviolle ja toivottavasti myös twistejä on riittävästi (saa sekoittaa pakkaa, jotta kukaan ei pääse liikaa ohjailemaan tilannetta). Toinen joukkue tulee kyllä samaan ikävästi turpiin kun katsoo sitä miten ns. urheilulliset henkilöt on toisessa tiimissä.
Aiempi kommenttini näköjään poistettiin vaikka ei siinä (mielestäni) mitään spoilereita ollutkaan. Noh sama se. Tämä kausi oli ensimmäinen, joka kuvattiin HD:nä. Hienoa, että Maikkari osaa lähettää sen laajakuvana eikä sorru turhaan leikkelyyn. Eka jakso oli Jenkkilässä kahden tunnin mittainen, mutta koska tuo oli käytännössä vain kaksi erillistä jaksoa läiskästy peräkkäin, niin ei tämä "puolikas" nyt niin ärsyttävältä tuntunutkaan kuin alunperin luulin. Ja kuvauspaikasta todellakin todella paljon plussaa. Nuo tropiikin saaret käyvät vähän tylsäksi, kun niitä ollaan nähty jo n+1 kappaletta aiemmin. Tämä on myös kuvauspaikkana miljoona kertaa parempi kuin kolmoskauden "Africa" eli Kenia, jossa heimot kahlittiin aitauksien sisään villieläimiltä suojaan. Meno oli tuolloin kuin Big Brotherissa konsanaan sillä erotuksella, että kattoa ei ollut. Tämä on toiseksi paras mesta tähän mennessä Guatemalan Maya-pyramidien jälkeen. Ja todellakin piristäviä nämä ei-uintikisat :thumbsup:
Mihnätotani (olenkohan ennenkin tätä ihmetellyt), onko muka joka kaudella ollut aina noin usein jotain "kiinnittäkää itsenne köyteen ja sitten kokoatte palapelin" tehtäviä vai onko tämä sarja jo niin tuttu että tuntuu vain noita olevan joka välissä.
Kai nuo ovat nyt lisääntyneet, mutta mitä sitä turhaa konseptia mennä muuttamaan. Aika vähissä tuntuu olevan tuotantoryhmän ideat. Kohta taas vedellään köysiä ristiin ja kaivetaan, pyöritellään jättimäistä palloa, pelataan jotain lippupallon tapaista mutavellissä, kootaan tikapuun askelmat, kootaan kärry pyörineen palapelin osista, sidotaan koko joukkueelta silmät yhtä lukuunottamatta ja sitten porukka törmäilee yhden neuvoessa, sitten vähintään yksi sokkelotehtävä pitää saada tällekin kaudelle myös mukaan... Jossain vaiheessa käydään huutokauppaa, jossa juustohampurilaisen saa 200 dollarilla ja mukana on pari yllätyskohdetta, joista toinen on todellinen herkku ja toinen jotain ektolimaa. Sitten tavataan pikaisesti sukulaiset ja muutama pääsee viettämään luxus-illan ja -yön omien rakkaan kanssa. Muut joutuvat kärvistelemään sateessa tai elämä on muuten vaan surkeaa sillä hetkellä. Tästähän voisi helposti rakentaa Survivor-bullshit-bingon.